Surettaa ja kaipaan tukea :'(

Mulla on niin paha olla tämänpäiväisestä ja ei ketään kelle puhua, joten kirjoitan tänne jos joltakin kuulisi lohduttavan sanan tai kaksi.

Olen rv 35 +1, tänään ulkoilutin avomiehen ylivilkasta koiraa ja se riehaantui niin lujaa etten saanut sitä pidettyä aisoissa kun se kiskoi, että kaaduin suoraan mahalleni. En tajunnut vasta kuin kotona mitä oli tapahtunut, kun jouduin kovan kivun takia istumaan alas enkä päässyt ylös. Itkin ihan hysteerisesti, aika sattumaa oli että olin juuri lähdössä sairaalaan vikaan tutkimukseen.

Soitin siis miehelle mitä oli tapahtunut. Olin vannonut viimekertaisen jälkeen etten soita hänelle kun jotain sattuu mutta kenelle muullekaan olisin soittanut? Noh, itkin ja kerroin mitä oli tapahtunut ja tottakai syytin koiraa kovin sanoin, etenkin koska olin aikaisemmin sanonut että joku kerta kaadun sen kanssa kun se on niin paljon vahvempi ja villimpi mutta kukaan ei uskonut minua. Mies alkoi huutaa ja syyttelemään ja puolustamaan koiraa. Tässä vaiheessa muistin miksi hänelle ei saa soittaa, koska hän alkaa aina huutamaan.

Noh ei muuta kuin samantien sinne sairaalaan varatulle tutkimukselle 50 km päähän, itkin koko matkan, osaksi kivun ja osaksi kauhean huolen takia. Mies ei puhunut, ei lohduttanut ei mitään, perillä hän meinasi laittaa minut kävelemään puolen kilometrin päästä sairaalalle kun ei jaksanut etsiä parkkipaikkaa! siinä vaiheessa karjaisin että ajaa minut edes ovien eteen, ja sitten jätkä ihan naama vinossa ajaa siihen ja mumisee jotain että ei millään viittis kun auto jää sutii.. prkl..

Pääsen heti lekuriin, kaikki oli kunnossa! Olin huojentunut tosin vasta 12 tunnin päästä, meni aivan kuin shokissa koko loppupäivä. Ja etenkin kun mun ainoa "tuki ja turva" ei sanonut mitään, ei halannu, ei lohduttanu, ei sanonut edes että voi kun hyvä että kaikki on hyvin, enkä ihmettele, se ei ole koko raskauden aikana ollu mitenkään mukana tässä jutussa, sellanen perus välinpitämätön jonka ainoa lause koko aikana on tainnut olla: mitä säkin nyt siinä valitat tai pidä turpas kiinni..

Pääsen pois sairaalasta, taas vähän lisää hiljaisuutta. Oksettaa koko jätkä, en osaa ajatella muuta kuin sitä hetkeä kun hän huuti minulle puhelimessa ja syytti minua sillä hetkellä kun olen kauhuissani, siis siitä huudostahan kehkeytyi jopa riita ja osaan ajatella vain sitä, vaikka minun pitäisi olla huojentunut. Noh, jätkä ajaa keskustaan kotonapäin ja alkaa kysellä minulta mihin mennään?! huudahdan siinä vaiheessa että minä olisin halunnut kotiin että miksi tämä tuo minut keskustaan? jätkä ajatteli näköjään ruokaa ja shoppailua kun ei se nyt kesken mennytkään..

No jätkä alkaa huutaa taas kuinka kaikki on minun syytäni liikennevaloissa ja sitten ajaa auton yleiselle parkkikselle että varmasti kaikki saivat katsoa minun itkuista olemustani ja kuunnella riitelyä, minua hävetti ja ärsytti. Halusin pois koko tilanteesta, ihan kuin minut oli varta vasten tuotu sinne nöyryytettäväksi kun olin tehnyt " väärän" hälytyksen..

Mies vaan huutaa, nousen autosta ja lähden kävelemään, vähän tuulettumaan. muutaman metrin päässä pahimmat höyryt alkavat laskea mutta mies on jo lähtenyt, olen ilman hanskoja, lompakkoa ja hattua yli 20 asteen pakkasessa 10 km päässä kotoa. Palelen siellä aikani,hän ei soita perään eikä mitään. joudun tottakai soittamaan hänelle, pakkohan mun oli kotiin päästävä! No tämä oli lähtenyt jo kotiin päin. Keskellä keskustaa oli kiva huutaa puhelimeen ihmisten nauraessa että mikä tyyppiä oikein vaivaa?? no, se oli oma syyni koska itse nousin ja lähdin autosta kuulemma.

Pääsen autoon, ja taas riidellään. En pääse lepäämään enkä rauhoittumaan vieläkään koko kamalan kaatumisen jälkeen vaan joudun kuuntelemaan huutoa siitä kuinka koira on niin tärkeä ja minä olen ihan perseestä. Kertaakaan hän ei ole maininnut mahdollisesta läheltäpiti-tilanteesta, ei mitään reaktiota. Taisi vaan pettyä kun ei mitään tapahtunut..

Olisipa perhe tai ystäviä joille voisi soittaa kun jotain tälläistä tapahtuu, mutta kun ei ole. Minulla ei ole ketään, miehellä on kokonainen armeija valmiina haukkumaan minua.

tästä kirjoituksesta varmaan jää kauheasti aukkoja kun näin suruissapäin tätä kirjoitan, ehkä haluaisin lukea muista samantyyppisistä kokemuksista, odotusajasta paskan jätkän kanssa tms..

KETTUILIJAT VOIVAT MENNÄ TOISEEN KESKUSTELUUN, NIITÄ EI TÄHÄN KAIVATA.

