Syksyn 2009 IVF/ICSI/PAS-hoitolaisia pinoon :)

Heippa kaikille.

Olen pysytellyt poissa kuvioista elokuun jälkeen, kun meillä ensimmäinen ICSI meni puihin (olenkin tuon "myöhemmin onnistuvat"-listan ensimmäisenä ). Nyt ajateltiin koittaa kuitenkin ensimmäistä pakastealkionsiirtoa, ja haluaisinkin kysellä teiltä, jotka sen olette jo kokeneet, että minä kiertopäivänä se on teille tehty?

Minulla alkoi nimittäin kuukautiset tänään, ja haasteena on nyt klinikan joululoma, mikä merkitsee sitä että PAS on tehtävä viimeistään 16. kiertopäivänä. Onko teillä kokemusta siitä, ehtineekö limakalvo tulla riittävän paksuksi siihen mennessä? Ei haluaisi turhaan aloittaa lääkityksen, ja keskeyttää sitten jos tarvittavaa tulosta ei saavuteta 16. päivään mennessä.

PS. Kiva nähdä että "plussaneet"-lista on kasvanut kivasti, eli antaa meille muillekin toivoa :heart: .
 
Mulla alkoi menkat eilen ja keritään Pas vielä tehdä ennen joulua. Mulla tosin on kp 18 viimeisenä polin aukiolopäivänä. Aika tiukille tuntui menevän keretäänkö vai ei kun hoitaja ei suoralta kädeltä uskaltanut luvata vaan kysyi lääkäriltä vielä. Yleensähän siirtopäivä taitaa lääkkellisessä Pas:ssa olla kp 16, mutta joskus voi mennä myöhemmäksi. Varmaan kannattaa soittaa sinne missä oot hoidossa ja kysyä miten kannattaa tehdä =) .
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppiina78:
Mukana menossa Keskiviikkona 2.12.2009



Katriina77 : 2.IVF/ICSI, siirto 25.11 (2) PP7
Linda76 : 3.IVF, punktio 23.11, siirto 26.11 PP6
toivorikas-72 : 3.ICSI, punktio 24.11, siirto 27.11 PP5
Inia : 2. IVF, punktio 25.11, siirto 27.11, (2) PP5
Elenia : 1. IVF:n 1.PAS, siirto 4.12, PP-
kolmisin 2. ICSI 1.PAS, 4.12, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
AKH : 2.IVF, punktio vko 48, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 4.PAS, joulukuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS joulukuu, PP-
Sunflower79 : ICSI, joulukuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:
verve : 1. IVF :heart: :heart:
idaliina : 2. ICSI :heart: :heart:
Kristiina76: 3.IVF :heart: :heart:
astrid : 1. ICSI:n 1.PAS :heart: :heart:
dreamer78 : 2. ICSI :heart: :heart:
pirpana74 : 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
sebu08 : 3.IVF :heart: :heart:
Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
puskatäti 1.IVF
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI
Rosetta : 1. ICSI
Paiju :1 IVF
hemu80 : 1. IVF
Joppu : 1.IVF
Iines-74 : 1.IVF:n 2.PAS
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS
Pelkkää kriisiä : 1. IVF
Punahilkka-75 : 1.IVF
Tiitiäispuu : 3.ICSI:n 1.PAS
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
Kifa : 1.ICSI
Heni : 2.IVF
Äititär : 1. IVF
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS
 
Heippa pitkästä aikaa! Tulin välillä tännekin kirjoittelemaan kun olen vallan tuonne loppuvuoden pinoon kirjoitellut kuulumisia. Osa teistä taitaa käydä myös siellä?

No mutta tosiaan mulla tänään oli siirto joten eikös se sitten ole niin että huomenna PP1? Tällä kertaa laitettiin vain 1 alkio ja 3 meni pakkaseen. 2 yhteen ja 1 toiseen olkeen. En kyllä tiedä miksi eivät suostuneet 2 laittaa. Ehkä suuren kaksosriskimme vuoksi?!? Olishan se kieltämättä hurjaa jos tulisikin kolmoset :whistle: . No mutta toivottavasti tämä toinen kerta nyt sitten onnistuu!! Parasta tässä on nyt se, että osaan ottaa tällä kertaa iisimmin. Tieto huurunenistä jollain tavalla helpottaa..

Anteeksi itsekeskeisyys.. huomenna palaillaan asiaan, nyt nukkumaan!
 
Mukana menossa torstaina 3.12.2009



Katriina77 : 2.IVF/ICSI, siirto 25.11 (2) PP8
Linda76 : 3.IVF, punktio 23.11, siirto 26.11 PP7
toivorikas-72 : 3.ICSI, punktio 24.11, siirto 27.11 PP6
Inia : 2. IVF, punktio 25.11, siirto 27.11, (2) PP6
Sunflower79 : ICSI, joulukuu, PP1
Elenia : 1. IVF:n 1.PAS, siirto 4.12, PP-
kolmisin 2. ICSI 1.PAS, 4.12, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
AKH : 2.IVF, punktio vko 48, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 4.PAS, joulukuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS joulukuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:
verve : 1. IVF :heart: :heart:
idaliina : 2. ICSI :heart: :heart:
Kristiina76: 3.IVF :heart: :heart:
astrid : 1. ICSI:n 1.PAS :heart: :heart:
dreamer78 : 2. ICSI :heart: :heart:
pirpana74 : 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
sebu08 : 3.IVF :heart: :heart:
Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
puskatäti 1.IVF
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI
Rosetta : 1. ICSI
Paiju :1 IVF
hemu80 : 1. IVF
Joppu : 1.IVF
Iines-74 : 1.IVF:n 2.PAS
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS
Pelkkää kriisiä : 1. IVF
Punahilkka-75 : 1.IVF
Tiitiäispuu : 3.ICSI:n 1.PAS
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
Kifa : 1.ICSI
Heni : 2.IVF
Äititär : 1. IVF
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS

 
Hei Nalle, miten kävi, tuletko takaisin listalle?

Kaipailisin teitä listalla olijoita, josko olette vielä mukana?:

Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
AKH : 2.IVF, punktio vko 48, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS joulukuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Ainakin ripperi, turilainen, AKH, Minska ja SaaraX olivat tuolla myöhemmässä pinossa, poistanko teidät täältä? Oliko muita siirtyjiä? Itse siirryn pois täältä jos ei nyt nappaa...
 
Heipsistä!
Minä se täällä piinailen päivästä toiseen. Toisaalta meni eka viikko hujauksessa ja olen ylpeä kun en ole tällä kertaa ajatellut asiaa liikaa. Testejäkään en ole viellä kaapista kaivanut ja ei ole tehnyt edes vielä mieli.
Minkäänlaisia oireita ei ole suuntaan eikä toiseen. Ei edes lugeista aiheutuneita. Joka pistääkin miettimään mikä on kun ei edes oma pää aiheuta oireita. Ihan pimennossa siis mennään mutta vielä vajaa viikko on piinailua ja sittenhän se jo selviää. Negaan uskon kuitenkin enemmän kun plussaan. En tiedä miksi mutta ehkä siksi että luulen raskautumisen tuntuvan jossain jo heti alussa. Kokemusta kun ei ole niin ei voi tietää :whistle:

Piinailua vaan piinailua!!!!! :$

Mites Linda76??? Miten menee???!?
 
Hei Katriina, hyvin samankaltaiset tuntemukset täällä. En osaa sanoa suuntaan tai toiseen, en halua ajatella asiaa ja analysoida kehon tuntemuksia liikaa. Ruoansulatuksen toiminta ollut hieman normaalia hitaampaa ja lievää etomista ollut mm. tänään, ekalla piinaviikolla muutama "hikoilukohtaus" ja toisaalta muutamana päivänä palelua. Kahvi ei ole vielä yököttänyt, en muista milloin tarkalleen viime kerralla alkoi yököttämään - taisi olla vasta testin jälkeen. Ja viimeksi testipäivänä (jolloin siis plussaa) oli hillitön etominen ja päänsärkyä. Mutta raskaus siitä lähti etenemään todella hienosti ja oireina siitä eteenpäin vain hervoton väsymys ja lievä ummetus. Pahoinvointia en kokenut ollenkaan missään vaiheessa.

Vitsit kun muistais, millaiset tuntemukset viimeksi oli piinavaiheessa.. Vissiin tällaiset samanlaiset eli ei oikein minkäänlaiset.

Lugeja käyttelen pari kapselia aamuin illoin. Niiden käyttö menee ok eikä ihmeempiä tuntemuksia niistäkään.

Milloin sulla onkaan testipäivä ja menetkö ihan veritestiin siis? Minulla maanantaina veritesti klinikalla ja samana päivänä saan tuloksen....

Muutama päivä pitää vielä kärvistellä siis......... Onneksi ton taaperon kanssa on touhua ja vauhtia riittämiin. Ei paljon kerkiä onneksi tätä jännityksen aihetta pyörittelemään päässään.

Jatketaan piinailua...... Pysytään kanavalla.
 
Siirryn johonkin ensi vuoden piinailuketjuun. Ovis osui taas väärälle päivälle :headwall:
Seuraavaksi otetaan Progynova mukaan, jotta edes joskus päästäisiin sulattamaan alkioita.

