Supo: al-Holin naiset todennäköisesti jatkaisivat terroristista toimintaa Suomessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
3 § (21.4.1995/578)
Maanpetos

Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa

1) liittyy vihollisen asevoimiin,

2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,

3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka

4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,

on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Minusta on tuntunut jo monta vuotta että maata miehitetään jo. Milloin täyttyy "välittömästi uhatessa"?
 
vierailija
"Myös Halla-ahon mukaan palautuksista pitäisi olla olemassa virallinen poliittinen päätös.

– Mikään kansainvälinen sopimus ei edellytä viranomaisilta toimenpiteitä. Oikeuskansleri, joka on tämän asian tutkinut, totesi nimenomaan lausunnossaan, että hänen tehtävänsä ei ole antaa ohjeita tai määräyksiä viranomaisille. Tämä on poliittinen päätös, mutta sitä ei haluta tehdä poliittisesti, koska ei haluta kantaa siitä poliittista vastuusta."
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Edistävätkö suomalaiset poliitikot ja virkamiehet jihadismia Suomessa?

"3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan"
 
vierailija
"
SISÄMINISTERIÖN poliisiosaston kehittämispäällikön Tarja Mankkisen mukaan al-Holin leirillä olevista henkilöistä ketään ei tällä hetkellä epäillä rikoksesta.
"
vertaa
"
Supon mukaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelta palaavat henkilöt todennäköisesti lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.

– Arvioimme, että alueelta mahdollisesti palaavat naiset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat jälleen kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, Passi kommentoi.

Supon käsityksen mukaan Isisin toiminnassa mukana olleet naiset ovat yleisesti osallistuneet lähinnä eri tyyppiseen tukitoimintaan, kuten värväykseen, propagandan tuottamiseen, rahoitukseen ja muihin tukitehtäviin.

– Myös aseellinen toiminta on ollut mahdollista. Naisilla on myös ollut keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa.
"

Melkoinen ristiriita poliisiosaston ja supon lausuman välillä. Poliisoosastolla ei epäillä rikosta. Kun taas supo luettelee naisten jatkavan Suomessa terroristista toimintaa, jopa aseellisen toiminnan olleen mahdollista ja naisilla olleen keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa.
 
vierailija
Perussuomalaiset jättää välikysymyksen al-Holista – kokoomus harkitsee lähtevänsä mukaan
Perussuomalaisten mukaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) puheet eivät täsmää julkisuudessa olleiden tietojen kanssa.

Välikysymykset
10.12.2019 klo 18.07
STT–Yle

Perussuomalaiset kertoo jättävänsä välikysymyksen koskien al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten ja Suomesta sinne päätyneiden tilannetta.

Perussuomalaiset kertoo tiedotteessaan, että välikysymys on tarkoitus jättää huomenna. Muita oppositiopuolueita on kysytty mukaan.

Perussuomalaisten mukaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) puheet eivät täsmää julkisuudessa olleiden tietojen kanssa.

Perussuomalaisten mukaan on selvitettävä ennen kaikkea, ollaanko Isis-perheitä tuomassa Suomeen, onko Haavisto puhunut totta aiheesta ja onko hän syyllistynyt virkamiehen painostamiseen vaatimalla tältä lainvastaisia toimia Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen.

STT:n tietojen mukaan kokoomus harkitsee, yhtyykö puolue perussuomalaisten välikysymykseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päättää asiasta huomenna aamulla ylimääräisessä kokouksessaan.
 
"Yle: Al-Holin suomalaiset lennätetään Suomeen sen jälkeen, kun kurdit saavat leiriläiset Irakin rajalle"
Käsittämätöntä??
Miks noi maanpetturit, Haavisto ja Ohisalo kumppaneineen saa kulkea viel vapaana????
Sitten järjestävät vielä niille paluumuuttaja perkeleille vippitilat ja oikein tyrkyttävät niille akoille sitä luuloa, että he ovatkin jotain vtun sotasankareita???
 
vierailija
Käsittämätöntä??
Miks noi maanpetturit, Haavisto ja Ohisalo kumppaneineen saa kulkea viel vapaana????
Sitten järjestävät vielä niille paluumuuttaja perkeleille vippitilat ja oikein tyrkyttävät niille akoille sitä luuloa, että he ovatkin jotain vtun sotasankareita???
Maanpetturit saavat liikkua vapaina koska valta on heillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Käsittämätöntä??
Miks noi maanpetturit, Haavisto ja Ohisalo kumppaneineen saa kulkea viel vapaana????
Sitten järjestävät vielä niille paluumuuttaja perkeleille vippitilat ja oikein tyrkyttävät niille akoille sitä luuloa, että he ovatkin jotain vtun sotasankareita???
Olen pettynyt jos Haavisto ja Ohisalo ei ole lentokentällä kättelemässä ja toivottamassa toveri-teroja tervetulleeksi. YLE tietenkin live kuvaa ja streamaa koko shown. Marin hekuttaa taustalla, että torilla tavataan.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Ei ne mitään kauheuksia tee kun nehän tulevat tänne sotaa ja vainoa pakoon. Haluavat vain elää rauhassa. Mikä teitä vaivaa, menkää vaikka ulos lenkille tai jotain.
Isis-akat ovat osallistuneet kauheuksiin siinä missä miehetkin. Jos Supo on sitä mieltä, että nämä akat ovat vaaraksi Suomessa, niin kenellekään ei ole syytä epäillä asiaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Yhteistyössä