 

pakko vielä lisätä että olen itkenyt 5 tuntia,ei varmasti tule uni kun miettii kaikkea mitä mies haukkui, ei välitä mitä minulle käy ollenkaan että vaan muksu takia, joo no enpä mä olisi ilman mahaa mihinkään lekuriin lähtenytkään!Minun olisi pitänyt lähteä pois,viimeksi hän heitti minut ulos kodistani ja jouduin 3 päivää nukkumaan lattialle että hän saisi juhlia kaverinsa kanssa kunnolla jonka oli mennyt kutsumaan kylään. Kaveri vaan nauroi minun olohuoneessani kun jouduin lähtemään ja oli meillä 3 päivää

hänen mielestään hän teki vuoden parhaan teon viemällä minut sinne sairaalaan, että olen todella kiittämätön. .

 

Kuulostaa tosi hirveeltä... Oon itte nyt rv 35+0 ja en vois ikinä kuvitella eläväni tollasen kohtelun alla.
Mä oon ainakin näissä raskausvaivojeni kanssa erittäin huomionkipee ja tukea saankin, mieheni lisäksi ainakin vanhemmiltani ja isovanhemmiltani, ystäviä minulla on vähän.

Sanoit, ettei sulla ole ketään kelle voisit puhua tai kenelle voisit soittaa tollasessa paskatilanteessa.
Ei voi sanoa tohon oikeen mitään, mutta tiedän miltä se tuntuu kun ei ole ketään. Sitä vaan yrittää panostaa suhteeseen ja raskaus vie niin paljon voimia, että vaikka olis ennen ollu paljonkin kavereita niin helposti erakoituu ja sit vaan herää joku päivä ja miettii, että onpa yksinäistä, mitä mä täällä niinku teen ja kuka toi itsekäs paskiainen täällä on kuka käyttäytyy kun omistais mut ja koko muun maailman???

Onneks selvisit säikähdyksellä kuitenkin siitä kaatumisesta! Nyt jaksamista loppuraskauteen!!!

 

:hug:

Onneksi selvisit kaatumisesta säikähdyksellä eikä vauvalla hätää.

Tosi inhottavaa kohtelua mieheltä! ei tuommoista pitäisi kenenkään kokea
Itelle tuli vaan mieleen että nyt jonnekin kaverin luo, vanhempien luo, mutta jos sulla ei ole sitä mahdollisuutta, niin uskallatko puhua neuvolassa tuosta?

Ehkä mies ei tajunnu tilanteen vakavuutta, tai pelästyi itekin niin ettei osannu tukea.. ei se kyllä tietenkään mitenkään oikeuta käyttäytymään noin!

Halaus sinulle, toivottavasti mies ryhdistäytyy ja alkaa käyttäytyä kuin tuleva isä :hug:

 

Jätä se! Tuollanen paska ei muutu!! Sun on parempi yksin vauvan kanssa kun että kasvatat vauvaa ja samalla kuuntelet tuollasta ilkimystä! Voimia!

 

kiitoksia sanoistanne Näin "hyvin" nukutun yön jälkeen miettii koko juttua taas yhtenä toisten joukossa, vähän ajatellen kuten aina "että mitäs olin niin kömpelö että kaaduin" tai jotain muuta vastaava itsesyyttelyä.. Jossain vaiheessa jopa kirosin sitä ohikävelijää joka ei edes pysähtynyt auttamaan, vaan perään sen verran huuti että taskustasi taisi tippua jotain..

Sen mä kyllä tiedän ettei se muutu, tämmösiä temppuja on käynyt tässä 3 vuoden aikana aika usein, sit se tulee vinkumaan kotiin niitä anteeksipyyntöjä ja käyttäytyy tosi ihanasti siihen ensi kertaan asti. Nyt jo sentään sain "luvan" ettei tarvii viedä koiraa enää, siis muuten kuin päästää vain tuohon takapihalle asioilleen.

Sitä vaan pelkää eroa ja yksinolemista ehkä senkin takia kun itselläni ei koskaan ole isää koska hän lähti ennenkuin synnyin ja mutsi jätti sukulaisille kun olin n.2 vuotias. Ja sitten kun tosissaan on tämmönen erakko muutenkin, niin miettii että kuinka yksin sitä sitten olisi. Sitä sitten osaa ainoastaan kerran repäistä ja kirjoittaa juuri tälläiselle palstalle, eli oikeastaan vaan valittaa tekemällä tilanteelle silti varsinaisesti mitään. Mä vaan näen niin suurena etuoikeutena sen että on molemmat vanhemmat, vaikka ei nyt ihan koko muksun elämää yhdessä pysyttäisikään niin edes jonkunaikaa..

On kans hirvee huomion ja halaamisen tarve kokoajan, kyllä varmasti olisi tullut etsittyä läheisyyttä muualta jos tilanne olisi eri. Pari halausta ei olisi pahitteeksi päivässä, sitten kun niitä ei saa niin shoppailee nettikaupoissa täyttääkseen sen tyhjiön eli kuten sanon lohtushoppailee tai toinen vaihtoehto on lohtusyöminen..

Niin ja sit tää lähipiiri, no mä en pidä mun neuvolasta tai siitä naisesta kauheesti et aika pimennössä oon pitänyt ns. omat asiat. On mulla yksi paras kaveri mutta sillä nyt on niin paljon kaikkea ettei tälläistä kuormaa viitsi vaan toisen selkään kumota kokonaisuudessaan ja sit löytyy niitä sukulaisia jotka ovat juoppoja ja yksi joka on jo niin vanha että onkin jo sanonut että hänellä on hyvä olla niin kauan kun kukaan ei rasita omilla ongelmillaan

 

Mua harmittaa kyllä sun puolesta tosi paljon :hug:
Ei semmosta kohtelua pitäis kenenkään kyllä kokea, vaikka ei päivittäistä olisikaan.
Jos sun ja teidän tilanne menee ihan mahdottomaksi, niin älä epäröi lähteä.. mä oon kans joutunu kattoo läheltä mitä vanhempien rajut riitelyt saa lapsessa aikaan, joissain tilanteissa on tosiaan parempi asua erillään.
Mutta se on kiva että edes tänne saat purettua tunteita, täältäkin varmasti löytyy myötätuntosia ja lohduttavia ihmisiä
:hug:

 

Ei millään pahalla, mutta jo tuo tyylisi kirjoittaa suhteestanne ei näytä kovin hyvältä. "Ulkoilutin AVOMIEHEN ylivilkasta koiraa". Tuntuu, että jos yhdessä ollaan ja perhettäkin hankitaan, niin eikö se koirakin ole yksi yhteisistä perheenjäsenistä? Tai jos tämä avomies haluaa tämän koiran pitää niin omanaan, niin huolehtisi itse siittä, eikä laittaisi raskaana olevaa puolisoaan siittä huolehtimaan.
Tekstisi mukaan miehen tapa käyttäytyä sinua kohtaan ei näytä hyvältä! Luulen, että tekisit palveuksen itsellesi ja lapsellesi, jos lähtisit lynimään. Tai sitten sanot suoraan miehelle, että ääni kellossa saa muuttua. Minua ei kohdella näin ja katsot auttaisiko se tilannetta. Usein puhuminen kyllä auttaa.
Niin ja vielä siittä koirasta. Koirat tarvitsevat liikuntaa. Pelkkä takapihalla käyttäminen tarpeillaan ei riitä.

 

Sulla on ollut rankka lapsuus ja ymmärrän hyvin että haluasit omalla lapsellasi olevan kaksi vanhempaa, kukapa ei haluaisi.

Mutta onko tuo mies nyt varmasti sellainen isä kuin lapsellesi haluat? Uskotko että hän kohtelee lasta paremmin, on läsnä ja hoitaa?
Kuulostaa sille että sinä et voi luottaa siihen että hän olisi sinulle tukena ja turvana ja huolehtisi sinusta, voitko luottaa että hän olisi tätä lapselle? Jos ei ole, niin onko hän sitten sen arvoinen isä kuin lapsesi ansaitsee?

Eihän ero tarkoita myöskään sitä että lapsella ei olisi isää ollenkaan. Omalla miesystävällä on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja hän näkee lapsiaan useita kertoja viikossa ja he käyvät meillä säännöllisesti yökylässä.

Eihän se yksin olokaan helppoa ole mutta kannattaa varmasti laittaa ihan lapulle yksin olon ja yhdessä olon plussat ja miinukset.

Ja jos yritätte miehesi kanssa saada hommaa toimimaan niin hänen olisi HYVIN pian hyvä tajuta että eihän ketään voi kohdella noin, ei varsinkaan raskaana olevaa rakastaan! Oma mies ei ikinä laittaisi minua lattiamajoitukseen sen takia että haluaa ryypätä kaverin kanssa, ei vaikka en olisi raskaanakaan. Itsellä käy tuon tekstisi pohjalta mielessä että haluaako miehesi varmasti tätä lasta? Jokaisella on oma tyylinsä suhtautua asioihin ja mieli voi muuttua lapsen synnyttyä mutta toisaalta se voi myös olla muuttumatta...

Tsemppiä sulle kovasti ja jaksamista loppuraskauteen!

 

tosi fiksua...koira tarvitsee liikuntaa ja pelkkä takapihalla tarpeilla käyttäminen ei riitä...mitä :O
ehkä ei nyt kuitenkaan ole ap ongelma koiran liikuttaminen?
jos koira on ylivilkas ja selkeesti riehakas niin kyl se on niin että myös minä pesisin käteni tuosta koirasta ainakin loppu raskaus ajaksi!!!

mä myös mietin tuota kun sanoit että sinulla on ollut rikkonainen lapsuus ja haluat tarjota lapselle ehjän perheen...
tässä kohtaa miettisin onko tuommoinen riitely parempi kun se että pystyisit yksin tarjoamaan lapselle hyvän ja rakastavan kodin?
itse olen ollut aikanaan tuon kysymyksen edessä ja lopulta päädyimme eroon ihan lasta ajatellen.
lapsen kanssa yksin jääminen on toki iso juttu mutta itse aikanaan ajattelin että parempi se että on kaksi kotia ja molemmissa rakastava vanhempi kun se että jatkuva riita.
ja varsinkin tuommoista alistamista en olisi suostunut kuuntelemaan koskaan.
toki pakkohan miehessä on jotain hyvääkin olla koska yhdessä olette

ja kannatan myös tuota että listaa plussia ja miinuksia.
täälä äijä sais lähtöpassit jos joutusin lattia majoitukseen, ja vaikkakin olet yksin ilman tukiverkostoa niin on monia tapoja saada tukea niin loppu raskauteen kuin sitten lapsen synnyttyä.
ja tiedän kuinka vaikeaa on lähteä suhteesta jossa on lapsi varsinkin kun on kaavaillut yhteistä kotia ja lapselle ehjää perhettä, mutta joskus parempi nostaa kytkintä ja tässä tapauksessa ihan oman ja lapsesi hyvinvoinnin vuoksi.
eihän kukaan jaksa pidemmänpäälle tuollaista alistamista eikä kenenkään pitäis koskaan tulla moista kokemaan

toivotan sinulle kovasti jaksamista ja voimia tehdä oikeita ratkaisuja niin sinun kun tulevan lapsesi suhteen

jos haluat enempi kirjoitella niin laita viestiä tulemaan

 

Mun on pakko nyt tulla sen verran sanomaan että tollanen on ihan täysin perseestä.
Sekä sä että vauva ansaitsette parempaa, vaikka saattaa tuntua ihan mahdottoman pelottavalta ajatukselta.
Sä tarvitset nyt kaiken mahdollisen tuen ja rakkauden ja vaikka itkisit silmät päästäsi ihan vain sen takia että sukat on eriparia niin se on NORMAALIA, SALLITTUA ja sillon miehen reaktion pitäis olla ymmärtäväinen.

