K
Kyllästynyt ja väsynyt
Vieras
Tämä ongelma on aivan varmasti yleinen, mutta nyt se osui omalle kohdalle ja sai ajattelemaan.
Olemme 20 ja risat ikäinen opiskelijapariskunta. Olemme nyt seurustelleet n. 2,5 v. Emme asu yhdessä.
Ongelma on siinä, että poikaystäväni on alkanut käyttää yhä enenevässä määrin aikaa työntekoon. Hänkin on opiskelija, mutta tekee oman alansa töitä opiskelujen ohessa.
Hänen työsuhteensa ovat määräaikaisia ja kestävät aina niin kauan kuin yhden projektin loppuunsaattaminen vie.
Tänä kesänäkin hän on mukana yhdessä projektissa, joka on jo vienyt niin paljon hänen aikaansa, että sitten kesäkuun alun meillä on ollut yhteistä aikaa ehkä yhteensä 2-3 päivää. Hänellä ei ole virallisia vapaapäiviä ja hänelle maksetaan könttäsumma palkkaa koko projektista. Hänellä siis saattaa olla päivämäärään X asti aikaa tehdä tietty osuus töistä ja ei ole väliä miten hän työskentelee, kunhan homma on valmis deadlineen mennessä.
Itse teen tänä kesänä vain osa-aikaistöitä muutaman viikon ajan. En löytänyt ahkerasta hakemisesta huolimatta kokopäivätyötä pidemmällä työsuhteella. Monesta firmasta sanottiin, että talouslama on vaikuttanut kesätyöläisten tarpeeseen, mikä on varmasti tuttua kuultavaa monelle opiskelijalle.
Mutta kuitenkin...näemme toisiamme siis lyhyesti yhdessä syötävän aamiaisen merkeissä aamuisin ja pienen hetken ajan illalla ennen nukkumaanmenoa. Hän lopettelee usein työntekonsa siinä klo 21-22 aikohin, syö, käy suihkussa ja menee nukkumaan.
Jotain tilanteesta kertonee se, että olen alkanut pitää yhteisen aikamme "tähtihetkinä" yhteisiä kaupassakäyntejä! Niissäkin tosin kaikki pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti jotta hän pääsisi takaisin sorvin ääreen.
Oma elämäntilanteeni on sellainen, ettei minulla ole opiskelupaikkakunnallani ystäviä. Vanhassa kotikaupungissani heitä olisi joitakin, mutta koska kuitenkin teen itsekin töitä, joudun viettämään kesäni täällä. Ystävänikin ovat tahoillaan töissä, monet viikonloppuisinkin, joten kyläilykään ei onnistu kuin siten että sovitaan jo viikkoja ennen joku ajankohta.
Poden siis aika paljon yksinäisyyttä. Olen yrittänyt viettää aikaani opiskelutöitäni tehden, lukien ja harrastaen, mutta kaipaan usein keskustelukumppania.
Tästä ei nyt kannata vetää johtopäätöksiä siihen, että olisin jotenkin poikaystävästäni riippuvainen.
Sietäisin asiaintilaa ihan hyvin, sillä taloustaantuman aiheuttamalle työttömyydellehän ei voi mitään, syksyllä palaamme taas koulunpenkille ja loppukesästä tulen viettämään enemmän aikaa vanhassa kotikaupungissani kun menen sinne muutamaksi viikoksi, mutta tiedän, ettei meidän tilanteemme ja yhteinen aikamme lainkaan lisäänny. Aiemmin poikaystäväni puhui, ettei ottaisi syksyllä yhtään lisää töitä, vaan keskittyisi nyt tekeillä oleviin juttuihin. Hän sanoi, ettei jaksa mitenkään palloilla useamman työtehtävän välillä. Nyt kuitenkin hän kertoi tohkeissaan, että oli luvannut ottaa syksyksi entisten projektien lisäksi kolme uutta projektia!
Se tietää taas sitä, ettemme näe kuin pikaisesti aamulla tai illalla ja että hän viettää viikonloputkin töissä. Hän tulee olemaan väsynyt ja stressaantunut ja purkamaan sitä myös minuun. Tiedän sen, sillä sitä on sattunut aiemminkin. Hän pyytelee kyllä aina jälkeenpäin anteeksi, ja ymmärränhän minä asian, mutta kyllä se stressaa minuakin.
Asetelma heijastuu myös arkisiin asioihin, kuten kodinhoitoon ja kaupassakäyntiin. Vietämme paljon aikaa minun luonani, sillä asuntoni sijainti ja koko on parempi kuin hänen. Olemme jakaneet ruokakustannuksia yms. Olen yrittänyt jo aiemmin saada häntä osallistumaan asuntoni siivoamiseen, sillä minusta olisi varsin kohtuullista siivota yhdessä asuntoa jossa olemme molemmat "sotkemassa."