Plussapuhureita lopuille toivojille!!
 
Heip :wave:

Apua kaipailisin, jos jollakin olisi lähettyvillä gonal-f pakettia niin miten pitkä säilyvyys aika on ollut avaamattomassa paketissa kun sen säilyttää jääkaapissa? ostopäivästä siis eteenpäin.

Kiitos jo etukäteen jos jollain olisi tietoa.
 
Hei kaikille pitkästä aikaa. Todella ihanaa nähdä noin pitkä plussaketju. :flower:
Olin tänään 1. IVF:n 1. PASissa ja kaikki hyvin toistaiseksi. Siirto tehtiin omaan kiertoon kp 15. Meillä oli pakkasessa 1+2 alkiota ja tuo yksinäinen matkustaja on nyt siis kyydissä. :)

Hurjasti onnea kaikille jatkoon ja mukavaa joulun odotusta.
 
Mitä tehdä, kun lääkäri yksityisellä unohti kirjoittaa uuden respetin ja lääkkeet loppui?? En yhtään itsekään muistanut. Täksi illaksi vielä riitti, mutta huomenna tarvittaisi jarrua ja vielä peruspiikkiäkin!

Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Menisittekö polille ja kirjoittaakohan joku-vaan-lääkäri reseptin...?

En kyllä todella halua jättää kesken kun keräyksen pitäisi olla muutaman päivän päästä! :/
 
Mukana menossa lauantaina 5.12.2009



Katriina77 : 2.IVF/ICSI, siirto 25.11 (2) PP10
Linda76 : 3.IVF, punktio 23.11, siirto 26.11 PP9
toivorikas-72 : 3.ICSI, punktio 24.11, siirto 27.11 PP8
Inia : 2. IVF, punktio 25.11, siirto 27.11, (2) PP8
Sunflower79 : ICSI, joulukuu, PP3
puskatäti 1.IVF:n 1. PAS, siirto 3.12. PP2
Elenia : 1. IVF:n 1.PAS, siirto 4.12, PP1
kolmisin 2. ICSI 1.PAS, 4.12, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
AKH : 2.IVF, punktio vko 48, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 4.PAS, joulukuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS joulukuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:
verve : 1. IVF :heart: :heart:
idaliina : 2. ICSI :heart: :heart:
Kristiina76: 3.IVF :heart: :heart:
astrid : 1. ICSI:n 1.PAS :heart: :heart:
dreamer78 : 2. ICSI :heart: :heart:
pirpana74 : 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
sebu08 : 3.IVF :heart: :heart:
Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI
Rosetta : 1. ICSI
Paiju :1 IVF
hemu80 : 1. IVF
Joppu : 1.IVF
Iines-74 : 1.IVF:n 2.PAS
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS
Pelkkää kriisiä : 1. IVF
Punahilkka-75 : 1.IVF
Tiitiäispuu : 3.ICSI:n 1.PAS
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
Kifa : 1.ICSI
Heni : 2.IVF
Äititär : 1. IVF
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS

[/quote]

 
StellaR vastaus tulee ehkä vähän myöhään, mutta minulle kävi kerran samalla tavalla. Menin samaan apteekkiin mistä olin hakenut muut lääkkeenill, farmaseutti yritti tavoittaa kyseistä lääkäriä puhelimitse. (sitä en tiedä mistä numeron sai) Loppujen lopuksi hän soitti jollekin apteekin kanssa työtä tekevälle lääkärille joka uusi puhelimitse reseptini. Asia selvitettiin kuitenkin jälkeen päin oman lääkärini kanssa. Toivottavasti saat tarvitsemasi lääkkeen ajoissa!
 
Hei. Kiitos neuvoista Inia ja sebu08, sain kuin sainkin reseptin kun kävin hakemassa sen toiselta yksityiseltä (yleis-)lääkäriltä. Uusi sen ihan kiltisti. Hieman risoo kyllä tämä koko rumba, elämä on ollut keväästä yhtä lääkärillä ravaamista ja reseptiä ja piikkiä. Ja ei mitään tulosta :(

Noh, nyt on kaikki tarvikkeet ja tarkoitus oisi rentoutua ensi viikon koitokseen, IVF nro 2.

Onnea kaikille piinailijoille ja odottajille!
 
