Syy miehessä

Hei kaikille!

Tästäkin on varmasti jo monesti ennenkin kirjoitettu, mutta asia on meillä nyt ajankohtainen, niin aloin kirjoitella.
Eli meiän tarina on tämä: Mulla on todettu PCO alkuvuodesta. Sain Clomifenit käyttöön, joita söin puoli vuotta. Mitään ei tapahtunut. Lähete lähti lapsettomuustutkimuksiin, joissa ollaan nyt ensimmäinen kerta käyty. Minulle tehtiin aukiolotutkimus, joka ok. Miehelle tehtiin luonnollisesti spermatesti, jonka tulos olikin yllättävä.
Spermatesti osoittaa, että miehelläni on alentunut siittiöntuotanto. Niitä kyllä on, mutta liian vähän ja liikkuvuus on alentunut.
Kuitenkin meillä on luomulapsi ennestään, -02 syntynyt.
Nyt olemme uuden tilanteen edessä. Tätä asiaa pitää työstää, ja osata ajatella, mitä tästä eteenpäin. Tiedän, että hoidoksi saamme varmasti IVF:n, mutta siltikin tuntuu välillä -vaikka miltä!!
Onko ketään samanlaista tai vastaavaa kokenutta? Miten olette asian kanssa selvinneet eteenpäin? Miten olette asiaa käsitelleet? Ja kun suurempi syy tässä tapauksessa on miehessä (testien mukaan itse ovuloin), niin miten auttaa miestä selviämään omasta tuskastaan?

Tämmöstä ja paljon muuta täällä mietin. Halu toisesta lapsesta on niin valtava. Olo on välillä hyvinkin ahdistunut, mutta minusta tuntuu, että en voi nyt tätä pahaa oloani näyttää miehelleni. Hänhän tästä kärsii myös, ja kuinka pljon, en edes tiedä. Olen siis aivan tuskassa, ja vielä kun sitä en voi samalla tavalla purkaa pois itsestäni kuin ennen tuon tutkimuksen tuloksia... Asiaan vaikuttanee se, että tänään on kp 3... :'( :'(

 

:hug: Tere! Samassa veneessä ollaan.Ainut ero on ettei mun miehellä löytynyt ainuttakaan, ei edes kuolluttakaan siittiötä. Kyllähän siitä on puhuttu ja nuristu ja välillä tuntuu et asia pyöri sen navan ympärillä ihan tyysti. Nyt asiasta on mennyt yli kolme vuotta ja hengissä ja yhdessä ollaan. Täytyy jaksaa kannustaa toista mut sit yks juttu, hiljaakin täytyy oppia olla. Mun piti lähteä itseni takia käymään vähän juttelemassa asiasta ammatti ihmisen kanssa.,aloin purkaa kiukkua mieheen. Alko ottaa päähän kaikki noi hoidot yms...Suosittelen kaikille et kannatta käydä puhumassa. Elämä opettaa.mut otetaan kaikki vastaan mitä saadaan.Kerran täällä eletään.

 

jeps, samaa mieltä edellisen kanssa. Puhutaan kun siltä tuntuu ja ollaan hiljaa ja rauhassa kun siltä tuntuu. Meillä minä olin aluksi valmiimpi puhumaan asiasta, mutta mies ei. Se aiheutti riitoja. Vähitellen ollaan sitten puhuttu asiasta ja tunteista.

Meillä syy on suuri vasta-aine pitoisuus siemennesteessä ja hoitona ICSI. Nyt on kaksi hoitoa takana. Vähitellen asioiden edetessä asioista on puhuttu. Ei kai sitä osaa antaa mitään selkeetä ohjetta miten pitää toimia.
Mutta jos pystyy puhumaan ja myötäelämään toisen kanssa, niin sillonhan asiat on hyvin.

