Suomalainen maituotuotanto suuri syyllinen koliikkiin ja diabetekseen!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dynamiitti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Dynamiitti

Aktiivinen jäsen
04.03.2009
3 304
2
38
Jyväskylä
Tulipas valaiseva lähetys Radio Suomessa. Joku ravitsemusneuvoja kertoi aika karua faktaa suomalaisesta maidon käsittelystä. Ulkomailla maito ei aiheuta vastaavia ongelmia kun proteiineja ei pilkota samalla tavalla. Suomalainen maito saa kehon kääntymään itseään vastaan. Diabetes ja koliikki on jostain syystä aika suomalaisia ilmiöitä ja maitotuotteet on kuulemma siihen suurin syyllinen.

Jos äiti esim. imettäessä nauttii mitä tahansa maitotuotteita niin altistaa lapsensa koliikille. KAIKKI maitotuotteet pitäisi kieltää Suomessa sen ravintoterapeutin mukaan, erityisesti imettäviltä ja alle 2-vuotiailta lapsilta. Reilu 2-vuotiaalla lapsella on jo jonkin verran kehittyneempi systeemi käsittelemään maitotuotteita.

Mm. margariinituotteiden rasvankovetusmenetelmissä kehittyy sellaisia yhdisteitä joiden vaikutuksia eivät edes kemistit tunne. Suomalaisessa maitotehtailussa on jotain mätää.

Ja suomalaista maidontuotantoa kun on vielä käsketty kannattamaan. :| Miksi ihmisillä maksatetaan terveyden uhalla se että Valio saa vain tuottaa myrkyllisiä maitotuotteita? Voisi olla iso säästö jos tuohon asiaan tulisi ratkaiseva parannus.

Kuopuspojallamme oli kova koliikki vauvana ja jotenkin tuohon uutiseen suhtautui nyt sen vuoksi aika vakavasti kun vauva tulossa. Pitäisikö todella jättää kaikki maitotuotteet pois? Entä äidinmaidonkorvikkeet jotka on tehty lehmänmaidosta?

 
Oon kuullut tosta maidosta ja diabeteksestä aikaisemminkin! Onhan totta ettei diabetestä esiinny juurikaan esim. Vietnam, Thaimaa, ym.maissa joissa maitoa ei juoda eikä maitotuotteita käytetä niin paljoa?? Miksi Suomessa se on jo kansantauti?
 
ostakaa vain luomumaitoa, jos tahdotte maitoa käyttää. luomumaidossa proteiinit eivät pilkkoudu koska se valmistuvaihe jätetään pois.

itse en käytä maitotuotteita juurikaan, saan migreenin ja lapsesta asti kehoni ei ole niitä tahtonut. toinen lapseni ei suostu syömään edes juustoa ja näin on ollut aina eli jättää itse maitotuotteet pois, hänen kehonsa kertoo näköjään mikä sopii.
 
Diabeteksen syitä on etsitty suomalaisesta maidosta jo useita vuosia! Mä olen ykköstyypin diabeetikko ja mun tyttö oli mukana tutkimuksessa jossa sai rintamaidon lisäksi sellasta kallista maitojauheesta tehtyä maitoa sillon melkein 7 vuotta sitten jo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
ostakaa vain luomumaitoa, jos tahdotte maitoa käyttää. luomumaidossa proteiinit eivät pilkkoudu koska se valmistuvaihe jätetään pois.

itse en käytä maitotuotteita juurikaan, saan migreenin ja lapsesta asti kehoni ei ole niitä tahtonut. toinen lapseni ei suostu syömään edes juustoa ja näin on ollut aina eli jättää itse maitotuotteet pois, hänen kehonsa kertoo näköjään mikä sopii.

PEESI!!! OIKEA TANKKIMAITO OLISI KAIKKEIN TERVEELLISINTÄ KOHTUUDELLA JUOTUNA. (ohoh tuli isolla). :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja koliikkivauvan äiti:
entäs kun minä en imettänyt ja vauvalla oli koliikki?

Varmaan sai sitten sitä korviketta. Mikä on tehty maidosta... :whistle:

Mä imetin ekaa 8 kk ja söin normaalin ruokavalion mukaan kun neuvolassa käskettiin syödä paljon maitotuotteita että ei tule itselle kalsiumin ja D-vitamiinin puutosta kun imettää... Maitoa ruuan kanssa, juustoa leivälle, jugurttia aamupalana ja piimää välipalana, herkutteluun jäätelöä... -> vauva itkuinen ja sai mahanpuruja maidosta. Korvike aiheutti vielä pahemmat vaivat ja huudot.

Kakkosta imettäessä karppasin ja söin tosi vähän maitotuotteita. Partaäijä-jugurttia joskus ja tosi vähän juustoja, kermaa jonkun verran. Maitoa ja jäätelöä ei lainkaan.

Että mä ainakin uskon että tuossa voi olla ihan vissi perä!
 
