synnytyksen pahin vaihe?

Eli mikä oli mielestäsi synnytyksen pahin vaihe ja mikä yllätti synnytyksessä?

Itselle oli yllätys, et supistuskipu oli aivan erilaista kuin olin etukäteen luullut (eka lapsi siis). Ja kyllä varmaan se supistuskivun voimistuminen loppua kohti oli pahinta. Ei niinkään ponnistaminen, vaikka sitä olin eniten pelänny.

Yllätti kyllä myös miten kipeä sitä oli sit synnytyksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina.

 

Ekassa pitkä avautumisvaihe ja supistuskipu, toisessa ponnistamisen pakko, siis se tunne kun tuntuu, että takalisto räjähtää = ponnistuttaa

 

Ponnistusvaihe kun tuntuu että ulos tulee jättip.ska eikä pepan koko riitä.

 

Kipein vaihe oli mun mielestä ne supistukset juuri ennen ponnistusvaihetta. Ponnistusvaihe ei enää tuntunut niin kipeältä, mutta hurjalta kylläkin, kun tuntui että oikeasti halkeaa...

 

Pitkä avautumisvaihe oli todella raastavaa. Tuntui, ettei ikinä lopu. Yllätys oli se, että se itse syntyminen eli siis ponnistusvaihe olikin "helppo" tai ei siis sattunutkaan niinkun olin kuvitellut. Myös jälkitila oli omituinen...olin kai muissa maailmoissa(sokissa), maha oli kun pullataikina ja pukamat laahasi perässä...

 

Ne supistukset, kun ne kovenee ja kovenee ja kovenee...Ponnistusvaihe on ollut joka kerta oikeastaan helpottavan tuntuinen.

 

avautumisvaihe oli kyllä aivan sietämätöntä..!!!
Ponnistusvaihe oli kuin "lasten leikkiä", totesinkin siinä kun ponnistelin ettei tunnu yhtään synnytykseltä kun ei tuntunut missään,kiitos epiduraalin! (ekan lapsen kohdalla oli aika tuskaa vaik oli sama kivunlievitys)

 

Ponnistusvaihe. Tuntui että voimat oli loppu, koski ihan sikana, supistukset loppu ja tuntui että lapsi ei ikinä tule ulos. Toivottavasti saan vielä synnyttää vaikka pelkään kyllä kovasti...

 

Kiitoksia vastauksista. Oli mielenkiintoista lukea muiden mietteitä asiasta... Ja taitaa olla niin, että se mikä oli pahinta ekassa synnytyksessä ei välttämättä ole toisessa. Tilanteet on niin erilaisia.

Ja on se vaan niin ihmeellistä, miten sen kivun unohtaa, en oikein osais enää kuvailla sitä, esikoisen syntymästä 6 kk!

 

kivuliainta oli loppua kohden hurjistuvat supistukset ja pelottavinta ponnistaminen.tuntui tosiaan et ei uskalla ponnistaa,ku tuntu et halkee ite kahtia!

yllättävintä oli kivuliaat jälkisupistukset ja epparihaavan kipu!

 

Kyllä ne oli ne viimiset supparit avautumisvaiheessa. Se kipu oli ihan sanoinkuvailematonta. Ja kun ei sitä ekakertalinen tajunnut, että niin kovat kivut tarkottaa tosi nopeaa avautumista ja ponnistus on lähellä. Pari viimistä senttiä hävis siis muutamalla supistuksella.

Mulle tuli myös yllärinä, ettei supistuskipu tunnukaan mahassa välttämättä. Mulla supparit tuntui vaan pepussa. Johtunee kohdun asennosta tms. Mulla on kohtu ilmeisesti tosi alhaalla. Ainakin vauva oli kamalan alhaalla jo piiitkään ennen synnytystä.

