Synnytyskipujen pelkäämisestä

[Äiti kohta viidelle]

Löytyykö täältä muita, jotka olisivat synnytys synnytykseltä alkaneet enemmän jännittää tulevia synnytyskipuja?

Tuntui jännältä neuvolassa asiasta vähän kuin ohimennen mainitessani, että terveydenhoitaja ehdotti että kävisin äitipolilla (vai mikä syt onkaan...?) ennen synnytystä puhumassa kivunlievityksestä ja siitä, että asia on ollut mielessäni jo pidempään. Olin yllättynyt, että pieni mainintani aiheutti sellaisen ehdotuksen ja vielä yllättyneempi, että minusta alkoi heti tuntua, että olisi hyvä käydä.

Ekan lapsen synnytys meni oikein hyvin ja epiduraali toimi. Toisen lapsen kohdalla ei kivunlievitys tehonnutkaan ja synnytyskin vähän junnasi. Kolmannen laspen kohdalla päätin olla kotona kärvistelemässä viimeiseen hetkeen saakka ja olinkin jo 7 cm auki, kun synnärille päästiin. Hyvästit siis kivunlievitykselle. Synnytys oli todella kivulias - huusin niin paljon kuin kurkusta lähti noin tunnin verran pieniä taukoja lukuunottamatta (voi kätilöparka...).

Neljännen lapsen kohdalla päätin etukäteen, että kivunlievitystä ei tarvita, koska olen selvinnyt ilman sitä aiemminkin ja pelkäsin epiduraalin hidastavan synnytystä. Synnytys oli jälkeen hirvittävän kivulias, mutta onneksi eteni hyvin - ja kun vauva olis sylissä, kaikki kivut oli unohdettu.

Mutta nyt yllättäen heti kun tein positiivisen raskaustestin kesällä, tulevat kivut tulivat mieleeni - ja melkein päivittäin asia käy mielessä siihen tapaan, että lasken viikkoja ja kuukausia hetkeen, jolloin joudun kestämään ne kauheat tuskat.

Synnytyksen jonkinlainen jännittäminen varmasti on ihan tavallista, mutta mielenkiintoista on se, että vielä viidettä odottaessaan voi tulla olo, että haluaisi ehkä sittenkin "varmistella" tulevaa synnytystä jonkun ammattilaisen tukemana. Vaikka kaikki on aina mennyt hvyin enkä koe mitään kammoa. Mutta semmoinen pieni jäytävä mietintä toistuvasti päässäni.

Mites teillä muilla, jo monta lasta synnyttäneillä?

 

["Sara"]

Kyllä se aina jännittää vaikka mä myös jotenkin tykkään synnyttämisestä.
Mulla on viisi lasta, joista kolmannen synnytin pelkällä ilokaasulla, kun loppu avautuminen tapahtui rytinällä yhden supistuksen aikana ja seuraavalla vauva olikin jo ulkona. Neljättä jännitin tästä syystä tosi paljon, mutta se menikin kaikista kivuttomimmin onnistuneen kivunlievityksen takia. Viidettä en sitten niin paljon jännittänytkään, mutta se oli kaikista kamalin! Spinaali ei auttanut ja vauva ei laskeutunut vaikka sairaalaan tullessa olin jo 9 senttiä auki. Oksitosiinia laitettiin menemään maksimimäärää ja supistukset oli ihan järkyttäviä! Voisi sanoa, että en ollut ihan tässä maailmassa ja kuvittelinkin välillä jo vauvan syntyneen ym. Sitten jouduttiin vielä auttamaan imukupilla sydänäänten laskun takia.
Synnytyksen jälkeen ajattelinkin, ettei tätä kipua unohda ikinä, mutta niin se vain on unohtunut. Vähän pelottaa, että jos vielä raskaaksi tulen, niin muistuuko heti alkuraskaudesta mieleen ne kivut. Kätilökaveri neuvoi, että kannattaa ilman muuta käydä pelkopolilla juttelemassa, jos yhtään kokee siihen olevan tarvetta.

 

["Sara"]

Lisäys edelliseen: Jotenkin sitä pelkää aina enemmän senkin takia, että ajattelee, että kun näin monesta olen selviytynyt loppujen lopuksi ehjänä, niin seuraava ei voi enää mennä kovin hyvin.