Toggle sidebar

Syömishäiriö jo toisella lapsella :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "malla"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"malla"

Vieras
Itkettää :(

Tänään sai sitten 12-vuotias kuopukseni syömishäiriödiagnoosin :/ Mä en voi kuin soimata itseäni, missä mä olen epäonnistunut niin totaalisesti, että kaksi kolmesta lapsestani on sairastunut tähän kamalaan tautiin? Itse olen sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa nuoruudessani, mutta koittanut olla hyvin tarkka siitä, että meillä ei kotona puhuta laihduttamisesta, laihuudesta, negatiivisesti ruuasta yms. mutta silti näin kävi :/ Kai mä olen sitten kuitenkin tiedostamattani tuonut laihuuden ihannointia jotenkin esille, vaikka olenkin pyrkinyt suhtautumaan rennosti ruokaan ja liikuntaan. Ihan kamalaa :(
 
Muista nyt on tärkeää että et soimaa itseäsi tai ketään..että luot toivoa ja hengittelet, osoitat välittäväsi ja että tästä toivutaan, että elämä kantaa ja ei pidä olla liian ehdoton ja vakava. Keksi iloisia ajatuksia ja välitä niitä leppoisia tai innostavia ajatuksia elämästä, ne vievät kuin huomaamatta eteenpäin hyvällä tavalla..
 
Meidän suvussa on sisarukset joilla on syölmishäiriö (ja juomis"häiriö") ja heillä kyllä ongelma on jossain muualla kuin keittiössä. Enemmänkin tunne-elämän juttuja.
 
[QUOTE="juupe";28389538]Muista nyt on tärkeää että et soimaa itseäsi tai ketään..että luot toivoa ja hengittelet, osoitat välittäväsi ja että tästä toivutaan, että elämä kantaa ja ei pidä olla liian ehdoton ja vakava. Keksi iloisia ajatuksia ja välitä niitä leppoisia tai innostavia ajatuksia elämästä, ne vievät kuin huomaamatta eteenpäin hyvällä tavalla..[/QUOTE]

Tässä perheessä eletään vaan jo nytkin niin syvällä syömishäiriöiden suossa, että on vaikeaa löytää enää valonpilkahduksia. Toisaalta diagnoosi on toki hyvä asia, että tytölläni on mahdollisuus päästä sairaalahoitoon. Pahinta olen toki aavistellut jo jonkin aikaa, ja oikeastaan pelännyt sen koko kolme vuotta, minkä esikoiseni on nyt sairastanut :/ Toivon vaan niin kovasti, etteivät lasteni syömishäiriöt ruoki toisiaan. Tyttö ihailee niin kovasti isoveljiään ja toisaalta, kuinka saada esikoiseni uskomaan paranemiseen. Ja miten pitää keskimmäinen turvassa tältä kaikelta :(
 
Ei taida se syy kuitenkaan olla laihuuden ihannointi, jota et edes ole esille tuonut normaalia kummemmin. Kyllä ne syyt löytyy muualta. Oletko itse perfektionisti? Ehkä ongelmat kumpuaa jostain sellaisesta. Että lapsella on edes jokin asia mistä hän itse päättää ja mihin kykenee.
 
[QUOTE="hmm";28389611]Ei taida se syy kuitenkaan olla laihuuden ihannointi, jota et edes ole esille tuonut normaalia kummemmin. Kyllä ne syyt löytyy muualta. Oletko itse perfektionisti? Ehkä ongelmat kumpuaa jostain sellaisesta. Että lapsella on edes jokin asia mistä hän itse päättää ja mihin kykenee.[/QUOTE]

Et arvaakaan kuinka pahalta tämä kommentti tuntui juuri nyt, vaikka et sillä varmastikaan pahaa tarkoittanut :/

En ehkä luokittelisi itseäni perfektionistiksi, vaikka kyllä me olemme vaatineet lapsiltamme aina esim. hyvää koulumenestystä ja ohjanneet liikunnallisiin harrastuksiin yms. Mutta terveen järjen rajoissa toki, enkä kuitenkaan sanoisi, etteikö lapsillamme olisi ollut päätäntävaltaa näihin asioihin. Toisaalta olemme varsin suvaitsevaisia ja joustavia - lapset ovat saaneet kokeilla erilaisia harrastuksia, he ovat päässeet matkustamaan paljon. Emme todellakaan hätkähtäneet, kun esikoiseni toi poikaystävänsä ensimmäistä kertaa meille näytille yms. Mutta voi toki olla, että emme ole antaneet tarpeeksi tilaa lapsillemme :/ toivoisin vain, että näin ei olisi :(
 