 

Ehdottomasti ponnistaminen! Niille supistuksille nyt ei mitään voi muuta kun kärsiä, mutta ponnistaessa kun joutui "itse tekemään" sen vaikka kuinka hirvitti ja ällötti ajatus siitä, että pitää ponnistaa itsensä "riekaleiksi". Se tuntui musta niin kamalalta työntää "tuolta pienestä aukosta" jotain niin isoa. Ja sitten tää on ihan typerää, mutta mua myös nolotti ihan älyttömästi ponnistaessa kakan tulo samalla ja senkin takia teki miele pistää hanttiin.

 

ekalta lapseltani: jouduttiin ompeleen pari tikkiä emättimeen ilman puudutusta....hampaat vaan narskui kun kätilö koitti olla ripeä...
toiselta: oisi niin tehnyt jo mieli ponnistaa vaan piti vielä sentti odottaa...

 

Avautumisvaiheen supistukset mielestäni pahinta, itsekin jännitin ponnistusta joka mielestäni ei ollut läheskään niin paha mitä luullaan, sattui kyllä kun paikat repes :x Mut jotenkin oli sellainen tunne et on pakko ponnistaa(kuin iso kakkahätä) ja ponnistaminen yllättäen vei supistuskipua pois :saint:

 

ponnistuvaihe! aivan kamalaa. avautumisvaiheen kivut sai niin hyvin hallintaan että siinä ei ollut mitään ihmeellistä, mut se ponnistaminen.......

 

Ponnistusvaihe oli pahin. Tuntui täsmälleen siltä kuin olisi yrittänyt pask..taa suurta jalkapalloa. Avautumistaiheen kivuttomuus yllätti sekä se, ettei kivut päättyneetkään synnytykseen, kuten kaikki hokivat. Minulle oli todella tuskallista tikkien ompelu ja mahan painelu synnytyksen jälkeen (vielä seuraavana päivänäkin).

 

Ponnistaminen oli kauheinta.

 

vajaa 20h avautumisvaihe!

 

Yllätti se, että kivuliainta oli avautumisvaiheen supistukset, jotka tuntui alhaalla lantiossa ja tulivat tosi tiheään. Onneksi sain epiduraalin! Yllätti myös, että ponnistusaihe oli lyhyt ja rauhallinen, eikä kipuja juuri ollut samoin kuin synnytyksen jälkeen tunsin olevani huippukunnossa episiotomiasta huolimatta.

 

Pahin kipu synnytyksessä on mielestäni silloin kun vauvan pää kiristee pahasti emättimen aukkoa ja välilihaa ja kun siitä "puskeutuu" ulos, eli pään syntymä.
Yllättävintä kaikissa synnytyksissäni on ollut supistusten valtava voima. Se yllättää aina, jotenkin sen onnistuu aina unohtamaan.

 

Mulla tulee juuri ennen ponnistamista sellainen kauhea paniikki, haluan perua koko homman ja juosta karkuun. Ei se kipu niinkään, vaan se ahdistuksen tunne...

 

se yllätti kun esikoinen syntyi, ehdimme oleen sairaalassa 20 min. 3 kertaa ponnistin ja se oli siinä. toisesta lapsesta kauheinta oli kun sen hartiat tuli ulos, ai p...kele!

 

ponnistaminen oli hirveintä

 

Ne muutamat supistukset, joiden aikana piti pidättää ponnistamista. Kirjaimellisesti kiipesin sänkyä ylöspäin. Ponnistaminen tuntui oikeastaan sen jälkeen helpottavalta.

 

\

Ponnistusvaihe. Tuntui että voimat oli loppu, koski ihan sikana, supistukset loppu ja tuntui että lapsi ei ikinä tule ulos. Toivottavasti saan vielä synnyttää vaikka pelkään kyllä kovasti...

Tunnin ja vartin ponnistin. Voimat oli vähissä kun avautumisvaihe meni liikkuessa ja "huutaessa". En saanut epiduraalia, mutta silti avautumisvaihe ei ollut niin kivulias kun ponnistaminen ja alapään repeäminen. Mutta ei sekään niin kauheata ollut. Kohtuu nopeasti siitä yleensä toipuu!