Aloitteen sisältö
Me Suomen äänioikeutetut kansalaiset esitämme, että eduskunta päättää antaa hallitukselle tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan lainvalmisteluprosessia suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Aloitteen tarkoituksena on kiinnittää erillisellä ruokaturvaan keskittyvällä lainsäädännöllä huomiota siihenkin tilanteeseen, että Suomesta alkaisi ruuantuotanto vähentyä kriittisesti ilman erillistä yhteiskunnallista kriisiolosuhdetta tai poikkeusoloja.
Perustelut
Suomessa ruuantuotanto perustuu edelleen valtaosin yksityisten ihmisten omistamilla maatiloilla tapahtuvaan yritystoimintaan. Valtaosa maatalousyrityksistä on yksityisiä perheviljelmiä, vaikka osakeyhtiömuotoinen viljelymuoto onkin hitaasti lisääntymässä. Myös osakeyhtiömuotoisessa viljelyssä omistajat ovat yksityisiä viljelijöitä, jotka osallistuvat itse tilan töihin.
Ruuantuotanto on markkinaehtoista liiketoimintaa, vaikka erilaisten maataloustukien merkitys onkin huomattava. Ruuantuotannon erityislaatuisuutta on myös se, että sitä pidetään huoltovarmuuden kannalta välttämättömänä toimintana.
Elintarvikemarkkinoiden kehityttyä Suomen ruuantuotanto on joutunut tilanteeseen, jossa tuotannon kannattavuus ei ole parantunut ruuantuotannon voimakkaasta tuottavuuden kehittymisestä huolimatta. Suomalainen ruuantuotanto joutuu kilpailemaan eurooppalaisten tuotteiden kanssa yhteisen markkina-alueen vuoksi. Tulevaisuudessa Mercosur-sopimuksen vaikutuksia suomalaiselle ruuantuotannolle on vaikea ennustaa, mutta niitä on vaikea nähdä myönteisinä. Toisaalta erityisesti suomalaisen kaupan vahvaa roolia on pidetty epäterveenä. Myös elintarviketeollisuus on Suomessa hyvin keskittynyttä.
Suomessa myydään kuluttajille ja julkisille ostajille ulkomaisia tuotteita, joiden tuotantomenetelmät ovat Suomessa kielletty. Se luo räikeän epäsuhdan kotimaisen ja ulkomaisen tuotannon välille.
Suomalaisten ruuantuottajien pitkään jatkunut kannattavuuskriisi on pahentunut viime vuosina. Maatalouden investointitahti on jäänyt toimialan kannalta liian alhaiseksi, eikä alalle tule riittävästi uusia yrittäjiä.
Euroopan Unioni ja Suomen valtio ovat säätäneet lukuisia maatalouteen, ruuantuotantoon ja elintarvikeketjuun vaikuttavia lakeja. Huoltovarmuuteen liittyvistä tärkeimmät ovat Laki huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992) ja Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (568/2024). Molemmat ovat tarkoitettu vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tilanteeseen, jossa ruuantuotanto alkaa markkinaehtoisesti vähentyä huoltovarmuuden kannalta kriittisesti, ei ole varauduttu erillisellä lainsäädännöllä.
Erillinen laki ruokaturvasta loisi mekanismeja reagoida ruuantuotannon vähentymiseen myös ilman vakavia häiriötilanteita ja poikkeusoloja. Lainsäädäntövalmistelussa tulisi ottaa kantaa ainakin seuraaviin seikkoihin:
1. Suomalaisen tuotannon asema vähittäismarkkinoilla
Lainsäädännössä tulisi tarkastella keinoja estää sellaisten tuotteiden markkinointi, välittäminen ja myynti Suomessa, joiden tuottaminen on jollakin lainsäädännöllä tai tukiehdoilla Suomessa kielletty.
2. Ruuantuotannon omavaraisuusasteet ja tavoitetasot
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mitä peruselintarvikkeita Suomessa on tuotettava ja mitkä ovat tuotantomäärien tavoitetasot.
3. Kriittisten tuotantopanosten määrittäminen
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mitkä tuotantopanokset ovat ruuantuotannon kannalta kriittisiä ja miten niiden saanti varmistetaan kaikissa olosuhteissa.
