Synnytys lähestyy.....

Eli viikolla 37 menossa. Tässäpä olis galluppia.
Viime synnytyksen jälkeen muistoihin hiipii taas aika jolloin kaikki haluavat tulla synnärille ja kotiin katsomaan uutta vauvaa.(Anoppi meni pois raiteiltaan ja kutsui itseään äidiksi??? Huomasi virheensä ja pyysi anteeksi.)
Eli asiaan. Olenko poikkeava kun stressaan jo nyt siitä etten halua vieraita "häiritsemään" perheemme rauhaa uuden tulokkaan kanssa. Itse koen vierailut häiritsevinä ja kun kaikki haluavat ottaa vauvan syliin, tekee mieli tiedottaa ettei vauva millään muotoa siitä nauti.
Viimeksi synnytin haikaranpesässä kättärillä ja silloin tuolla ei ollut vierailuaikoja. Eikä mieskään pyynnöistä huolimatta nähnyt tilannetta minun silmin. Jatkuvasti joku oli tulossa käymään kun ei se sitten kuulemma viitsinyt kieltääkään.
Nyt olen kyllä yrittänyt miehelleni sanoa että se olen MINÄ joka synnytän ja MINÄ joka imetän ja nuo ruokailut ja tutustumisen uuteen tulokkaaseen haluan viettää yhdessä perheeni kanssa johon ei kuulu isovanhemmat, tädit ystävät etc....
Sen tiedän, että anoppi suuttuu verisesti jos itse sille tiedotan ettei tarvitse käydä joka päivä vaan yksi kerta riittää.(Omasta mielestä max.10min.) Onko muilla vastaavia tunteita vai olenko vain epäsosiaalinen <br><br>

 

et ole, samoja ajatuksia on itsellä.
Minusta on suorastaan kummallista kun ystävät
odottavat saavansa vauva syliin jo laitoksella.

Osastolla ollaan niin vähän aikaa että sinne ei pitäisi muita tulla kuin
mies ja omat lapset, korkeintaan isovanhemmatkäväisemään kerran. Tämä ihan senkin takia että muut äidit häiriintyy. Kotonakin perheen pitää saada tutustua vauvaan rauhassa ja esim. viikko pitäisi malttaa odottaa lähimpienkin kavareiden ennen kuin tullaan HUOM! piipahtamaan eikä odoteta mitään passauksia. Imetyksen harjoittelu ja nukkuminen ovat ekojen viikkojen tehtävät äidillä!!

 

=) Hienoa, että joku muukin on samaa mieltä, kun olen oikeesti tullu vihaseksi ja ahdistuneeksi kun vaan ajattelenkin vierailuja.

 

Juuri tämän vuoksi niin Kättärillä kuin Naistenklinikalla on otettu käytäntöön että vierailuajoista pidetään kiinni ja ne ovat klo 17-19 ja koskee kaikkia, paitsi vauvan isää. Tämä vierailuaika on nykyään myös haikaranpesässä.
Mielestäni on ihan oikeutettua sanoa käymään pyrkiville että te haluatte olla nyt rauhassa oman perheen kesken ja jos joku ei tätä ymmärrä on harvinaisen tyhmä.

 

Jokainen tekee kuten haluaa, toiset haluaa olla rauhassa ja itse kuuluin siihen joukkoon, että ne läheisten vierailut osastolla olivat henkireikä. Hulluksi siellä tylsyyden keskellä meinasi tulla muutenkin (vauva nukkui ensimmäisinä päivinä superpaljon), ei ollut mitään tekemistä ja ihanaa kun ihmiset tulivat käymään. Heti kotiuduttuanikin toivoin, että tulisi vieraita ja olikin kivaa kun jotkut rohkenivat tulemaan - toisilta kuulin jälkeenpäin etteivät uskaltaneet edes kysyä kun ajattelivat että tartten "kotiutumisaikaa". Tarkotus oli vaan muistuttaa siitä, että parhaitenhan se selviää kun suoraan äidiltä kysyy että miltä tuntuu ajatus vieraista. Enkä mä ainakaan jokaiselle kävijälle mitään kahvipöytiä alkanut laitella koska oletin, että se nyt sentään oli selvää että he tulivat katsomaan vauvaa, eivätkä kahviherkkuja nauttimaan

