Suuri suru taisi kohdata meitä

hmph
Muistan kuinka pohjamudissa olin kun sain 2 keskenmenoa. Mutta nyt hymähdän asialle. Muistammehan, että aika suuri osa raskauksista päättyy keskenmenoon. Jonkun kohdalle se aina osuu. Se kuuluu elämään ja siitä selviää hengissä! Minä ajattelen, että keskenmenon kokeminen turhautti ei aiheuttanut kuitenkaan VALTAVAA SURUA. Ymmärrrän, jos viime viikoilla vauvan menettää tai synnytyksen jälkeen, mutta alkuraskauden keskenmenot ovat niin yleisiä, ettei niitä suremaan kannata ruveta. Pää pystyyn, elämä jatkuu! Uutta yritystä peliin heti kun mahdollista.
 
"vieras:

Sellasta se on. Uutta yritystä vaan. Luonto hoitaa elinkelvottomat pois, keskenmeno on itseasiassa oikein hyvä juttu."

(sori, lainaustekniikka ei toiminut, piti copypastata)

No toi nyt ei yhtään lohduta, kun menee kesken! Tuon nyt kaikki tietää muutenkin! Ei tuo tieto surua poista! Nimim. Varhaisen keskenmenon surureaktion takia 2 vkoa työkyvyttömänä.

Kas kun et tuo vähän lisää faktoja tänne, esim. ala erottelemaan, olisiko shokkivaihetta, reaktiovaihetta vai mitä vaihetta menossa kriisissä... HOHHOIJJAA! antaa nyt ihmisen surra niin kauan kun siihen on tarvetta. Ei muuta tarvita. Sori kun vähän vaahtoan. Sensuroin jo osan tästä...

Ja Piprane ema, ei sillä tosiaankaan ole aina merkitystä, missä vaiheessa menetetään. Itse menetin tosiaan jo viikolla 7, mutta en pystynyt töihin 2 viikkoon. Yritin viikon päästä, mutta oli haettava toinen viikko saikkua. Sitten alkoi duunit sujua. Toiset pystyy, minä en pystynyt. Ei onneksi tarvinnut.
 
Kaikenlaisia vastauksia sitä tuleekin.. Ku oliskin nippassu pari kertaa... synnytystuskiin verrattavia kipuja kesti aamu kasista päivä kolmeen ja nyt alkaa helpottaa ku sain lekurilta luvan syödä buranaa ( ei enää paljo vauvalle vahinkoa tee.. ). Kyllä on mainitsemiasi rojujakin tullut jo monta kymmentä kertaa pönttöön. Kotona se on tämäkin KM kestetty, tosin kävästiin päivystyksessä kun mua alko jo huimaamaan ni pelkäsin et taju lähtee.

Ja sille mä en voi mitään jos joku ei saa lasta ollenkaan, valitettavasti se on kurja asia. Toisaalta sä et voi tietää saanko minäkään enää ikinä toivomaani vauvaa. Tässä olisi kyseessä nykyisen ihanan mieheni lapsettomuus jos emme yhteistä muksua saisi ja ei sekään ajatuksena paljon houkuttele.

Toivottavasti olosi tuosta purkauksesta helpottui, minulle et onnistunut pahempaa mieltä aiheuttamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmph:
Muistan kuinka pohjamudissa olin kun sain 2 keskenmenoa. Mutta nyt hymähdän asialle. Muistammehan, että aika suuri osa raskauksista päättyy keskenmenoon. Jonkun kohdalle se aina osuu. Se kuuluu elämään ja siitä selviää hengissä! Minä ajattelen, että keskenmenon kokeminen turhautti ei aiheuttanut kuitenkaan VALTAVAA SURUA. Ymmärrrän, jos viime viikoilla vauvan menettää tai synnytyksen jälkeen, mutta alkuraskauden keskenmenot ovat niin yleisiä, ettei niitä suremaan kannata ruveta. Pää pystyyn, elämä jatkuu! Uutta yritystä peliin heti kun mahdollista.
Onko mitenkään vaikeaa ymmärtää, että toisille keskenmeno voi olla paljon rankempi kuin mitä se sinulle oli! Jos asia ei kerran ollut sulle mikään iso juttu, mitä miksi sitten kirjoittelet täällä??? Voisiko olla niin, että, että kokemasi keskenmenot mahdollisesti painavat sinua, hmph, enemmän kuin arvaatkaan...

 

Yhteistyössä