Synnytys saa olla ikäväkin muisto..

Hei.Toivoisin, ettei ikäviä synnytyskertomuksia vähäteltäisi ja automaattisesti pidettäisi liioiteltuina ja silkkana huomionkipeytenä tai jopa tahallisena pelotteluna.Olisi hienoa jos synnytykseensä pettynyt nainen voisi tuntea kaikesta huolimatta olevansa normaali, yksi monien kohtalotovereidensa joukossa.Kun ikäviä asioita vähätellään, saattaa huonoja muistoja kantava äiti tuntea itsensä entistä epäonnistuneemmaksi, turhasta valittavaksi, kipua/vastoinkäymisiä sietämättömäksi katkeraksi itkupilliksi.Tällaiset tunteet tuskin auttavat naista matkalla hyvään äitiyteen.Jospa antaisimme kaikenlaisille tunteille sijaa ja jokaiselle äidille luvan omaan synnytyskokemukseensa.Joka synnytys on erilainen. Anna

 

Näin juuri :flower:
Minulla on taas olo, että en ole edes synnyttänyt ja olen epäonnistunut jossakin, koska oli niin helppo synnytys. Sanokaa vaan, mutta niin minustakin tämä on _omistuista_! :ashamed:
Eikä niin kivaa...

 

En missään nimessä halua vähätellä kenenkään ikäviä kokemuksia, mutta minusta on tärkeää että niiden vastapainoksi tällaisilla palstoilla kerrotaan myös helpoiksi koetuista synnytyksistä. Näin siksi, että ensisynnyttäjä on helppo lietsoa paniikkiin kauhutarinoilla, ja jos synnyttämään lähtee kauhusta kankeana, niin tuskin siitä kovin miellyttävää kokemusta tulee vaikka fyysiset edellytykset helppoon synnytykseen olisikin. Oma ponnistusvaiheeni pitkittyi, koska pelkäsin, että kohta tunnen halkeavani, mutta sellaista repivää kipua ei sitten tullutkaan. Enkä edes revennyt pahasti.

Toki on tärkeää, että vaikean synnytyksen kokeneet saavat jakaa kokemuksiaan. Kuitenkin näitä kertomuksia innokkaimmin lukeville ensimmäisensä odottajille olisi tärkeää saada tunne, että synnytyksestä on hyvät mahdollisuudet selviytyä ilman että siitä jää elinikäiset traumat.

 

Kiitos ja aamen :hug:
Olenkin saanut moitteita jo kahdelta kuinka liioittelen ja ties mitä. Kokemukseni oli TÄYSIN sitä mitä olen täällä kertonut, yhtään siihen lisäämättä tai sitä liioittelematta. Piste!
Ja minulla todella on oikeus kertoa oma osuuteni muiden "helppojen" synnytystarinoiden lisäksi. Olisihan se ensisynnyttäjille valheellista touhua jos KAIKKI kertois täällä:" juu meni vaan viis tuntia ja plumps se putkahti ulos"...että on sitten monipuolisisa kokemuksia. Ettei sitten tule pettymystä siitä että miksi juuri minulle kävikin sitten näin kun muilla ihan helppoa.
Elämä menee miten menee, synnytys on sitten mitä on, toisilla helppoja toisilla vaikeita. Se on vain hyväksyttävä.
Ensisynnyttäjät varmasti tietävät että netissä on kaikenlaisia tarinoita ja jos on herkkä ja pelko kasvaa lukemalla toisten juttuja, ei kannata tulla synnytyspalstoille lainkaan.
Itse aikanani tiesin että kokemus voi olla millainen vain ja mitä vain voi sattua. Sitä ei ennalta tiiä. Luin hyviä ja luin kamalia tarinoita synnytyksistä mutta en pelännyt vaan olin positiivinen ja odotin INNOLLA synnytystä.
Olen pirun sitkeä tapaus enkä ole saanut traumoja vaan taas kerran odotan(ihme kyllä )innolla jospa joskus vielä saisin lapsen ja pääsisin synnyttämään. Outoa kylläkin...
Olen positiivisella mielellä jälleen ja suosittelen että te jotka ette ole vielä esikoistanne synnyttäneet, otatte myös avoimen ja positiivisen asenteen. Pelko ei auta. Kun kuitenkaan ei tiedä mitä saa...niin voihan siihen varautua innolla ja positiivisella mielellä varmuuden vuoksi
Ja mulle on ihan terapiaa että saan purkaa tuntojani esim tänne...kertoa mikä ottaa päähän synnytyksessä.
Jos jotakuta vaivaa se, niin pyytäkää ylläpidon laittamaan synnytyspalstalle joku kipu/traumamittari...siitä saa valita millanen kokemus on ollut, jos menee yli määrätyn, palsta lukkiutuu eikä ole pääsyä tänne ...minulla ainakaan ...kö?

