Surullinen

[Kevätmieli]

En olisi uskonut kolme vuotta sitten, että meillä ei vieläkään olisi vauvaa. Kipuilin aikani asian kanssa ja hakeuduin sitten tutkimuksiin, joista ei selvinnyt mitään syytä lapsettomuuteen. Laparoskopian jälkeen (poistettiin kasvain, ei aiheuttanut lapsettomuutta) kaiken piti olla kunnossa ja lääkäri oli toiveikas ja kehotti vain unohtamaan heidät. Pää ei kestänyt kuitenkaan paria kuukautta lisäodottelua ja sain clomit (3kk). Raskaus ei alkanut niilläkään. Riitelyä miehen kanssa, itkua ja epätoivoa. Ei lasta.

Nyt tilanne on ihan sama kuin 3 vuotta sitten, paitsi että olen itse kolme vuotta vanhempi ja surullisempi. Olen yrittänyt luovuttaa ja välillä se onnistuukin, mutta sitten alkaa taas tuntua epäreilulta tämä elämä: miksi me emme saa lasta, miksi minä en voi saada lasta. Mieheni ei lähde ivf-hoitoon, hän yrittää minun rypiessä epätoivossa vakuutella, että kyllä se varmasti vielä onnistuu. Ja minusta tuntuu, että hän ei sääli minua yhtään... miksi hän ei voi armahtaa minua ja lähteä kanssani jatkamaan hoitoja. Tiedän, luultavasti hän ei oikeasti edes halua lasta. Hänen on helpompi pitää vain minut, mutta minä kuolen tähän.

 

[Siipien havinaa]

:hug:

 

[Tinker83]

Yritä kertoa miehellesi kuinka surullinen olet asian suhteen. Jospa hän ymmärtäisi miten tärkeä asia on sinulle.. Vaikka miehille se ei ole sama kuin naisille.. Eivät ehkä koskaan tule täysin ymmärtämään meitä tässä asiassa
:hug:

 

[Stella08]

Voi Rusina-Pähkinää. Olen kauhean pahoillani. Vaikea sanoa mitään viisasta. Muistan niin hyvin, miten hirveältä yrittäminen alkoi tuntua, kun vaan ei millään. IVF oli minulle ihan luonnollinen juttu - eihän sitä väkisin saa lasta aikaan silläkään, ei se mikään taikatemppu ole - valitettavasti....(2.IVF:ään jo menossa).

Ehkä jos saisit puhuttua miehesi kanssa IVF:stä ihan teknisellä tasolla niin hän ymmärtäisi sen vaiheet ja myös sen, ettei siihen liity niin luonnonvastaisia asioita kuin mitä hän ehkä pelkää.Kysehän on siitä, että lisätään todennäköisyyksiä kasvattamalla kerralla useampia munasoluja ja sen jälkeen annetaan teidän omille sukusoluille mahdollisuus kohdata. Sen jälkeen vain seurataan mitä tapahtuu, eli kyse on loppujen lopuksi kuitenkin luonnonvalinnasta. Luonto valitsee hedelmöittyykö munasolu, jakautuuko alkio normaalisti ja lopulta sen, kiinnittyykö se alkio kohtuun. Näille vaiheille ei lääketiede voi tehdä mitään. Ei siinä IVF:ssäkään voida lasta saada aikaiseksi jos sitä ei ole tullakseen. Miehet lähtökohtaisesti kavahtavat ajatusta "koeputkivauvasta", se on jotakin alkukantaista, ei sille voi mitään. Mutta puhua kannattaa kyllä.

Toivon kaikkea hyvää sinulle ja vahvuutta katsoa eteenpäin. Tiedän tuskasi. Omani helpottivat, kun ryhdyimme IVF-projektiin tämän vuoden alusta.

Halaus.

 

[Soraya]

Rusina-Pähkinä. :hug: :hug: Elämä on joskus niin arvaamatonta. Itsekin kolme vuotta lasta tehneenä (neljäs vuosi alkoi juuri), voin jonkin verran ymmärtää tunteitasi. Haluan paljon lapsia ympärilleni, enkä olisi ikinä uskonut, että sen aikaansaaminen voisi olla näin vaikeaa. Selittävää syytä tälle tilanteelle ei ole kummastakaan meistä löytynyt. Meillä asia on kuitenkin toisinpäin, kuin teillä. Minä itse en olisi halunnut lähteä lapsettomuushoitoihin, mies halusi. (Minä halusin adoptoida.) Mutta rakkaudesta mieheeni, lähdin mukaan hänen vuokseen. Kun edettiin IVF-hoitoon asti, niin tarvitsin vielä puolen vuoden tuumaus tauon, ennenkuin suostuin siihen. Itseäni asiassa askarruttivat luonnon "peukaloiminen" ja rajut kemialliset hormonit, joille elimistö altistuu. Asian ratkaisi se, että ajattelin, että en voi kieltää sitä mieheltäni, kun hän sitä niin haluaa. En halunnut murskata hänen unelmiaan. Ajattelin vain, että en voi tehdä sitä hänelle. Niin paljon häntä rakastan. Enkä millään lailla kadu päätöstäni, päinvastoin! Tuntuu ihan hyvältä olla näissä hoidoissa, toivo elää yhä. Toivon kovasti teillekin, että miehesi pystyisi asettumaan sinun sijaasi, kokemaan sinun tunteesi ja tekemään ratkaisun rakkaudesta. Ehkä hän tarvitsee vielä vähän aikaa. :hug: :hug:

 

[SaanaS]

Yhdyn Sorayaa.

Lapsettomuus on iso kriisi molemmille yksilöinä ja parisuhteelle. Tässä asiassa ei kannata jättää tunteitaan sanomatta, tuskaa huutamatta eikä toista tuetta.

Halaus!