Kiidätettiin helikopterilla sairaalaan
Kansanedustaja Haapoja kuoli
Lauantai 30.5.2009 klo 02.33 (päivitetty klo 18.37)
Keskustan kansanedustaja Susanna Haapoja on kuollut.
Susanna Haapoja oli keskustan kansan- edustaja ja Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Susanna Haapoja oli keskustan kansan- edustaja ja Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. (SOILA KASKI/STUDIO WEISSI)
Lue myös
Vanhanen: Susanna oli valoisa ja pidetty
Kauhavalla järkytyttiin: "Haapoja tuupertui puheen jälkeen lattialle"
Vaasan vaalipiiriä edustanut Haapoja oli kuollessaan 42-vuotias. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 2003.
Haapoja toimi muun muassa Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Koulutukseltaan hän oli agrologi, ja hän toimi myös maanviljelijänä.
Haapoja oli tunnetun eteläpohjalaisen näyttelijän Kalevi Haapojan ainoa tytär.
Haapoja sai perjantaina Kauhavalla sairaskohtauksen, ja hän kuoli Ylen uutisten mukaan lauantaina päivällä Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.
Sairauskohtaus iski ensimmäisen kerran perjantaina puoliltapäivin Kauhavalla Lentosotakoulun johtajan vaihdostilaisuudessa.
Haapoja kiidätettiin Kauhavalta pelastushelikopteri Sepellä suoraan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.
Eduskunnasta vahvistettiin, että Haapoja oli saanut aivoverenvuodon ja kuoli lauantaina puolilta päivin.
Haapojan tilalle eduskuntaan nousee Lasse Hautala Kauhajoelta. 46-vuotias Hautala toimi kansanedustajana vuosina 2003-2007 ja on nyt ehdolla EU-parlamenttiin.
IL
Kerro kaverille