suutuinko tällä kertaa mä turhasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä ehkä vetäisin porot nokkaan, jos mies häipyisi. Haluaisin, että lapsilla olisi kivat muistot näistä juhlapyhistä, eikä siihen kuulu poissaolollaan loistava isukki. Mutta näin siis meillä.
 
No riippuu vähän. Oliko teillä jotain erityisiä suunnitelmia? Onko teillä muuten mahdollista viettää laatuaikaa yhdessä? Eihän se juhannus sinänsä ole kuin yksi lauantai jollon kaupat on kiinni:D
 
Koko juhannuksen kai. En mä tiedä. En halua keskustella sen kaa asiasta. Päättäkööt ite mitä tekee. Tais se päättää olla menemättä ku sanoin etten mä juhannuksena mihinkää menis.
 
About viis vuotta sitten kaverin mökillä oli äiti pienen lapsen kanssa viettämässä juhannusta ilman miestään. Selitti, että mies oli halunnut mennä kavereiden kanssa, kun on vuodesta paljon ulkomailla töissä ja ei ollut nähnyt kavereita pitkään aikaan. Olin ihan äimän käkenä, kun eihän se ollut nähnyt vaimoaan eikä lastaankaan!!! Oli siis juhannusaattona palannut suomeen...
 
meillä vietettiin kaks vuotta sitten jussia silleen,että mentiin koko perhe yhden kaverimme luo, käytiin uimarannalla,grillattiin jne. ja sit mä ajelin yksin lasten kans kottiin alkuyöstä ja haettiin isukki kottiin seuraavana päivänä. Oltiin siis sovittu jo aikasemmin tekevämme näin. Hieman valju olo jäi molemmille, joten vastasuueesa ollaan juhannukset perheen kesken.

juhannusta en kuitenkaan vertaisi esim. jouluun, jolloin ehottomasti koko perhe koolla. tuskin kannattaa ihan hirmu sotaa pistää pystyyn, mutta toki saa pettymyksensä osoittaa.
 

Yhteistyössä