 

Sää oot fang-ann mahtava!

 

\

Kiitos ja aamen :hug:
Olenkin saanut moitteita jo kahdelta kuinka liioittelen ja ties mitä. Kokemukseni oli TÄYSIN sitä mitä olen täällä kertonut, yhtään siihen lisäämättä tai sitä liioittelematta. Piste!

Olen pirun sitkeä tapaus enkä ole saanut traumoja vaan taas kerran odotan(ihme kyllä )innolla jospa joskus vielä saisin lapsen ja pääsisin synnyttämään. Outoa kylläkin...
Olen positiivisella mielellä jälleen ja suosittelen että te jotka ette ole vielä esikoistanne synnyttäneet, otatte myös avoimen ja positiivisen asenteen. Pelko ei auta. Kun kuitenkaan ei tiedä mitä saa...niin voihan siihen varautua innolla ja positiivisella mielellä varmuuden vuoksi
Ja mulle on ihan terapiaa että saan purkaa tuntojani esim tänne...kertoa mikä ottaa päähän synnytyksessä.
Jos jotakuta vaivaa se, niin pyytäkää ylläpidon laittamaan synnytyspalstalle joku kipu/traumamittari...siitä saa valita millanen kokemus on ollut, jos menee yli määrätyn, palsta lukkiutuu eikä ole pääsyä tänne ...minulla ainakaan ...kö?

Olipa ihanaa FANG-ANN kun sanoit ettei sinulle ole jäänyt traumoja ja että olet raaoista sanoistasi huolimatta valmis uuteenkin koitokseen

Tottakai pahaa oloaan pitää purkaa täällä, sitä vartenhan tämä palsta on. Olisi mukavaa jos jokainen muistaisi kuitenkin kauhutarinansa päätteeksi laittaa jotain rohkaisevaa eli että on kuitenkin valmis synnyttämään uudestaan ja että lapsi täytti elämää eikä sitä voisi koskaan vaihtaa pois. Se kertoisi siitä valtavasta voimasta joka lapsella on kaiken kivun yli ja rohkaisisi ensisynnyttäjiäkin varmasti. Itse toivon että tuo parasta synnytyksessä ketju kasvaisi joskus synnytyksen kamauus ketjun ohitse... Sellainen unelma... varmasti auttaisi synnyttäjien asennoitumista ja itseluottamusta (joka on tärkeä osa synnytykseen keskittymisessä), on se varsinainen kokemus sitten mitä tahansa.

 

Minusta synnytys ei ole mikään elämysmatka suunbtaan eikä toiseen. Eli olipa se positiivinen tai vähemmän positiivinen kokemus, se ei ole se merkityksellinen asia ja itse tarkoitus. Vauvahan se koko homman tarkoitus ja päämäärä on!

Lyhyesti tarkoitan sanoa, että synnytyksestä vaahdotaan vähän liikaa, koska se kuitenkin on vaan väline, jolla päästään päämäärään, eli saadan vauva ja kukaan ei (toivottavasti ainakaan) synnytä pelkän synnytyselämyksen saadakseen!