Nykyisellään kodinhoito on kuitenkin minun vastuullani, sillä hän vetoaa aina työkiireisiinsä.
Minä sitten imuroin ja pesen lattioita, pyyhin pölyjä yms. Voisin aivan hyvin jättää sen tekemättäkin, mutta toisaalta sotkuinen asunto masentaa minua ja tiedän että jos minä en sitä tee, kukaan ei tee.
Laitan ruoan jota hän illalla syö jos jaksaa, pesen pyykit, käyn kaupassa.
Minut on opetettu lapsuudenkodissani tasa-arvoon ja kaikki tämä sotii maailmankatsomustani vastaan, mutta toisaalta, pakkohan minun on itsenikin hoitaa ja toisaalta välitän hänestä.
Tilannetta kuvaa hyvin se, kun kerran hänen ollessaan päivällä käymässä pikaisesti, kerroin miten raskasta on, kun pitäisi imuroida, käydä kaupassa ja vielä siivota kylpyhuonekin. Odotin hänen tarjoavan apuaan, mutta hän sanoikin vain: "voithan siivota sen kylpyhuoneen jonain toisena päivänä."
En tiedä kauanko enää jaksan tällaista tilannetta, että seurustelen ihmisen kanssa jonka olemassaolon tiedostan, mutta joka on aina jossakin muualla. Toisaalta hänessä on myös monia hienoja ominaisuuksia joiden vuoksi häneen rakastuin.
Minusta on säälittävää ruikuttaa miehen perään joka tekee "urotöitänsä" jossain muualla naisen ollessa kotona keittämässä soppaa, enkä halua oman elämäni luisuvan tähän jamaan.
Jos vaadin mieheltä läsnöoloa, hän tekee asiasta naisellisen ongelman ja on tekemässä itsestään työn sankaria ja on heittämässä marttyyrikorttia pöytään, mutta minusta kyseessä on yleinen ongelma; ei yksikään parisuhde voi toimia vain toisen osapuolen ajankäytön ja tarpeiden ehdoilla. Mies on myös joskus alkanut syyttää minua masentuneeksi, kun olen valitellut sitä miten kaipaan hänen seuraansa ja miten väsynyt olen tekemään kaikki kotityöt.
Te, jotka olette olleet samassa tilanteessa, voiko tilannetta muuttaa vai onko kaiken ylittävä työnarkomaanius parannettavissa oleva tila? Miten saisin miehen ymmärtämään minun tarpeeni ja sen, ettei hän voi käyttäytyä miten käyttäytyy, jos haluaa suhteellamme olevan tulevaisuuden?
Olemme 20 ja risat ikäinen opiskelijapariskunta. Olemme nyt seurustelleet n. 2,5 v. Emme asu yhdessä.
Ongelma on siinä, että poikaystäväni on alkanut käyttää yhä enenevässä määrin aikaa työntekoon. Hänkin on opiskelija, mutta tekee oman alansa töitä opiskelujen ohessa.
Hänen työsuhteensa ovat määräaikaisia ja kestävät aina niin kauan kuin yhden projektin loppuunsaattaminen vie.
Tänä kesänäkin hän on mukana yhdessä projektissa, joka on jo vienyt niin paljon hänen aikaansa, että sitten kesäkuun alun meillä on ollut yhteistä aikaa ehkä yhteensä 2-3 päivää. Hänellä ei ole virallisia vapaapäiviä ja hänelle maksetaan könttäsumma palkkaa koko projektista. Hänellä siis saattaa olla päivämäärään X asti aikaa tehdä tietty osuus töistä ja ei ole väliä miten hän työskentelee, kunhan homma on valmis deadlineen mennessä.
Itse teen tänä kesänä vain osa-aikaistöitä muutaman viikon ajan. En löytänyt ahkerasta hakemisesta huolimatta kokopäivätyötä pidemmällä työsuhteella. Monesta firmasta sanottiin, että talouslama on vaikuttanut kesätyöläisten tarpeeseen, mikä on varmasti tuttua kuultavaa monelle opiskelijalle.
Mutta kuitenkin...näemme toisiamme siis lyhyesti yhdessä syötävän aamiaisen merkeissä aamuisin ja pienen hetken ajan illalla ennen nukkumaanmenoa. Hän lopettelee usein työntekonsa siinä klo 21-22 aikohin, syö, käy suihkussa ja menee nukkumaan.
Jotain tilanteesta kertonee se, että olen alkanut pitää yhteisen aikamme "tähtihetkinä" yhteisiä kaupassakäyntejä! Niissäkin tosin kaikki pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti jotta hän pääsisi takaisin sorvin ääreen.
Oma elämäntilanteeni on sellainen, ettei minulla ole opiskelupaikkakunnallani ystäviä. Vanhassa kotikaupungissani heitä olisi joitakin, mutta koska kuitenkin teen itsekin töitä, joudun viettämään kesäni täällä. Ystävänikin ovat tahoillaan töissä, monet viikonloppuisinkin, joten kyläilykään ei onnistu kuin siten että sovitaan jo viikkoja ennen joku ajankohta.
