Minulla myös ollut synnytyspelko aivan kakarasta lähtien. Olen kuullut äitini 35h kestäneestä synnytyksestä, ilman kivunlievitystä ja siitä miten hän luuli kuolevansa ja kun lopulta synnyin, olin sekuntien päässä menehtymisestä kun oli napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä ja minua elvytettiin. Ja tuota siis kuulin monia kertoja kuukaudessa. Aina sama laulu. Itseäni pelotti aivan tajuttomasti synnytys, vielä silloin kun tulin raskaaksi.
Pikkuhiljaa pelko hälveni, luin niin paljon (tältä foorumilta ja muualta) synnytystarinoita, hyvin sujuneita ja aivan kamalia. Osasin siis varautua ja ymmärsin ettei asiat välttämättä mene huonosti. Asenteeni lähestyvään synnytykseen oli se, että kaikki menee päin mäntyä. Sattuu niin että taju lähtee, epiduraali ei auta, lapsi joudutaan vetämään imukupilla kun en osaa ponnistaa, repeän pahasti... Ja kas kummaa. Synnytys meni kovin mallikkaasti. Voin sanoa että olin kovin yllättynyt miten asiat sujui. Oma synnytykseni käynnistettin, ja tyttö syntyi 17 päivää yli lasketun ajan, koin helpotukseksi olla sairaalassa kun synnytys alkoi. Toisaalta olisin voinut ottaa vaikeammankin synnytyksen jos olisin päässyt jättimahastani eroon aiemmin.
Mietin vielä raskauteni alussa että pitäisikö hakeutua pelkopolille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Päätin yrittää alatiesynnytystä sillä sektiosta toipuminen on yleensä hankalampaa ja tahdoin pystyväni heti touhuamaan vauvan kanssa. Sitäpaitsi olen todella huono toipumaan leikkaushaavoista, polveni leikkauksen jälkeen kesti melkein vuosi että se arpeutui. Samanlaista en todellakaan tahtonut pienen vauvan kanssa.
Kuulin eräältä ystävältäni että hänen synnytys sujui tuskitta ja se entisestään auttoi minua tulemaan päätökseeni alatiesynnytyksestä, oli ainakin lähipiirissä joku jolla oli ollut mukava kokemus, toisin kuin äidilläni.
Mitä lähemmäs synnytystä tulin, ei pelkoa enää ollut. Ja kun synnytys todella käynnistyi, olin kuin itse rauhallisuus, aivan kuten kovin monet muutkin mammat, vaikka synnytys käynnistyisikin yllättäen. Epiduraali tehosi ja se vaikuttikin vielä kun ponnistin. Kaiken kaikkiaan oma synnytykseni kesti alle yksitoista tuntia, joista tunsin kipua kuusi tuntia, joista kaksi oli aika kovaa, ei silti sietämätöntä. Helposti siis sujui ja aika meni nopeaan.
Haluan vain sanoa että asiat voi mennä hyvinkin, peloista huolimatta
En tiedä onko sinun mahdollista vielä hakeutua pelkopolille kun et ole raskaana, peloistasi kannattaisi puhua ammattilaisten kanssa, sillä synnytyspelko ei mielestäni ole "riittävä" syy olla hankkimatta lapsia. Synnytys kestää kuitenkin NIIN vähän aikaa, verrattuna raskaana oloon ja siitä johtuviin jomotuksiin, vihlomisiin yms. joita uskon kaikilla olleen raskaana olon aikana. Silti, kaikki kivut, synnytys ja jälkiarkuus olivat TODELLA sen arvoista. Eikä se niin kamalaa voi olla, on niitä useita monilapsiperheitä. Tsemppiä sinulle, kyllä kaikki vielä lutviutuu.
Pikkuhiljaa pelko hälveni, luin niin paljon (tältä foorumilta ja muualta) synnytystarinoita, hyvin sujuneita ja aivan kamalia. Osasin siis varautua ja ymmärsin ettei asiat välttämättä mene huonosti. Asenteeni lähestyvään synnytykseen oli se, että kaikki menee päin mäntyä. Sattuu niin että taju lähtee, epiduraali ei auta, lapsi joudutaan vetämään imukupilla kun en osaa ponnistaa, repeän pahasti... Ja kas kummaa. Synnytys meni kovin mallikkaasti. Voin sanoa että olin kovin yllättynyt miten asiat sujui. Oma synnytykseni käynnistettin, ja tyttö syntyi 17 päivää yli lasketun ajan, koin helpotukseksi olla sairaalassa kun synnytys alkoi. Toisaalta olisin voinut ottaa vaikeammankin synnytyksen jos olisin päässyt jättimahastani eroon aiemmin.
Mietin vielä raskauteni alussa että pitäisikö hakeutua pelkopolille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Päätin yrittää alatiesynnytystä sillä sektiosta toipuminen on yleensä hankalampaa ja tahdoin pystyväni heti touhuamaan vauvan kanssa. Sitäpaitsi olen todella huono toipumaan leikkaushaavoista, polveni leikkauksen jälkeen kesti melkein vuosi että se arpeutui. Samanlaista en todellakaan tahtonut pienen vauvan kanssa.
Kuulin eräältä ystävältäni että hänen synnytys sujui tuskitta ja se entisestään auttoi minua tulemaan päätökseeni alatiesynnytyksestä, oli ainakin lähipiirissä joku jolla oli ollut mukava kokemus, toisin kuin äidilläni.
Mitä lähemmäs synnytystä tulin, ei pelkoa enää ollut. Ja kun synnytys todella käynnistyi, olin kuin itse rauhallisuus, aivan kuten kovin monet muutkin mammat, vaikka synnytys käynnistyisikin yllättäen. Epiduraali tehosi ja se vaikuttikin vielä kun ponnistin. Kaiken kaikkiaan oma synnytykseni kesti alle yksitoista tuntia, joista tunsin kipua kuusi tuntia, joista kaksi oli aika kovaa, ei silti sietämätöntä. Helposti siis sujui ja aika meni nopeaan.
Haluan vain sanoa että asiat voi mennä hyvinkin, peloista huolimatta
En tiedä onko sinun mahdollista vielä hakeutua pelkopolille kun et ole raskaana, peloistasi kannattaisi puhua ammattilaisten kanssa, sillä synnytyspelko ei mielestäni ole "riittävä" syy olla hankkimatta lapsia. Synnytys kestää kuitenkin NIIN vähän aikaa, verrattuna raskaana oloon ja siitä johtuviin jomotuksiin, vihlomisiin yms. joita uskon kaikilla olleen raskaana olon aikana. Silti, kaikki kivut, synnytys ja jälkiarkuus olivat TODELLA sen arvoista. Eikä se niin kamalaa voi olla, on niitä useita monilapsiperheitä. Tsemppiä sinulle, kyllä kaikki vielä lutviutuu.