Mutta sanokaa vaan rohkeasti niille mahdollisille vierailijoille, jos haluatte ensin sitä omaa aikaa kotosalla =)

 

\

Eli viikolla 37 menossa. Tässäpä olis galluppia.
Viime synnytyksen jälkeen muistoihin hiipii taas aika jolloin kaikki haluavat tulla synnärille ja kotiin katsomaan uutta vauvaa.(Anoppi meni pois raiteiltaan ja kutsui itseään äidiksi??? Huomasi virheensä ja pyysi anteeksi.)
Eli asiaan. Olenko poikkeava kun stressaan jo nyt siitä etten halua vieraita "häiritsemään" perheemme rauhaa uuden tulokkaan kanssa. Itse koen vierailut häiritsevinä ja kun kaikki haluavat ottaa vauvan syliin, tekee mieli tiedottaa ettei vauva millään muotoa siitä nauti.
Viimeksi synnytin haikaranpesässä kättärillä ja silloin tuolla ei ollut vierailuaikoja. Eikä mieskään pyynnöistä huolimatta nähnyt tilannetta minun silmin. Jatkuvasti joku oli tulossa käymään kun ei se sitten kuulemma viitsinyt kieltääkään.
Nyt olen kyllä yrittänyt miehelleni sanoa että se olen MINÄ joka synnytän ja MINÄ joka imetän ja nuo ruokailut ja tutustumisen uuteen tulokkaaseen haluan viettää yhdessä perheeni kanssa johon ei kuulu isovanhemmat, tädit ystävät etc....
Sen tiedän, että anoppi suuttuu verisesti jos itse sille tiedotan ettei tarvitse käydä joka päivä vaan yksi kerta riittää.(Omasta mielestä max.10min.) Onko muilla vastaavia tunteita vai olenko vain epäsosiaalinen

Minulla kolmannen laskettu aika viikon päästä. Minä en ole kaikkein sosiaalisimmillani juuri synnytystä edeltävänä aikana enkä siitä eteenpäinkään hetkeen.
Ainakaan en tykkää jos sairaalaan joku paukkaa kysymättä mitään, yllättäen. Ja olen viimeksi pyytänyt ihmisiltä että tulisivat vasta kotiin katsomaan vauvaa kun olen ollut aika väsynyt tuoreena äitinä. Se on meillä päin pääsääntöisesti ymmärretty.
Tällä kertaa varmaankin teen niin, että katson vointini sairaalassa kun vauva on syntynyt.
Ja kun aletaan laittaamaan tekstiviestejä vauvan syntymästä, esitän siinä erikseen toiveen että "tervetuloa uutta tulokasta tervehtimään kotiutumisen jälkeen. Sovitaan ajankohdasta myöhemmin." tms jotain tämäntyyppistä.
Osalle ihmisistä ajattelin jopa lähettää postikortin sairaalasta ilmoittaakseni vauvan syntymästä. Sillä välttäisi mm. myös puhelinsoitot henkilöiltä joiden kanssa ei juuri heti synnytyksen jälkeen jaksa keskustella.
No eihänpuhelimeenkaan pakko ole vastata jos ei sovi. Ja pöytäpuhelin numeron voi antaa vain valituille henkilöille.
Kyllä mua vähän stressaa kanssa tukäteen ja siksikin hiukan(?!) tällainen sisäänpäinkääntynyt olo... :ashamed:
mutta olen huomannut että on tärkeää tehdä juuri niin kuten itsestä tuntuu. Tämä on minun synnytykseni, minun lapseni, minun ainutkertainen kokemukseni jota minulla on lupa ja velvollisuus varjella ja suojella jos niin koen tarpeelliseksi tehdä.
Ihan sama jos joku ei ymmärrä. Ystävällisesti kuitenkin muita kohdellen.

 

Musta taas oli ihanaa, kun sairaalassa kävi vieraita. Soitin heti paria tuntia synnytykseen jälkeen mummoille ja veljelle, että nyt meitä katsomaan ja heti. Olen onnesta sekaisin. Mutta kotona oli mustakin alkuun ihan kiva olla pari päivää rauhassa ja totutella uuteen elämään. Sitten alkoi onnittelijoita käydä ja se oli mukavaa. Mutta kukin tyylillään ja kannattaa sanoa se ääneen niin ei tule vääriäkäsityksiä.

 

En minäkään todella halua mitään ihmistulvaa sairaalaan, ja jyrkästi mutta kohteliaasti aiommekin ilmottaa ettei muut ole tervetulleita kun ne harvat ja valitut aivan lähimmät.

Uskon että ihmiset kyllä ymmärtävät, ainakin he jota ovat käyneet saman läpi itse. Aluksi sitä on väsynyt eikä halua muuta kun nauttia rauhassa uudesta ihmeestä, kyllä kaikki muut ehtivät vauvan sitten nähdä ja sylitellä ja ihmetellä sitten kun ollaan kotiuduttu.

Kotiutumisen jälkeenkin kyllä toivottavasti ihmiset tajuavat sopia tulostaan etukäteen, tavallisesti sillä ei väliä mutta vauvan jälkeen sitä saattaa olla hieman väsynyt välillä.

 

Toista odotellessa ihan loppusuoralla on mieleen alkanut palaamaan ne ikävätkin asiat esikoisen vauva-ajasta.. Kun kotiuduttiin sitten viimein sairaalasta, oli appivanhemmat puolen tunnin päästä jo ovella.. Ramppasivat vähän väliä milloin minkäkin tekosyyn turvin, esim. tulivat katsomaan onko meillä ruokaa tms. Mies ei ymmärtänyt miksei omat vanhemmat saisi olla katsomassa uutta lapsenlastaan, viipyivät välillä tuntikausia pällistelemässä miten imetys sujuu yms.
Nyt oikein ahdistaa jo etukäteen. Tosiin nyt olen jo oppinut tuntemaan mieheni suvun tyylin, ja jo sanoinkin miehelleni että nyt asiat hoidetaan hieman toisin. MINÄ sanon millon on sopivaa tulla kylään ja jos joku siitä suuttuu, niin suuttukoon. Sanottakoon tässä, että välit anoppiin on muutenkin kylmät nykyään, joten isoa vahinkoa ei tule...
Muistetaan me vaan, että meillä on oikeus äiteinä suojella vauvaa turhilta ja vierailta pöpöiltä ja turhalta hälinältä ensimmäsinä päivinä. Puolustaahan eläimetkin hurjan lailla poikasiaan...

 

Mitäh?! Töllistelivät imetystä
Jösses sentään. Mun appivanhemmat ei tule ikinä mun tissejä tai imettämistä näkemään. Siinä vaiheessa vieraat lähtee kotiin, kun imettämään ryhdytään.

 

\

Toista odotellessa ihan loppusuoralla on mieleen alkanut palaamaan ne ikävätkin asiat esikoisen vauva-ajasta.. Kun kotiuduttiin sitten viimein sairaalasta, oli appivanhemmat puolen tunnin päästä jo ovella.. Ramppasivat vähän väliä milloin minkäkin tekosyyn turvin, esim. tulivat katsomaan onko meillä ruokaa tms. Mies ei ymmärtänyt miksei omat vanhemmat saisi olla katsomassa uutta lapsenlastaan, viipyivät välillä tuntikausia pällistelemässä miten imetys sujuu yms.
Nyt oikein ahdistaa jo etukäteen. Tosiin nyt olen jo oppinut tuntemaan mieheni suvun tyylin, ja jo sanoinkin miehelleni että nyt asiat hoidetaan hieman toisin. MINÄ sanon millon on sopivaa tulla kylään ja jos joku siitä suuttuu, niin suuttukoon. Sanottakoon tässä, että välit anoppiin on muutenkin kylmät nykyään, joten isoa vahinkoa ei tule...
Muistetaan me vaan, että meillä on oikeus äiteinä suojella vauvaa turhilta ja vierailta pöpöiltä ja turhalta hälinältä ensimmäsinä päivinä. Puolustaahan eläimetkin hurjan lailla poikasiaan...

