Suomen hallitus tutki: mamujen elättämiseen menee ainakin neljättä miljardia euroa vuodessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
joulukuu 18, 201716:19
Ulkomaalaisissa sosiaalietuuksien saajissa yli 2 000 prosentin kasvu – Tavio: Näin ei voi jatkua

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Politiikka
Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattiin perussuomalaisten aloitteesta, että hallituskaudella laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista. Raportti julkaistiin tänään 18.12.

Tukia saavien määrä hurjassa kasvussa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio näkee kehityksen haitallisena ja vaatii hallitusta ryhtymään ei-työperäisen maahanmuuton tiukennuksiin.

– Kelan tukiin oikeutetut EU-alueen ulkopuolelta pakolaisina tai muina ei-työperäisinä maahan tulleet ovat kasvaneet vuodesta 2004 vuoteen 2016 määrältään 125 334 henkilöllä. Kasvua on tapahtunut yli 2 000 prosenttia.

– Peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella olevien ulkomaalaisten määrä oli 2 146 henkilöä vuonna 2004 ja 50 379 henkilöä vuonna 2016, Tavio listaa.

Osa tilastoissa suomalaisina

Vuosien 2010 ja 2016 välillä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen kustannukset ovat kasvaneet noin miljardista eurosta 2,17 miljardiin euroon. Ulkomaalaisten osuus vuotuisista menoista on kasvanut jatkuvasti ja oli vuonna 2016 jo 16,6 prosenttia näistä etuusmenoista.

Yleisen asumistuen osalta kasvua oli vuosien 2010 ja 2016 välillä 500 miljoonasta eurosta 1,08 miljardiin euroon. Kasvua tapahtui 117 prosenttia.

Tavio huomauttaa, että Suomen kansalaisuus myönnetään usealle jo neljän vuoden jälkeen ja näin maahanmuuttaja siirtyy monissa tilastoissa suomalaiseksi.

Maahanmuuttopolitiikkaan kokonaisuudistus

Hän toivoo, että ei-työperäisestä maahanmuutosta aloitetaan raportin myötä tosiasioihin pohjautuva keskustelu ja hallittuun maahanmuuttopolitiikkaan tähtäävä päätöksenteko.

– Maahanmuuton muuttaminen Suomea hyödyttäväksi edellyttää maahanmuuttopoliittista kokonaisuudistusta, Tavio huomauttaa.
 
vierailija
Ihmetyttää kovasti vasemmistoliiton ja SDP:n mamulinja, että haluavat mahdollisimman paljon tulijoita, jakamaan yhä väheneviä tukirahoja, se on Suomen köyhiltä pois ja leipäjonot vaan pitenee,
en ymmärrä vasemmiston logiikkaa tässä..?
 
vierailija
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta vaan pottunokille, muistakaahan ahertaa ensi vuonna jälleen niska limassa. Ei oo enää montaa vuotta näet enää jäljellä..
 
Ylen uutisessa aiheesta:
  • Tutkijat eivät halunneet tuottaa kiistaa aiheuttavaa summaa maahanmuuton kustannuksista. Sen sijaan he ovat keskittyneet selvittämään millainen vaikutus maahanmuuttajilla on ollut julkiseen talouteen tähän asti ja miten tämä vaikutus voi kehittyä tulevaisuudessa.
  • Raportissa todetaan, että tällaiselle kootulle tiedolle on käyttöä, koska maahanmuuttokeskustelu näyttää usein perustuvan enemmän tunteeseen kuin tietoon.
Eli kustannuksia ei haluttu selvittää, koska epäiltiin lopputuloksen oleva epämiellyttävä. Kuitenkin halutaan keskustelun perustuvan tietoon, ei tunteeseen. Positiiviset tunteet eivät ole yhtään sen parempia kuin negatiiviset, jos kummatkaan eivät perustu tietoon. Ikävät tosiasiat ovat yhtä tosia ja kertomisen arvoisia kuin mukavat.

https://yle.fi/uutiset/3-9982240
 
  • Tykkää
Reactions: .....

