Suunniteltu sektio edessä; kokemuksia, kohtalontovereita?

Elikkäs siis minulle annettiin sitten eilen "tuomio" että suunniteltu sektio tehdään etisen istukan vuoksi rv 36-37... Halusinkin perustaa tän ketjun itselleni jotta saisin etsittyä mahdollisia kohtalontovereita ja kuulla kokemuksia asiasta muilta sektion kokeneilta.

Olen peloissani, koska yksi alatiesynnytys takana, joka kuitenkin onnistui kivuista huolimatta suhteellisen hyvin ja tietty toive oli tän kakkosenkin kohdalla et alakautta oisin saanu synnyttää normaalisti. Nyt sit kauhulla odottelen reilu 2kk sektioita (jos sinne saakka päästään, ollut jo veristä vuotelua, joten oon komennettu ottamaan TOSI rauhallisesti sinne saakka ettei tartte leikata aiemmin...) Mut siis pelkään leikkausta ja sen jälkeistä toipilas aikaa... (luulen et oon aika kipuherkkäkin vielä, iiik!!)

Nyt sitten ajattelin että tieto joko lisää tuskaa tai auttaa asian käsittelemisessä/valmistautumisessa, joten aion tutustua aiheeseen perinpohjin kun aikaa kerran on... Ja näin ollen haluaisin kuulla myös muiden kokemuksia ja vaihtaa ajatuksia muiden mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa!

Nopponen 25+6

 

Täällä kohtalotoveri! Tänään tuli lopullinen tuomio, syynä perätila ja se, että olen ensisynnyttäjä. Vauva on pienikokoinen, joten sektio saattaa olla edessä jo ensi viikolla, jos ei näytä enää juurikaan kasvavan. Jännittää ihan hirmusti, kun ensimmäinen lapsi ja leikkaus kyseessä. Kokemuksia en siis pysty jakamaan, mutta vertaistukea kyllä Täällä nyt rv 36+4, joten pitkää odotusta ei enää ole jäljellä missään tapauksessa.

 

Nopponen, missä olet käynyt ultrassa, jossa todettiin että sektio tulee?
Nimittäin ei tuossa vaiheessa voi vielä sanoa varmaksi jääkö istukka kohdun suulle. Minulla istukka oli kohdunsuulla + peitti aiemman sektioarven rakenneultrassa, mutta rv 29 istukka oli jo siirtynyt paljonkin korkeammalle. Mahan kasvaessa istukka siirtyy yleensä ylemmäs.

Anyways...Mulla ensimmäinen raskaus päättyi kiireelliseen sektioon ja nyt haluan itse tämän toisen suunnitellulla sektiolla. Pelkopolilla olen käynyt jo ja synnytystapa-arvio on rv 37.

 

Äitivm84: Joo niin se äitipolin lääkäri ultras taas eilen ku kotiuduin osastolta alavatsakipujen ja supistusten takia et istukka menee edelleen takaseinämästä kohdunsuun yli etuseinämään ja ei ole nyt 6 viikkoon siirtynyt senttiäkään (todettiin siis jo rv 20 rakenneultrassa et näin on, silloin tietty toivoa annettiin) Nyt siis tuumasivat et ei taida olla toivoakaan enää... Muutenki on kauheen vaikee tää raskaus, johtuuko etisestä istukasta sitte, en tiiä.... Koko ajan saa pelätä et lähtee syntyyn jo nyt. Ja vielä se leikkaus pelottaa ku alatiesynnytys tuntuis jotenki tutummalle esikoisen jälkeen... : / Mut siis en enää jaksa uskoa et vatsani pystyisi paisumaan niin paljon et istukka siirtyis kymmeniä senttejä kohdun kasvun myötä ku se pitää olla sen useemman sentin viel pois kohdunsuun reunalta... mut tietty oishan se ihana et normaalisti sais synnyttää (vaikka yhtä helvettiä sekin oli... )

Pihla: Voi kun olisin jo samoilla viikoilla, koko ajan on vaarana ennenaikainen synnytys ja tuonne sinun viikoille asti pitäis vielä kestää. Pelottaako sinua tuleva leikkaus? Minä olen ihan paniikissa ku yhden oon alakautta synnyttäny ja se tuntuisi paljon luonnollisemmalta ja toipuminen poli ainakin viimeksi nopea... Nyt voi sitten olla tosi kipeekin pitkään, tai sit ei, niin yksilöllistä. Mut pelottaa!!
Tulehan kertomaan sinun kokemuksesi heti kun pystyt! Ja oikein paljon tsemppiä koitokseen! :heart:

Nopponen 26+4

 

Nopponen, kiitos kyllä pelottaa! Ihan todella paljon. Ensimmäinen leikkaus, mihin joudun, joten en tiedä yhtään mitä odottaa tai minkälaista toipuminen tulee olemaan. Ei kai sektio kokemuksena voi kamalan paha olla, kun löytyy näitä, jotka yhden sektion jälkeen haluaa synnyttää seuraavankin sektiolla. Sulla on vielä aikaa valmistautua henkisesti, minusta tuntuu, että aika loppuu ihan kesken vielä en tarkkaa päivää tiedä, mutta kauaa siihen ei kuitenkaan enää ole.

