Suomen Selviytyjät: Tuo JARKKOHAN ON IHAN SIKAmainen TÖRKEÄ KIUSAAJA!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämmästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tähän on ihan pakko yhtyä. Kaikki osallistujatkin oli ihan tyrmistyneitä noiden kahden käytöksestä vielä viimeisessä koitoksessa.

[QUOTE="mielipide";28400292]Harri olisi saanut voittaa, omasta mielestäni koko finaalikolmikko oli ihan pe.seestä.

Ja nuo Heinin ja Jarkon perustelut voitolleen olivat aivan totaalinoloja. Eivät kyllä liittyneet kilpailuun sitten millään lailla. Ja toi nyt kuitenkin sattu olemaan "Suomen Selviytyjät" -kisa, eikä mikään "Kellä ollut surkein lapsuus ja tähänastinen elämä" -kisa. Myötähäpeä oli kova sana, kun niitä puheita kuunteli.[/QUOTE]
 
Puolustelette Piaa vaikka se ei tajunnut pelin kulusta mitään.
Tämä on totta. Pian ainoa tavoite savustaa Rawa-heimon jäsenet ulos teki hänet sokeaksi itse pelille. Aki yritti avata Pian silmät ja saada hänestä liittolaisen mutta hyväuskoisuus piti Pian liitossa josta hänet oli kuitenkin tietämättään potkittu pois jo aikaa sitten.

Jarkon käytös semifinaalissa oli kyllä mauttomuuden rajoilla. Ehkä se oli peliliike mutta mielestäni meni jo vähän yli. Toisaalta siellä palkintoreissussa Jarkon ja Janin vittuilu Pialle selän takana ei ollut mikään pelistrategia koska eihän Pia ollut siitä siinä vaiheessa edes tietoinen. Se oli siis ihan puhdasta paskan puhumista selän takana.

Heinin avautuminen neuvoston alkupuheenvuorossa oli aivan käsittämätön. Tuossa jo joku aiemmin sanoi että eihän se liittynyt itse peliin mitenkään. Ihan puhdasta säälipisteiden kalastelua johon vain bestiksensä Hanna lähti mukaan. Heini ei tehnyt koko pelissä ensimmäistäkään todellista peliliikettä. Pelkkää läpinäkyvää peesailua. Heikkikin jossain neuvostossa kyseli Heiniltä kuka tekee hänen äänestyspäätöksensä.

Koska finaalissa oli vain Jarkko ja Heini, meni voitto oikeaan osoitteeseen.
Janne oli oma suosikkini alusta asti.
 
Sellainen ei ole selviytyjä joka siirtää oman pahan olonsa ja omat sisäiset ongelmansa porukalla toisen kiusaamiseen. Se on kiusaajan toimintamalli. Voi Heini ja Jarkko, miksi niin teitte? Olitte niin klassisia tapauksia kun psykan oppikirjasta. Olisitte yrittäneeet muistaa että olette kuitenkin televisiossa. Ettei kannata käyttäytyä miten tahasa. Että maikkari käyttää teitä armotta hyväkseen.

Selviytyjiä olivat ne jotka asettuivat tukemaan Piaa, eli Hanna, Nora, Janne ja Harri. Kaikki nämä olisivat ansainneet voiton Pian rinnalla.
Harmi että noi kaksi Jarkko ja Heini pääsivät sinne loppuun ja vielä lopuksi itsensä täysin nolaamaan. Myötahäpeä! käk.
 
Jarkon ja Janin Pialle tekemät tylytysvideot oli akkamaista toimintaa. Niinhän maikkarikin ne, aivan oikein, otsikoikin! äijäakat juoruillee.
Ihan itse juoruilivat äijät. Ei maikkari niitä sanoja heidän suuhunsa dupannut. Häpeä on oma!
 
Jannen porukkahan sen pian dissaamisen aloittu, kun "paljastivat" kaikkein kieroimman pelaajan heimoneuvostossa. Hyvä se on nyt omaa epäonnistunutta pelaamista siellä tuomaristossa märehtiä.

Pia pelasi huonosti, jäi kiinni liitoista, joita yritti solmia, vaikka liitto poikien kanssa oli vielä voimassa ja syytti siitä Hannaa. Eikä Pia ollut fyysisestikään vahvin, ei pystynyt edes sitä yhtä tehtävää suorittamaan, jossa vedettiin suhteutettua painoa. Tästä Hanna ja Heini selviytyivät kuitenkin ok. Janin kolikonetsintäpilakin oli koko porukan juttu eikä Pia olisi sitä löytänyt vaikka kolikko olisi paikallaan ollutkin. Piahan ei osannut tulkita karttaa oikein.

Kaikesta huolimatta pojat veivät Pian mukanaan neljän parhaan joukkoon, eikä Pian voitto jäänyt kiinni kuin jalkojen kutiamisesta.
 
Kuule, aika harvassa työpaikassa annetaan aikuisen miehen käyttäytyä noin.

Nykypäivänä on työterveyshuolto ja psykologit noille kiusaajille. Antamassa terapiaa ja keskusteluttamassa näkökulmat laajemmiksi. Omaa pahaa oloaan ei saa nykypäivänä purkaa toiseen. Apua sille kiusaajlle annetaan, yleensä terapian muodossa ja jos ei saada loppumaan kytöstä niin monoa pyllylle lopuksi, jos ei muu auta.

Kyllä olet kumman sairaassa yhteisössö kasvanut jos pidit tuota normaalina. Vääristyneet käsitykset ne on jollakin.


Jokaisessa, ainakin melkein, työpaikassa on tuollainen kiusaaja peesaajineen. Minun ei tänään tarvitse olla siellä työpaikalla kiusattavanan mutta monen muun täytyy olla. Sitä voisi moni miettiä että kuinka itse kohtelee toisia ihmisiä. Nyt kun kiusaaminen tuotiin tv-ruudulla olohuoneeseen on aika turha esittää tyrmistynyttä, monella työpaikalla tuo käytös on ihan arkipäivää.
 
Heh, tuo pohjoisen mies Aki oil ainoa joka sitkeästi jaksoi vitsailla että jokainen muka olisi ansainnut sen voiton heistä jotka siellä studiossa oli vielä viimeisessä lähtyksessä Heikin kaa jäljellä. He he. Se oli paras vitsi mitä heiti. Kaik ties että kaksi "voittajaa" ei olisi ansainnut...
 

Yhteistyössä