Asia selvä, sä et tykkää mun tyylistä. Olen asiaihminen ja mun kirjoitus on tökstöks. En harrasta liirumlaarumia. Mutta tekeekö se mun teksteistä huonompia kuin toisten? aisantuntijaksi en ole itseäni väittänyt. Mun vertaistuki on erilaista. Anteeksi vain, mutta musta olet minua kohtaa hieman kohtuuton. Yritän sentään auttaa oikeasti. Annan ehdotuksia, jotka ehkä jollain toimii. Onko se huonompaa kuin varsinainen vertaistuki, "että niin meilläkin"? Ehkä ei auta sulla, mutta jollakin voi oikeasti esim. 4 ateriaa auttaa viiden sijaan ja stressaus pois. Ja oikeasti lapsi tietää itse määränsä. Mun vika siis on siinä, että mä en pue juttujani pumpulihörsöön.
Syömisestä ja temppuilusta
- Viestiketjun aloittaja vaavi2006
- Ensimmäinen viesti
Ehkä ei kannataisi olla niin ehdoton. Kuulostaa ihan siltä että loukkaannut kun neuvojasi ei huomioida. Olet vastannut useaan tekemääni aloitukseen aika kaikkitietävään sävyyn. Enkä sano tätä pahalla,vinkkejä ja kokemuksia on hyvä saada..
Joku mikä toimii sinulla ei välttämättä ole ainoa oikea vaihtoehto..(Viitaten syksyllä käytyyn tuttipullovieroitus asiaan)
Itse en kysy nukkumis/syömis/uhma asioissa keneltäkään asiantuntijalta neuvoa,ennemmin uskon oman tomintamallin löytyvän soveltamalla omia,luettuja,kuultuja vinkkejä.. tämä palsta on lähinnä vertaistukea antavaa ja ongelmat yleensä ratkottavissa ilman asiantuntijoitakin..
Huoh, taidat möömi olla tahallasi ärsyttävä... Turha kai tästä on kommentoida, innostut vaan enemmän. Ja jos et tähän mennessä elämäsi aikana ole huomannu, et sun tapa antaa vertaistukea ei ehkä ole se kaikkein toimivin. Mun mielestä vertaistuki on sitä, että saa avautua kaikesta maan ja taivaan välillä. Monesti omaa oloa helpottaa jo se, että joku vastaa "niin meilläkin". Kasvatusoppaiden neuvot ja vinkit on monesti niitä oikeita, mutta ei suinkaan ainoita. Me kaikki ollaan erilaisia, niin lapset ku aikuisetkin ja tavat kullakin omat. Niin kauan, kun kikka tai keino ei oikeasti ole lapselle haitaksi, niin ei kai siinä mitään niin kamalan väärää voi olla.Alkuperäinen kirjoittaja möömi:
Anna siis meidän avautua ja jakaa kokemuksia. Sehän meistä hyviä vanhempia tekee, että kuunnellaan ja ymmärretään toisiamme, ei tuomita.
Mitähän tähän sanoisi. Jos olen tiukemman linjan kasvattaja (olenko?) en siis ole tervetullut kirjoittamaan? Ihmiset halevat täällä eri asioita, te ehkä vertaistukea, minä taas ytimekkäitä ohjeita ja kunkin kirjoitus on sen mukaista. Onko muiden tapa huonompi kuin teidän? Anteeksi, jos yritän kasvattaa lapseni käyttäytymään kauniisti myös ruokapöydässä. On musta hyvä tapa. Anteeksi, jos erehdyin neuvomaan Vaavi sinua. En tee sitä toiste. Anteeksi! yritin vilpittömästi auttaa. Anteeksi siis. Ja anteeksi, että olen vastannut sinulle myös syksyllä johonkin. En muista. Syksystä on kauan, nyt on tammikuu. Anteeksi, jos olin silloinkin tiukemman linjan kasvattaja. Mutta apua, ihan oikeastiko noi nikkien seuraaminen on noin suosittua? Ja tekstejä muistetaan puolen vuoden takaa? Hui, en ole ajatellut tätä niin isosti, kun on muutakin elämää. Mä en katso edes nikkejä, luen vain tekstit ja tää nikkikin on monella käytössä. Apua, en tajunnut, että on niin vakava asia. Täytyypä sanoa, että tämä nikki on erityisseurannassa. Ja vaavi, aloituksessa oikeasti kysyit vinkkejä. Sitten kun kysyin, mikset halua niitä niin sanoitkin, ettet halua vaan vertaistukea lähinnä. Olisiko kannattanut laittaa aloitukseen, että vertaistukea pelkästään? Ja olinko siis väärässä, jos kysyin, miksi kysyt, kun et halunnut kuin sitä vertaistukea? Myönnän tyylini on tökstöks ja todella tökeröä kirjoitusta. Onko teillä kaikilla muilla kymppi äikästä? Olen ulkosuomalainen, en käytä suomea paljon. Se on iso moka, sen myönnän. Kirjoituksestani saa tärkeilevän vaikutuksen. Anteeksi. Vaavi siinä olet todella oikeassa. Mutta oikeasti musta tuollainen julkinen mollaus on aika tuomitsevaa. Itse te tuomitsette siis, en minä. Siitä tulee paha mieli. Täällä Saksassa lapset opetetaan käyttäytymään kauniisti pöydässä, bitte-sanan käyttö opitaan jo alle 2-vuotiaana. Lapset ovat kohteliaita ja minusta se on kiva tapa. Mutta siis apua ja anteeksi.