Voin tulla kertomaan, miten kaikki meni, kunhan kunto sen sallii. Mulla on alhainen HB jo valmiiksi, joten jännittää vähän, kuinka tuo leikkaus siihen vaikuttaa. Ei se vielä hälyttävän alhainen ole ja rautaa syön. Toivottavasti nousee vielä ennen sektiopäivää.

Tulisipa joku sektion kokenut kertomaan omia kokemuksiaan. Kauhutarinoita en kyllä halua kuulla

 

Mulla oli puolisuunniteltu sektio jos noin voi sanoo... Lääkärit siis halus et yritetää alateitse mut sit vaan tyssäs viiteen senttiin.

Leikkaus meni mulla hyvin, en osannu ajatella sitä koko asiaa siinä kun anestesia lääkäri jutteli kaikkia juttuja mulle. Kyllähän siinä tunsi ne tuuppimiset ja vetämiset mutta EI kipua. Sitten se paineen tunne kun vauva vedettiin ulos. Muttei jäänyt mitään traumoja mistään noista. Jokainen on tietty erilainen luonne. Mä vaan odotin koko ajan sitä vauvan itkua niin en pystyny ajattelee sitä leikkausta. Vertakin meni vaan 400ml.

Seuraavana aamuna hoitajat tuli hakemaan mua käymään itse vessassa. Kyllä se haava ja koko vatsa oli arka mut kaikki meni hyvin kun sain ihan omaan rauhalliseen tahtiin nousta ja liikkua. Sit sen jälkeen kun kerran oli päässy ylös niin oli helpompi nousta uudelleen ja pääs hyvin kävelemään. Leikkauksen jälkeen sai syödä vaan soseruokaa :stick: Mä olin 5 päivää sairaalassa vaikka ei ollu mitään ongelmia kummallakaan, mut jotkut sektioleikatut kyllä pääsee kai aikasemminki. Maitkokin nousi toisena päivänä ja sitä kyllä riitti. Hakaset mulla poistettiin lähtöpäivänä ja haava oli siisti. Kotona ei sitte saanu nostaa mitään vauvaa painavampaa ja pitkät kävely lenkit ja kovat löylyt oli kielletty, mut muuten arki rullas varmaan samalla lailla kun muutenkin vauvaperheissä toivuin kyllä tosi nopeaan, mut vatsa oli arka (mulla) aika pitkään synnytyksen jälkeen ihan kuukausia.

Mullekin sektio oli ensimmäinen leikkaus ikinä, ja kovasti haluaisin toisen synnyttää normaalisti.

tsemppiä teille leikkauksiin! :flower: Toivottavasti tää ei ollu kauhutarina-osastoa

 

Kista:Kiitos omasta tarinastasi. Ei minusta ollenkaan kauhutarina! Tottakaihan se vatsa on kipee ja arka varmasti pitkään sen jälkeen ja oon täällä jo ukkoakin koittanu psyykata et isyysloma voi mennä tällä kertaa enemmän minun ja vauvan avustamisessa kun viimeksi olin esikoisen jälkeen jo laitokselta tultuani toipunut hyvin... Mutta toivotaan ettei mitään ylimääräistä vaivaa tule, tulehduksia, haavan repeämisiä jne. Ja se liikkeelle lähtö leikkauksen jälkeen pelottaa... varmaan ihan tuskaa... Varmaan tulee vaadittua kipulääkettä itseni tuntien. Pääasia et vauvalle kaikki on kivutonta. :heart:

Nopponen 26+5

 

Kista, kiitos kun jaoit kokemuksesi! Ei tosiaan kuulunut niihin kauhutarinoihin, joita en halunnut kuulla Onhan sektiokin iso leikkaus ja varmasti vatsan seutu on pitkään hellänä, kun siellä on möyritty. Täälläpäin sektion jälkeen ollaan sairaalassa 3-4 päivää, jos kaikki menee suunnitellusti ja hyvin. Kyllä täällä on varauduttu siihen, että mies joutuu kotona auttelemaan aluksi paljon, kun itse olen toipilaana.

Hui, ei enää montaa päivää odotusta jäljellä! Toivottavasti kaikki menee hyvin.

 

Oma viimeisin suunniteltu sektio oli 8 päivää sitten eli aika tuoreessa muistissa vielä. Kaikki neljä lastani ovat sektioilla syntyneet; esikoinen kiireellisellä ja seuraavat suunnitelluilla.

Kaikki leikkaukset ovat menneet hyvin. Olen ehkä poikkeuksellinenkin tapaus kun kipuja ei ole ollut yhdenkään sektion jälkeen. Vatsa ja haavan alue ovat olleet jotenkin tunnottomia tai oudon tuntuisia muttei kipuja kuitenkaan vaikka muuten pidän itseäni kipuherkkänä tyyppinä.

