Super hyväksyi palkkaratkaisun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
27.09. - 15:16 (Luotu: 08:16)

Lähi- ja perushoitajien Super on hyväksynyt kunta-alan palkkaratkaisun. Liitto teki päätöksen äänin 34-4.

Liiton puheenjohtaja Juhani Palomäki (kesk.) arveli enennen kokousta, että edustajisto saattaa joutua äänestämään sopimuksen hyväksymisestä. Hän viittasi julkisuudessa olleisiin tietoihin, joiden mukaan edustajistossa on sekä ratkaisun puoltajia että vastustajia.

Jos Superin edustajisto ei olisi hyväksynyt sopimusta, se olisi Palomäen mukaan tarkoittanut näissä oloissa lakkoon lähtemistä.

Sopimuksen hyväksyminen lisää se todennäköisesti paineita sopimuksen hyväksymiseksi myös hoitoalan toisessa ammattiliitossa Tehyssä. Se ratkaisee oman kantansa lauantaina.

Palomäen mukaan sekin on täysin mahdollista, että hoitajien ammattiliitoista vain toinen olisi lakossa ja toisen liiton jäsenet työssä. Näin siitäkin huolimatta, että hoitajajärjestöt istuvat kunta-alan neuvotteluissa yhtenä ryhmänä.

Muut kunta-alan palkansaajajärjestöt ovat jo hyväksyneet uuden palkkaratkaisun. Se nostaisi kuntien palkansaajien ansioita 2,5 vuoden aikana noin 11 prosenttia. Hoitajille korotukset olisivat kuitenkin yli 12 prosenttia.

STT
 
Lähi- ja perushoitajien Super on hyväksynyt kunta-alan palkkaratkaisun. Liiton edustajisto teki päätöksen äänin 34-4.

Puheenjohtaja Juhani Palomäen mukaan päätös merkitsee sitä, että superilaiset eivät mene lakkoon, teki toinen hoitajajärjestö Tehy millaisen päätöksen hyvänsä.

Terveydenhoitohenkilökuntaa edustavan Tehyn mukaan lähi- ja perushoitajien päätös ei sido Tehyä.

Liiton puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola korostaa, että Tehy tekee oman ratkaisunsa täysin itsenäisesti riippumatta Superin päätöksestä.

Tehyn lauantaina kokoontuva valtuusto tekee päätöksensä sen jälkeen kun liiton hallitus on aamupäivällä käsitellyt asiaa.

Palomäki perusteli liiton ratkaisua muun muassa sillä, että uusi sopimus tuo suuremmat korotukset kuin mitä teollisuus on saanut. Sopimus ei myöskään lisää paikallista sopimista palkoista.
 
Terveydenhoitohenkilökuntaa edustavan Tehyn mukaan lähi- ja perushoitajien päätös hyväksyä kunta-alan työehtosopimus ei sido Tehyä.

Liiton puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola korostaa, että Tehy tekee oman ratkaisunsa täysin itsenäisesti riippumatta Superin päätöksestä.

Tehyn lauantaina kokoontuva valtuusto tekee päätöksensä sen jälkeen kun liiton hallitus on aamupäivällä käsitellyt asiaa.

(MTV3-STT)
 

Yhteistyössä