sydän meinaa pakahtua aina välillä kun tulee tiettyjä tilanteita tytön kanssa...

[vierailija]

Esim. eilen kun oltiin poppijuoksuissa 3v:n kanssa. Tyttö ei tullut kolmen joukkoon eikä siitä tietysti ollut moksiskaan. Kaikki sai palkinnon! kävi hakemassa isin kanssa tätiltä palkinnon ja sen jälkeen alkoi nousta palkintokorokkeelle kun tietysti luuli että sinne kuuluu noustakin.

Isi sitten vaan sanoi, että Viivi mennään tuonne äitin luo jo. Jotenkin tuli sellainen tunne, että " voi toista, voi miten ihana jne jne". Oli vähän sellainen häkeltyneen näköinen kun pitikin tulla pois siitä korokkeelta.

Minulle tulee usein vastaavassa tilanteessa tällainen tunne, että sydän tuntuu pakahtuvan, en osaa sitä oikein selittää. Varmaan se liittyy siihenkin, että meidän tyttö on aika arka jne, niin sitten toivon ettei usein sellaisia ns. noloja tilanteita tulisi.

Ei tyttö eilisestä varmasti kovasti nolostunut tms, mutta itselle tuli vaan sellainen tunne, että voi toista kun ajatteli kivuta palkintopallille ja sitten käskettiinkin pois jne...

Onko muita näin höppänöitä äitejä?

 

[neljän äiti]

eiköhän tuollainen ole aika tavallista meille äideille... <3

 

[up]

up

 

[Harmi]

Harmi, kun kukaan ei vastaa viestiisi. Minä en sen kummemmin osaa, kun minulla ei lapsia ole, mutta ymmärrän kyllä tosi hyvin tunteesi. Tunnistan tuosta kertomastasi itseni lapsena

 

[Harmi]

Niin, ja ihan varmasti, jos minulla (arka) lapsi olisi tuntisin kanssasi samoin.

 

[vieras]

Joskus tulee aina tuollainen tunne. Sitä vaan rakastaa lastaan niin kovasti. Joskus tuli oikein itku silmään kun katsoin pikku tyttöäni ja ajattelin kuinka kamalaa olisi jos häntä esimerkiksi kiusattaisiin kun menee kouluun. Toisen pahaa mieltä olisi niin vaikea kestää

 

[Madicken04]

Juu, ymmärrän tunteesi.

Meillä kuopus ei ole varsinaisesti arka, mutta autistinen ja siksi sosiaaliset kontaktit vaikeita. Kuitenkin kiinnostunut toisista lapsista ja näiden leikeistä, lähtee mielellään mukaan omilla taidoillaan jos toiset häntä hakee ja siinä tukee. On ihana tunne nähdä pienen nauravan ja touhuavan muiden kanssa. :heart:

Samalla tietty toivoo että saisi mahdollisimman paljon positiivsita kannustusta ja kokemusta noista tilanteista ja tavallaan välillä käy mielessä sekin pelko että jos leikeissa käy jotain sellaista mikä saisikin tytön ottamaan takapakkia ja näin vaikeuttaisi noita sosiaalisia tilanteita.

Luonnollisesti puhekin on tullut jälkijunassa eikä aina ole niin selkeää, kieliopillisestikin tulee virheitä mutta meillä on suuri ilonaihe että lapsi on alkanut puhua ja näin kommunikoida. Joskus on törmännyt tilanteisiin joissa aikuiset tarttuvat joihinkin tytön sanomisiin ja naureskelevat niille ihan siinä lapsen vieressä. :/ Onneksi lapsi ei itse ole toistaiseksi tästä välittänyt, mutta minulle se tekee pahaa ja siksi olen varmaan turhankin kärkkäästi sitten huomauttamassa asiasta (kun lapsi ei ole kuulemassa)

 

[ap]

Joskus tulee aina tuollainen tunne. Sitä vaan rakastaa lastaan niin kovasti. Joskus tuli oikein itku silmään kun katsoin pikku tyttöäni ja ajattelin kuinka kamalaa olisi jos häntä esimerkiksi kiusattaisiin kun menee kouluun. Toisen pahaa mieltä olisi niin vaikea kestää

Joo, tätä samaa minäkin olen jo kerennyt miettiä ja pelätä...

 

[ap]

Harmi, kun kukaan ei vastaa viestiisi. Minä en sen kummemmin osaa, kun minulla ei lapsia ole, mutta ymmärrän kyllä tosi hyvin tunteesi. Tunnistan tuosta kertomastasi itseni lapsena

Joo ja varmaan vielä sekin, että tällä kertaa tyttö ei niinkään ollut arka, vaan rohkea, niin sitten kun homma ei mennytkään niin kuin ajatteli.

Katsoi vaan ihmeissään muita ihmisiä, että mikä on homman nimi.

Siis fakta on varmasti niin, että tyttö ei itse "nolostunut" tms. Äidille vaan taisi tulla sellainen hellyyden tunne, että "voi tuota tyttöä"

Olen varmasti ylitunteellinen ja olen vielä ongelmissa tämän asian kanssa...