Tuttu juttu, mutta tapahtui viimeksi synnärillä. Anoppi heittää vielä näitä typeriä ikuisuuskysymyksiä että noh; tuleeko sitä maitoa ?Ja appiukolle piti rautalangasta vääntää että olisi kivempi jos nyt lähtisi. Ja sitten vielä ne puhelut että sujuuko se imetys.
Viimeksi oli tosi paha vielä se että ihmisiä joita ei muuten näe tai oikeastaan edes tunne ramppaa synnärillä kuten anopin ystävä joka ei ollut piiiitkään aikaan nähnyt vastasyntynyttä. Kerran van kävi, mutta siinäkin oli yksi kerta liikaa...
Viimeksi tuo anoppi onnistui keplottelemaan muka aina tuomalla vauvalle jotain tarpeellista. Nyt olen ilmottanut jo etukäteen että kaikki on valmiiksi ostettu ja ylimääräisiä vaatteita ei tarvita. Ostakoon mieluummin sitten kun lapsenlapset on siinä iässä että oikeasti kuluttavat ja tarvitsevat.
Noh, omat ilkeilyt sikseen,mutta kun on tuo vaatemakukin erilainen ja on kiva pukea oma nyytti niinkuin itse tykkää =)
Meitä on niin erilaisia, ei ne varmaankaan pahaa tarkota, mutta en minäkään
Nyt menen siivoushommiin, kohtahan nuo taas tulevat kun on pojalla 4v.synttärit. Siitä on tullu jo niin iso että ihan harmittaa. :'( Onneksi pääse vielä kerran kokemaan tuon vauvavaiheen. Jos syntyy samoilla viikoilla kuin isoveli, niin lähtö olisi jo ensi viikon alusta =)

 

\

Eli viikolla 37 menossa. Tässäpä olis galluppia.
Viime synnytyksen jälkeen muistoihin hiipii taas aika jolloin kaikki haluavat tulla synnärille ja kotiin katsomaan uutta vauvaa.(Anoppi meni pois raiteiltaan ja kutsui itseään äidiksi??? Huomasi virheensä ja pyysi anteeksi.)
Eli asiaan. Olenko poikkeava kun stressaan jo nyt siitä etten halua vieraita "häiritsemään" perheemme rauhaa uuden tulokkaan kanssa. Itse koen vierailut häiritsevinä ja kun kaikki haluavat ottaa vauvan syliin, tekee mieli tiedottaa ettei vauva millään muotoa siitä nauti.
Viimeksi synnytin haikaranpesässä kättärillä ja silloin tuolla ei ollut vierailuaikoja. Eikä mieskään pyynnöistä huolimatta nähnyt tilannetta minun silmin. Jatkuvasti joku oli tulossa käymään kun ei se sitten kuulemma viitsinyt kieltääkään.
Nyt olen kyllä yrittänyt miehelleni sanoa että se olen MINÄ joka synnytän ja MINÄ joka imetän ja nuo ruokailut ja tutustumisen uuteen tulokkaaseen haluan viettää yhdessä perheeni kanssa johon ei kuulu isovanhemmat, tädit ystävät etc....
Sen tiedän, että anoppi suuttuu verisesti jos itse sille tiedotan ettei tarvitse käydä joka päivä vaan yksi kerta riittää.(Omasta mielestä max.10min.) Onko muilla vastaavia tunteita vai olenko vain epäsosiaalinen

Kuin mun kynästä (tai näppiksestä) tuo tarina. Ensimmäisenä iltana kävi 3 vieraat! Olisin halunnut rauhassa kotiutua, tutustua vauvaani ja opetella imetyksen. Mutta väkeä lappasi kuin marketin ovista ja koko ajan joku vaati vauvaa syliinsä. Lisäksi anoppi meinasi omia koko vauvan. Puhui vauvalle kuin omalleen (mm. sanoi imettävänsä) ja siinä vaiheessa minä napsahdin...

Pian on vuosi kulunut synnytyksestä, mutta edellen välillä melkein itken noiden ensiviikkojen takia. Se oli täyttä painajaista! Olen jo miehelleni sanonut, että seuraavien kohdalla minä määrän tahdin ensi viikot!

 

Ihan oikeesti: jos ei puhe tai muu auta, niin älkää avatko ovea tulijoille, piste.
Kuten näistäkin vastauksista nähdään, nämä asiat jää ikuisesti mieleen ja ei sitä vaan kykene unohtamaan jos ei ole tullut kuulluksi eikä nähdyksi toiveineen ja pyyntöineen.
Mies on laitettava ymmärtämään miten tärkeästä asiasta on kysymys.
Muiden ymmärtämisellä ei niin väliksi mutta kun miehesi ymmärtää asian tärkeyden, se riittää pitämään ylimääräiset ramppaajat kurissa.

 

siis aivan.,..mulla ihan samanlaista fiilistä. suorastaan ärsyttää kun porukaa alkaa lappamaan. ja sitten kun menee himaan, ni pitää koko ajan keitellä kahvia jollekkin. eiiiiii..........mä haluun olla rauhassa

 

Mä olen sitten varmaan jotenkin outo kun taas tykkään että käy vieraita. Eka poika kun synty niin kulu pari tuntia kun tuli ekat vieraat. Mutta mä inhoonkin sitä sairaala aikaa yli kaiken. Toisesta pojasta en ollutkaan kun päivän sairaalassa ja äkkiä kotio. Ja kun tulee kavereita käymään niin oon tarjoomassa vauvaa niille syliin koska kyllähän sitä nyyttiä saa itekkin ihan tarpeeksi kannella ja pitää hyvänä. Ja tosta imetyksestä, se on mulle aivan sama ketä on käymässä jos muksulle tulee nälkä ja se on pakko imettää ja omassa kotonaanhan sen saa tehdä missä tykkää. Kyllä mä oon huomannu että varsinkin miehen kaverit on hirveen nolona eikä oikeen tiedä mihin kattosivat kun alan imettämään. Mutta mulle nää asiat vaan on tälläsiä etten ajattele niitä sen enempää. Mutta ymmärrän kyllä jos halutaan olla rauhassa ekat päivät ja tutustua nyyttiin rauhassa. Kavereille jotka on saanu vauvan niin olen ilmottanut että soittelevat sitten kun passaa tulla katselemaan tulokasta. Se on niin ihmisestä kiinni miten haluaa...

 

Joo-o, synttärit meni hyvin, mutta ei voi olla totta miten on appiukon ajatusmaailma ihmeellinen. Kyseli mikäs on viimeisin annettu laskettu aika ja miksi siellä lääkärissä sitten pitää käydä jollei ne kerran osaa sanoa minä päivänä vauva syntyy. Kehotti olemaan synnyttämättä tänä viikonloppuna kun hän on mökillä ja tulee tiistaina takas. Sillon tiistaina olis kuulemma hyvä päivä
Onneksi voin turvautua omaan äitiini kun lähtö tulee (siis isoa veljeä luvannut tulla kaitsemaan) Mies yötöissä ja toivon että ehtisi mukaan synnytykseen.
Pidin taas miehelleni pienimuotoisen saarnan aiheesta vierailut. Vastaus oli taas juu juu ei tule vieraita.

 

Sitä piti vielä sanoa, että esikoisen syntymän aikoihin sitä halusi vielä miellyttää appivanhempiaan, olla hyvä miniä ja pitää välit kunnossa, tottakai. Ja kaikki olikin hienosti ennen vauvan syntymää. Mutta on se kumma kuinka varsinkin anoppi muuttuu varsinaiseksi kotkaksi lapsenlapsen myötä. Ei, se ei ole hänen oma poikansa uudelleen syntynyt, vaan ihan uusi pieni ihminen. Arggh, oikein tuskan hiki nousee pintaan, kun muistelee sitä kaikkea!
Olin vielä suht kipeä kotiin päästyä, suolet venyttyneet, peräpukamat, jälkisupistukset, no tiedättehän te mitä se on, ja mieltä ei todella ylentänyt, kun kahdeksan jälkeen ilalla soi miehen puhelin, "ollaan täällä alaovella, tuletteko päästämään sisään..."
Mies on muuten suhteellisen kiinni äidissään, joten se onkin suurin syy, miksi meillä ei ymmärretty mun kantaa..
Että tällänen sekava sepustus tähän väliin

 

\

Mutta on se kumma kuinka varsinkin anoppi muuttuu varsinaiseksi kotkaksi lapsenlapsen myötä. Ei, se ei ole hänen oma poikansa uudelleen syntynyt, vaan ihan uusi pieni ihminen.

Pakko kommentoida tätä...
Minulle myös tuli tunne, että anoppi luuli elävänsä 30 vuotta sitten ollutta aikaa. Tosiaan kuin hänen rakas kultamussukkansa olisi syntynyt uudestaan. Luulin vian olevan päässäni, mutta oli meitä muitakin

 

\

\

Mutta on se kumma kuinka varsinkin anoppi muuttuu varsinaiseksi kotkaksi lapsenlapsen myötä. Ei, se ei ole hänen oma poikansa uudelleen syntynyt, vaan ihan uusi pieni ihminen.

Pakko kommentoida tätä...
Minulle myös tuli tunne, että anoppi luuli elävänsä 30 vuotta sitten ollutta aikaa. Tosiaan kuin hänen rakas kultamussukkansa olisi syntynyt uudestaan. Luulin vian olevan päässäni, mutta oli meitä muitakin

Niinpä, kuten tuolla aiemminkin mainitsin siitä kuinka anoppi sanoi itseään äidiksi.SAIRASTA!!!!
Ja aina on tullut kommenttia kun on niin kuin lapsen isä pienenä, ihan samanlainen ja tai kuin anoppi itse. Onneksi lapsi sai sentään siniset silmät toisin kuin anoppi uskoi ja toivoi kuukausien ajan niiden muuttuvan ruskeiksi kuten hänellä ja lapsen isällä Välillä tulee mieleen että kukas minä sitten olen?? :/ Itse toivon seuraavasta sinisilmäistä ihan anopin kiusaksi <br><br>

 

taidanpa minäkin osallistua tähän keskusteluun. meillä esikoinen oli synnyttyään viikon vauvojen teholla ja sinne pääsi pieneksi hetkeksi vain isovanhemmat katsomaan (vanhempien lisäksi). mua kävi sitten synnyttäneiden osastolla katsomassa vain pomoni. olin kyllä enemmän siellä vauvan luona, joten ei mua olisi omalta osastoltani tavoittanutkaan. muutama sukulainen ja kaveri soitteli ja se tuntui ihan kivalle.

kotiuduttuamme omat vanhempani odottivat kutsuani, mutta anoppilaiset poikkesivat ohikulkumatkalla. ihan ok, kun eivät olleet kauaa. kovasti olisivat halunneet vauvan hereille, kun nukkui koko visiitin ajan. en antanut herättää! meillä esikoinen oli ennenaikainen ja pikkuruinen, joten vierailuja rajoitettiin kotona flunssakaudenkin takia. sitten kun kutsuttiin, mustakin oli jo ihan kiva saada vieraita. mutta olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemmat KUTSUVAT vauvaa katsomaan, kun se heistä tuntuu sopivalle. itsekään en kestä yllätysvierailuja, en normaalistikaan, saati sitten vauvan kanssa juuri kotiuduttuamme. nyt kun odottelen kakkosta, myös sairaala-aika ja se kotiutuminen ovat pyörineet mielessä. ehdottomasti teen selväksi, että kylään kutsutaan, kun sopii tulla! näin täällä. :wave:

 

Mainittakoon vielä, että meillä anoppi oli jo valmiiksi kylässä kun tulin sairaalasta. Johtui siitä, kun miehellä oli just työreissu sairaalassa oloni aikana ja hän tuli sitten eläinlaumaamme paimentamaan. Ja oli sitten kylässä vielä kotiutumiseni jälkeenkin ja appiukkokin tuli paikalle parin päivän päästä. Minusta se oli ihan mukavaa ja etenkin kun anoppi on innokas siivoamaan, ei mua haitannut yhtään etten kerennyt tarttua imurin varteen sillä viikolla Mutta tämähän riippuu tosiaan siitä minkä verran kukin sitä yksityisyyttä kaipaa ja miten ne kemiat sukulaisten kanssa kohtaa.. ja tosin nämä ko. isovanhemmat asuvat ulkomaillakin, että seuraavan kerran heitä nähdään vasta jouluna.

 

\

\

\

Mutta on se kumma kuinka varsinkin anoppi muuttuu varsinaiseksi kotkaksi lapsenlapsen myötä. Ei, se ei ole hänen oma poikansa uudelleen syntynyt, vaan ihan uusi pieni ihminen.

Pakko kommentoida tätä...
Minulle myös tuli tunne, että anoppi luuli elävänsä 30 vuotta sitten ollutta aikaa. Tosiaan kuin hänen rakas kultamussukkansa olisi syntynyt uudestaan. Luulin vian olevan päässäni, mutta oli meitä muitakin

Niinpä, kuten tuolla aiemminkin mainitsin siitä kuinka anoppi sanoi itseään äidiksi.SAIRASTA!!!!
Ja aina on tullut kommenttia kun on niin kuin lapsen isä pienenä, ihan samanlainen ja tai kuin anoppi itse. Onneksi lapsi sai sentään siniset silmät toisin kuin anoppi uskoi ja toivoi kuukausien ajan niiden muuttuvan ruskeiksi kuten hänellä ja lapsen isällä Välillä tulee mieleen että kukas minä sitten olen?? :/ Itse toivon seuraavasta sinisilmäistä ihan anopin kiusaksi

Sinä kirjoitat kuin minun elämästä, meillä tosin anoppi lepersi vauvalle imettävänsä hänet. Ja tosiaan, jos joku erehtyi sanomaan vauvaani näköisekseni, harmistus on anopilla suuri. Heti alkaa sanomaan, että kyllä tuo kohta ainakin on kuin isällä tms. Ja meilläkin sinisilmä eikä ruskeasilmäinen isän tavoin...

 

Onneksi en ole ainoa.... =) Suoraan sanottuna tuo anoppi osaa rikkoa kultaisia käytössääntöjä. Siis kun oikein muistelen asioita joita haluasin jo unohtaa, niin kyllä mieleen tulee vaikka mitä synytyksen lähestyessä. Siis suoranaisesti saattoi tulla repimään vauvan sylistä Nyt kyllä ensi kerralla puolustan poikastani siinä määrin , että varmaan huitaisen sitä ihmistä Voin laittaa hormonien piikkiin jos ajaudun siihen pisteseen.
Ymmärtäisiköhän tuo vihjeen jos lähettäisin linkin s.postina menemään tähän keskusteluketjuun
Kiva että on kanssasisariakin olemassa. Eilen sain kuulla mieheltäni taas että voisit jo synnyttää. Olen kuulemma kireä kuin viulun kieli :/