6-8h vauvojen syntymistä olen ollut jalkeilla ja kyennyt hoitamaan pientä itse. Kaikki vauvat ovat olleet kokoajan vierihoidossa ja kaikkien kohdalla täysimetys on onnistunut. Esikoisesta kotiuduttiin kolmantena päivänä ja kahdesta seuraavasta toisena. Nyt neljännen kohdalla oltaisiin myös päästy kotiin kahden päivän iässä mutta halusin odottaa viikonlopun yli eli neljänteen päivään (kotona kaksi erityislasta eli siksi parempi huilia sairaalalla vähän pidempään ja odotella että saa imetyksen käyntiin kunnolla).

Me asutaan Ruotsissa ja mielestäni sairaalassa jossa vauvat syntyivät oli loistavasti huomioitu sektio-perheitä. Jos vauvalla tai äidillä ei ole mitään hätää, vauva näytetään äidille heti kun saadaan ulos ja tarvittavat hoitotoimenpiteet suoritetaan siinä äidin kasvojen vieressä olevalla hoitopöydällä mistä pieni pääsee sitten äidin rinnalle odottamaan leikkauksen loppuun saamista. Heräämöön jatketaan yhdessä vauvan ja isän kanssa ja siellä saadaan imetysohjausta. Osastolla järjestetään about kaikille perhe/yhden hengen huoneet. Normaali hoitoaika osastolla on nykyään 2 vuorokautta.

Erittäin positiivisia kokemuksia tosissaan kaikki. Oikeastaan puudutteen laitto on ollut se ainoa asia mikä on jännittänyt tai tuntunut epämiellyttävältä. Toipuminen on ollut nopeaa, nytkin vauvan ollessa tuon 8 päivää olen jo todella hyvässä kunnossa. Tänään tehtiin päivällä pitkä shoppailukierros ja eilen oltiin lasten kanssa paikallisessa hoplopissa yms. Kunnon reippaalle kävelylenkille kaipaan todella! =) Kaikkineen olo ja liikkuminen oli helpompaa heti pian sektion jälkeen kuin mitä se oli loppuraskaudesta.

Tietty nuo rajoitukset ovat voimassa, mitään vauvaa painavampaa ei saa nostaa 8 viikkoon ja vieläkin huomioin leikkaushaavan mm noustessani ylös sängystä.

 

Madicken04: Voi kuinka hyvältä kuulostaa! Ja onnea uudesta vauvasta! :heart: Voi kumpa saisin kokea yhtä onnistuneen leikkauksen ja toipumisen... Alan pikku hiljaa tottua ajatukseen että vauva tulee leikkauksella eikä perinteisellä tavalla kuten viimeksi... Itse en puudutusta pelkää, kestän kyllä pistämiset yms. lähinnä se toipuminen ja sen jälkeiset päivät kauhistuttaa... Mut ihana kuulla että aina ei olekaan ihan vuodepotilas leikkauksen jälkeen... Tässä alkaa pikku hiljaa jo malttamattomana odottaa sektiopäivää, että saa sen oman pienen syliin...:heart:

 

No kerronpa minäkin tähän onnistuneen tarinan sektiosta ja toipumisesta

Sektio siis tehtiin lapsen (esikoinen) perätilan vuoksi suunnitellusti. Ensin tarkistettiin, että vauva on edelleen perätilassa ja otettiin sydänkäyrää. Sitten katetri virtsarakkoon ja seuraavaksi vain leikkausailiin. Puudutuspiikki oli ainoa missä oli hieman ongelmaa, kun pistää piti yhteensä 3 kertaa. Ensin osui verisuoneen, sitten puudutetta ei ollut riittävästi ja vasta 3 kerralla puuduin riittävästi. Tässä odotellessa siis tuhraantui isoin aika. Piikin laittaminen ei kuitenkaan sattunut laisinkaan, joten en kokenut sitä ongelmaksi. Leikkaus sujui hyvin ja sain nähdä vauvan heti. Tämän jälkeen mieheni lähti kätilön mukaan kylvettämään ja pukemaan vauvan. Itse menin heräämään odottamaan puudutuksen poistumista. Heti kun ensimmäinen varvas liikkui pääsin osastolle siellä odottelevan uuden perheeni luoksi <3. Olin sairaalassa 2 yötä, jonka jälkeen kotiuduin lähes täysin entiselläni. Vahvempia kipulääkkeitä söin 2 tablettia, kunnes totesin että eihän minulla mihinkään oikeastaan koske, joten jätin ne pois hoitajien paheksunnasta huolimatta. Seuraavat pari päivää söin muutaman buranan ja panadolin, jonka jälkeen jätin kaikki pois. Kipuja ei siis ollu minkäänlaisia. Tikit poistettiin 6:na päivänä leikkauksesta ja haavan paranemista kehuttiin oikein porukalla . Nostelua tosiaan käskettiin välttää sen pari kuukautta, mutta en kokenut sitä ongelmana ja taisin kyllä ostoskassejakin kuukauden jälkeen alkaa kantelemaan. Maito nousi vasta viidentenä päivänä, ja sen jälkeen loppui korvikkeen käyttö kokonaan ja imetin lapsen hieman vajaa vuoden ikäiseksi. Nyt muutama vuosi leikkauksesta haava on lähes hävinnnyt, ei meinannut neuvolatätikään uskoa silmiään kun sydänääniä kakkosesta kuunneltiin.