Oletko itsekkään vielä täysin parantunut sairaudestasi? Tämä kysymys ei ole tarkoitettu pahalla vaan hyvällä! Jos et itse tiedosta omaa sairauttasi, siirrät sen varmasti lapsiin halusit tai et.
Onko teillä perheessä kaikki ok?
Onko teillä vaaka käytössä säännöllisesti esim sulla itellä?
Näkevätkö lapset kun käyt vaakassa? Puhut ääneen, että joo eipä tarvi kesällä makkaraa syödä jne.?
Liikutko paljon/liikaa?
Onko lapset kauniita, kun ovat hoikkia? Ovatko myös kauniita jos hieman enempi painoa? Onko lapsilla liian pieniä vaatteita?
Mahtuupa sulle hyvin housut jalkaan, vaikka olivat isosisarukselle pienet...
Tuolle nämä mahtui , tuolle ei.... Anoreksia/bulimia on sairaus joka varjostaa tavalla tai toisella koko loppuiän, samoin liikalihavuus. Toivottavasti osaat itse iloita ja arvostaa parantumistasi.
 
Ei siinä itsesyyttelyt auta, vaan keskity nyt ihan vaan siihen lapseesi. Älä itseesi.

Minkälainen ja tasoinen se syömishäiriö on? Voitteko käydä yhdessä ravitsemusterapeutilla? Voitteko jutella lapsen kanssa. Jos ette, niin kerro edes se, että tarvittaessa olet käytettävissä jutteluun ja kaikkeen muuhunkin.
 
[QUOTE="malla";28389680]
En ehkä luokittelisi itseäni perfektionistiksi, vaikka kyllä me olemme vaatineet lapsiltamme aina esim. hyvää koulumenestystä ja ohjanneet liikunnallisiin harrastuksiin yms. Mutta terveen järjen rajoissa toki,([/QUOTE]

Tyyliin "supermarjo" eli tämä Marjo Niittyviita, joka myös ilmeisesti kuvittelee toimivansa "terveen järjen rajoissa"? Joka kuitenkin on kaukana terveestä järjestä, kun muutaman jakson näki elämäntapaa, jolla hän perheensä kanssa touhusi.
 
Et sä ainakaan tahallas ole syyllinen siihen asiaan. Ei se ole ollenkaan niin tärkeä asia, että kuka on syyllinen, kuin se, että asiaa yritetään ratkaista. Nythän te saatte apua.
 
[QUOTE="sasa";28391909]Tyyliin "supermarjo" eli tämä Marjo Niittyviita, joka myös ilmeisesti kuvittelee toimivansa "terveen järjen rajoissa"? Joka kuitenkin on kaukana terveestä järjestä, kun muutaman jakson näki elämäntapaa, jolla hän perheensä kanssa touhusi.[/QUOTE]

Sama tuli mieleen :(
Terve järki kun ei kaikilla ole samaa "tervettä"... Mulle pisti silmään tuo koulumenestyksen vaatiminen. Mielestäni (lähes) jokainen normaali lapsi varmasti tekee parhaansa, tuollaiset vaatimukset on syvältä. Olitteko itse luokkanne priimuksia vai miksi vaaditte lapsiltanne moista? Entä jos heidän rahkeensa ei riitä ja vanhemmat vaan vaatii... Ja muitakin harrastuksia voi olla kuin liikunta.
Toivottavasti lapsesi paranee.
 
Tuskin koulumenestyksen vaatiminen aiheuttaa syömishäiriön!

Mutta minä en vaadi mitään koulumenestystä lapselta, vaadin että kotitehtävät tehdään ja että ongelmiin pyydetään apua ja koulua käydään. Minä tiedän että jotku asia voi olal todella vaikeaa, niinkuin minulle lapsena oli matikka ja on edelleen(toki osaan jako,kerto,miinus,pluslaskut heittämällä,mutta yhtälöt.. yms..ei mitään järkeä).


Voisitko ap kertoa tuosta enemmän? Minulla on toinen lapsista aina ollut huono syömään,aina, enkä ole saanut lähetettä edes ravitsemusterapeutille,vaikka olen pyytänyt!
 
