"vieras"
Koiramme kuoli äkillisesti onnettomuudessa pari päivää sitten. Ensimmäinen päivä minulla meni itkiessä. Itkin niin että päätä alkoi särkeä ihan törkeällä voimalla, luulin että se räjähtää...Ensimmäisen yön nukuin katkonaisesti.
Toinen päivä. Itku tuli vietäessä koiraa tuhkattavaksi ja hyvästien ollessa päällä.
Kotiin tullessa...En oikein tiedä. Kelaan ja kelaan onnettomuutta, mietin mitä jos olisi mennyt myöhemmin lenkille, jos olisi kulkenut nopeammin, jos auto olisi hidastanut...Lähes tauotta kulkee mielikuva kuolleesta koirasta kotipihassa silmien edessä.
En jotenkin osaa olla. Ei kiinnosta siivota. Jotenkin sellainen olo, että koira on jossain hoidossa tmv, että tulee kyllä takaisin, en osaa enää itkeä kun elätän toivetta että koira tulee takaisin.
Kertokaa koiranne menettäneet tuleeko se suru sitten täysin hallitsemattomana jossain vaiheessa vai enkö osaa surra "oikein". Loppuuko tämä onnettomuuden kelaileminen koskaan? Koska lakkaan odottamasta koiraa kotiin...?
Paljon kysymyksiä. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun...
Toinen päivä. Itku tuli vietäessä koiraa tuhkattavaksi ja hyvästien ollessa päällä.
Kotiin tullessa...En oikein tiedä. Kelaan ja kelaan onnettomuutta, mietin mitä jos olisi mennyt myöhemmin lenkille, jos olisi kulkenut nopeammin, jos auto olisi hidastanut...Lähes tauotta kulkee mielikuva kuolleesta koirasta kotipihassa silmien edessä.
En jotenkin osaa olla. Ei kiinnosta siivota. Jotenkin sellainen olo, että koira on jossain hoidossa tmv, että tulee kyllä takaisin, en osaa enää itkeä kun elätän toivetta että koira tulee takaisin.
Kertokaa koiranne menettäneet tuleeko se suru sitten täysin hallitsemattomana jossain vaiheessa vai enkö osaa surra "oikein". Loppuuko tämä onnettomuuden kelaileminen koskaan? Koska lakkaan odottamasta koiraa kotiin...?
Paljon kysymyksiä. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun...