Toggle sidebar

Synnytyksen jälkeiset pakkoajatukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mamseliini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mamseliini

Uusi jäsen
26.04.2015
3
0
1
Hei! Olen kärsinyt synnytyksestä lähtien järkyttävistä pakkoajatuksista
vauvaa kohtaan. Pyörivät koko päivän päässä vaikka tekis mitä..Kaksi viikkoa olen
käyttänyt sertralin 50mg ja nyt on ahdistus kadonnut mutta ajatukset päässä edelleen
melkeinpä pahempana, tunnen itseni hulluksi vaikka en vauvaani tahdo satuttaa.
Ajatukset tuntuu tappelevan mua vastaan niin että tekis mieli vaan nukkua ettei
tarviis ajatella. Onko kohtalotovereita ja jos on niin kertoisitteko myös ootteko
käyttäny lääkettä ja miten on alkanu vaikuttaa, alkuoireet, paheniko
ajatukset jossain vaiheessa, lähtikö kokonaan pois jne?
 
Hei! Mun siskolla oli sama ongelma kuin sulla. Monet pitkät keskustelut käytiin aiheesta ja hän lähti viimein hakemaan apua neuvolasta. Hän sai onnekseen hyvän ja asiantuntevan neuvolapsykologin, jonka kanssa kävi läpi näitä pakkoajatuksia. Psykologi sanoikin, että nuo ajatukset ovat oikeastaan aika tavallisia, eli et ole epänormaali ajatuksiesi kanssa. Suosittelen, että puhu ongelmastasi neuvolassa. Kukaan ei tuomitse eikä pidä sua hulluna. Nykyään siskollani on kaksi lasta, ja toisen lapsen syntyessä hänelle ei tullut enää noita ajatuksia. Voimia! :)
 
Pakkoajatuksiihan tarvii yleensä aika ison annoksen sdri-lääkettä, noin pieni annos ei varmasti edes teoreettisesti vois auttaa.
Yleisestiottaen ihan perinteiset keinot. Varmasti tulee toipumista, eli koita ulkoilla päivittäin, lähde vauvan kanssa äiti-vauvaryhmiin jne missä saat vertaistukea ja muuta ajateltavaa. Ja käy kiertelemässä kauppakeskuksia jne. Mökkihöperyys muiden oireiden lisäksi vaan pahentaa tilannetta.
 
No alko mielikuvina että viskaan lattialle tai kun näin veitsen että isken sillä ym.
En meinannu uskaltaa sylissä pitää kun pelkäsin että teen jotain. Itkin kauhuissani pari
viikkoa kunnes menin lääkärille ja sain sertralin ja opamox lääkkeet, nyt ahdistuskohtaukset
ja itkuisuus hävinny mutta hullut ajatukset edelleen...pää vaan keksii kamaluuksia kuten "tapan sen" ihan koko ajan vaikka en semmoista suunnittele enkä halua todellakaan. Kuulostaa
hullulta tiedän..Mietin vaan sopiiko toi lääke kun nyt kahen viikon jälkeen
oon vaan omissa oloissani ja googletan pakonomasesti tietoa ja pää keksii
koko ajan uusia kamaluuksia mitä teenkin tai ajattelen. Nyt kyllä uskallan jo vauvan kans olla.
Tuntuu ettei nuo psykiatriset hoitajatkaan oikein ymmärrä kai tässä jonnekin suljetulle joutais : /
 
Tuota noin. Pääasia on että ymmärrät, että et oikeasti vahingoita ketään. Ajatuksethan eivät tee pahaa kellekään ja ne voi jättää omaan arvoonsa. Laantuvat ajan myötä ja palaavat usein jos on paineita. En tiedä onko lääkityksestä hyötyä vai haittaa.
 
Just tuollasia ajatuksia oli mun siskollakin. "Mitä jos heitänkin tämän lapsen sillalta alas" kun oli vaunulenkillä tai "Mitä jos yhtäkkiä heitän tämän lapsen seinään". Eikä todellakaan oikeasti olis tuollasta toteuttanu. Nyt vaan äkkiä juttelemaan asiasta neuvolassa. Siskoakin harmitti, kun ei heti hakenut apua ja murehtii sitä, ettei kyennyt nauttia esikoisen vauva-ajasta näiden ongelmien takia. Kun apua saadessaan pääsi kuitenkin nopeasti eroon pakkoajatuksista. Täytyy olla rohkea ja hakea apua.
 
Mulla on usein pakkoajatuksia kun olen tosi väsynyt. Mulla ne ovat tosin enemmänkin "oispa kyllä kauheeta, jos nämä vaunut kaatuis nyt nokkospuskaan" jne. Eli eivät kovin ahdistavia, koska yleensä totean mielessäni vain olevani väsynyt ja päässä on hulluja ajatuksia. En siis itse suunnittele tekeväni mitään, mutta päähän tulee hulluja skenaarioita.

Entä jos otat itsellesi jonkun mantran jonka lausut aina kun niitä ajatuksia tulee ja yrität hyväksyä ne. "Hullu ajatus, mutta ei se mitään."

Tsemppiä ja kyllä se siitä helpottaa, kunhan elämäntilanne on hieman iisimpi.
 
Mulla oli samanlaisia ajatuksia. En kehtaa sulle edes kertoa mimmosia, että et ala niitä pyöritteleen päässä noiden ajatusten lisäksi. Mä en näin jälkeen päin edes muista pojan vauva ajasta mitään. Mulla oli traumaattinen synnytys, joka itketti mua vielä vuoden jälkeenpäin aina, jos erehdyin ajattelemaan sitä. Vahvasti koin epäonnistuneeni ja koin tulleeni hylätyksi aivan täysin. En tehnyt pojalle ikinä mitään pahaa. En edes jättänyt hoitamatta, kuten joillekin käy. Kämpän pistin sekaisin useampaan otteeseen, revin monet mun lempipaidoista ja hajotin tuttipulloja ja laseja. En kertonut kenellekään, koska pelkäsin että poika viedään multa pois. Muutto takaisin lähelle omia vanhempia auttoi mua ja se että lopetin itkemisen "epäonnistuneesta" synnytyksestä.
 
Mulle tulee miehen kanssa riidellessä tollasia... Esim jos riidellään ettei portaiden turvaporttia saa ikinä unohtaa auki ja mies kuittaa asian ett no eihän sille lapselle nyt tuskin mitään käy, niin saan päähäni ett katotaa mitä käy jos tippuu.
Mää kärsin kanssa äärimmäisestä traumaattisesta ensimäisestä vuodesta...Synnytyksestä, tulehduksista, jatkuvasta itkusta ja väsymyksestä.
Nyt psykologilla..
 
Samoja ajatuksia täälläkin. Mulla tosin oli näitä jo ennen lasta ja kohdistui muihin ihmisiin. Elämäni on ollut aina aikamoista elokuvaa, kaikkea on sattunut. Nyt vihdoin vuosien jälkeen päädyin ryhmäterapiaan koska oikeestaan oli pakko koska yksilöterapiat toki helpotti oloa mutta tuli kalliiksi. Nyt on ainakin mennyt suht kohta hyvin. Uskon että tämäkin ei johdu siitä että haluan vahingoittaa jotain vaan jostain muusta. Lääkkeet on ehdoton tällä hetkellä Sepram 30mg, sitä lääkäri suositteli
 
Vielä sen verran..teen paljon eri harjoituksia. Eli kun tuo kamala ahdistuskohtaus tulee etsin heti mielekästä tekemistä, mulla se on että menen nettiin jollekkin kivalle sivulle ja yritän etsiä sielä mielihyvää jonka kohdistan mieleen. Tai vaihtoehtoisesti tykkään sisustamisesta otan lehden ja tutkin juttua ja pyrin muuttamaan ajatukset tuohon en siis siihen ahistavaan ajatukseen. Tai luen tykkäämästäni harrastuksesta mitä voisin seuraavaksi tehdä. Ahdistus yleensä jatkuu jonkin aikaa kunnes jännitys raukeaa ja on helpompi olla. Otatko mitään vitamiineja. Otan 40mg d-vitamiinia ja omega-3. Kaikki osa-alueet kannattaa huomioida kohti parempaa oloa
 
Minulla oli myös alussa sellaisia kauhunsekaisia "ajatusvälähdyksiä" päässä, että mitä vauvalle voi sattua. Ne olivat tosi pelottavia vaikka tiesin, etten ikinä voisi tehdä mitään pahaa lapselle. Lähinnä uskon, että joku suojeluvaisto kävi ylikierroksilla, kun oli niin pieni ja hauras olento vastuulla. Nyt lapsi on vuoden, eikä tuollaisia enää tule.
 
Niin ja itselläni oli myös todella vaikea ja traumaattinen synnytys, kuten jollain tuossa ylempänä. Oliko sinulla AP myös näin? Mietin, että jos se on jotenkin seurausta siitä? Itseäni alkaa vieläkin itkettää kun puhun synnyksestä. Mutta tosiaan samanlaisia ajatuksia vauva-aikana pyöri minunkin päässäni kuin mitä yllä on kuvailtu.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa