Surullinen olo

Tänään mieleni onkin vallannut käsittämättömän surullinen tunne. Tämmöistä en ole koskaan tuntenut. Ehkä joskus sydänsuruja potiessani nuorena. Itkettää, en tiedä miksi. Olo on tyhjä, aivan kuin jotain olisi tekemättä tai ihan kuin jotain olisin menettänyt.

Synnytyksestä on reilu 3 kk. Olisiko tämä jotain hormonaalista?
Voiko masennus alkaa näin?
En halua masentua, mutta voiko sitä estää kun ei tiedä mistä tämä tunne johtuu. Paukahti päälle ihan odottamatta.

En kirjoita enempää kun en oikeen tajua tämmöistä tilannetta.

 

Epäilisin sitä hormonaalista hommaa...Itselläni noita oireita kesti suurin piirtein siihen asti kun lapsi oli puoli vuotta. :hug: Kyllä se siitä!

 

Pohdi suruasi, mistä se tuli? katsoitko kenties jotain tv ohjelmaa jossa käsiteltiin surullisia asioita vai kantaako tämä surusi pidemmälle..
Meille tuoreille äideille on varmasti tyypillistä kokea surua, kuoleman pelkoa, menettämistä... Emmehän me ole olleet tällaisessa tilanteessa aiemmin. Suretko kenties ns. entistä elämääsi, vapauttasi omana itsenäsi? Nyt sinulla on pieni vauva joka tarvitsee sinua lähes joka hetki, voisiko se ahdistaa ajoittain?
Nämä kaikki tuntemukset ovat täysin normaaleja ja ohi meneviä. Kuuluvat asiaan...
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan nykyään niin yleisesti (joka onkin hyvä asia) joten meistä moni varmaan pienenkin tunnekuohun jälkeen ajattelee että olisko tämä nyt merkki masennuksesta? Tutkittu on myös, että synnytyksen jälkeiseen masennukseen on suurempi riski sairastua mikäli on "masentuvaa" sorttia yleensäkin! Kerta mainitsit, ettet ole aikaisemmin tuntenut olevasi noin surullinen, niin uskon vahvasti että se on ohi menevää.
Mieti onko elämässäsi kaikki kohdallaan, eikä sen ihmeellisempiä asioita mitä surra...
Ota aikaa itsellesi, tee jotain kivaa. Pienetkin asiat voivat kummasti piristää!
Olet kuitenkin kokenut aika mullistavia asioita viimeisen 3kk aikana, ei ole mikään yksiselitteinen juttu tulla äidiksi, me hiljalleen kasvetaan sellaisiksi :heart:

Minä + 2kk ikäinen vauva

 

Kyllä tämä kai tästä.
Suren tässä esim. sitä kun tyttöni tarhakaveri on kuulovammainen. Tänään he leikkivät hetken puistossa yhdessä. Vauvani lonkat todettiin maanantaina vihdoin terveiksi. Kauhea rakennusprojekti pian lopussa kun viimeiset laudat saadaan seiniin. Lapseni ihana puolipäivähoito loppui, muutimme kaupungin toiselle ja olen nyt huolissani onko tuleva tarha yhtä ihana. Pärjääkö tyttöni sitten vuoden päästä kun menee hoitoon taas.

Tälläistä kai on joskus kun äiti. Suremispäivä. Suren kai kerralla kaikkea, jo etukäteen.

Menisi vaan ohi yön aikana että jaksaa huomenna taas olla iloisempi.

 

Kuulostaa ihan mun kirjottamalta.. Nyt muutamana päivänä ollut tosi masentunu olo ja itkettää jatkuvasti.. Mulla 4kk vanha poika, ihana mies ja asiat kunnossa mut silti tuntuu pahalta. Ajattelin ensi viikolla soitella neuvolaan jos ei helpota. Mietin jatkuvasti ihmisten kuolemaa ja menettämisen pelko on mielessä. Eikä kyllä ole mitään syytä tuohon. Haluaisi vaan nauttia maailman suloisimmasta pojasta mutta tuntuu vaikealta. Saa laittaa yv:tä mulle jos haluaa niin vaihdetaan enemmän ajatuksia.

 

samaa täällä.mulla 3v ja 5kk tytöt ja kaikki hyvin mutta jatkuvasti pinna kireenä ja itkettää ja surettaa....ahdistaakin.
itse olen liittänyt tämän siihen että elämä on niin kiinni näissä lapsissa etten tiedä enää kuka itse olen.Elän vain lapsille ja heidän tarpeilleen ja olen itse tauolla..Kyllä tämä kai tästä mutta ap:lle sitä että et ole yksin ajatustesi kanssa :hug:

 

Mulla on myös samanlaisia päiviä ollut nyt synnytyksen jälkeen.
Poikamme on nyt tasan 4kk,nuorempi siis.Vanhin on 3v 10kk ja keskimmäinen 2v5kk. Minulla on ihana mies.Silti tunteet olleet paljon pinnassa ja välillä surullisen itkuinen oli ja oon ihan vaisu ja omissa maailmoissani. 2kk sitten olin viikon sairaalassa,umpilisäke oli tulehtunut. Tällä viikolla oli paksusuolen tähystys joka oli kamala.Elokuussa umpilisäke leikataan. Viime viikolla naapurien miehen äiti kuoli yllättäen ja se pisti mielen matalaksi,jäi 3 lasta suremaan mummuaan. Yhden mesekaverin vastasyntynyt tyttö joutui teholle,en edes paremmin tunne tätä mutta silti sekin koski.Meidän esikoisen kuolemasta tuli toissa päivänä kuluneeksi 5v,ei ihan yli iloinen olo ole ollut viime aikoina. Sit kaiken muun keskellä kääntelen veistä haavassa ja pohdin kelpaanko miehelleni enään kun on 4 raskautta takana ja oma olo omasta vartalosta on aikasta huono. Huolehdin itsestäni,mutta kaikkea kun ei saa heti pois synnytyksen jälkeen,välillä oikein ärsyttää. Pieniä on murheet mut tuntuu välillä niin pirskatin isoilta. :hug:

 

Taitaa olla aika yleistä tuossa 3-4 kk lapsen syntymän jälkeen, ainakin mitä muiltakin palstoilta olen lukenut asiasta, että äiti on "herkässä" tilassa. Minulla on myös 3 kk:n ikäinen vauva ja 2-vuotias uhmaikäinen ja välillä tosiaan tuntuu että elän vain lapsille. Oma aika vähissä, pienimmätkin asiat saa tunteet nousemaan pintaan. Räjähdän helposti ja itkua tihrustan mistä milloinkin. Varmastikin hormonaalista, mutta myös väsymyksestä johtuvaa, vaikka yöt saankin nukkua hyvin (vauva herää 1-2 kertaa syömään ja jatkaa uniaan). Elämä kahden kanssa (uhmaikäisen varsinkin) on välillä melko rankkaa ja vauva vielä täysin kiinni tississä, ei oikein pääse lähtemään minnekään pitemmäksi aikaa yksin. Myös synnytysten jälkeiset muutokset kropassa saavat mielen matalaksi - pääsenkö enää koskaan takaisin entisiin mittoihin, kelpaanko miehelleni raskausarpineni kaikkineni...

Ihanaa huomata, että kohtalotovereita riittää! :hug:

 

Joko äitimamma76 olo on parempi?

 

Joko äitimamma76 olo on parempi?

Kyllä taas olen parempaan päin. kiitos muille kohtalotovereille omista tuntemuksista. Mä olenkin päättänyt, että yritän saada omaa parisuhdetta paremmaksi. Korjata mikä on rikki. Mä olen aivan hurahtanut tähän äitiyteen. Lapset on mulle kaikki. Samalla mä kuitenkin vaadin omia harrastuksia, mutta olen nyt taas ajatellut odottaa vuoden ennen ku mitään suurempaa suunnittelen. En sitten pettyisi.

En tiennyt että tämä 3-4 kk synnytyksestä olisi se rankin aika täällä tunnepuolella. Hyvä tietää. Tässä varmaan nää muutokset kun ottaa päälle niin sitä alkaa luulla että esikoisellakin olisi rankka joka pikkuinenkin muutos, jonka minä otan isona askeleena.