Itsekin olen välillä miettinyt tuota ammatti-ihmiselle puhumista. Minulla kun suurempi tarve puhua asiasta kuin miehellä. Siksi kai pyörin näillä palstoillakin

 

Liityn joukkoonne. Samantyyppinen tarina kuin ruislinnulla. Paitsi meillä ei ole lapsia. Ensimmäistämme olemme toivoneet kauan. Montamonta vuotta luultiin vian olevan vain minussa. Hoidettiin lääkkeillä - ihmeteltiin. Tämän vuoden aikana on selvinnyt, että mun viat voi hoitaa lääkkeillä. Miehen alentunut siittiöiden taso, hyvin vähäinen liikkuvuus, poikkeavuudet... niille ei ole hoitokeinoa.

Yksi inssi on tehty. Useampia ei tehdä. ICSI-jonossa olemme.

Rankinta on nähdä mieheni tuska. Hän piilottelee sitä. Ja kun tarpeeksi kauan piilottelee (todennäköisesti ei myönnä itselleenkään), niin se tulee ulos sellaisella itkulla ja raivolla, että pahaa tekee. Yhdessä on itketty. Raivottu. Vuoroin toinen toistamme tukien. Raskastahan tämä on. Pirun raskasta. Olemme puhuneet asiasta läheisillemme, mutta huomaan puhumisen ulkopuolisille olevan vain "lääketieteellisten asioiden, hoitojen etenemisen" selitystä. Tunteista ja pahasta olosta huomaamme puhuvamme vain toisillemme. Koska sitä selittämätöntä jäytävää oloa ei ymmärrä itsekään, niin ei siitä halua puhuakaan.

Mutta kaiken tämän jälkeen rakkaus on se, joka vahvistuu ja kasvaa. Samoin usko avioliittoon. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten se on mahdollista. Mutta niin se vain on.

 

Meillä oli sama tilanne keväällä: minulla PCO ja miehellä alentunut hedelmällisyys. Kyllä tuossa tilanteessa käy aikamoisen tunneskaalan läpi. Hätä ei kuitenkaan ole tuonnäköinen. Tämän päivän hoidoilla saadaan paljon aikaan.

Ihmettelen alkuperäisen kirjoittajan tilannetta. Ymmärsinkö oikein, että mies testattiin vasta aukiolotutkimuksen jälkeen? Mielestäni mies normaalisti testataan paljon varhaisemmassa vaiheessa juuri siksi, että se yleensä kertoo paljon nopeammin tilanteen, missä mennään ja mitkä ovat mahdollisen lapsettomuuden syyt.

Mielenkiinnosta kyselen, että mistä päin alkuperäinen kirjoittaja on? Täällä Itä-Suomessa ollaan törmätty siihen, että erään lääkäriaseman analyysit eivät ihan ole kohdallaan.. Mekin kuulumme joukkoon, joille ensimmäinen analyysi yksityisellä oli shokkiuutinen. Kolme kuukautta elettiin siinä uskossa, että molemmissa on vikaa, mutta sitten uusinta-analyysissa selvisi, että miehessä ei olekaan mitään vikaa...

Kannattaa myös kokeilla sinkkiä ja vitamiineja.. Niistä voi hyvinkin olla miehen laadulle jotain apua, mikäli tuotantoa kuitenkin on olemassa.

 

Meilläkin vika miehessä, liikkuvuus lievästi alentunut, joskus määräkin ja epämuodostuneita 99 % (pääsyy). Lapsettomuutta takana reilut 4 vuotta ja nyt meneillään 2. IVF. Ainoa tulos tähän mennessä tuulimunaraskaus viime talvena.

Sen olen huomannut, että käsitellään tätä lapsettomuutta aika paljon itseksemme ja hiukan omissa aikatauluissamme, mies vähän jälkijunassa. Johtuu varmaan siitä, että haluan puhua asiasta paljon avoimemmin ystäville ja ihmisille kuin mieheni. Ehkä siksi olen alkanut vähän nopeammin hyväksyä lapsettomuutemme eikä se tunnu enää niin pahalta nyt neljän vuoden jälkeen. Mieheni taas haluaa pitää asian enemmän sisällään ja ajatella asioita itsekseen.