Ahaa, asut siis Saksassa...No se selittää aika paljon tyylisi. Itse en ole mikään nikkien kyttääjä, sattuu vain olemaan hyvä nimimuisti ja joidenkin ihmisten tapa kirjoittaa jää vain mieleen. Tottakai saa kirjoittaa siten miten haluaa, mutta tuo mainitsemasi "töks töks" -tyyli ei täällä Suomessa vain ole kovin totuttu tapa saada vastauksia. Ei kai täällä kukaan toisen tyyliä kasvattaa lastansa arvostele, mutta jokaisen, myös sinun, tulisi ymmärtää että se mikä sopii toiselle lapselle ei välttämättä sovi toiselle. Kaikki me olemme persoonia, myös lapset. "Negatiiviseen"/käskevään sävyyn kirjoitettu teksti vain saa monen niskavillat nousemaan pystyyn, sille et voi mitään...Voi olla, että täällä Suomessa sitten lapset kasvatetaan erilailla kuin Saksassa, täällä suositaan lapsentahtisuutta, myös hyvien käytöstapojen opettaminen pienestä pitäen kuuluu täällä kasvatustapoihin. Itse olet ilmeisesti "kovemman linjan" kasvattaja, minä taas suosin lapsentahtisuutta, ottaen huomioon myös lapsen sen hetkisen kehityksen. En tuomitse muita enkä halua että nyt otat tästä itseesi, pidä oma tyylisi, jos se sinusta tuntuu omanlaiseltasi. Ja toivottavasti jaksat kirjoitella tänne palstalle jatkossakin kommenttejasi. Kyllä nistä varmasti joku äiti apua saa, minä en välttämättä. :flower:
Minäpä tulen vähän väliin tähän "kiistaan".
Nyt luulen, että toisilla on oikeasti kauhukakaroita ruokapöydässä ja toisilla on sellaisia normaaleita vilkkaita lapsia ruokailemassa. Eli jos omistaa kauhukakaran, niin väitän, ettei siihen tehoa ihan asiantuntijoiden neuvot ja ohjeet, mieluumminkin äidinvaisto ja maalaisjärki ja äidin omien voimavarojen tunnistaminen. Ehkä sellaiseen normaaliin vilkkaaseen lapseen, joka jaksaa kuunnella ja keskittyä siihen tehoaa toisenlaiset konstit. Kauhukakaraan ei tunnu tehoavan mikään, ja äidin mielenterveys on aivan riekaleina heti aamupalan jälkeen. Eli eikö silloin ole koko joukon kannalta parempi kuunnella itseään ja olla ruoskimatta itseään hienoilla asiantuntija lausunnoilla ja ohjeistuksilla.
Minä omistan kaksi kauhukakaraa, tai siltä nämä neidin vaikuttaa muihin samanikäisiin verrattuna, ja voin kuvitella että näitä lapsia on muillakin. Näihin ei teho juuri mikään. Parhaillaan meillä on kaikki tuolin kaadettuna nurin, keittiönpöytä nurin ja kaikki kiipeilypaikat on äidin toimesta eliminoitu. Siis minä kaadoin nenurin, ettei mitään vaan sattuisi. Kun jo sattui. Toiselta tytöltä katkesi etuhampaat kun tippui keittiönpöydältä, kun sinne syöksyi vauhdikkaasti... suu/hampaat osui tuoliin joka hampaat luultavimmin katkaisi. Tuolissa on söpöt hampaanjäljet. Meillä ei ole auttanut asiasta puhuminen, kieltäminen, ei sanan kiertäminen ja muualle ohjaaminen, voimakeinoja en käytä vaikka on sekin joskus mielessä käynyt, eli minusta tilanne vaan on sellainen että tuolit ja pöydät on pidettävä kumollaan. Joku asiantuntija voisi sanoa että lapsi kyllä oppii virheistään tai jotain muuta, että lapsen kuuluu oppi istumaan tuolilla ja kuuluu oppia ymmärtämään ettei pöydälle kiivetä. Minun keinot on ainakin loppuivat ja maalaisjärjellä tein päätöksen että kaikki kumoon, loppuu kiipeily, ja toivon/rukoilen että järkeä tulee päähän ennen seuraavaa haaveria.
