Suomen Asiakastieto Oy
asiakastieto.wordpress.com
kuvassa Jukka Ruuska, Suomen Asiakastieto Oy:n toimitusjohtaja. Hän elää petoksesta, vahingoittaen tervettä liiketoimintaa sekä yrittäjiä. Veronkierto on kuitenkin Ruuskan rakkain bravuurilaji! Siihen saakka kunnes poliisin talousrikososasto pukee hänet VHL:n vanginvaatteisiin.
Suomen Asiakastieto Oy
(Enento Group)
Ajattelepa ajatusmallia että perustaisit yrityksen jonka toiminta perustuisi järjestelmälliseen yrittäjien vahingoittamiseen, väärennettyjen sertifikaattien kauppaamiseen sekä yrittäjien halventamiseen julkaisemalla heistä tekaistuja ja valheellisia tietoja kunnianloukkaus- kriteerien täyttyessä.
Juuri tätä tekee
Suomen Asiakastieto Oy eli Nykyään
Enento Group, porukka on vaihtanut nimensä tänä kesänä
Eräs Vantaalainen raportoi kuinka eräs kalustoasentaja oli hiljattain käynyt asiakkaan tykö hakemassa yrityksen vuokrahuonekaluja takaisin koska yritys oli tehnyt konkurssin.
Kyseisen yrityksen työhuoneen seinällä komeili edellisellä viikolla Suomen asiakastiedolta ostettu “korkein luokitus” AAA-luokitustaulu. Vaikka yritys oli kuitenkin jo tehnyt konkan.
Juuri tälläisiä sertifikaatteja Suomen Asiakastieto kauppaa parilla sadalla, huijaus on siis ilmeinen. Kyseessä ei ole yksittäistapaus sillä maakunnissakin ihmetellään kuinka erehdyttävän ja huijaukseen perustuvan Suomen asiakastiedon “suomen vahvimmat” sertifikaatin saa sellainenkin yritys jolla on jo peräti 230 maksuhäiriömerkintää.
Suomen Asiakastieto eli nykyään Enento Group pyytää kyseisestä erehdyttävästä plakaatista siis parisen sataa euroa välittämättä realiteeteista.
Suomen asiakastieto loukkaa lisäksi yksityisiä kotitalouksia ja kuluttajia virittämillään “maksukykymittareilla” joiden konkreettisuus perustuu epätodellisuuteen, sekä julkaisee lupaa kysymättä heistä vääristettyjä tietoja sähköisessä verkossa. Rikosoikeudelliset arvioinnit ylittyvät usealla tasolla.
Suomen asiakastiedon (enento group) toimintaa voisi verrata internetin hakemistomyyjien toimintaan joissa kopioidaan yrittäjän tiedot virallisista lähteistä, väärennetään niihin osoite ym tietoja ja julkaistaan ne internetissä. Soitetaan sitten yrittäjälle ja vaaditaan rahaa että “tietonne korjataan hakemistoluetteloomme” maksua vastaan.
Jokaisen yrittäjän tiedot ovat esillä virallisissa portaaleissa mm YTJ täysin maksutta.
Suomen Asiakastieto (enento group) ei ole viranomainen vaan kaupallinen yritys jonka toiminta on jo kärähtänyt.
Luottotietolain 2.luvun mukaisesti hyvä luottotietotapa edellyttää että:
“Luottotietotoiminnan harjoittajan, luottotiedon käyttäjän ja luottotietoja muutoin käsittelevän on noudatettava toiminnassaan huolellisuutta sekä pidettävä huolta siitä, että luottotietojen laadusta, rekisteröityjen tiedonsaantioikeuksien toteutumisesta sekä tietojärjestelmien tietoturvallisuudesta ja käsittelyn valvonnasta huolehditaan asianmukaisesti”
Luottotietolaki edellyttää myös hyvää käytöstapaa, Suomen Asiakastiedon tahallisuus todistaa että lain noudattaminen näyttää olevan tälle porukalle pelkkä pyyhe.
Suomen Asiakastieto Oy:n toiminta on paljastettu usealta sektorilta, yrittäjien kannattaa aktivoitua joukkokanteeseen tai rikosprosessiin Suomen asiakastietoa vastaan kun havaitsevat Suomen asiakastiedon julkaisseen heistä kunnianloukkauksen kriteeritkin täyttäviä epärealistisia tietoja ja valheita sähköisessä verkossa.
lue tästä:
Näin Suomen Asiakastiedon huipputulos karkaa verottajalta”