Tietysti harmittelemme tilannetta joskus yhdessäkin. Käperrymme sohvannurkkaan ja olemme vain läsnä toisillemme. Aina ei tarvita edes sanoja, kun suru on yhteinen.

Mies tietysti tuntee syyllisyyttä ja huonommuutta kun vika on hänessä. Hän taitaa joskus pelätä, että jätän ja etsin jonkun "normaalin" kumppanin. Olen vain kovasti sitten vakuutellut, ettei se tulisi mieleenikään. Ja kyllä ne vaikeudet vahvistaa, näin uskon. Ajattelen aina, että kasvamme henkisesti paljon näinä vaikeina vuosina ja hiodumme yhteen. Enemmän kuin ne, jotka pääsevät elämässään helpommalla. Voimia ja onnea tulevaan :hug: !

 

Vielä jatkoksi noista miehen analyyseista: Meilläkin tulokset on vaihdelleet vuosien varrella, mutta se on ilmeisesti ihan normaalia. Ensimmäisellä kerralla diagnoosina oli, että "kokonaismäärä lievästi alentunut ja epämuodostuneita liikaa". Nyt muutama vuosi myöhemmin kokonaismäärä oli tuplaantunut, eli ei ole ongelma, mutta nyt taas liikkuvuudessa oli hiukan enemmän häikkää. Pääsyynä kuitenkin ollut aina ne epämuodostuneet.

Meillä miehen arvoja (lähinnä sitä määrää) on parantanut varmaankin alkoholin käytön vähentäminen. Silloin 4 vuotta sitten käyttö oli jonkun verran runsaampaa kuin nykyisin (ei koskaan mitään liikakäyttöä kuitenkaan), mutta kohtuukäytön vähentäminenkin auttoi nähtävästi meillä.

Ja ne arvot voivat vaihdella jonkun verran normaaleillakin miehillä eli yksittäisestä tuloksesta ei hirveästi kannata vielä huolestua

.

 

Hei kaikille!

:heart: Kiitos että olette jaksaneet lukea ja tukea minua!

Pietu taisi kysellä, että mistä päin ollaan. Käydään hoidoissa OYS:ssa. Ja tosiaan niistä tutkimuksista. En tiiä miksi meillä on edetty näin, mutta oletan että siksi, kun luultiin vian olevan vain minun PCO:ssani - meillähän on yksi luomulapsi.

Tutkimuksia meille on tehty niin, että samana päivänä minulle tehtiin aukiolotutkimus ja miehelleni spermatesti. Tosin kun olen lukenut noista tutkimuksista ja spermatestin pidättäytymisajasta, niin vaikuttaneekohan tulokseen se, että miehelläni oli ennen tutkimusta 9 vrk:n pidättäytymisaika... Se vain meni niin, koska minulla oli juuri olleet menkat ja samalla tuli tieto ajasta, milloin voi näytteen antaa. Joten siinä vain tuli vähän pitempi väli sitten...

Semmosta. Asiaa puhutaan ja selvitellään. Meilläkin on vähän niin kuin jollakin muullakin, että minulla on tarve puhua asiasta enemmän kuin miehelläni. Mutta on miehenikin asiasta kuitenkin puhunut ja jotakin tuntojaan purkanut. Mutta ei tästä kovin paljon voi ulkopuolisille puhua... Ei sitä toiset ymmärrä, miltä tuntuu tällaisissa tilanteissa.

Voimia teille kaikille!! :heart:

t: ap

 

Hei!

Meillä on sellainen tilanne että miehelläni ei ole yhtään siittiöitä mutta minulla on kaikki ok, ainakin tutkimusten perusteella. Nyt odottelen "luomuovista" eli en käytä mitään hormoneja. Harmittaa vaan suuresti kun viime ovis osui lauantaille ja pelottaa että niin osuu myös seuraava... Voiko olla niin huono tuuri??? Olemme siis päättäneet turvautua pankkiin ja inseminaatioon...

