Ihmetyttää viestissäsi tuo kun lääkäri onsanonut,että tuo taitaa olla ruskuaispussi ja näyttäisi epämuodostuneelta. Jos ei kunnollaedesnäe ruskuaispussia niinmitenkummassanäkee että onko epämuodostunutvaiei. Lohdutukseksi, lääkäreitä onmoneen junaan vaikka olisi kuinka alan ammattilaisia.
Rv 15 sikiö todettiin kuolleeksi,ei liikkeitä ei sykettä.Ultrattiin alakautta ja päältä ja kuunneltiin dopplerilla. Hyvin oli lääkärin toiminta hätäistä ja nopeaa. Kaikki kuitenkin seuraavana päivänä ok.
No minulle satttui ja tapahtui useammankin kerran.Jouduin siis monesti edellisen, hankalan raskauden takia ultrissa käymään.
Minun lapsellani ei ollut rakenneultrassa nähtävissä aivoja ollenkaan, tsekattiin viikon päästä uudestaan ja toinen lääkäri ihmetteli asiaa kun näkyvyys hyvä ja kaikk olii ok. Nyt meillä täysin terve ja hyvinvoipa reilu 6kk poika.
Tämän kerroin vain siksi kun joku mainitsi, että uskoisi lääkäriäjosalanihminen. Ei siis todellakaan olen näin.
Tsemppi sinullejavoimia. Toivotaan,että kaikki on kunnosssa. Eihän kuitenkaan ole täysin varmaa milloin raskaus on alkanut ja onko viikot oikein. Itselläni syke on näkynyt edellisessä raskaudessa kuukautisista laskettuna rv 7 ja tässä viimeisimmässä rv 6+6.
Mitä tarkoitat rv 6, onko tasan vaiko 5+ jotain vaiko 6+jotain?