 

Tilda, veit jalat suustani! Eli juuri näin, synnytys on elämään kuuluva, luonnollinen, normaali asia ja joka tapauksesssa miljoona kertaa vähemmän haastava juttu kuin esim. lapsen kasvattaminen.

 

Tarkoituksenani ei ole verrata synnytystä lapsen kasvatukseen eikä rinnastaa sitä elämysmatkaan.Toivoisin jokaiselle äidille mahdollisuutta omaan ainutlaatuiseen synnytyskokemukseensa. Anna

 

Saahan synnytyksestä puhua, oli se sitten hyvä tai huono kokemus, mutta täälläkin on keskusteltu pelkosekstioista ja nimen omaan sellaiset henkilöt jotka eivät ole kertaakaan synnyttäneet! Juuri näiden ikävien kokemusten takia joita julkisesti toitotetaan pelko kasvaa näillä tulevilla äideillä, onko heitä pakko pelotella? Itse pelkäsin juuri näiden huonojen synnytyskokemusten vuoksi ihan mielettömästi ja ihan turhan takia... Niitä ei osaa olla lukematta! Oli kurjaa itkeä viikko tolkulla vessassa ja meinasin vaatia sektiota... Eikö nämä riitä syyksi miksei kovin julkisesti kannata kertoa huonoja kokemuksia? Hyvistä synnäreistä saa voimaa ja uskoa tulevaan koitokseen...

 

Minä olen yksi niistä jotka oikeasti pelkää synnytystä. Luen näitä kertomuksia tietäen että osa voi olla aivan pelkkää p...a ja kokemukset yhdellä voi olla jotain ihan muuta toisella. Mä pelkään kipua ihan niinkuin kaikki muutkin mutta mun ongelma ei ole se vaan sairaaloitten henkilökuntaan ja heidän tekemisiin liittyvät pelot valittetavasti huonojen kokemusten perusteella :ashamed: Minut on leikattu gynen juttujen takia yli vuosi sitten ja hoitohenkilökunta oli aivan #&%£$!* näin nätisti sanottuna. Päällimmäisenä mieleen jäi huoneeni hoitajan hokema "kipu kuuluu naisen elämään" käytännössä tämä tarkoitti dreeniletkujen poistoa ilman kipulääkkeitä ja särkylääkkeitten syömistä suun kautta jatkuasta oksentamisesta huolimatta... auttoivat siis tosi paljon.

Tässä tilanteessa ei ole kiva minnekkään pelkopolille lähteä sanomaan etten luota kätilöihin enkä hoitajiin vaan olen lähes varma heidän sadistisista päämääristään Tähän ei auta yhtään uudessa odottaja-lehdessä ollut kätilön kirjoittama juttu jossa hän mainitsee että on pettynyt??? kun äiti jossain vaiheessa lipsahtaa tuskiensa takia kipulääkkeisiin koska "äidin lääkitsemisessä turhaan ei ole mitään mieltä" Kertokaa mulle mitä kivaa siinä kivussa on kun sitä pitää noin hehkuttaa?? Se on kuulemma hyvää kipua kun päämääränä on vauva... ei ole olemassa hyvää kipua eikä mulle järkeenkäypiä syitä miksi kivunlievitys olis TURHAA. Tulee olo että onko se jotenkin kätilön palkasta, leivästä vai itsetunnosta pois kun synnyttäjä ei halua karjua tajuaan pellolle vain siitä riemusta että luottaa kätilön tsemppaukseen eikä vaivaa lääkäreitä mennään saman tien takaisin saunan lauteille punnertamaan jos asenteet synnytyksen TODELLISEEN HELPOTTAMISEEN on edelleen tämä \|O

Tuli taas vähän avauduttua sorry jos jotain potkaisin nilkkaan mutta edelleen jos miehet synnytäisivät siitä olisi tehty jo kauan sitten helppoa ja kätevää eiks niin

 

tärkeää on varmasti kirjoitella sekä positiivisita että negatiivisista kokemuksista. Positiivisista voivat esikoisen odottajat saada uskoa että kyllä tästä selvitään, "kauhukertomuksilla" taas saa purkaa omaa mieltään ja muilta vertaistukea. Ei jää yksin ikävien kokemusten kanssa.

Itselläni ei alatiesynnytyksestä kokemusta koska poikani syntyi kiireellisellä sektiolla. Se oli minulle mitä ihanin ja liikuttavin kokemus, täydellinen. Silti joskus tuntuu ettei synnytysjuttuja lukiessa/kuunnellessa voi välttyä mielipiteiltä joissa alatietä pidetään ainoana oikeana synnytystapana ja että lapsen ja äidin suhteesta jää jotain ratkaisevaa pois jos ei synnytystä koe.

Itse en mielestäni jäänyt mistään paitsi, mutta kysyin mielipidettä äidiltäni jolla on kokemusta niin useammasta alatiesynnytyksestä kuin sektiostakin. Hän vaan totesi että synnytyksistään hän koki liikuttavimpana ja voimakkaimpana sen kerran kun astui lastenkotiin, puki 1,5vuotiaan pojan mukanaan tuomiinsa vaatteisiin ja sanoi että "nyt äiti tuli hakemaan sinut kotiin!". =)

Eli jokainen kokee synnytyksensä omalla tavallaan ja on tietysti oikeutettu kertomaan siitä. Mitään mieltä en näe toisten synnytysten väheksymisessä, pääasia kai on että meistä on tullut äitejä maailman ihanimmille ja rakkaimmille pienokaisille... :flower:

 

Tässä tilanteessa ei ole kiva minnekkään pelkopolille lähteä sanomaan etten luota kätilöihin enkä hoitajiin vaan olen lähes varma heidän sadistisista päämääristään Tähän ei auta yhtään uudessa odottaja-lehdessä ollut kätilön kirjoittama juttu jossa hän mainitsee että on pettynyt??? kun äiti jossain vaiheessa lipsahtaa tuskiensa takia kipulääkkeisiin koska "äidin lääkitsemisessä turhaan ei ole mitään mieltä" Kertokaa mulle mitä kivaa siinä kivussa on kun sitä pitää noin hehkuttaa?? Se on kuulemma hyvää kipua kun päämääränä on vauva... ei ole olemassa hyvää kipua eikä mulle järkeenkäypiä syitä miksi kivunlievitys olis TURHAA. Tulee olo että onko se jotenkin kätilön palkasta, leivästä vai itsetunnosta pois kun synnyttäjä ei halua karjua tajuaan pellolle vain siitä riemusta että luottaa kätilön tsemppaukseen eikä vaivaa lääkäreitä mennään saman tien takaisin saunan lauteille punnertamaan jos asenteet synnytyksen TODELLISEEN HELPOTTAMISEEN on edelleen tämä \|O

[/quote]

Eipäs nyt yleistetä! Meitä hoitohenkilökuntaan kuuluvia on niin moneksi, ja toki joillakuilla voivat omat arvot puskea läpi, mutta pääsääntöisesti toimitaan kuitenkin niin, että LÄHTÖKOHTANA ON POTILAAN/ASIAKKAAN (kuten synnyttäjiä kutsutaan) sekä VAUVAN PARAS!!

 

Aivan poppeli, kipu ei todellakaan jalosta ketään. Ja ikävät synnytysmuistot, kivusta, huonosta kohtelusta, mistä kullakin johtuvat, saattavat päinvastoin traumatisoida vakavasti, aiheuttaa tai olla osasyynä esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai muihin äidin ja lapsen suhdetta jarruttaviin tiloihin.Ellei empatiaa riitä kanssasisarille, toivottavasti vauvalle. Anna

 

\

tärkeää on varmasti kirjoitella sekä positiivisita että negatiivisista kokemuksista. Positiivisista voivat esikoisen odottajat saada uskoa että kyllä tästä selvitään, "kauhukertomuksilla" taas saa purkaa omaa mieltään ja muilta vertaistukea. Ei jää yksin ikävien kokemusten kanssa.

Itselläni ei alatiesynnytyksestä kokemusta koska poikani syntyi kiireellisellä sektiolla. Se oli minulle mitä ihanin ja liikuttavin kokemus, täydellinen. Silti joskus tuntuu ettei synnytysjuttuja lukiessa/kuunnellessa voi välttyä mielipiteiltä joissa alatietä pidetään ainoana oikeana synnytystapana ja että lapsen ja äidin suhteesta jää jotain ratkaisevaa pois jos ei synnytystä koe.

Itse en mielestäni jäänyt mistään paitsi, mutta kysyin mielipidettä äidiltäni jolla on kokemusta niin useammasta alatiesynnytyksestä kuin sektiostakin. Hän vaan totesi että synnytyksistään hän koki liikuttavimpana ja voimakkaimpana sen kerran kun astui lastenkotiin, puki 1,5vuotiaan pojan mukanaan tuomiinsa vaatteisiin ja sanoi että "nyt äiti tuli hakemaan sinut kotiin!". =)

Eli jokainen kokee synnytyksensä omalla tavallaan ja on tietysti oikeutettu kertomaan siitä. Mitään mieltä en näe toisten synnytysten väheksymisessä, pääasia kai on että meistä on tullut äitejä maailman ihanimmille ja rakkaimmille pienokaisille... :flower:

Hieno kirjoitus!

 

\

Itse en mielestäni jäänyt mistään paitsi, mutta kysyin mielipidettä äidiltäni jolla on kokemusta niin useammasta alatiesynnytyksestä kuin sektiostakin. Hän vaan totesi että synnytyksistään hän koki liikuttavimpana ja voimakkaimpana sen kerran kun astui lastenkotiin, puki 1,5vuotiaan pojan mukanaan tuomiinsa vaatteisiin ja sanoi että "nyt äiti tuli hakemaan sinut kotiin!". =)

Eli jokainen kokee synnytyksensä omalla tavallaan ja on tietysti oikeutettu kertomaan siitä. Mitään mieltä en näe toisten synnytysten väheksymisessä, pääasia kai on että meistä on tullut äitejä maailman ihanimmille ja rakkaimmille pienokaisille... :flower:

voi kun ihanaa. Mulla on aina tippa linssissä kun luen tai katson tv:stä juttuja adoptoiduista lapsista :'( ... Kyllä ne on niin odotettuja ja kaivattuja lapsia että tunne äidiksi tulemisesta täytyy olla mahtava!

 

\

Tässä tilanteessa ei ole kiva minnekkään pelkopolille lähteä sanomaan etten luota kätilöihin enkä hoitajiin vaan olen lähes varma heidän sadistisista päämääristään

Ehkä sinun kannattaisi mennä pelkopolille, ja miettiä sitä ennen tarkkaan, mitä haluat. Mahdollisuuden hyvään kivunlievitykseen, empaattisen kätilön jne. Käsittääkseni ne siellä kirjaavat ylös nämä toiveet, ja pitävät huolen, että sinua hoitavat ihmiset ovat tietoisia niistä. Ja jos kohdallle osuvalta kätilöltä ei heru ymmärrystä, hänet voi vaihtaa.

 

täällä synnytys niin ikävä muisto ettei enempää lapsia tule. piste. ei voisi enempää ärsyttää kun ihmiset tulee paasaamaan että täytyihän sen olla sulle jollain lailla positiivinen ja upea kokemus... vaan kun ei ollut! \|O

 

Minun kokemukseni ei luultavasti olisi ollut niin kamala, jos olisin tiennyt etukäteen että niinkin voi käydä. Aina joka paikassa sanotaan että lapsi nostetaan äidin rinnalle. Eipäs nostettu vaan kiikutettiin kolmeksi tunniksi pois, luulin vauvani kuolleen, eikä kukaan kertonut koskaan miksi hänet vietiin, mitä vauvalle oli tehty..
Mutta siis jos olisin tiennyt etukäteen että vaikka vauva elää, hänet saatetaan viedä pois synnytyshuoneesta kiireestikkin niin olisin varmaan ollut paljon rauhallisemmalla mielellä ko. tilanteessa.

 

Ei suoraan nyt liity aiheeseen, mutta minua on synnytyksestä jäänyt painamaan moni asia. Vauvani syntyi kiireellisellä sektiolla Kättärillä viime syksynä. Synnytys käynnistettiin normaalina alatiesynnytyksenä, joka sitten päättyi sektioon vauvan sydänäänten laskun takia. Synnytyslääkäri - erittäin miellyttävä nuori nainen - kertoi meille tehneensä päätöksen leikkauksesta, koska vauva ei tule kestämään pitkittynyttä synnytystä. Leikkausvalmistelut lähtivät käyntiin saman tien ja itse leikkaus sujui hyvin. Mutta osastokokemus olikin sitten sieltä ja syvältä. Osastolle tulin heräämöstä yhdentoista aikaan illalla, mieheni siellä jo olikin vauvan kanssa. Silloin oli juuri toteutumassa se hoitajien työtaistelu, pk-seudulla synnäreitä jo kiinni ja kättärillä aika ruuhkaista. Perhehuoneita ei saanut ja mieheni joutui lähtemään kotiin. Jäätiin vauvan kanssa kaksin, minä sekaisin lääkkeistä ja kaikesta tapahtuneesta. Yöhoitaja (aivan ihana ihminen) kävi jotain sanomassa - sovittiin että mies vie vauvan lähtiessään kansliaan että saan levätä. No, enhän minä unta saanut - valvoin sairaalassa lähes neljä päivää putkeen. Aamulla tai ylipäänsä sen jälkeen KUKAAN ei kertonut mulle yhtään mitään yhtään mistään. Ehdin olla sairaalassa kolme päivää kunnes satuin kuulemaan, kun huonetoverin vaihtuessa uudelle tulokkaalle tuli hoitaja kertomaan osaston käytännöt, mitä löytyy mistäkin jne. Minulle ei missään vaiheessa kukaan kertonut näitä. Silloin kun mieheni ei ollut paikalla olin täysin heitteillä, leikkaushaavan takia en olisi uskaltanut itse nostaa vauvaa pois kärryistä koska pelkäsin pudottavani hänet, mutta lopulta oli pakko kun en viitsinyt tuntikausia pitää kakkavaipoissa tai ruokkimatta. Imetysasioihin en saanut mitään tolkkua vaikka koko ajan sanoin pelkääväni ettei vauva saa rinnasta tarpeeksi maitoa. Kukaan ei ottanut kantaa eikä ketään tuntunut kiinnostavan. Yhden kerran itkin hädästä kun vauva oli ihan veltto enkä saanut herätetyksi syömään (piti syöttää tiukin väliajoin kun syntyi pienikokoisena) eikä kukaan tullut auttamaan. Olin todella peloissani ja sillä hetkellä päätin, että kun sieltä elävänä vauvan kanssa ulos päästään niin takaisin en mene ikinä! Ironista on sitten se, että kun ilmoitimme, että haluamme lähteä kotiin, niin tuli yksi hoitsu ehdottamaan, että voisimme kyllä jäädäkin niin voitaisiin käydä imetysasioita läpi! Siinä vaiheessa olimme olleet sairaalassa kolme päivää!