Anteeksi kun sanon tän näin suoraan mutta heitä mäkeen tollanen ja keskity siihen että sä ja vauva olette onnellisia ja voitte hyvin!

 

Itse en katsoisi tuollaista miestä päivääkään.. Verrattuna nyt jo vaikka esimerkiksi siihen mitä minulla on :flower: ..Ihana, rakastava, hoitava ja ihan yhellä lailla esikoistamme odottava mieheni.. esimerkiksi jos minulle jotain sattuisi ja vauva jäisi ilman äitiä niin en epäröisi yhtään etteikö lapsi jäisi isälleen!

Mieti ihan oikeasti nyt tarkkaan .. onko sinulla siis ollenkaan aikaisempia suhteita? Onko sinua aina kohdeltu noin?

 

Olet hyvä ja arvokas ihminen, etkä ansaitse tuommoista kohtelua. Onko miehelläsi itsellä jotain ongelmia esim. alko? Kyllähänjostain apua pitää saada, neuvola, terveyskeskus.

 

Harkitse ainakin sitä vaihtoehtoa, että jätät miehen ja lähdet vauvan kanssa. Tuo mies ei tosiaankaan kuulosta valmiilta isäksi. Lapselle on iloa niistä vanhemmista ja kokonaisesta perheestä vain jos molemmat vanhemmat haluaa sitä perhe-elämää ja lapsi saa syntyä ja kasvaa toivottuna. Tuollainen käytös oman lapsen äitiä kohtaa ei ole normaalia eikä se, että mies ei tunne huolta vauvasta tuollaisessa tilanteessa.

Jos nyt kuitenkin päätät jäädä ja joudut vielä koiraa ulkoiluttamaan raskaana tai vaunujen kanssa, niin käy hakemassa eläinkaupasta kuonopanta. Ne maksaa alle kympin ja sen kanssa koira ei vedä sinua yhtään mihinkään. Turvallisuussyistä ulkoiluta omaa isoa koiraani liukkailla keleillä ja mahan/vaunujen kanssa aina kuonopannassa.

 

Harkitse ainakin sitä vaihtoehtoa, että jätät miehen ja lähdet vauvan kanssa. Tuo mies ei tosiaankaan kuulosta valmiilta isäksi. Lapselle on iloa niistä vanhemmista ja kokonaisesta perheestä vain jos molemmat vanhemmat haluaa sitä perhe-elämää ja lapsi saa syntyä ja kasvaa toivottuna. Tuollainen käytös oman lapsen äitiä kohtaa ei ole normaalia eikä se, että mies ei tunne huolta vauvasta tuollaisessa tilanteessa.

Juuri näin! Tilanne kuulostaa niin HIRVEÄLTÄ, että toivoisin tämän olevan vitsi?? Jos miehesi kohtelee sinua noin niin miten hän kohtelee lastanne, kun hän syntyy? Lapsesi ei ymmärrä miksi miehesi on KYLMÄ, ITSEKÄS ja jollain tavallan vinksahtanut, kun kohtelee raskaana oelvaa naista noin?? Hanki apua sosiaalitoimistosta tai muualta, lapsesi ansaitsee parempaa!

 

Toivon että kerrot neuvolassa tilanteestasi, heillä on velvollisuus tarjota apua. Tilanne tuskin helpottuu lapsen syntymän jälkeen.

Itse pääsin irti parisuhteesta, jossa oli sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Odotusaika oli henkisesti raskasta ja tilanne kärjistyi vauvan synnyttyä. Lopulta lähdin pienen vauvan kanssa turvakotiin, mikä oli elämäni paras päätös. Sitä kautta sain tukea ja rohkeutta lähteä suhteesta. Lähimpään turvakotiin voi ottaa yhteyttä, vaikka suhteessa ei fyysistä väkivaltaa olisikaan. He voivat neuvoa sinua myös puhelimitse.

Ajattele omaa ja vauvasi hyvinvointia ja hae apua.

Jos haluat, voit ottaa minuun yhteyttä yviestillä.

 

Kiitoksia useista, tukea ja lohtua antavista viesteistä.

Olihan sieltä toki päässyt joukkoon kommentti kuinka minun pitäisi lenkittää sitä koiraa, koska se tarvitsee liikuntaa. Noh, kuka sanoo ettei saisi ja toiseksi, joillakin ei ole pihaa ollenkaan, eli ei nyt kannata maalata pirunkuvia seinälle.

Sitä kuonopantaa olen vonkunut iät ja ajat, itse olen ostanut kaikki oheislaitteet silloin kun pentu tuli taloon ja nyt päätin että toinen saa ostaa välillä. Mutta kun toisella ei ole mitään ongelmaa sen kävelyttämisessä niin ei hän sitä hihnaa koe tarpeelliseksi. Itselläni on kyllä ihan tarpeeksi rahamenoja kuin juosta lemmikkiliikkeessä, eli aikalailla olen ollut n. vuoden vastuussa koirasta. Nyt kun en enää ota päävastuuta, se jää väkisinkin omistajalleen ja siltä se kyllä näyttää. En sano siksi että koira on meidän "yhteinen" koska itselläni on kissoja, ja ne ovat myös alusta asti olleet minun.