4. Tukijärjestelmät ja taloudellinen tuki
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä mahdolliset tukijärjestelmät tai taloudellinen tuki, joilla suomalainen ruuantuotanto saadaan säilymään kannattavana liiketoimintana.
5. Vastuut elintarvikeketjussa ruuantuotannon turvaamiseksi
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä keinoja, miten elintarviketjussa saadaan varmistettua riittävä osuus lopputuotteen arvosta alkutuottajille, tarvittaessa lainsäädännön avulla. Harkittavaksi myös jää, miten riittävää alkutuotannon kannattavuutta tulisi mitata.
6. Ruokajärjestelmän seuranta ja tiedonkeruu
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä mittarit ja keinot seurata ruuantuotannon kestävyyttä.
7. Osaamisen turvaaminen ja jatkuvuus
Lainsäädäntötyössä tulisi kartoittaa, miten varmistetaan osaamisen turvaaminen ja jatkuvuus maatalouden keskittyessä ja pirstoutuessa sekä ruuantuottajien ikääntyessä.
8. Kuluttajien tietoisuuden lisääminen
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mikä osuus ruokaturvan säilymisessä on kuluttajien ja yhteisöjen osallisuudella, kuluttajakasvatuksella ja tietoisuuden lisäämisellä.
Laki ruokaturvasta toimisi kokoavana lainsäädäntönä. Se toimisi työkaluna arvioitaessa kaikkea uutta maatalouteen tai ruuantuotantoon liittyvää lainsäädäntöä ja kehittämistä. Ruokaturvaan keskittyvän lainsäädännön avulla luotaisiin mekanismit ja toimintamallit, joiden avulla ruuantuotannon vähentymiseen voitaisiin reagoida nopeasti.
Ruuantuotannon ollessa pääomavaltaista, pääosin yksityiseen omistamiseen perustuvaa, yritystoimintaa, tuotantoketjussa pitäisi olla luottamus tuotannon tulevaisuudesta. Laki ruokaturvasta loisi koko elintarviketjulle pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta.
Kotimainen puhdas ravinto on prioriteetti!
Me Suomen äänioikeutetut kansalaiset esitämme, että eduskunta päättää antaa hallitukselle tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan lainvalmisteluprosessia suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Aloitteen tarkoituksena on kiinnittää erillisellä ruokaturvaan keskittyvällä lainsäädännöllä huomiota siihenkin tilanteeseen, että Suomesta alkaisi ruuantuotanto vähentyä kriittisesti ilman erillistä yhteiskunnallista kriisiolosuhdetta tai poikkeusoloja.
Perustelut
Suomessa ruuantuotanto perustuu edelleen valtaosin yksityisten ihmisten omistamilla maatiloilla tapahtuvaan yritystoimintaan. Valtaosa maatalousyrityksistä on yksityisiä perheviljelmiä, vaikka osakeyhtiömuotoinen viljelymuoto onkin hitaasti lisääntymässä. Myös osakeyhtiömuotoisessa viljelyssä omistajat ovat yksityisiä viljelijöitä, jotka osallistuvat itse tilan töihin.
Ruuantuotanto on markkinaehtoista liiketoimintaa, vaikka erilaisten maataloustukien merkitys onkin huomattava. Ruuantuotannon erityislaatuisuutta on myös se, että sitä pidetään huoltovarmuuden kannalta välttämättömänä toimintana.
Elintarvikemarkkinoiden kehityttyä Suomen ruuantuotanto on joutunut tilanteeseen, jossa tuotannon kannattavuus ei ole parantunut ruuantuotannon voimakkaasta tuottavuuden kehittymisestä huolimatta. Suomalainen ruuantuotanto joutuu kilpailemaan eurooppalaisten tuotteiden kanssa yhteisen markkina-alueen vuoksi. Tulevaisuudessa Mercosur-sopimuksen vaikutuksia suomalaiselle ruuantuotannolle on vaikea ennustaa, mutta niitä on vaikea nähdä myönteisinä. Toisaalta erityisesti suomalaisen kaupan vahvaa roolia on pidetty epäterveenä. Myös elintarviketeollisuus on Suomessa hyvin keskittynyttä.