Ja sivuhuomaituksena meillä tytöt osaa kyllä käytöstapojakin, osaavat sanoa kiitos, tervehtivät kädestä vieraita ja tuttujakin, niiaavat. Mutta mielestäni käytöstapojen oppiminen ja ruokapöydässä riehuminen on kaksi aivan eriasiaa jotka eivät sulje toisiaan pois...
ja suokaa anteeksi jos teidän silmiin pistää sana kauhukakara, mutta en nyt keksinyt muutakaan nimitystä rakkaista riiviöistäni!
Nyt luulen, että toisilla on oikeasti kauhukakaroita ruokapöydässä ja toisilla on sellaisia normaaleita vilkkaita lapsia ruokailemassa. Eli jos omistaa kauhukakaran, niin väitän, ettei siihen tehoa ihan asiantuntijoiden neuvot ja ohjeet, mieluumminkin äidinvaisto ja maalaisjärki ja äidin omien voimavarojen tunnistaminen. Ehkä sellaiseen normaaliin vilkkaaseen lapseen, joka jaksaa kuunnella ja keskittyä siihen tehoaa toisenlaiset konstit. Kauhukakaraan ei tunnu tehoavan mikään, ja äidin mielenterveys on aivan riekaleina heti aamupalan jälkeen. Eli eikö silloin ole koko joukon kannalta parempi kuunnella itseään ja olla ruoskimatta itseään hienoilla asiantuntija lausunnoilla ja ohjeistuksilla.
Minä omistan kaksi kauhukakaraa, tai siltä nämä neidin vaikuttaa muihin samanikäisiin verrattuna, ja voin kuvitella että näitä lapsia on muillakin. Näihin ei teho juuri mikään. Parhaillaan meillä on kaikki tuolin kaadettuna nurin, keittiönpöytä nurin ja kaikki kiipeilypaikat on äidin toimesta eliminoitu. Siis minä kaadoin nenurin, ettei mitään vaan sattuisi. Kun jo sattui. Toiselta tytöltä katkesi etuhampaat kun tippui keittiönpöydältä, kun sinne syöksyi vauhdikkaasti... suu/hampaat osui tuoliin joka hampaat luultavimmin katkaisi. Tuolissa on söpöt hampaanjäljet. Meillä ei ole auttanut asiasta puhuminen, kieltäminen, ei sanan kiertäminen ja muualle ohjaaminen, voimakeinoja en käytä vaikka on sekin joskus mielessä käynyt, eli minusta tilanne vaan on sellainen että tuolit ja pöydät on pidettävä kumollaan. Joku asiantuntija voisi sanoa että lapsi kyllä oppii virheistään tai jotain muuta, että lapsen kuuluu oppi istumaan tuolilla ja kuuluu oppia ymmärtämään ettei pöydälle kiivetä. Minun keinot on ainakin loppuivat ja maalaisjärjellä tein päätöksen että kaikki kumoon, loppuu kiipeily, ja toivon/rukoilen että järkeä tulee päähän ennen seuraavaa haaveria.
Ja sivuhuomaituksena meillä tytöt osaa kyllä käytöstapojakin, osaavat sanoa kiitos, tervehtivät kädestä vieraita ja tuttujakin, niiaavat. Mutta mielestäni käytöstapojen oppiminen ja ruokapöydässä riehuminen on kaksi aivan eriasiaa jotka eivät sulje toisiaan pois...
ja suokaa anteeksi jos teidän silmiin pistää sana kauhukakara, mutta en nyt keksinyt muutakaan nimitystä rakkaista riiviöistäni!
Yhdyn tähän tekstiin täysin.
Mitä nikkien seuraamiseen tulee. En niitä aktiivisesti seuraa,mutta tyylisi kirjoittaa jäi mieleen. Ja ehkä syksyllä olin itsekin vähän turhan herkkä reagoimaan tiukkasanaiseen tekstiisi.
Toki otan myös neuvoja vastaan,mutta kuten jo sanoin sävystäsi kirjoittaa saa aika "käskevän" kuvan mikä taas minulle nostaa karvat pystyyn,ainakin mitä tulee oman lapsen hoitoon.
Tosiaan se mitä täältä haen on lähinna vertaistuki,mutta edelleenkin vinkit ovat myös yhtälailla tervetulleita. Väärin ymmärrykset tulivatkin tavassasi ilmaista neuvot.Annoit kuvan että sinun neuvosi ovat ainoita oikeita toimintatapoja.
Turha kai tästä on enempää jatkaa väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Jatketaan kukin tyylillämme
:heart:
Musta möömillä oli hyviä neuvoja. Tyyli on kyllä helskutin ärsyttävä ja käskevän kuuloinen, mut tyylihän on jokaisella mikä on. Itse en raavaana pohjolaisakkana välitä, millä tyylillä neuvo tulee, otan vastaan tyylillä millä hyvänsä. Vaavi, joka neuvoja halusit, niin jätitköhän hyvät neuvot noteeraamatta vain koska oli jotain hampaankolossa? Möömi sai aikamoisen ryöpytyksen. Eipä käy kateeksi, jos vain auttaa yritti. Onko teillä yksi lapsi? Mulla on 2vuotias, 1-vuotiaat kaksoset ja neljäs tulossa. Pakko sanoa, että ruokapöydässä ei oikein voi temppuilua katsoa useamman lapsen kanssa. Olen vähän siinä möömin linjoilla, että ruoka pöytään ja ne syö jotka on nälkäisiä ja se siitä. Itse en muuten ole sitä mieltä, että lapsentahtisuus sulkisi pois sen, että vaatisi lapsilta syömistä temppuilematta. Musta lapsentahtisuus ei ole ollenkaan temppuilun hyväksymistä.
Ristiinnaulitaanko mutkin nyt?
Ristiinnaulitaanko mutkin nyt?
Miksi sä möömi pyytelet niin vuolaasti anteeksi? Ei tarvitse. Ei musta sun teksti niin kamalaa ollut. Etkä sä oletuksia tehnyt. Sä annoit ohjeita ja teit avoimia kysymyksiä, joihin voi miettiä vastausta. Eri asia, jos niitä ei tosiaan haluta ja heti nikin nähdessä nostetaan piikit pystyyn. Joillakin on tosiaan käytöstapoja, kun pyytelee anteeksi, vaikka ei oikeasti ole syytä...Mä olen lastentarhassa töissä ja monasti ajattelin pitkin hampain sitä, että jotkut vanhemmat jätti syömiseen liittyvän kasvattamisen kokonaan päiväkodille. Näki vaikka minkälaista tapausta. No, nyt kun on oma vuodenikäinen niin ai ai, ei taida olla suutarin lapsella kenkiä. 
En pysty pitämään omaa lasta järjestyksessä. Vertaistukea siis täältä tulee roppakaupalla. meillä syödään joskus jopa pöydän alla, kun "valtiatar" ei suostu muuten suuta aukaisemaan...Kirjat, lelut on pöydässä melkein joka aterialla. Ja väliajoilla ruinataan herkkuja. Pitäisi oikeasti tsempata, ettei joudu häpeäkseen viemään omaa muksua sitten 3v tarhaan, että "opettakaa". Tää nyt on vähän tälleen huumorilla, ei ihan vakavasti tarvitse ottaa. Kun tyyleistä kerran puhutaan niin mä olen tällainen vitsiniekka tai ainakin yritän olla. Mutta täältä ei siis heru vinkin vinkkiä, lähinnä sitä vertaistukea.
En pysty pitämään omaa lasta järjestyksessä. Vertaistukea siis täältä tulee roppakaupalla. meillä syödään joskus jopa pöydän alla, kun "valtiatar" ei suostu muuten suuta aukaisemaan...Kirjat, lelut on pöydässä melkein joka aterialla. Ja väliajoilla ruinataan herkkuja. Pitäisi oikeasti tsempata, ettei joudu häpeäkseen viemään omaa muksua sitten 3v tarhaan, että "opettakaa". Tää nyt on vähän tälleen huumorilla, ei ihan vakavasti tarvitse ottaa. Kun tyyleistä kerran puhutaan niin mä olen tällainen vitsiniekka tai ainakin yritän olla. Mutta täältä ei siis heru vinkin vinkkiä, lähinnä sitä vertaistukea.