Meille tämä asia selvisi viime keväällä, tai alkukesällä. Aluksi asia oli aika kova isku mutta nyt osataan jo vitsailla ja puhua asiasta ruokapöydässäkin. Olemme kertoneet asiasta läheisille enkä muutenkaan halua asiasta vaieta koska minusta tuntuu että se tekee asiasta vain vaikeampaa... Meille on helpompaa olla avoimia.

Ollaan aika lyhyessä ajassa käsitelleet tämän asian kun tuntuu että monilla menee siinä vuosia... Mutta meille on tapahtunut suurempiakin asioita kuin lapsettomuus ja tämä on kuitenkin asia jolle voi tehdä jotain ja on tahoja joista saa apua. En ole osannut masentua asiasta koska tiedän että kaikki käy vielä hyvin. Ja olisin jo hullujen huoneella kaiken kokemani perusteella jos sen antaisin tapahtua...

Eniten minua pelottaa ne tulevat vuodet kun lapsi kasvaa ja meitä on kehoitettu kertomaan lapselle että miten hän on tähän maailmaan tullut. Ettei isä ole "oikea" isä, vaikka tietenkin onkin...
Mutta onko teillä tälläistä tilannetta ja miten olette sen asian käsitelleet lapsen kanssa? en tiedä onko tämä oikea palsta... Ja tietääkö kukaan mistä löytyisi miesten tuntemuksia tästä asiasta?


Huh, olipas vuodatusta.... :flower:

Mutta älkää vaipuko epätoivoon te jotka saatte apua!

terveisin Miina

 

hei miina.. ja muutkin.. Kun luin sun tekstiä, se oli kuin omaani olisin kirjoitellut Meillä tilanne se että miehellä ei koskaan tule olemaan siittiön siittötä. Ja mun tutkimukset on tähän asti osoittaneet mun olevan ok. Ekaa inssiä toivottavasti tuossa itsenäisyyspäivän tienoilla päästäiskin yrittämään. Ja luovutetuilla.

Niin niistä miehen tunteista. Tai oman mieheni. Onhan äijille hankalampaa varmastikin jutella tuollaisista asioista jotka niiden omasta mielestä vaikuttaa hiukan miehisyyteenkin. Vaan kovasti olen vakuutellut omalleni että yhtään vähempää miestä se ei hänestä tee Ja koska nyt meillä on tieto että siittiöitä ei ole eikä tule olemaankaan niin ainoa keino saada oma taapero on luovutetut.. ja sen kanssa opeteltava vain elämään. Vaikka välillä toki hairahtuu miettimään kaikkia geeniasioita, joilla sitten lopulta ei sitä merkitystä ole. Lapsi on sitä, millaisessa ympäristössä se kasvaa. Ja kuulemma ilmeet ja eleet "periytyvät" kasvattajiltaan.

Kyllä uskoisin että miehet suhtautuvat tuohon(kin) asiaan käytännöllisesti ja ehkä hyväksyvät asiat helpommin kuin me naiset, jotka jokaisen eri vaihtoehdon jälkeen vieläkään ei osaa päättää oikein että miten asioiden kuuluisi mennä

 

Hei auringonkukka,
mullakin ehkä on ovis Itsenäisyyspäivän tienoilla, saa nähdä maataanko yhtä aikaa katetrit sisällämme....

Joo, munkaan miehellä ei ole koskaan ollut niitä siittiöitä joten mitään mahiksia ei ole biologiseen... Hän on kuitenkin suvaitsevainen ihminen, jo ammattinsakin puolesta. Ja tosiaan 95% ihmisessä on ympäristötekijöistä ja 5% geeneistä johtuvaa käytöstä, se lohduttaa...

Toivottavasti saadaan ötökkä kasvamaan.... =)

Miina

 

Hei!Mietin tuossa että kun minusta ei löytynyt tutkimuksissa vikaa,että jos simpoissa on vikaa,niin onko ketkään testannut niillä netissä myynnissä olevillaa sperma-testeillä?Mietin vaan että kun mun miehelle on aika suuri kynnys lähteä viemään sitä näytettä,niin helpottaisikohan häntä JOS kotona tehdyn testin tulos ei olisi niin kauhea?Tietysti on olemassa sekin vaihtoehto,että tulos olisi huono..Siis että jos testi kumminkin antaisi edes jokinlaisen suunnan siitä,että voiko lapsia luomusti saada,niin miehen olisi sitten helpompi viedä testi analysoitavaksi?Voikohan siihen luottaa,ettei sitten tulokset kotona ja labrassa olisi täysin erilaiset??

 

nostan

 

En tiedä myynnissä olevista testeista mitään. Onnistuisiko niin, että sinä viet näytteen?

Miehet eivät ehkä tule ajatteleeksi, että heidän "nöyryytyksensä" tutkimisessa ja hoidoissa on aika pientä jos miettii mihin vaimo joutuu pakostakin: Useisiin verikokeisiin, availemaan jalkojansa kymmeniä kertoja pöydällä vieraille ihmisille, epämiellyttäviin vierasesineisiin, ja ainakin minun kohdalla sokerina pohjalla: erittäin kivuliaisiin katetreihin aukiolotutkimuksessa ja insseissä.

 

Mä en luottais netistä ostettuihin spermatesteihin. Jos sinulla on mahdollisuus käyttää hyvää mikroskooppia (tiedän, harvalla on), voit katsoa spermaa silläkin. Mulla on työni puolesta skooppi käytössä; tutkittiin miehen spermaa muutama vuosi sitten, kyllä siitä ihan selvästi pystyi näkemään että osa siittiöistä liikkui hyvin, osa huonosti ja osa (suurin osa) ei ollenkaan. Tarkemmat analyysit jätettiin Diacorin tehtäviksi.

 

Juu siis minähän sen varmaan joka tapauksessa sinne veisin js vaan saisin en sin miehen antamaan sen.. :\| Mies on kauan vehdannut ja venyttävyt asiaaelkää tulosta siis!Niin,onhan se sperma-näytteen antaminen pientä verrattuna siihen mitä me naiset käydään läpi,mutta se on vaan ainakin mun miehelle jostakin syystä siltikin vaikee ja kova paikka..Ei haluu saada tylyä tuomioita lääkärin suusta tai -kirjeestä,kun on itsekin sitä mieltä että hän ei voi saada lapsia..Onpa hankalaa... :'(

 

Nytpä taidan survasta muurahaispesää ja heitän oman miehisen näkökannan. On mielestäni sama asia miehen kyvyttömyys jatkaa sukua kun naiselta vietäisiin kohtu. Olemme siinä tilanteessa että vaimoni ei tule raskaaksi ilman apua(PCO), mutta kuitenkin voi tulla!! Itseltäni vietiin pohja pois ja tuumattiin tylysti että ammut tyhjiä kuteja. Se testi voi tuntua pieneltä operaatiolta naisen testien rinnalla, mutta siinä on kuitenki kyseessä miehuus.Jos testi niinkuin minun kohdalla kertoi että en voi tehdä lapsia nii sillo ei voi tehdä ja arvatkaa vaan tunteeko mies itsensä turhaksi.
:snotty:

 

Olet aivan oikeassa, ei henkistä puolta voi mitenkään verrata fyysisiin "vaivoihin" joita näistä lapsettomuushoidoista tulee. Munkin mies on monesti sanonut että pistäis piikit ja tekis kaiken mun puolesta jos se mittään auttaisi. toki se tuntuu hyvältä kun tiedän että hän on tukena, mutta vika on kuitenkin minussa :headwall:

Jaksamista sinulle! Olen varma että vaimosi rakastaa sinua ja ymmärtää ainakin jotenkin tilanteesi! :hug:

tuli vielä mieleen, että joskus olen ajatellut että olisi hyvä jos molemmissa olisi vikaa... ei niin paljon syyttäisi itseään...? ja toisaalta olisi helpottavaa jos olisi täysin mahdotonta saada lapsia,,, ei tarvitsisi elää tässä epävarmuudessa...

tälläisiä ajatuksia, kommentoikaahan muutkin