Ekaa synnytystä en osannut jännittää etukäteen mitenkään ja kaikki meni mielestäni oikein hyvin. Vasta 15 kk myöhemmin toisen synnytyksessä tajusin, että oikeastaan mikään ei menny hyvin, eli ihana ja herttainen kätilö olikin ollut hyvin epävarma ja ammattitaidoton. No, synnytyksen jälkeen oli kuitenkin kaikinpuolin hyvä mieli, ja loppu hyvin kaikki hyvin.
Toista ja nyt 3. odottaessa sitä osaa jo ihan eritavalla jännittää synnytystä ja alkuvaiheessa raskautta kävi mielessä "mitä onkaan tullu tehtyä" ajatuksia. Mä olen kuitenkin huomannut, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vähemmän synnytystä pelkää ja jännittää. Koko raskaana olo alkaa tympiä niin, että sitä seisoo vaikka päällään sen mitä synnytys kestää, kunhan vaan pääsee synnyttämään.
Se synnytystilannekin on niin intensiivinen, että ei silloin enää ehdi muistamaan että ai juu, mä pelkäsin tätä juttua. Mulla on melkoinen toimenpidekammo, eli olen saanu joskus rauhoittavan lääkityksen ennen ihan tavallista verikoetta. Joten voitte kuvitella, että olin kauhuissani, kun mulle ekassa synnytyksessä laitettiin käynnistystippa! Ja sitten vielä synnytyssalissa tehtiin vaikka mitä...en enää muista, kun en jälkeenpäin tullu papereista lukeneeksi, enkä osannu vielä sairaalassa kiinostua asiasta, vaikka kätilö monta kertaa kävi kysymässä haluanko käydä synnytystä läpi. Oikeastaan on nyt vasta alkanu asiat kiinostaa, mutta monenlaista tippaa ja letkua siinä lopulta oli. Vaan eipä siinä enää ehtinykkään pelätä! Jopa epiduraalin ne tais tökätä, se kyllä pelotti, mutta en osannu vastaankaan pistää, ja hengissä selvisin siitäkin! Toisaalta mä voitin tuossa ensimmäisessä synnytyksessä itseni jo siinäkohtaa, kun se käynnistystippa pistettiin, eli tunsin itseni tosi rohkeaksi ja valmiiksi selviytymään mistä vaan, kun kerran tippa ei tuntunukkaan missään.
Niin että parikuukautta mä nyt palloilen täällä kuvitellen, että odotus/synnytys juttujen lukeminen jotenkin tekis tästä loppuodotuksesta lyhyemmän
Ihan mielelläni jo lähtisin synnyttämään vaikka ne varmaan taas minua pistelee 
Toista ja nyt 3. odottaessa sitä osaa jo ihan eritavalla jännittää synnytystä ja alkuvaiheessa raskautta kävi mielessä "mitä onkaan tullu tehtyä" ajatuksia. Mä olen kuitenkin huomannut, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vähemmän synnytystä pelkää ja jännittää. Koko raskaana olo alkaa tympiä niin, että sitä seisoo vaikka päällään sen mitä synnytys kestää, kunhan vaan pääsee synnyttämään.
Se synnytystilannekin on niin intensiivinen, että ei silloin enää ehdi muistamaan että ai juu, mä pelkäsin tätä juttua. Mulla on melkoinen toimenpidekammo, eli olen saanu joskus rauhoittavan lääkityksen ennen ihan tavallista verikoetta. Joten voitte kuvitella, että olin kauhuissani, kun mulle ekassa synnytyksessä laitettiin käynnistystippa! Ja sitten vielä synnytyssalissa tehtiin vaikka mitä...en enää muista, kun en jälkeenpäin tullu papereista lukeneeksi, enkä osannu vielä sairaalassa kiinostua asiasta, vaikka kätilö monta kertaa kävi kysymässä haluanko käydä synnytystä läpi. Oikeastaan on nyt vasta alkanu asiat kiinostaa, mutta monenlaista tippaa ja letkua siinä lopulta oli. Vaan eipä siinä enää ehtinykkään pelätä! Jopa epiduraalin ne tais tökätä, se kyllä pelotti, mutta en osannu vastaankaan pistää, ja hengissä selvisin siitäkin! Toisaalta mä voitin tuossa ensimmäisessä synnytyksessä itseni jo siinäkohtaa, kun se käynnistystippa pistettiin, eli tunsin itseni tosi rohkeaksi ja valmiiksi selviytymään mistä vaan, kun kerran tippa ei tuntunukkaan missään.
Niin että parikuukautta mä nyt palloilen täällä kuvitellen, että odotus/synnytys juttujen lukeminen jotenkin tekis tästä loppuodotuksesta lyhyemmän
Ihan mielelläni jo lähtisin synnyttämään vaikka ne varmaan taas minua pistelee 