Suomessa myydään kuluttajille ja julkisille ostajille ulkomaisia tuotteita, joiden tuotantomenetelmät ovat Suomessa kielletty. Se luo räikeän epäsuhdan kotimaisen ja ulkomaisen tuotannon välille.
Suomalaisten ruuantuottajien pitkään jatkunut kannattavuuskriisi on pahentunut viime vuosina. Maatalouden investointitahti on jäänyt toimialan kannalta liian alhaiseksi, eikä alalle tule riittävästi uusia yrittäjiä.
Euroopan Unioni ja Suomen valtio ovat säätäneet lukuisia maatalouteen, ruuantuotantoon ja elintarvikeketjuun vaikuttavia lakeja. Huoltovarmuuteen liittyvistä tärkeimmät ovat Laki huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992) ja Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (568/2024). Molemmat ovat tarkoitettu vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tilanteeseen, jossa ruuantuotanto alkaa markkinaehtoisesti vähentyä huoltovarmuuden kannalta kriittisesti, ei ole varauduttu erillisellä lainsäädännöllä.
Erillinen laki ruokaturvasta loisi mekanismeja reagoida ruuantuotannon vähentymiseen myös ilman vakavia häiriötilanteita ja poikkeusoloja. Lainsäädäntövalmistelussa tulisi ottaa kantaa ainakin seuraaviin seikkoihin:
1. Suomalaisen tuotannon asema vähittäismarkkinoilla
Lainsäädännössä tulisi tarkastella keinoja estää sellaisten tuotteiden markkinointi, välittäminen ja myynti Suomessa, joiden tuottaminen on jollakin lainsäädännöllä tai tukiehdoilla Suomessa kielletty.
2. Ruuantuotannon omavaraisuusasteet ja tavoitetasot
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mitä peruselintarvikkeita Suomessa on tuotettava ja mitkä ovat tuotantomäärien tavoitetasot.
3. Kriittisten tuotantopanosten määrittäminen
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mitkä tuotantopanokset ovat ruuantuotannon kannalta kriittisiä ja miten niiden saanti varmistetaan kaikissa olosuhteissa.
4. Tukijärjestelmät ja taloudellinen tuki
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä mahdolliset tukijärjestelmät tai taloudellinen tuki, joilla suomalainen ruuantuotanto saadaan säilymään kannattavana liiketoimintana.
5. Vastuut elintarvikeketjussa ruuantuotannon turvaamiseksi
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä keinoja, miten elintarviketjussa saadaan varmistettua riittävä osuus lopputuotteen arvosta alkutuottajille, tarvittaessa lainsäädännön avulla. Harkittavaksi myös jää, miten riittävää alkutuotannon kannattavuutta tulisi mitata.
6. Ruokajärjestelmän seuranta ja tiedonkeruu
Lainsäädäntötyössä tulisi etsiä mittarit ja keinot seurata ruuantuotannon kestävyyttä.
7. Osaamisen turvaaminen ja jatkuvuus
Lainsäädäntötyössä tulisi kartoittaa, miten varmistetaan osaamisen turvaaminen ja jatkuvuus maatalouden keskittyessä ja pirstoutuessa sekä ruuantuottajien ikääntyessä.
8. Kuluttajien tietoisuuden lisääminen
Lainsäädäntötyössä tulisi harkittavaksi, mikä osuus ruokaturvan säilymisessä on kuluttajien ja yhteisöjen osallisuudella, kuluttajakasvatuksella ja tietoisuuden lisäämisellä.
Laki ruokaturvasta toimisi kokoavana lainsäädäntönä. Se toimisi työkaluna arvioitaessa kaikkea uutta maatalouteen tai ruuantuotantoon liittyvää lainsäädäntöä ja kehittämistä. Ruokaturvaan keskittyvän lainsäädännön avulla luotaisiin mekanismit ja toimintamallit, joiden avulla ruuantuotannon vähentymiseen voitaisiin reagoida nopeasti.
Ruuantuotannon ollessa pääomavaltaista, pääosin yksityiseen omistamiseen perustuvaa, yritystoimintaa, tuotantoketjussa pitäisi olla luottamus tuotannon tulevaisuudesta. Laki ruokaturvasta loisi koko elintarviketjulle pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta.
Kotimainen puhdas ravinto on prioriteetti!