Anoreksialla ei ole mitään tekemistä varsinaisen laihuuden ihannoimisen kanssa, vaan se on paljon laajempi tunne-elämän häiriö joka vaan näyttäytyy syömisen kautta. Kyllä varmasti on jollain tasolla niin, ettet ehkä ihan täysin ole toipunut omasta sairaudestasi (ja sitähän ajatellaan ettei syömishäiriöstä ihan perinpohjin koskaan voi parantuakaan vaikka sinänsä oireilu loppuisi, koska taustalla on nimenomaan niin vahvasti syvä tunne-elämän häiriö). Voi tosiaan olla, että lapsillasi on oman persoonallisuutensa kautta alttiutta tälle häiriölle, jota sitten ehkä vaativalla kasvatuksella ja omalla personaallasi olet ruokkinut. En tarkoita tätä millään pahalla, se on vaan elämää ja jokaisen vanhemmuutta hyvässä ja pahassa varjostavat aikaisemman elämän kokemukset, sille ei voi mitään. Ei olisi varmasti voinut tehdä mtään toisin, ja olet varmasti ollut paras äiti lapsillesi. Nyt lopetat surkuttelun ja itsesyytökset, hyväksyt tilanteesi sellaisena kuin se nyt on ja otat avoimin mielin kaiken tarjotun avun vastaan!
 
Se mitä sinä elät omassa päässäsi näkyy lapsille tavalla tai toisella. Onko sinun oma olo ok? Oletko tasapainoinen ja tyytyväinen vai koetko, että jonkun pitäisi olla toisin?
 
[QUOTE="vieras";28391530]Oletko itsekkään vielä täysin parantunut sairaudestasi? Tämä kysymys ei ole tarkoitettu pahalla vaan hyvällä! Jos et itse tiedosta omaa sairauttasi, siirrät sen varmasti lapsiin halusit tai et.
Onko teillä perheessä kaikki ok?
Onko teillä vaaka käytössä säännöllisesti esim sulla itellä?
Näkevätkö lapset kun käyt vaakassa? Puhut ääneen, että joo eipä tarvi kesällä makkaraa syödä jne.?
Liikutko paljon/liikaa?
Onko lapset kauniita, kun ovat hoikkia? Ovatko myös kauniita jos hieman enempi painoa? Onko lapsilla liian pieniä vaatteita?
Mahtuupa sulle hyvin housut jalkaan, vaikka olivat isosisarukselle pienet...
Tuolle nämä mahtui , tuolle ei.... Anoreksia/bulimia on sairaus joka varjostaa tavalla tai toisella koko loppuiän, samoin liikalihavuus. Toivottavasti osaat itse iloita ja arvostaa parantumistasi.[/QUOTE]

Niinhän sitä sanotaan, että koskaan ei kai parane aivan täysin. Mutta, sairaudestani on nyt parisenkymmentä vuotta aikaa, olin oikeastaan jo terve esikoiseni (nyt 20-vuotias) synnyttyä. Silloin tajusin viimeistään, että en voi enää elää vain itseni vuoksi. Kahden poikani ollessa todella pieniä (alle 5-vuotiaita), olen kyllä jonkin verran kontrolloinut painoani, mutta enemmänkin sillä perus-jojolaihduttaja-tyylillä kuin syömishäiriöisen asenteella. Olen luonnostanikin suht normaalivartaloinen ja normaalipainon rajoissa olen ollut koko ajan, kun meillä on ollut lapsia. Vaa'alla tosin en hyppää, lähinnä vain silloin tällöin, enkä silloinkaan koskaan lasten nähden tai kuullen. Poikani syömishäiriön paljastuttua meillä ei ole ollut vaakaa. En muista kommentoineeni painoani tai lasteni painoa ääneen (toki poikani kanssa olemme nyt keskustelleet painosta ja hänen sairaudestaan paljonkin).

Meillä on perheen kesken todella lämpimät ja läheiset välit, meillä on aina voitu avoimesti jutella lähes kaikesta. Oikeastaan tämä tytön syömishäiriö on ainut asia, mikä on paljastunut meille kautta rantain. Poikani kertoi silloin itse tarvitsevansa ehkä apua syömisessään ja vaikka sairaus on ollut ja on valitettavasti vieläkin varsin vaikea, on siitä aina voitu avoimesti keskustella. Tosiasia on kuitenkin toki se, että viimeiset kolme vuotta meidän perhe on ollut varsin syömishäiriökeskeinen poikani sairauden vuoksi :/ Olisipa vaan se vaikuttanut tyttäreeni eri tavalla ja olisinpa itse osannut keskittää entistä enemmän huomiota myös syömishäiriön ulkopuolisille asioille.