Monesti olen kuullut miten vaikeaa toipuminen on sektion jälkeen, mutta tämä on minun kokemukseni. Yksilöllisiä eroja on toki, mutta kaikki yleensä tietysti herkemmin kertovat kauhukertomukset ja ne jäävät paremmin mieleen. Omalla kohdallani siis todella positiivinen kokemus kaikkinensa, enkä ole katunut yhtään päätöstäni.

Paljon tsemppiä tulevaan ja toivottavasti kaikki menee sinullakin hyvin!

 

Nopponen! Olin sektiossa samasta syystä 2,5 vuotta sitten. Omalla kohdallani suunniteltua sektiota lääkärit meinasivat pitkittää mahdollisimman loppuun asti jos istukka olisi vielä siirtynyt,mutta viikolla 37+1 aloin vuotamaan runsaasti verta joten ambulanssilla mentiin sairaalaan. Verenvuodon syyksi paljastui istukan osittainen irtoaminen joka on riskinä etisessä istukassa. Minut vietiin sitten kiireelliseen sektioon jossa olin hereillä ja sain terveen poikavauvan. Aijemmat kaksi synnytin normaalisti alakautta ja omalla kohdallani toivuin paremmin niistä kuin sektiosta.

 

Lupasin tulla kertomaan oman sektiokokemukseni, kunhan ennätän. Nyt sektiosta on 12vrk, joten on vielä suht tuoreessa muistissa

Itse leikkaus meni hyvin. Valmistelujen aikana iski kamalat tärinät päälle, mutta ne loppui, kun pistettiin spinaali (sitäkin pelkäsin ihan turhaan, verikoe ja tipan laittaminen sattui enemmän). Leikkauksen aikana keskityin lähinnä hengittämään rauhassa ja kohta vauva jo parkuikin Vauva syntyi klo 8.51, kun leikkaussaliin lähdettiin siirtymään puudutusta varten n. klo 8.20. Kyllähän siinä koko ajan tunsi, miten mahaa kaivellaan, mutta ei sekään oikeastaan pahalta tuntunut. Mulla oli hirveä jano koko aamun ja se taisikin olla kaikista epämukavinta siinä leikkauspöydällä maatessa. Vauvan sain rinnalle jo leikkaussalissa ja kun tyttö lähti miehen ja kätilön matkaan, iski mulla ihan totaalinen väsymys (takana huonosti nukuttu yö ja hirveä jännitys). Väkisin kuitenkin sinnittelin hereillä ja sainkin vauvan taas heräämössä hetkeksi rinnalle. Heräämössä suostuivat antamaan myös vettä, vaikka pelkäsivät, että oksennan. Pahoinvointia ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Leikkauksen lopussa tärinät alkoi tulla takaisin ja heräämössä sain siihenkin lääkettä, joka auttoi ihan muutamassa minuutissa.

Ensimmäisenä päivänä kipulääkettä pumpattiin säännöllisesti tiheään tahtiin sekä suoneen että suun kautta. Ekana yönä heräsin aamuyöstä ja jonkin verran oli kipuja. Pyysin kipulääkettä ja kivut helpottikin niiden avulla nopeasti ja sain taas nukutuksi. Ylös nouseminen ja käveleminen oli pari ekaa päivää melko kivuliasta, mutta niistäkin selvittiin. Ensimmäisenä aamuna kävin suihkussa hoitajan avustuksella ja vessaan mennessäkin ovea ei saanut laittaa lukkoon ja hoitaja odotti oven takana koko ajan. Seuraavana aamuna pääsin jo suihkuun yksin, eikä vessavahtiakaan tullut enää mukaan. Kolmantena päivänä pääsin kotiin ja kotona söin enää para-tabsia ja buranaa sekaisin. Ehkäisee kuulemma tulehdusta ja sen takia suositeltiin syömään muutama päivä kotonakin, vaikkei kipuja enää olisikaan.

Nyt tunnen olevani lähestulkoon ennallani. Vatsalihakset vielä vähän aristaa, mutta särkylääkettä ei enää tarvi. Hakaset poistettiin seitsemäntenä päivänä ja silloin liikkuminenkin helpottui huomattavasti. Kahdeksantena päivänä lähdin ekaa kertaa ruokakauppaan miehen mukaan ja nyt jo kovasti odotan, että pääsisin kunnolla lenkille. Nyt pitää vähän jo muistutella itseään, että vielä ollaan toipilaana, eikä ihan kaikkea sovi tehdä Olo on ollut varsin hyvä, vaikka rautaa sainkin sairaalasta mukaani. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, missä lukemissa hemoglobiini leikkauksen jälkeen oli. Ilmeisesti kuitenkin ihan kohtuullinen.

Ikävänä sivuvaikutuksena mainitsisin kuitenkin ummetuksen, joka ilmeisesti on ihan normaalia. Maha alkoi toimia heti, kun pääsin kotiin, mutta sitten menikin viikko ennenkuin toimi seuraavan kerran... Voin sanoa, että olo alkoi olla melko tukala. Nyt yritän muistaa juoda kunnolla ja mulla onneksi rautatabletit vaikuttaa mahaan pehmittävästi, joten toivotaan, ettei tarvi mitään varsinaisia vatsanpehmittäjiä enää käydä ostamassa

Mitään traumoja ei kuitenkaan jäänyt mistään, joten sanoisin, että ihan positiivinen kokemus oli tuo sektio ja voisin synnyttää toisenkin sektiolla, jos joskus toista lasta haluaa edes ajatella

 

Pihla:Onnea ensinnäkin ihanasta nyytistä! :heart: Ja kiitos ku viitsit tulla kertomaan oman tarinasi! Kuulosti ihan hyvälle, ettei ainakaan pelkoja lisännyt... Tottakaihan se vatsa on jonkin verran kipeä kuitenkin ku se on halkaistu veitsellä. Se mua pelottaakin ehkä eniten et saan jonkin paniikkikohtauksen siinä pöydällä kun makaan ja tunnen et vatsassa myllätään... : / Mut ihanaa vauva arkea sinulle! Voi kumpa minunkin viikot kuluisi äkkiä, tahtoo edelleen istukka tuhrutella ja säikytellä. Kun joulun saisi olla edes kotona eikä tarttis osastolle mennä vuotojen takia makaamaan...

äiti -79-: Kiitos myös sinulle oman kokemuksesi jakamisesta. Oliko sinulla vuotoja aiemmin odotusaikana kun vasta sitten rv 37? Minulla meinaa olla pientä tuhruttelua, mutta vielä ainakaan ei mitään vakavampaa... 2 x oon ollu osastoilla seurannassakin asian vuoksi... : / Alkaa vaan henkisesti olla raskasta pelätä koko ajan milloin taas lähdetään sairaalaan... Viikkoja kun saisi vielä tulla lisää kovastikin...

Nopponen 29+2

 

Nopponen, kiitos Itsekin pelkäsin meneväni paniikkiin sektion aikana, mutta turha pelko oli se. Rauhoittavia kaipailin, mutta niitä olisi saanut vasta, kun vauva on jo ulkona, jolloin en enää kokenut niitä tarvitsevani. Ei pidä liikaa keskittyä tuntemuksiin ja ajatella, miten vatsaa kaivellaan, niin hyvin se menee Mulla ei tosiaan mitään traumaa, eikä itse operaatiokaan tuntunut pahalta. Jännityskin helpotti, kun toimenpide alkoi ja olo pysyi koko ajan hyvänä. Nyt reilut 6 viikkoa mennyt, haava täysin parantunut, eikä kipuja enää missään. Loppuraskaus oli kivuliaampi, mitä nyt sektion jälkeen on ollut Lenkkeily on onnistunut jo ihan normaalisti reippaalla vauhdilla pari viikkoa.

Tsempit loppuodotukseen ja tulevaan sektioon (jos ei vielä ole syntynyt). Hyvin se menee

 

Pihla: Kyllä täällä ollaan edelleen, uskomatonta kyllä, kokonaisena... Yksi osastoreissu tässä välissä kyllä lisää vuotojen takian ja viikko sitten ultrattiin että istukka noussut vähän, mutta edelleen kohdunsuun päällä, joten leikkaukseen mennään kun enää ei viikot riitä että tarpeeksi nousisi edestä pois kohdun kasvaessa... Nyt olen kotona vaan makoillut ja ollut, ukko poloinen tekee lähes kaikki kotityöt ja käy vielä töissä... Mut se on ainoa keino yrittää välttää vuotamiset ja osastoreissut, tosin voihan se istukka vuotaa vaikka ei mitään tekisikään. Viime aikoina supistellutkin jo välillä niin kipeästi. Viikko seuraavaan kontrolliin ja sitten kai leikkauspäivääkin aletaan jo katsoa. Voi kunpa kestäisin suunniteltuun päivään eikä tulisi äkkilähtöjä sektioon kotoa, ne kun tietty on aina vaarallisempia kuin suunniteltu leikkaus... Vielä 3vk ja oltaisiin jo virallisesti täysiaikaisuus saavutettu. Tuntuu niiiin pitkältä ajalta vaan olla ja levätä paljon...
Ihanaa kun sinulla on arki alkanut sujua hyvin ja tunnet että olet jo entisesi. Antaa itsellekin voimia kun lukee muiden kokemuksia että tosiaan jossain vaiheessa nämä rankat ja stressaavat viikot on ohi ja voin alkaa taas liikkua normaalisti ihmisten ilmoilla ja tekemään normaalisti arjen askareita! (kyllä, siivoustakin voi tulla ikävä...) Hyvää jatkoa teidän perheelle! :heart:

Nopponen 34+2

 

Hei Nopponen=).
Mulla on takana 3 sektiota ja neljäs edessä. Ensimmäinen oli kiireellinen, muut suunniteltuja. Jokainen sektio on omanlaisensa kuten alatiesynnytyksetkin.
Mulla kaikki kolme olleet erilaisia. Ensimmäinen kiireellisenä tehty sektio meni muuten hyvin mutta koin leikkauksen kamalana. Olin leikkaukseen mentäessä kuumeinen ja kovin väsynyt ja voin pahoin. Suurin syy oli kuitenkin varmaan pettymys kun en onnistunut alakautta synnyttämään, koin epäonnistuneeni. Sain leikkauksen jälkeen unilääkettä ja nukuin monta tuntia sen jälkeen. Toipuminenkin oli järkytys kun onhan siinä, mulla ainakin, jonkun verran kipuja mutta tätäkin henkinen puoli varmaan pahensi. Toipuminen sitten kotona oli kuitenkin aika nopeaa kun vaan otti rauhallisesti.
Toinen sektio, johon kauhulla menin, olikin sitten helpompi. En voinut juurikaan pahoin leikkauksessa ja osasin iloita lapsesta heti, toisin kuin ensimmäisen kanssa. Mutta haava tulehtui ja jouduin pikimmiten takaisin sairaalaan. Tästä toipuminen kesti pitkään enkä ala siitä kertomalla sua pelottelemaan.
Kolmas sektio, joka tuntui sektio-aamuna siltä kuin olisin teuraalle menossa, meni hyvin, todella hyvin. Hiukan kauemmin kesti leikkaus kiinnikkeiden takia ja hiukan kauemmin jouduin olemaan heräämössä. Toipuminenkin tapahtui mielestäni nopeasti.

Pääsääntöisesti sanoisin että se toinen päivä on pahin, sitten kolmantena alkaa helpottaa. Suurin asia mielestäni sektioissa on kuitenkin se että palkinto on niin suuri että tuntee kestävänsä vaikka mitä kunhan vauva vaan on kunnossa. Sulla on siinä kokoajan se suuri ihme viekussa etkä niin paljoa huomaa kipuja. Kaikki vauvat ovat olleet päivät yöt vieressäni sairaalassa ja imetys on onnistunut hyvin, imettänyt 7kk-1,2v.

En ole siis täydellistä alakauttasynnytystä kokenut, yrittänyt kyllä, enkä osaa näitä vertailla. En haluaisi itse kuitenkaan lähteä, enkä saakaan, nyt alakautta yrittämään.Hiukan tälläkin kertaa hirvittää mutta jo toisenkin kohdalla halusin sektion. Minulla tietysti lapset olleet aika isoja ja hirvittäisi lähteä alakautta yrittämään 4,5-5 kiloista vauvaa.

Jaksamista sinulle odotteluun ja tsemppiä sektioon=)!

 

Komppaan ihan täysin unikettua, että se seuraava päivä on pahin. Leikkauspäivänä kun ei sängystä nousta, niin kipujakaan ei oikeastaan ole. Seuraava päivä on pahin, kun vasta opettelee nousemaan ylös haavan kanssa ja kävelykin tekee kipeää. Kolmannen päivän itse koin jo helpoksi ja siitä toipuminen lähtikin etenemään

Nyt on jälkitarkastuksessakin käyty ja lääkärinkin mukaan hyvin toivuttu ja palauduttu. Lupa täysin normaalille elämällekin jo saatiin

 

Täällä suunniteltu sektio edessä perätilan vuoksi. Kahdesti yritettiin ulkokäännöstä, mutta vauva haluaa sitkeästi istua Kovasti olisin halunnut toisenkin synnyttää alateitse vaikka esikon synnytys oli kaikkea muuta kuin helppo ja oppikirjojen mukainen. Harmitus on kova, mutta ei voi mitään.

Kysymykseni sektion kokeneille on, että mikä teillä on ollut leikkauksen jälkeisenä kivunlievityksenä? Minulle annettiin vaihtoehdoiksi epiduraalikatetri tai kipupumppu ja alustavasti papereihin merkittiin jo epiduraali, koska se ei kulkeudu verenkiertoon eikä rintamaitoon. Ystäväni kuitenkin heti torppasi valintaani, että se ei olisi kovin tehokas kivunlievitysmuoto. Mitä olette mieltä vaihtoehdoista?

Kipu ei niinkään minua pelota, mutta itse leikkaus kauhistuttaa kaikkine riskeineen. Ja tasan ei käy onnenlahjat, äitipolin odotushuoneessa kuuntelin tulevan äidin tuohtunutta puhelua miehelleen, että miehen pitää nyt yrittää siirtää työmatkaansa, koska hän ei saanut sektiopäätöstä vedoten miehen tulevaan työmatkaan.. kyllä hieman sieppasi puhelua kuunnellessa..