Anteeksi, nyt vain omaa...
Selvisi meidän huurunenä sulatuksesta hienosti! Ihme taistelija tuo yksinäinen, kunpa vaan olis yhtä sitkeä seuraavat yhdeksän kuukautta!!! Nyt siis piinapäivä 1. Testauspäivä on vasta 23. eli viikkoa myöhemmin, koska keltarauhastukena pregnyl joka aiheuttaa plussan testiin... AAAARGHH, mikä odotus! :headwall:
 
Mukana menossa sunnuntaina 6.12.2009



Katriina77 : 2.IVF/ICSI, siirto 25.11 (2) PP11
Linda76 : 3.IVF, punktio 23.11, siirto 26.11 PP10
toivorikas-72 : 3.ICSI, punktio 24.11, siirto 27.11 PP9
Inia : 2. IVF, punktio 25.11, siirto 27.11, (2) PP9
Sunflower79 : ICSI, joulukuu, PP4
puskatäti 1.IVF:n 1. PAS, siirto 3.12. PP3
Elenia : 1. IVF:n 1.PAS, siirto 4.12, PP2
kolmisin 2. ICSI 1.PAS, 4.12, PP-
Minska : 2.ICSI, punktio vko 48-49, PP-
AKH : 2.IVF, punktio vko 48, PP-
ripperi77 : 1.IVF, marraskuu, PP-
turilainen : 2.IVF, marraskuu PP-
SaaraX : 2. IVF:n PAS, marraskuu, PP-
Silja-Leena : 1.ICSI:n 4.PAS, joulukuu, PP-
Nele : 1. IVF:n PAS joulukuu, PP-
tiinuli77 : 1.ICSI, joulukuu, PP-
Linnia : 1. IVF, syksy, PP-
Bluemami : 1. ICSI:n 1. PAS, syksy, PP-
Unikeiju-79 : 1.IVF:n PAS, PP-

Plussanneet

Taikapapu Luomu :heart:
viksi : 1. IVF :heart:
aitiliini83 : 1. ICSI :heart:
Minni79 : 1. IVF :heart:
Eena : 1. IVF :heart: :heart:
wattu : 1. ICSI :heart:
tiki-71 : 3. IVF :heart: :heart:
aurin-ko 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
Electra : 4. ICSI :heart: :heart:
Pohtijatar : 2. IVF :heart: :heart:
minttu1 : 2. IVF:n 1. PAS :heart: :heart:
Sannuli-81 : 3. IVF :heart: :heart:
anna1979 : 1. IVF :heart:
Ripe72 : 1. IVF :heart:
syystuuli75 : 1.IVF :heart:
Kipinä1: 2. ICSI :heart: :heart:
tvvo : 1.IVF :heart:
sade83 1.ICSI :heart:
Uskallanko : 2.IVF :heart:
tyhmäblondi73 : PAS :heart: :heart:
verve : 1. IVF :heart: :heart:
idaliina : 2. ICSI :heart: :heart:
Kristiina76: 3.IVF :heart: :heart:
astrid : 1. ICSI:n 1.PAS :heart: :heart:
dreamer78 : 2. ICSI :heart: :heart:
pirpana74 : 1. IVF:n 2. PAS :heart: :heart:
sebu08 : 3.IVF :heart: :heart:
Myöhemmin onnistuvat :hug:

Nalle76 1.ICSI
shenda81 1.IVF:n 1. PAS
Amelie80 : 1. ICSI:n 1. PAS
Nipsu74 : 1. IVF:n 1.PAS
Pikku-Tintti : 2.ICSI
paa-pu : 1. ICSI
Piiuli-74 : 1. IVF
JäsenJ :1. ICSI
StellaR : 1. IVF
onnenkukka : 2. ICSI
kipsu : 4.IVF:n PAS
eevi-antero : 1. IVF:n 1. PAS
plastex : 1.IVF
Irene80 : 1. IVF:n 1. PAS
Sarma : 1. IVF 2. PAS
annamaria83 : 2.ICSI
Miimi78 4. ICSI
Isis : 2. IVF:n 3.PAS
kirma : 2.IVF
Sharlin : 1. ICSI
nippe81 : 1.IVF:n 2 PAS
fifiris : 1.IVF:n 1.PAS
Inkku83 : 1.IVF
kolmisin: 2. ICSI
Tytti82 : 1. IVF/ICSI
Vadelmaunelma : 1. IVF/ICSI
Rosetta : 1. ICSI
Paiju :1 IVF
hemu80 : 1. IVF
Joppu : 1.IVF
Iines-74 : 1.IVF:n 2.PAS
Duffy: 1. ICSI:n 1.PAS
Pelkkää kriisiä : 1. IVF
Punahilkka-75 : 1.IVF
Tiitiäispuu : 3.ICSI:n 1.PAS
leppäkerttu-77 : 1.IVF:n PAS
Kifa : 1.ICSI
Heni : 2.IVF
Äititär : 1. IVF
Helmiina78 : 1.IVF:n 2.PAS
Peppiina78 : 1. IVF:n 1.PAS
 

Yhteistyössä