Olen usein meinannut lähteä, mutta myös miettinyt miksi se olisin minä joka lähtisi? Asuntoakun en saisi mistään kuitenkaan. Hain asuntoa raskauden alussa kunnilta, vvot, kaikki mitä tästä nyt saatoin löytää. Ja selitin tilanteeni, kukaan ei edes vastannut ja totesin kuinka toivotonta se oli.

Etenkin kun siinä samalla yritti käydä töissä joka äkkiä päättyikin kuin tilauksesta, koska työkaverini olivat alusta asti minua siellä kiusanneet, yksi heistä sai selville että olin raskaana ja kertoi päällikölle ja sain kenkää, en toki nimikkeellä raskaus vaan jollain keksityllä syyllä. En tiedä kuinka he arvasivat etten jaksanut lähteä siitä takkuamaan, vaan olin iloinen päästessäni sieltä pois ja siirryin toiseen paikkaan josta juuri jäin äitiyslomalle

Joku jo tuossa kysyikin tahtoiko mieheni tätä raskautta, vastaus on ei. Sen 3 kuukautta hän vaati minua tekemään abortin, ja kun menin jopa niin pitkälle että menin lääkäriin puhumaan toimenpiteestä,mutta olin päättänyt etten tee sitä ja kättelin lääkäriä ja sanoin että ei kiitos. Sitä päätöksen pyörtämistä en ole katunut, olihan se minun omani, toinen vaihtoehto oli jonkun muun mielipide. Vielä kun 4. kuu oli alkamassa, hän vaati toimenpidettä, mutta siihen sanoin että nyt on jo kuule liian myöhäistä enkä edes aikonut tehdä sitä, tähän sain vastaukseksi että valehtelen. Minusta vaan soti koko ajatus vastaan että jos on tieten tahtoen varomaton ja tiedossa että "hommailusta" voi tulla raskaaksi, niin ei sitä enää siitä lähdetä perumaan kun näin käy.

Olen myös ajatellut paljon, että kuinka sitten kun yksi tulee lisää ja jos täällä riidellään. Mä vaan jaksan uskoa siihen ettei kumpikaan tahdo sitä tehdä ainakaan lapsen edessä, tai no, että tuskin lapsella mitään hätää olisi, vaikka itselläni olisikin.. Hän nyt kuitenkin on jo aivan eri mieltä kuin alussa, eli odottaa jo kovasti tulokasta, kuten me kaikki.

Joku kysyi millaisia edelliset suhteeni ovat olleet; no tässä varmaan mennään tiettyä kaavaa, eli ehkä jollain lailla outoa onkin se että tämä suhde on niistä kaikkein paras. Edellisessä elin narsistin kanssa, väkivaltaisen sellaisen joka yritti tappaa minut kerran ja siihen se suhde jäikin. Olen tosi onnellinen etten ole väkivaltaa kokenut enää 3 vuoteen.

Olen jotenkin aina hokenut itselleni että kyllä mä pärjään ja tiedän myös sen ettei lähteminen sinänsä ole mulle ongelma, mutta onhan tässä toki kasvanut jotenkin riippuvaiseksi toisesta mikä tekee kaikesta ehkä vähän vaikeampaa, etenkin kun nyt tietää ja tuntee ettei enää pärjää yksin. Ja onhan täsä kolkossa maailmassa sekin, että tahtoo katsoa sitä niiden vaaleanpunaisten lasien läpi ja uskoa aina siihen parempaan, kuten varmaan tässäkin suhteessa tahtoo uskoa että mitään vastaavaa ei enää sattuisi..

Päivä kerrallaan :S

 

on hyvä uskoa parempaan huomiseen mutta jos siltä näyttää niin ota ajoissa ne vaaleanpunaiset lasit pois
eihän sitä tiedä vaikka mies muuttuisikin mutta ei tuo hyvältä siltikään kuulosta :/
ja vaikkakin en sinua tunne niin muista säilyttää kunnioitus itseäsi kohtaan!!!olet upea ihminen ja ansaitset hyvän elämän jossa kukaan ei alista tai kerro mitä sinun tulee tässä elämässä tehdä.
maailma on täynnä miehiä ja vieläpä upeita sellaisia
itse olen saanut vanhoissa suhteissani turpaan, koitettu kuristaa hengiltä ja hakattu sairaala kuntoon, viimeisin suhteeni päättyi kun ymmärsin ottaa ne ruusunpunaiset lasit pois nokalta ja tajusin että mieheni on narsisti joka piti minua nyrkin ja hellan välissä ja toimi selkäni takana todella törkeästi.tämän narsistin kanssa eläessäni en koskaan kokenut fyysistä väkivaltaa ja mies olikin fiksu ja lapsen elämään osallistuva mies joka hoiti myös kotitöitä siinä missä minäkin, mutta se kun hän alkoi ruveta alistaan ja en enää ollut oma itseni päätin lähteä suhteesta.
hakeuduin sosiaalitoimistoon josta auttoivatkin sitten asunnon haun kanssa ja viikkoa myöhemmin minulla oli asunto.
sen jälkeen alkoikin käräjä helvetti ym joka päätty vasta vuosi sitten kun mies löysi uuden naisen.
minä kuitenkin elänyt jo 3vuotta uudessa suhteessa eikä tämä narsisti mies siltikään ymmärtänyt jättää mua rauhaan.

nykyinen mieheni onkin sitten täysin eriluokkaa kuin yksikään noista aijemmista luusereista ja nyt vasta itsekkin ymmärrän että olen arvokas ihminen ja todellakin ansaitsen jotain ihan muuta kuin väkivaltaisen tai alistuvan elämän.