 

Näin sairaalassa, johon menen sektioon toistamiseen, toimii kivun lievitys: Leikkaus tehdään spinaalipuudutuksessa, mikä tarkoittaa sitä, että kipua ei tunne, vain venytystä ja painontunnetta. Myöskään jalat eivät liiku. Puudutus poistuu parin tunnin kuluessa, jonka aikana saat suoneen huumaavaa kipulääketta. Tämän jälkeen saat pitkävaikutteista huumaavaa kipulääkettä (Oxycontin) 12 tunnin välein niin kauan kuin tarvitset. Lisäksi saat Panadol 1 g + Burana 600 mg satsin 3 kertaa päivässä. Kotiin pääsyn edellytyksenä on 1/2 päivän pärjääminen ilman vahvempaa lääkettä, eli pelkällä Panadol + Burana kombinaatiolla.

Itse olin kovin kivuton ja jätin pois kovemman lääkkeen kahden tabletin jälkeen, koska kipuja ei ollut ja pärjäsin hyvin miedommalla yhdistelmälääkityksellä. Kotiin pääsinkin jo 2 yön jälkeen, ja toimintakyky oli normaali lähes välittömästi pienen varomisen kanssa. Kotonakin jätin särkylääkkeet pois parin päivän jälkeen.

Kovin vahvalle (tai ehkä oudolle ) tuntuvat Sanniz sinulle esitetyt vaihtoehdot, mutta tottakai jokainen on yksilöllinen kivun kokemisen suhteen. Ainoastaan varmaa on, ettei kipua tarvitse todellakaan kärsiä sektion jälkeen, apua saa pyytämällä!

 

Täällä kanssa yksi, jolla mahdollisesti suunniteltu sektio edessä!
Kivasti raivotarjonnassa majaillut vauvamme päätti rv36 kunniaksi kääntää itsensä perätilaan ja tämä todettiin painoarviossa rv36+1 viime pe.
Ylihuomenna olen jälleen menossa polille, jossa tilanne tarkastetaan - ei tämä kaveri ole ainakaan takaisin vielä kääntynyt ja tuskin enää kääntyykään. Todennäköisesti haluavat yrittää ulkokäännöstä, mutta sitä minä pelkään enemmän kuin suunniteltua sektiota, kun olen Rh neg, ensisynnyttäjä ja istukkakin on etuseinämässä, lähes etinen (siinä rajoilla kuulemma). Jos pitää pienempi paha valita niin mieluummin suunniteltu sektio kuin kiireellinen tai hätä sellainen.

Tottahan toki sitä mieluiten synnyttäisi normaalisti, mutta perätilasynnytystäkään en uskalla lähteä yrittämään - kuulostaa niin brutaalilta sekin ja voihan siinäkin joutua vielä sektioon. Itselleni on ainakin kaikkein helpointa, kun saa valmistautua johonkin toimenpiteeseen henkisesti eikä toivon mukaan tule enää mitään suuria yllätyksiä eteen. Tietysti sektio jännittää ja pelottaakin, ensimmäinen leikkausoperaatio mulle ja olen niin huono hiljentämään vauhtia sekä olen aina se "ei tartte auttaa, handlaan itse"-tyyppi.

Sen verran olen kyllä kamala ihminen, että aion vaatia sen sektion tehtäväksi silloin, kun se on sovittu, vaikka vauva olisikin jostain syystä kääntynyt takaisin raivotarjontaan, koska en jaksa ravata kodin ja synnärin väliä (100km/suunta) ja miehen saaminen kotiin mun avuksi edellyttää tuuraajan saamista töihin. Käytännön syistä siis on tällainen ratkaisu päässä pyörinyt viime perjantaista asti.
Saa kyllä nähdä, kuinka käy - perjantaina ollaan sit taas himpun verran viisaampia.

MrsR ja EePee 36+6

 

Meidän sairaalassa kuulemma tuo jälkikivunlievitys menee kaavalla: panadol + burana yhdistelmä säännöllisesti + tarvittaessa pistävät lisää tujumpaa, kipujen mukaan... Kuulostaa omaan korvaan ihan hyvälle... et siis tosi herkästi lisää antavat jos kipeä on. Näin kertoi pari kuukautta sitten sektiossa ollut ystäväni. Sehän nyt on selvää et eka päivinä tujumpaa saa lisäksi, ei taida aivan panadolit ja buranat riittää...


Kiitos unikettu kun jaoit kokemuksesi, sinulla onkin monta erilaista leikkausta takana... Ilmeisesti ei jäänyt kammoa, kun neljäs leikkaus edessä. Onnea tulevaan. Toivotaan että minäkin säästyisin pahimmilta komplikaatioilta leikkauksessa ja sen jälkeen... Jännittäähän se aina.

Minulla alkaakin jo viikot käydä vähiin kohta... saapa nähdä saanko sektio ajan jo ens maanantaina äippäpoli käynnillä. Oma tavoite olis rv 37, et olis täysiaikaisuus saavutettu mut tilanteen mukaan mennään tietty...

Nopponen 34+4

 

Heissan,
Minulla on suunniteltu sektio tulossa maaliskuun alkupuolella. Kaksi synnytystä takana, ensimmäinen meni hyvin, mutta toinen synnytys ei mennyt putkeen, joten oma toivomukseni nyt oli sektio.
Olen kuullut monenlaista kommenttia sektiosta, huonoa ja hyvää. Itseä myös pelottaa, koska kyseessä on iso leikkaus, aina voi tulla komplikaatioita, kuin myös normi synnytyksessä.
Mielenkiinnolla luen kommentteja sektion kokeneilta
Tsemppiä

 

Ole hyvä Nopponen!. Toivottavasti jaksat sinnitellä täysille viikoille! Mua ei pelota kivut, ei ne niin pahat ole ja helpottavat kun pääsee liikkeelle. Ainoastaan komplikaatiot hirvittää. Aion tälläkin kertaa vaatia antibioottia tiputuksena leikkauksen aikana koska toisella kerralla kun haava tulehtui niin syynä saattoi olla se että kun ei suostuttu antamaan niin sain jonkun pöpön. Pitäis aina vaatia ja osata kysellä mutta mistä näitä tietää varsinkin jos on ensimmäistä kertaa menossa.

Kivunlievityksestä muistan sen verran että ensimmäisillä kerralla mulla oli kipupumppu pidempään mutta muina kertoina on ekan päivän jälkeen menty juurikin tuolla panadol-burana-yhdistelmällä. Ja niitä saa niin paljon kuin on suotava annos ja kannattaakin pyytää että jaksat parhaimmalla mahdollisella tavalla ja mahdollisimman paljon olla vauvan kanssa. Täällä ainakin osa hoitajista varsin kitsaasti ottaa vauvaa hoitoon(ja ovat muutenkin nuivia). Ei se näin useamman lapsen hoitamisen jälkeen tunnu niin pahalta mutta ekalla kerralla kovin kipeänä se tuntui aika tylyltä kun on itsekin hämillään ja epävarma.

Mulla oli toisessa raskaudessa lapsi perätilassa vielä 5 päivää ennen määrättyä sektiopäivää mutta kappas kappas hää oli sitten leikkausaamuna kääntynyt pää alaspäin enkä ollut huomannut mitään. Onneksi oli sovittu että leikkaus tehdään vaikka miten päin vauveli majailisi sillä lapsi oli 4,8kg. Kannattaa tosiaan sitten etukäteen selvittää se että leikkaus tosiaan tehdään sitten oli vauva miten päin tahansa ettei tarvii alkaa taistelemaan leikkausaamuna asiasta! Mullakin ultraava kätilö silloin aamulla kysyi että mitäs tässä nyt tehdään, kauhistuin ja varovasti sanoin että kyllä se pitää leikata joka tapauksessa. Mutta mulla tosiaan lapsen koko vaikutti ja epäilty lantion epäsuhta myös.

 

Kivunlievityksenä mulle pistettiin jotain kipulääkettä jo sektion aikana, kun vauva oli saatu ulos. En kysynyt, mitä merkkiä mahtoi olla. Myös antibiootti pistettiin pistoksena, kun vauva oli ulkona.

Heräämössä sain oxynormia ja jonkun kipupiikin. Lääkitsivät hyvin, koska painelivat kohtua, eivätkä tietenkään halunneet sen sattuvan Eipä se kovin pahalle tuntunutkaan. Osastolla sain suoneen panadolia, suun kautta panadolia 1g ja buranaa 400mg sekaisin, sekä oxynormia. Leikkauspäivänä tuntui, että lääkitsevät jatkuvasti, ei ehtinyt itse edes pyytää, kun jo annettiin uutta satsia Mulle sanottiin, että kipulääkettä voi antaa tunnin välein, jos on tarve. En kysynyt, mitä lääkettä niin usein voi antaa. Olin vain iloinen, että tarvittaessa sitä saa niinkin usein. Leikkauksen jälkeisenä päivänä sain oxynormia, sekä panadolia ja buranaa sekaisin. Jättivät pois suoneen annettavan panadolin. Sitä seuraavana päivänä jätettiin pois oxynorm ja pärjäiltiin buranan ja panadolin voimin jo ihan hyvin. Kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen kotiin ja ohjeeksi tuli burana 400mg+panadalol 1g kolme kertaa päivässä muutaman päivän ajan. Kivuista ei siis tosiaan tarvinnut kärsiä. Ekana yönä oli vähän kipuja, kun en älynnyt tarpeeksi ajoissa pyytää kätilöä tuomaan kipulääkettä, vaikka pitkin yötä kävikin seurailemassa vointia. Sain kipulääkkeen heti pyydettyäni ja kivutkin hellitti sen jälkeen tosi nopeasti. Se oli oikeastaan ainut kerta, kun kipuja oli paikoillaan ollessa.

Tokihan leikkaus aina pelottaa ja jännittää, mutta onneksi valtaosa suunnitelluista sektioista menee ihan hyvin Oma sektio meni kyllä ihan oppikirjojen mukaan ja toipuminenkin oli nopeaa. Itsekään en kipua pelännyt vaan juurikin sitä leikkausta ja puudutuksen epäonnistumista. Hyvin kaikki kuitenkin sujui, puudutuskin onnistui täydellisesti, eikä se kaivelukaan pahalta tuntunut Arpi on siisti ja vauva aivan ihana