synnytys

ludde
On ihan normaalia. Melkeinpä epänormaalia ellei tule mut et sä välttämättä edes tunne/tiedä et sieltä tulee kakkaa. Multakin tuli ja se on hyvä merkki koska lasta synnytetään just samalla tekniikalla kuin kakataan eli silloin ponnistaa oikein.
 
Piiku74
niin onhan se niin et kyl sieltä kakkaakin tulee ulospäin, jos ei ole suolta tyhjennetty. Mulla tehtiin ekan lapsen aikana suolihuuhtelu, mut ei tokan aikana, ja niinhän siinä kävi et vähä tuli "tavaraa" pöydälle, mutta so what? Kätilöt on tottuneet siihen, koska se on täysin normaalia ja tietääpä ainakin ponnistavansa oikein!
 
normaalia
Aivan normaaliahan se on että,sieltä tulee kaikki pois mitä punnaa. Mutta suosittelen suolihuuhtelua jos maha on huonosti toiminut viimesinä päivinä ennen synnytystä. Inhottava toimenpide mutta, olen sen joka kerta ottanut (4) ennen synnytystä koska, silloin ei tarvitse ainakaan samana päivänä mennä vessaan punnaamaan ja se ekakerta on muutenkin niin inhottava kun paikat on hellänä. Varsinkin jos on pitänyt tehdä välilihan leikkaus.
 
Hyvin yleistä on että suoli tyhjenee ennen synnytystä. Esim. avautumisvaihe saattaa tosissaan lähteä käyntiin sen jälkeen kun on suolisto tyhjentyny muusta tavarasta joko normaalia reittiään tai oksentamalla.

Toisaalta taas suoli harvoin tyhjenee täydellisesti vaan lapsi tullessaan ulos pusertaa myös suolesta viimeistkin tavarat pihalle. Ja tuo siis voi tapahtua ponnistipa sitten miten hyvänsä. Jotkut on nimittäin sitä mieltä ettei vaavia sais ponnistaa samallalailla kuin kakkaa pusketaan, vaan ponnistus pitäis tapahtua vatsan ylä ja sivuosien lihaksilla ja alapäässä olevien lihaksien tulis olla mahd. rentona ponnistushetkellä.

No kukin uskoo mihin haluaa ja toimii tyylillään...

Tsemppiä ja älä turhaan huolehdi synnytyksen "sivutuotteista" :D
 
hieman pullukka
Ennen synnytystä voi ottaa peräruiskeen suolen tyhjennystä varten mulle ainakin tarjottiin ja joa ei tarjota niin voi itse aina pyytää. Huomattavasti helpottaa oloa :whistle:
 
Mulleki tehtiin suolihuuhtelu ku synnytys alko ja aion kyllä ottaa seuraavanki kohalla ettei tarvi sitä stressata...vaikka tuskin tulee siinä vaiheessa mieleen. Ja monesti se peräruiske pistää synnytystä vielä enemmän vauhtiin.
 
mammammaa
Juu, kannattaa persruiske ottaa... Sivuseikka kylläkin, mutta varsinkin jos sattuu yhtä siisteyshullu kätilö kohdalle ku mulla edellisellä kerralla... ei olis edes saanut verta vuotaa ku "kaikki paikat sotkeentuu" :headwall: :headwall:
 
Mulla vauva pukkas ekalla kerralla suolta hyvin tyhjäks ennen synnytystä, mutta silti salissa tuli ponnistettaessa vieläkin kakkaa.
Toisesta antoivat sairaalaan mennessä ulostuslääkkeen. Salissa sit, vaikka oli käynyt pissalla, niin en edes tuntenut mitään, pissa vaan tuli itsestään. Ilmeisesti vauva painoi rakkoa niin, että se tyhjeni itsestään. Kätilö vaan sano, että nyt tulee pissaa, kävitkö vessassa ennen synnytystä? No kävinhän minä, ei auttanut.
 
Tuli kakkaa, pissaa ja oksennusta. Eihän se kivaa ole, mutta ei sitä siinä tilanteessa ajattele ja kätilöt ovat tottuneet varmasti ihan kaikkeen. Ne vaan laitto muovihanskat käteen ja siivos kakat ja oksennukset. Tuleehan sieltä vauvan mukana verta ja kaikkea muutakin. Pieni huoli musta nuo ruumiin eritteet. Onnea synnytykseen!
 

Yhteistyössä