Lapset ovat olleet aina varsin liikunnallisia, vanhempi poikani harrasti aiemmin jalkapalloa, nuorempi poikani pelaa aktiivisesti jääkiekkoa ja tyttäreni harrastaa ratsastusta ja jalkapalloa. Minä ja mieheni liikumme suht aktiivisesti, mutta mitään pakkomielteisiä liikunnan harrastajia emme ole. Itse en ole ollut koskaan, mieheni on pelannut aiemmin paljon jääkiekkoa. Lapsemme ovat kauniita, oli paino sitten mikä hyvänsä, toki tietysti toivon, että niin vanhimmalla kuin nuoremmallakin olisi enemmän painoa. Koskaan emme ole lapsia toisiinsa verranneet, he ovat niin erilaisia tavoiltaan ja mieltymyksiltään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama tuli mieleen:
Sama tuli mieleen :(
Terve järki kun ei kaikilla ole samaa "tervettä"... Mulle pisti silmään tuo koulumenestyksen vaatiminen. Mielestäni (lähes) jokainen normaali lapsi varmasti tekee parhaansa, tuollaiset vaatimukset on syvältä. Olitteko itse luokkanne priimuksia vai miksi vaaditte lapsiltanne moista? Entä jos heidän rahkeensa ei riitä ja vanhemmat vaan vaatii... Ja muitakin harrastuksia voi olla kuin liikunta.
Toivottavasti lapsesi paranee.
Click to expand...

No koulumenestyksen vaatiminen nyt ehkä oli turhan kärkäs ilmaisu. Me emme vaadi lastemme olevan luokkansa priimuksia, emme todellakaan. Mutta haluamme, että lapset panostavat koulunkäyntiin ja yrittävät parhaansa. Emme tietenkään vaadi kympin keskiarvoa ja hymypoika/-tyttöpatsasta, vaan sitä, että lapset ottavat koulutuksen tosissaan. Erityisesti nuoremman pojan kohdalla tätä on välillä täytynyt "vaatia", jääkiekkoharrastus kun meinaa välillä napata liian suuren osan vapaa-ajasta.

Tottakai muitakin harrastuksia on kuin liikunta, mutta liikunta on sattunut aina olemaan mieluinen juttu lapsillemme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vilionkka:
Tuskin koulumenestyksen vaatiminen aiheuttaa syömishäiriön!

Mutta minä en vaadi mitään koulumenestystä lapselta, vaadin että kotitehtävät tehdään ja että ongelmiin pyydetään apua ja koulua käydään. Minä tiedän että jotku asia voi olal todella vaikeaa, niinkuin minulle lapsena oli matikka ja on edelleen(toki osaan jako,kerto,miinus,pluslaskut heittämällä,mutta yhtälöt.. yms..ei mitään järkeä).


Voisitko ap kertoa tuosta enemmän? Minulla on toinen lapsista aina ollut huono syömään,aina, enkä ole saanut lähetettä edes ravitsemusterapeutille,vaikka olen pyytänyt!
Click to expand...

Meillä on lapset olleet pienestä pitäen ihan hyviä syömään, mutta sitten on vaan sairaus saanut vallan. Mutta jos sinua huolettaa, kannattaa varmasti vain vaatimalla vaatia lähetettä ravitsemusterapeutille tai harkita yksityisellä käyntiä. Onko sinun lapsesi jo koulussa, voisiko terveydenhoitajan kautta saada apua? :)
 
[QUOTE="vieras";28392424]Se mitä sinä elät omassa päässäsi näkyy lapsille tavalla tai toisella. Onko sinun oma olo ok? Oletko tasapainoinen ja tyytyväinen vai koetko, että jonkun pitäisi olla toisin?[/QUOTE]

Minulla itselläni on kaikki ok ja olen suht tyytyväinen elämääni. Rakastan miestäni ja lapsiani yli kaiken, pidän työstäni, minulla on sopivasti ystäviä yms. Toki samalla koen, että jonkin pitäisi olla toisin, kukapa haluaisi lastensa sairautta :/
 
On lapsi koulussa. mutta olen tuonut tämän ongelman esille ensin neuvolassa usemman kerran, sitten kun vilkkautta ja keskittymisongemia yms alettiin tutkii niin sitten myös neurologille,psykologille, ja lopulta myös psykiatrille olen ilmaissut huoleni.

mutta kun kasva aomalla käyrällään.. täytyyhän sen jotian syödä..

monta vuotta meni sillä että joka päivä joka aterialla söi 2tl!
 
:hug: Ainakin sulla on omasta kokemuksesta tietoa asiasta!

Se mikä tuli ekana mieleen, jos mahdollinen geenien vaikutus jätetään pois, niin ehkä enemmän kuin sinun esimerkki vaikuttaa sisaruksen esimerkki!
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa