synttäreitten järjestäminen

Mulla on ongelmana lasten tulevat synttärit! Kun tuntuu että kaikilla synttäreillä nykyään pitää järjestää kaikenmoista ohjelmaa vieraille, kakkujen ja muiden herkkujen lisäksi. Ja ite en edes ymmärrä miksi pitää jokaiselle vieraalle väsätä kaikenmoisia pussukoita kotiin viemisiksi!

Onko todella niin että synttäreitä ei voi enää järjestää vaan ruoka/juoma ohjelmalla, mites muut tekevät?

Olisin todella kiitollinen kaikista vastauksista, oli ne sitten millaisia tahansa! :flower:
 
letittää tuulen
musta ainakin voi järjestää juhlat ilman pussukoita.tekee ihan hyvää lapsosille oppia, että välillä on toisten vuoro juhlia ja saada lahoja. voi antaa, ilman, että itse saa vastalahjaa. ohjelma on ihan ok, jos lapsia tulee isompi joukko, ettei mene riehumiseksi.
 
taustalta
Ohjelmaa on hyvä järjestää, sillä muuten järjestävät sitä itse ja villin poikalauman oma ohjelma ei aina tee hyvää kodille.
Tuohon pussukka-juttuun olen tehnyt kompromissin, synttärinamit tarjotaan pussukassa onginnan yhteydessä.
Ruokaa on turha varata paljon, nykyään läheskään kaikki eivät syö edes kakkua, mutta ainakin villin poikalauman kohdalla kannattaa varata juotavaa, hiki tulee leikkiessä. Pieni naposteltava uppoaa parhaiten.
 
Meillä on kyllä kaikki synttärit juhlittu ilman sen kummempia sirkustemppuja. Onginta nyt on helppo järjestää ja siitä lapset yleensä pitävät (isommatkin). Meillä on edelleen pääasia se kakku, keksit ja mehut, tyytyväisiä ovat olleet, enkä aio jatkossakaan stressata sen kummemmin...
 
kuukernuppi harmaana
meilläkään ei ole ollut tuon kummempia synttärijuhlia , mutta nyt meinasin sitten kun poika täyttää viisi niin järkätä kunnon pirskeet teemana merirosvojuhlat, mutta tuskin rupean liioittelemaan. pussukoita en ole ennen tehnyt ja nyt sitten taidan tehä muistoksi kotiin viemisiksi =)
 
meillä on kuukauden päästä 2-v synttärit esikoiselle ja teemana prinsessa-juhlat. tää toteutetaan tasan siten, että hain tiimarista prinsessa-aiheiset paperilautaset ja muovimukit. kakun koristelen kruununmalliseksi. meille tulee kahdessa erässä lapsia, yhteensä noin 10. ilmapalloja puhaltelen talon täyteen, mutta muuten saavat mun puolestani lapset leikkiä omiaan. ei ainakaan vielä tämän ikäiset ymmärrä mistään järjestetystä ohjelmasta niin paljoa, että kannattaisi stressata. tarjoilut teen lähinnä aikuisille, koska lapset nyt juo lasin mehua ja syövät pari keksiä ja kourallisen popkorneja ja lähtevät sitte jo leikkimään kuitenkin. mitään kotiinviemisiä en järjestä.
 

Yhteistyössä