Esikoinenkin joi korviketta vauvana mutta hänellä ei kylläkään koliikkia ollut. Eipä huvittaisi kyllä joutua kalliita erikoiskorvikkeitakaan ostamaan jos koliikkitapaus olisi tämä tulevakin vauva. :/ Ihan tuonkin takia imetyshaaveet on aika korkealla... mutta tiedän ettei se tule varmaan tälläkään kertaa onnistumaan kun ei maitoa ole herunut aiemminkaan.
 
No mä olen vetäny juustoa, maitoa, jätskiä ja jugurttia mielin määrin ja meillä ei ainakaan vielä oo koliikkia (tyttö 5kk) ja ei kai sitä enää tulekaan.
Jos meen vaavin suolisto sit on jo niin kehittynyt? Mutta olen mä syönyt päivittäin myös sitä kuuluisaa suklaata (myös raskausaikana), oliskohan sillä osuutta asiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolikon toinen puoli:
Alkuperäinen kirjoittaja hedona:
ei apua, en mä halua lopettaa maidon juontia :'( maito on hyvää.

ei tarvikaan lopettaa. osta luomua kaupasta tai mieluiten tilalta, jos vain suinki mahdollista!

Luomumaidon suosiminen olisikin ihan hyvä juttu. En vain tiedä olisiko itsellä siihen yksinhuoltajana hirveästi varaa jos kovin kallista. :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja miirikki:
Oon kuullut tosta maidosta ja diabeteksestä aikaisemminkin! Onhan totta ettei diabetestä esiinny juurikaan esim. Vietnam, Thaimaa, ym.maissa joissa maitoa ei juoda eikä maitotuotteita käytetä niin paljoa?? Miksi Suomessa se on jo kansantauti?

perimä?
 
Mä uskon tuohon juttuun kyllä. Mutta kerronpa koliikkivauvatarinani: eka vauvan raskausaikana en juonut maitoa ollenkaan. Joskus satunnaisesti jäätelö tai suklaata tai ruuanlaitossa käytin hyla tuotteita. Olin laktoosi intoleranssin takia ollut maidotta lähes 10vuotta. Vauva synty ja kärsi koliikista. Ja 1vuotiaana siirtyi lehmänmaidon juontiin normaalisti. Eikä hänellä ollut mitään maha oireita siitä. Imetin siis 1vuotiaaksi.

Toinen raskaus oli sillai erilainen että olin opetellut juomaan laktoositonta maitoa ja join sitä paljon. Joka ruuan kanssa. Ja käytin ruuanvalmistukseenkin. Vauva syntyi ja ei kärsinyt koliikista tai mistään vatsaoireista! Imetin 1vuotiaaksi ja kun lehmänmaito ja viljat piti aloittaa 1v:nä niin oli allerginen niille. Ja reagoi vatsavaivoillaan. Maidon aiheuttamat reagtiot katosi 2vuotiaana. viljat toivottavasti tässä lähivuosina.
 
Mutta osaakos kukaan sanoa että jos me ollaan nyt aikuisikään asti vedetty normaalisti maitotuotteita ja nyt siirryttäis luomutuotteisiin ni "auttaako" se enää meidän kroppaan?! Ja juuri kun esimerkiksi mulla on se diabetes jo!?

Ja jos ne diabetes geenit olis jo valmiiksi mun likalla mutta diabetes ei ole puhjennut ni jos nyt alan luomutuotteita sille syöttämään niin eikö se olis "turhaan heitettyä spekulaatiota"? Vaikkakin onhan luomutuotteilla muitakin hyviä merkityksiä mutta jos nyt puhutaan vaan tästä diabeteksen synnystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja raisa:
Mä uskon tuohon juttuun kyllä. Mutta kerronpa koliikkivauvatarinani: eka vauvan raskausaikana en juonut maitoa ollenkaan. Joskus satunnaisesti jäätelö tai suklaata tai ruuanlaitossa käytin hyla tuotteita. Olin laktoosi intoleranssin takia ollut maidotta lähes 10vuotta. Vauva synty ja kärsi koliikista. Ja 1vuotiaana siirtyi lehmänmaidon juontiin normaalisti. Eikä hänellä ollut mitään maha oireita siitä. Imetin siis 1vuotiaaksi.

Toinen raskaus oli sillai erilainen että olin opetellut juomaan laktoositonta maitoa ja join sitä paljon. Joka ruuan kanssa. Ja käytin ruuanvalmistukseenkin. Vauva syntyi ja ei kärsinyt koliikista tai mistään vatsaoireista! Imetin 1vuotiaaksi ja kun lehmänmaito ja viljat piti aloittaa 1v:nä niin oli allerginen niille. Ja reagoi vatsavaivoillaan. Maidon aiheuttamat reagtiot katosi 2vuotiaana. viljat toivottavasti tässä lähivuosina.

No mutta eihän näitä juttuja voi yksilöidä. Puhutaan yleisesti kuitenkin. Onhan diabetestä ja koliikkia ilman maitoakin olemassa.

 

Yhteistyössä