Köyhät maksavat rikkaille vuokra-asunnoissa, ruokakaupassa, vaatekaupassa, aina toteuttaessaan yksityistä kulutusta mitä nyt on tehty heille haastavammaksi, ja kas kummaa talous sakkaa. Rikkaat nyt vaan eivät likimainkaan riitä ylläpitämään maan talouskasvua, sillä rikkaat kuluttavat paljon alle tulojensa. Rikkaille annettu lisäraha menee kansantalouden kannalta hukkaan, ellei se mahdollisesti joskus viiveellä päädy investoinniksi samaan kansantalouteen. Tällä hetkellä näin ei tapahdu, sillä köyhiltä leikkaaminen ja palkansaajien tulonsaannin heikentäminen poistavat edellytyksiä kulutuskyvyltä. Arvonlisäveroa korotettiin, ja se on luonteeltaan regressiivinen vaikuttaessaan suurempaan osaan köyhempien kulutuskäyttäytymistä, kuin rikkaiden. Siinä vain muutama efekti, toki myös pääomaveron toiminnallinen regressiivisyys ja yksityisen hoidon lisärahan painottuminen rikkaille vaikuttavat.
Olen suuressa osassa näitä itse nettohyötyjä, mutta kansantalouden kokonaisuuden kannalta hallituksen politiikka on syvästi vahingollista. Leikkaukset opiskelijoilta ovat ehkä kaikkein typerimpiä ja lyhytnäköisimpiä. Mutta hallituksemme on toistaiseksi lähinnä estänyt kansantalouden kasvua. Ei siis ihme, että talous supistuu. Kenties korkojen lasku, joka ei liity mitenkään hallituksen toimintaan, pelastaa pahemmilta vahingoilta. Mutta on hyvä muistaa jo nyt, että korkojen lasku ei liity Suomen hallitukseen, eikä sen vaikutus ole hallituksen ansiota.