tuhon koiraan vielä palatakseni että joillekkin koirille toimii myös kun laittaa hihnan lenkille rinnan ja etujalkojen "kuoppaan" (siis kaulasta valuttaa niin että jää etujalkojen eteen ) jolloin eivät saa vatovoimaa, mutta epäilen kyllä tuon toimivuutta jos on kovin riehakas koiruus
kuonopanta toimii joillakin koirilla mutta esim. ystäväni koiralla sekään ei tuo helpotusta vaan koira vetää siinä missä ennenkin :/

 

Hei,
kuulostaa siltä että nykyisessäkin miehessäsi on joitakin narsistisia piirteitä. Tai sitten hän on yksinkertaisesti katkera siitä että teit yksipuolisen päätöksen lapsen pitämisestä. Se on kuitenkin valtava päätös ja se pitäisi tehdä yhdessä. Aika ikävää pakottaa toinen isäksi, vaikka ymmärrän toki että aborttikin on raskas asia eikä sitäkään saa vasotin tahtoaan toisen mieliksi tehdä.

Onhan se mahdollisuus että mies vielä kasvaa isyyteen ja antaa anteeksi painostuksesi lapsen hankinnassa, onhan hänelläkin siinä osuus ollut että raskaus on alkunsa saanut? mutta voi myös olla että hän ei ole valmis isäksi eikä opi rakastamaan ja hoitamaan lastaan ja päädytte joka tapauksessa eroon , jollei hän pääse eroon sinuun kohdistuvasta katkeruudestaan.

Oletteko harkinneet parisuhdeterapiaa? Lapsenkin kannalta teidän olisi hyvä käydä käsittelemässä tunteitanne yhdessä, ottamalla yhteyttä perheneuvolaan, voitte saada ilmaiseksi aikoja terapiakäynneille, jossa pääsisitte keskustelemaan kolmannen osapuolen läsnäollessa.

Mikäli mies ei terapiaan suostu ja alat menettää mielenterveyttäsi tuossa suhteessa, kehottaisin vakavasti miettimään tulevaisuutta ja nimenomaan lapsen tulevaisuutta. Tässä vaiheessa jos lähdet, esim turvakodin kautta, olet lapsesi kanssa vahvoilla. Jos jatkatte yhteiselämää ja mies jatkaa suhtautumistaan samalla tavoin, voi olla että jossain vaiheessa sinua aletaan uhkailla sillä että hän lähtee lapsen kanssa "kun olet niin paska" tai muuta vastaavaa.

Ei kannata päästää itseään siihen pisteeseen että romahtaa. Vaikka nyt ajattelisit että et halua hankkia apua etkä puhua asiasta niin mieti millaista on sitten kun ne kulissit oikeasti kaatuvat ja olet ihan loppu? Lapsen vuoksi olisi varmaan parempi valita toinen tie. Miehen käytös ei ole normaalia. Hän ei ole normaalilla tavalla sinusta eikä lapsen hyvinvoinnista kiinnostunut. Vaikka hän m uuten käyttäysyikin hyvin, niin tuollainen on hyvin outoa ja kuvastaa suoranaista vihaa sinua ja lasta kohtaan.

Uusperheessä elävänä kiistäisin ajatuksen siitä että isä, äiti ja lapset tekevät ehjän perheen. Ydinperhettäkään ei voi sanoa ehjäksi kodiksi, jos siellä on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ja tuo mitä nyt olet kokenut on henkistä. Olisit voinut menettää lapsesi. Myös järkytys voi aiheuttaa keskenmenon tai liiallinen henkinen tai fyysinen kuormitus.

Sinulle ehjä perhe voisi olla sinä ja lapsi. Jos mies haluaa osallistua vain elatusmaksuilla, se sallittakoon, mutta tapaamissopimuksella voisit taata lapsen oikeuden isään vaikka sinulla olisikin ehjä ja onnellinen perhe kaksin lapsen kanssa.

kehottaisin miettimään asioita ja puhumaan vaikka sille parhaalle ystävälle tai perheneuvolassa. Voit mennä sinne myös yksin juttelemaan. Mielestäni tilanteesi on sellainen että altistut synnytyksen jälkeiselle masennukselle, millä taas voi olla sinulle ja lapselle ikävät seuraukset.

Jaksamisia, usko huomiseen ja tee itse oma huomisesi. Älä päästä itseäsi sellaiseen henkiseen kuntoon ettei sinusta olekaan äidiksi.

 

Voi kuinka kurja tilanne sun parisuhteessa! Ihan varmasti kannattaa tuosta jutella jollekin, vaikka ei tutulle (esim sille neuvolan terveydenhoitajalle) Kovasti jaksamista sulle!

 

Hei jälleen, ihan pelotti tulla lukemaan vastauksia kun on ihan outoa tällä lailla vaan avautua tuiki tuntemattomille, ei yhtään minun tapaistani ja sitten yllätyn joka kerta positiivisesti kun kukaan ei ole sanonut pahaa sanaa, jostain syystä aina oletan pahinta.

No tuossa oli paljon hyviä pointteja, ja oikeastaan tämän palstan kautta uskalsin tänään ensimmäisen kerran viikkoon itse viedä koiran alueelle jossa se sai olla vapaana tunnin, itse kyllä koin reissun vähän liian raskaaksi mutta kun ei osaa olla paikoillaan, koko ajan pitää riehua kotitöiden parissa tai pihalla ja sitten ilta maataan supistelujen kanssa sohvalla itku kurkussa..