Onko tiedossasi joku laskutapa?

Täs viikko sitten kaikki kävelyraitit oli hiekan puutteessa siinä kunnssa, että leikkausaikoja peruttiin kun sairaalat oli liukastelijoita täynnä.

Säästettiinkö jotain hiekoituksessa?

Jos poliisipartio viettää hauskan päivän syömällä donitseja torilla niin nouseeko yhteiskunnan kustannukset jos vievät Rapen putkaan? Onko se tavoite joka vähentäisi kustannuksia tai osoitus paremmasta toiminnasta joka olisi halvempaa?

Kustannuslaskenta kun ei o ihan niin helppoa, et sanotaan, et ihavvarmana menee tsiljardi.
 
Kyllä siihen kustannuslaskentaan tekijöitä löytyy, jos halua on. Kysymys on siitä, että hallitusta muodostettaessa annettu lupaus kustannusten selvittämisestä pitää jotenkin lunastaa, mutta ei haluta antaa lukuja maahanmuuton kritisoijille. Siksi tulokseksi poliittisella ohjauksella saatiin raportti, joka muistuttaa Talvivaaran vuosikertomuksia: tappiota tulee, mutta ongelmiin sisältyy "kehityspotentiaalia".

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160396/RAP2017_27.pdf?sequence=1&isAllowed=y
 
Mä voin laskea mitä sä haluat jos annat mulle lähtönumerot ja kehityspotentiaalikertoimet.

Näin päästään tsiljardiin.
 
vierailija
Ajatelkaa, miten paljon noilla rahoilla olisi voinut perua leikkauksia, esim. koulutukseen tehdyt leikkaukset. Meidän lapsemme kärsivät, koska nämä rikastuttajat pitää saada tänne.
 
vierailija
Ihmetyttää kovasti vasemmistoliiton ja SDP:n mamulinja, että haluavat mahdollisimman paljon tulijoita, jakamaan yhä väheneviä tukirahoja, se on Suomen köyhiltä pois ja leipäjonot vaan pitenee,
en ymmärrä vasemmiston logiikkaa tässä..?
Vasemmisto haluaa mahdollisimman paljon köyhiä ihmisiä, koska köyhillä ihmisillä on tapana äänestää vasemmistoa. Siinä on se logiikka.
 
vierailija
Onko tiedossasi joku laskutapa?

Täs viikko sitten kaikki kävelyraitit oli hiekan puutteessa siinä kunnssa, että leikkausaikoja peruttiin kun sairaalat oli liukastelijoita täynnä.

Säästettiinkö jotain hiekoituksessa?

Jos poliisipartio viettää hauskan päivän syömällä donitseja torilla niin nouseeko yhteiskunnan kustannukset jos vievät Rapen putkaan? Onko se tavoite joka vähentäisi kustannuksia tai osoitus paremmasta toiminnasta joka olisi halvempaa?

Kustannuslaskenta kun ei o ihan niin helppoa, et sanotaan, et ihavvarmana menee tsiljardi.
Eiköhän nämä sinun Rapesi ole nykyään enemmänkin Mohammedeja ja Ahmedeja?
 
Mä voin laskea mitä sä haluat jos annat mulle lähtönumerot ja kehityspotentiaalikertoimet.

Näin päästään tsiljardiin.
Tässä sinulle asiantuntijan (taloustieteen professori Matti Viren) näkemys raportista ja laskemisen vaikeudesta:
Toteamukset tyyliin ”maahanmuutto on niin monimutkainen asia, että siitä ei voi sanoa mitään”, ovat tyhmintä, mitä valtionhallinto voi alamaisilleen kertoa. Ja jos ei haluta kertoa mitään, sanotaan se sitten suoraan.

http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247845-mita-maahanmuutto-maksaa
 