Poden siis aika paljon yksinäisyyttä. Olen yrittänyt viettää aikaani opiskelutöitäni tehden, lukien ja harrastaen, mutta kaipaan usein keskustelukumppania.
Tästä ei nyt kannata vetää johtopäätöksiä siihen, että olisin jotenkin poikaystävästäni riippuvainen.
Sietäisin asiaintilaa ihan hyvin, sillä taloustaantuman aiheuttamalle työttömyydellehän ei voi mitään, syksyllä palaamme taas koulunpenkille ja loppukesästä tulen viettämään enemmän aikaa vanhassa kotikaupungissani kun menen sinne muutamaksi viikoksi, mutta tiedän, ettei meidän tilanteemme ja yhteinen aikamme lainkaan lisäänny. Aiemmin poikaystäväni puhui, ettei ottaisi syksyllä yhtään lisää töitä, vaan keskittyisi nyt tekeillä oleviin juttuihin. Hän sanoi, ettei jaksa mitenkään palloilla useamman työtehtävän välillä. Nyt kuitenkin hän kertoi tohkeissaan, että oli luvannut ottaa syksyksi entisten projektien lisäksi kolme uutta projektia!
Se tietää taas sitä, ettemme näe kuin pikaisesti aamulla tai illalla ja että hän viettää viikonloputkin töissä. Hän tulee olemaan väsynyt ja stressaantunut ja purkamaan sitä myös minuun. Tiedän sen, sillä sitä on sattunut aiemminkin. Hän pyytelee kyllä aina jälkeenpäin anteeksi, ja ymmärränhän minä asian, mutta kyllä se stressaa minuakin.
Asetelma heijastuu myös arkisiin asioihin, kuten kodinhoitoon ja kaupassakäyntiin. Vietämme paljon aikaa minun luonani, sillä asuntoni sijainti ja koko on parempi kuin hänen. Olemme jakaneet ruokakustannuksia yms. Olen yrittänyt jo aiemmin saada häntä osallistumaan asuntoni siivoamiseen, sillä minusta olisi varsin kohtuullista siivota yhdessä asuntoa jossa olemme molemmat "sotkemassa."
Nykyisellään kodinhoito on kuitenkin minun vastuullani, sillä hän vetoaa aina työkiireisiinsä.
Minä sitten imuroin ja pesen lattioita, pyyhin pölyjä yms. Voisin aivan hyvin jättää sen tekemättäkin, mutta toisaalta sotkuinen asunto masentaa minua ja tiedän että jos minä en sitä tee, kukaan ei tee.
Laitan ruoan jota hän illalla syö jos jaksaa, pesen pyykit, käyn kaupassa.
Minut on opetettu lapsuudenkodissani tasa-arvoon ja kaikki tämä sotii maailmankatsomustani vastaan, mutta toisaalta, pakkohan minun on itsenikin hoitaa ja toisaalta välitän hänestä.
Tilannetta kuvaa hyvin se, kun kerran hänen ollessaan päivällä käymässä pikaisesti, kerroin miten raskasta on, kun pitäisi imuroida, käydä kaupassa ja vielä siivota kylpyhuonekin. Odotin hänen tarjoavan apuaan, mutta hän sanoikin vain: "voithan siivota sen kylpyhuoneen jonain toisena päivänä."
En tiedä kauanko enää jaksan tällaista tilannetta, että seurustelen ihmisen kanssa jonka olemassaolon tiedostan, mutta joka on aina jossakin muualla. Toisaalta hänessä on myös monia hienoja ominaisuuksia joiden vuoksi häneen rakastuin.
Minusta on säälittävää ruikuttaa miehen perään joka tekee "urotöitänsä" jossain muualla naisen ollessa kotona keittämässä soppaa, enkä halua oman elämäni luisuvan tähän jamaan.
Jos vaadin mieheltä läsnöoloa, hän tekee asiasta naisellisen ongelman ja on tekemässä itsestään työn sankaria ja on heittämässä marttyyrikorttia pöytään, mutta minusta kyseessä on yleinen ongelma; ei yksikään parisuhde voi toimia vain toisen osapuolen ajankäytön ja tarpeiden ehdoilla. Mies on myös joskus alkanut syyttää minua masentuneeksi, kun olen valitellut sitä miten kaipaan hänen seuraansa ja miten väsynyt olen tekemään kaikki kotityöt.
Te, jotka olette olleet samassa tilanteessa, voiko tilannetta muuttaa vai onko kaiken ylittävä työnarkomaanius parannettavissa oleva tila? Miten saisin miehen ymmärtämään minun tarpeeni ja sen, ettei hän voi käyttäytyä miten käyttäytyy, jos haluaa suhteellamme olevan tulevaisuuden?