Olen menossa huomenna neuvolaan ja minulle tarjottiin jo alussa neuvolapsykiatrin palveluita joista kieltäydyin, nyt harkitsen asian mainitsemista huomenna, joko tarjous olisi edelleen voimassa. En tiedä mutta jostain syystä tänne kirjoittaminen sai tajuamaan että ehkä olisi oikeasti hyvä päästä puhumaan, siellä olisi sitten se mahdollisuus myös ottaa toinen mukaan ja sitä voisi tosissaan kokeilla, mikäli herra suostuu, olen ottanut parisuhdeterapian nimittäin puheeksi pari kertaa ja saanut erittäin selvän ei- vastauksen. Mutta kuten itse kirjoitustyylistäni myös huomaan, on tosiaan miehessä paljon hyvääkin. Sen plus ja miinuslistan tein jo varmaan puoli vuotta sitten, aika tasapeli tuli silloin joten siitä ei sen puolesta ollut mitään hyötyä, en tosin tiedä mikä tilanne nyt olisi jos saman listan tekisi..

Jotenkin olen aina syyttänyt kaikesta itseäni, ja nyt jotenkin tästä raskaudesta myös ja siksi asiat kai on päässy tälle asteelle kun pitää kaikkea omana vikana vaikka aina ei tarvitse etsiä mitään syyllistä.

Kiitos MATTE07 kun kerroit omista kokemuksistasi, onneksi ne ovat sinulla takanapäin. En voi kuin kuvitella kuinka rankkaa on ollut. Tämän narsistin takia jouduin muuttamaan aivan eripuolelle suomea, vaihtamaan numeroni 2 kertaa ja sähköpostiosoitteeni. Tämän jälkeen tuli vasta hiljaisuus, joskus kun näen samanlaisen auton kuin hänellä, saan kylmiä väreitä.

Itselläni on outo ajattelutapa nykyiseen elämääni, että niin kauan kun ei lyödä niin onko minulla oikeus valittaa? Ja tätä rataa miettii samalla että kun asiat voisi olla huonomminkin jne.. Jatkuvasti mielessä pyörii, että onko liian naivi, valitanko turhaan? Ja näihin kysymyksiin saa tosiaan vastauksen samalla hetkellä kun uusi tilanne "kärjistyy". Kaikesta tämmösistä mietteistä olen tullut ainoastaan kärttyiseksi, kaikille muille! Tuntuu että voisi vaan alkaa räyhäämään kaupassa jollekin tai naapurille.. että en tiedä mihin tätä turhautuneisuutta lähtisi purkamaan..

 

Sinulla todellakin on oikeus valittaa
fyysinen ja henkinen väkivalta on ihan sama asia ja useesti ne sanat sattuvat paljon enempi kun teot.
lyönti sattuu vain sen hetket mutta sanoja ei pysty koskaan unohtamaan.

muistan myös itse sortuneeni tuohon ajattelutapaan että ajattelin olevani niin surkea ja p...a ihminen kun toinen aikansa alisti ja polki maanrakoon.
ja siitä ajattelutavasta on todella vaikeaa päästä pois ja saada se itsetunto taas nousemaan.

hauska tuo kun sanoit että yllätyt joka kerta positiivisesti tullessasi lukemaan vastauksia
miehesi vaan on sinut niin alistanut että et kykene selvästikkään ajattelemaan itseäsi parempana ihmisenä...sinulla on vain se mielikuva mitä miehesi pitää yllä jatkuvalla moittimisella
mutta ehkäpä ne asiat muuttuisivat kun muuttuisit itse itsevarmemmaksi ja määrätietoisemmaksi etkä enää alistuisi

toivon todella että saat apua sieltä psykiatrilta...
itse hain vuosia sitten myös apua ja sielä tajusin että hei mä olenkin oikeesti ihan hieno ihminen
viime joulukuussa kun lopetin psygolokilla käynnit niin hän totesi että "sinä kyllä pärjäät että sinussa on potkua ja jos tähänkään mennessä maailman tuulet ei ole sua kaataneet niin ei ne kaada tästä eteenpäinkään"
ja tuosta yhdestä onnettomasta lauseesta tuli niin hyvä mieli että sillä jaksan monen monta vuotta eteenpäin

ja toivotan sinulle ihan mielettömän paljon voimia
joskus on helpomipi avautua tuikituntemattomille ihmisille

 

Koskettava ja omalla tavalla kaunis viesti ketju. Itse olen löytänyt naisien yhteisön rakentaman voiman vasta kun elämääni on tullut ajatus lapsesta. Se että olivatko naiset tuttuja tai tuntemattomia löytyy ryhmästä sanoin kuvaamatonta selviytymistä ja toisten tukemista. Olen aina elänyt miesten kovassa maailmassa ja jäänyt "paitsi" paljosta naiseudesta, jota nyt harjoittelen. Alkujärkytyksestä selviyttäni naiset onkin älyttömän vahvoja, eritavalla kuin miehet, jota ei ymmärtänyt ennekuin joutui käyttämään omaa naiseuttaan. Nyt koettu keskenmeno on ollut koetin kivi naiseudelleni. Opettanut paljon tulevasta äitiydestä.

Narsismista sen verran, että narsistinen isä/vanhempi on ehkä tuhollisempaa kuin parisuhde sellaisen kanssa. Toki eihän se koskaan ole tervettä, mutta lapsi on niin herkkä eikä osaa aikuisena itse erottaa oikeaa väärästä tai toimia terveellisin keinoin kriiseistä. Usein siis syntyy uusia narsisteja.

Itse selviydyin narsistisesta vanhemmasta sillä, että äitini tiedosti jollain tasolla isäni ongelman ja osasi auttaa pahimmat ajat läpi. Traumat tuli ja niistä selviytymiseen on mennyt vuosia ja edelleen se näkyy minussa.

Toivon voimaa ja rohkeutta rakastaa itseäsi! Koska et voi rakastaa ketään todella ennekuin osaat rakastaa itseäsi. Kuuntele sydäntä ja toimi sen mukaan.

Äitini rohkaisevat sanat pelkää jos pelottaa, mutta toimi!!

 

Komppaan edellistä, avun hakeminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä, kaikki tarvitsevat jossain vaiheessa elämäänsä apua. Vanhan suhteesi haamu varmasti vielä kummittelee taustalla ja estä uudessa suhteessa sellaisen kommunikaation, jolla pääsisitte eteen päin, koska et pysty puolustautumaan henkiseltä väkivallalta.

pelkääminen on siis normaalia ja kuuluu elämään. se, että esitetään jotain happy familya, vaikka oikeasti tekisi mieli vetää oma kurkku auki, ei ole tervettä ja sellaisessa ei onnellisia lapsiakaan kasva.

itse olin myös pitkään suhteessa, jossa oli välinpitämättömyyttä ja henkistä sekä fyysistä väkivaltaa, lapsia myös käytettiin aseena minua vastaan ja henkiseen alistamiseen. Esimerkiksi jos tein jotain väärin, lastani satutettiin. ja kaikki tietysti minun syytäni.

Yksin ja peloissaan on vaikeaa tehdä oikein, mielestäni olisi erittäin tärkeää etä voisit jossakin rehellisesti keskustella elämästäsi, tuntemuksistasi ja parisuhteestasi ja ottaa miehen vasta myöhemmin mukaan. Voi olla että teillä ei ole onnellista tulevaisuutta yhdessä, mutta lapsen vuoksi olisi kai väärin vetää suhde vessanpytystä yrittämättä ensin ratkoa erimielisyyksiänne.

 

Huh taas ihan jännityksellä tulin ketjua lukemaan.

Varsinaisesti en saanut neuvolassa kerrottua täysin mitä hain, mutta ensi viikolla on aika lääkärille vielä tämän ihmiskammoni takia, en varmaan saa koskaan ylitettyä sitä kynnystä mennä juttelemaan kellekään. Ellei sieltä sitten pistetä menemään käynnille. Kauheesti olisi sanottavaa mutta kun sanat ei tunnu tulevan ulos.

Meillä alkaa taas tämä tilanne kärjistymään näköjään.. Olen ollut aika väsynyt puuttumaan ukon asioihin, ollut vaan tyytyväinen kun omat on jotenkin kunnossa taas vaihteeksi, mutta mutta..

On tosiaan 3 viikkoa laskettuun aikaan jäljellä ja näköjään siinä ei ole jännitystä vielä kerrakseen; Mies myy nyt autonsa. Yritin sanoa että eikö nyt voisi odottaa vaikka sitä kuukautta, että käyn ensin synnyttämässä, mutta turhaan. Asia ei kuulu minulle mitä hän tekee autolleen, mutta oikeesti!

Olisin halunnut sinne laitokselle ehkä ukon kyydissä kuin ambulanssilla, tai sit vaan vaadin liikaa.. Eihän hän ollut aluksi tulossa edes koko synnytykseen, ja epäilen edelleen ettei ole tulossa etenkin nyt kun autokin pitää myydä pois. Eikä ole mikään niin järkyttävä rahantarve että se olisi juuri nyt pakko myydä..

Seuraava pommi: Hän aikoo jättää työnsä! Mitä ihmettä täällä meillä tapahtuu?

Asiaan oli turha kommentoida, hän on päättänyt. Työpaikka on hyvä, mukava, viihtyisä, hyväpalkkainen.. en ymmärrä eikä hän selitä. Jostain tuli mieleen että onko hän kenties karkaamassa jonnekin karibialle vai mitä?

Kuullessani tämän lopettamisjutun, näin niitä kauhukuvia niistä kerroista kun hän oli työtön ja elätin häntä pienillä palkkatuloillani (alle 1000), se oli jotain niin kamalaa etten halua edes muistella. Riitahan siitä tuli, en halua elättää lasta ja miestä äitiyspäivärahoilla!

Jostain tähän riitaan hän vain tokaisi että minun pitäisi mennä töihin (juuri jäin äitiyslomalle töistä). Ja että olenhan minäkin jättänyt HYVIÄ työpaikkoja, hän tarkoitti sitä kamalaa työpaikkaa missä minut kiusattiin henkihieveriin ja jostä lähtiessäni makasin 2 kuukautta sängyssä masentuneena itkien juuri alkaneen raskauteni kanssa. Tästä kommentista aloin itkemään, sen paikan ja ajan muistelu sattuu ja lujaa!


En tiedä onko hän niin kateellinen kun olen kotona nämä pari viikkoa, kun juuri ja juuri pystyn kävelemään. En pysty edes ajamaan enää autoa. Ja hänen ei ole tarvinnut elättää minua, tuloni riittävät hyvin omien asioideni hoitoon.

Olen niin vihainen taas, en pysty edes katsomaan koko miestä ja huomenna olen kuin ei mitään olisi tapahtunut. Näin se aina menee, kai pitäisi olla kiitollinen vielä tästä ajasta, sillä kohta olemme kotona lapsen kanssa, ilman autoa täällä maalla ja elämme äitiyspäivärahoillani. Taas teki mieli mennä ulos huutamaan että eikö joku voisi hakea mua pois täältä, mutta mihin senkin huudon huutaisi ja kuka sen kuulisi, siinäpä se, ei kukaan.

On varmaan turhauttavaa edes lukea tälläistä naiselta joka ei saa tehtyä tälle asialle edes mitään muuta kuin valittaa tänne. Tuntuu kyllä että ennen olisin saanut enemmän aikaan, nyt olen aivan saamaton. Asiani hoidan miten sattuu, hoidan kuitenkin. En jaksaisi tätä kotielämää.. itken tässä samalla ja hän huutaa edelleen.