Tota...
siit laskemisen vaikeudesta.
Jos poliisipartio on illan torilla ja syö donitseja niin se maksaa summan x (donitsit he maksavat itse)
Jos he pistävät nakkikioskilla riehuvan Rapen rautoihin ja vievät putkaan niin maksaako se enemmän vai vähemmän?
Kustannukset voidaan laskea taksi&hotellihinnoin
Vapaaehtoisesti mennen Rape maksaisi taksista 50,- ja hotelliyöstä 200,-
Koska Rape ei mene miekkataksiin ja pahnahotelliin vapaaehtoisesti niin summat voitaneen tuplata?
Joten Rapen kuluiksi voidaan helposti laskea 500,-
Tuon kun kertoo tuhannella Rapella niin voidaan todeta, että jokainen lauantai-ilta maksaa yhteiskunnalle puoli miljoonaa.
Kielletäänkö lauantait säästösyistä?

Miten toi 500,- säästetään?

Ainoa tapa säästää toi summa on palkata vähemmän poliiseja ja ylläpitää vähemmän putkatiloja.

Mut hei, itse asiassa noin jo tehdään! Enontekiön ainoa poliisipartio on jäämässä eläkkeelle eikä uutta ole luvassa niin kunta miettii oman seriffin palkkaamista.
 
jo monien vuosikymmenien ajan poliisi on kuskannut Rapea putkaan.
Suomi Oy on tämän Rapen taksi liikenteen laittanut budjettiinsa, siihen vanhustenhoidon, mielenterveyden, koulutuksen, sosiaalimenojen rinnalle.
Hyvin Suomi Oy mennä porskuttanut menemään, vaikka Rape pikku ajeluja on saanut.

Mutta sitten alkaa lauantai illat jolloin poliisi ottaa taksin kyytiin joka reissullaan Rapen ja 4 Muhamedia.
yhtäkkiä onkin noussut nelinkertaiseksi poliisin taksikuljetus.
tämä summa ei ollut Suomi Oy:n budjetissa, joten pitää hiukan laittaa
budjettia uusiksi ja nipistää näistä muista budjetissa olevista asioista.

Mutta sitten huomataan, että eihän se onnistu, niissä muissa osa-alueissa on myös noussut kulut moninkertaisksi.

tässä on Suomi Oy:llä miettimistä, miten paljon mitäkin osa-aluetta leikataan, jotta tämä yhtäkkiä lisääntynyt kulu saadaan katettua.

jos jatkettaisiin nykyään vain Rapen kuskausta, oltaisiin budjetissa, mutta Mohamedien lisäys laittoin budjetin pepulleen.

Katsotaan miten tämä saadaan kuntoon, toivottavasti ei kovin suurta leikkausta lapsilta tai vanhuksilta oteta

tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu
 
Hei, mulla on idea. Säästetään niistä Muhammedeista. Lakataan maksamasta niiden asuminen ja terveydenhuolto. Maksetaan paluukyyti sinne mistä on tulleetkin. Problem solved.
 
Onko tiedossasi joku laskutapa?

Täs viikko sitten kaikki kävelyraitit oli hiekan puutteessa siinä kunnssa, että leikkausaikoja peruttiin kun sairaalat oli liukastelijoita täynnä.

Säästettiinkö jotain hiekoituksessa?

Jos poliisipartio viettää hauskan päivän syömällä donitseja torilla niin nouseeko yhteiskunnan kustannukset jos vievät Rapen putkaan? Onko se tavoite joka vähentäisi kustannuksia tai osoitus paremmasta toiminnasta joka olisi halvempaa?

Kustannuslaskenta kun ei o ihan niin helppoa, et sanotaan, et ihavvarmana menee tsiljardi.
Täysin tarkkoja summia on mahdoton laskea, mutta aika helpolla esim maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia voitaisiin laskea.
Jo pelkästämään keräämällä tiedot kelan, sosiaalitoimen ja terveysjärjestelmien tilastoista saataisiin jo hyvä kuva summien kokonaisluokasta.
Siihen päälle voidaan sitten laskea epämääräisempiä poliisien ym. kohonneita kustannuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: Ärsyttävä tyyppi

Yhteistyössä