Vähän ihmettelen näin voimakasta reaktiota aloittajan kommentteihin. Ymmärsin (en tiedä, luinko sitten rivien välistä), että aloittajaa huolestuttaa koulumaailman kilpailu siitä, mitä lomisin tehdään. Täällä lähinnä vastaillaan siihen, pitääkö tehdä jotain maksullisia juttuja vai ei.
Eihän tässä ketään komenneta, mutta 6-vuotiaani tuli perjantaina eskarista ja kysyi, mitäs me tehdään lomalla. Kerroin, että isä ja pikkuveli ovat kuumeessa ja kovassa influenssassa, että on hyvinkin mahdollista, että hänkin sairastaa hiihtoloman, mutta jos ei sairasta, niin käydään lähimäessä laskettelemassa ja hiihtämässä (lapsen lempipuuhaa). Eikö me matkusteta minnekään? Lapsi tivasi ja kertoi, miten eskarkavereista yksi jos toinenkin lähti jonnekin lentokoneella.
Ei lasta oltu kiusattu eikä kai hän nyt ihan lohduttoman pettynyt ollut, mutta fakta on, että lapset puhuvat keskenään ja joku saattaa joskus pahoittaa mielensä, jos perheellä ei koskaan ole varaa lähteä minnekään lomisin. Me olemme selvinneet tähän asti sillä, että käydään mökillä ja jossakin kotimaan lapsikohteessa (viime kesänä Tykkimäessä ja kylpylöissä) mutta nyt talvella emme tee mitään erikoista ja varmaan jossain vaiheessa lapsi alkaa asiasta ns. kärsiä. Ei kohtuuttomasti eikä varmaan edes niin paljoa, että meille asiasta mainitsee, mutta ymmärrän, että elämysten aikakaudella ei ole kovin trendikästä sairastaa talviloma kotona.
Miksi ihmeessä teidän on vaikea myöntää tämä tosiasia? Miksi väännetään siitä, saako rikas lainkaan rakkautta tai että perhe, jossa matkustetaan, on varmaan henkisesti tosi köyhä? Minusta tuo kuulostaa siltä, että happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Kyllä minä mieluusti lähtisin talvilomallakin jonnekin laskettelukeskukseen Alpeille tai etelän lämpöön, mutta rahastahan se kiinni on. Enkä koe, että meillä rakastetaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muissakaan perheissä.