Synnytystä ei kerrattu mitenkään - ei sanan sanalla. En tänä päivänäkään tiedä mikä aiheutti sydänäänten laskun. En saanut luettavakseni papereitani (olenkin tässä miettinyt, että vieläköhän niitä voisi sieltä pyytää). Synnytyslääkäri, leikkaussalihenkilökunta ja tuo ihana yöhoitsu saavat kyllä täydet kympit, mutta lapsivuodeosasto oli ikävin kokemukseni aikoihin.

Huh, olipas vuodatus. Mutta helpotti...

 

Jande me olemme saattaneet olla samanaikaisesti Kättärillä. Huonetoverinani oli esikoispojan saanut pariskunta. Kiinnitin huomiota siihen, miten huonoa ohjausta huonetoverini sai.
Minä sain toisen tytön 8.11., ja huonetoverini tuli muistaakseni huoneeseen 10.11.

 

Jande:
Otan osaa ja ymmärrän, sillä koin viime syksynä saman!!!!! :hug: Tosin olin ko paikassa juuri ennen työtaistelua lokakuussa, mutta silti kokemukset ovat samanlaiset.
Eli synnärillä kaikki olivat ihania, niin myös leikkaussalissa ja heräämössä, mutta osasto olikin sitten jotain aivan muuta. :kieh: :'( :kieh:
Minä menin osastolle aamuyön tunteina ja sain pienen hetken pitää vauvaa. Perhehuoneessa emme olleet, joten mies lähti kotiin "pikkutunneilla" . Vauva oli sen "yön" eli joitain tunteja kansliassa. Seuraavana päivänä en saanut nousta haavan vuoksi eli makasin avuttomana sängyssä. En meinannut saada aamupalaa enkä lounastakaan, ellen olisi itse vaatinut. No, lounas tuli kylmänä... Virtsapussia ei tyhjennetty kun vasta illalla, se oli piripintaan täynnä! Imetystä opastettiin erittäin nihkeästi, vain muutaman opiskelijan toimesta paremmin, osaston toiminnasta ei kerrottu mitään missään vaiheessa, synnytystäni ei todellakaan kätilö käynyt kanssani läpi vaikka se oli merkattu papereihini!!!!! Leikannut lääkäri kyllä kävi jossain vaiheessa tsekkaamassa minut, mutta se oli eri asia. Ja parasta, ensimmäisenä kokonaisena yönä oli haavani vielä tosi kipeä enkä saanut vauvaa yksin nostettua koska en päässyt liikkumaan sängystä. Vauva oli yöllä nostettu viereeni ja 6 aikaan aamulla hän itki taukoamatta ja soitin kelloa, että voisiko joku tulla auttamaan kun en pääse vauva sylissäni liikkumaan kertakaikkiaan mihinkään suuntaan. Lupasivat kohta tulla. Kello 8 soitin sitä s....nan kelloa uudestaan, että voisiko joku ihan OIKEASTI tulla.... Vauvan hoitoa ei opastettu millään tavalla. Opiskelijalta sitten nolona kysyin, että mitenköhän minä nyt uskallan pestä kakkapyllyn kun en ole ennen näin pientä nyyttiä käsissäni käännellyt.... Opiskelijat olivat muuten siis parhaita tuolla osastolla.
Viimeinen yömme osastolla oli pe-la välinen yö ja hlökuntaakin oli vähemmän. Ja tietenkin vuorossa oli YLIEPÄMIELLYTTÄVÄ ja tosi TÖYKEÄ hoitaja/kätilö, joka aikoinaan ennen synnytystä piti osastoesittelynkin.
Mä olen oikeasti niin vihainen tuosta osastokokemuksesta, että en IKINÄ mene tuohon sairaalaan synnyttämään uudestaan (jos vielä joskus synnytän) . Piste ja amen.
Toivottavasti ei näitä kokemuksia ole sattunut kovin monelle. Lienemmekö sektio-äidit jotenkin roskasakkia tuon osaston hlökunnan silmissä? No joo, ehkä ei mutta pas...a paikka silti.