Syyllisyydentunne on hirmuinen..

[kissankello]

Ensimmäistä kertaa nippasin tuota esikoista (2½ vee) tukasta kun ties kuinka monennen kertaa kävi työntämässä pikkuveljen selälleen. En ottanu lujaa, sen verran että hätkähti (ei itkeny). Mutta mulla tuli itku, otin pojan syliin ja pyysin anteeksi, sanoin että äiti teki tosi tuhmasti. Poika hali takaisin ja sanoi: ei se mitään, ei käynyt kuinkaan! Ja vasta kun se itketti... Tämä tunne mikä mulla nyt on, en osaa sanoin kuvailla, on niin kaamea Ja syystä!

 

[Rukoilijasirkka]

No voi harmi, Nyt se pojan tekemä tönäisy jäi tavallaan selvittämättä, kun sinun piti alkaa selvitellä omaa tekoasi. Tavallaan se nippaisusi harhautti sinut ottamaan syliin pienempäänsä tönäisseen lapsen. Sen takia se nippaus ei toimikkaan. Mutta kaikki tekee virheitä. Ensikerralla paremmin, syyllistyminen ei auta, vaan asiasta oppiminen. :hug: