suolen tyhjennys synnärillä

Mulle ekakerralla sanottiin vaan että nyt laitetaan peräruiske, ja niin se laitettiin, ei siis kysytty että haluatko vai et. Mutta ei mua haitannut, hyvä juttu se oli!
Toisella kertaa sitten kysyi että millon oot viimeksi kakkinu, ja kun siitä oli mulla paripäivää aikaa, niin totesi että parasta laittaa peräruiske. Ja itekkin halusin sitä.

Mulla ainakin suoli senkun laiskistuu loppua kohti, ei todellakaan itestään tyhjene ennen synnytystä. Siksi mielellään otan vastedeskin sen ruiskeen!
 
Jorvissa synnytin ja ei tollasesta asiasta ollu kyl puhetta.

Mun kaverilla oli tullu isot synnyttäessä. Kätilö oli ottanut hanskat kädessä kakan ja kiikuttanu pois. Kaveri synnytti siis kontillaan.
 
kaakka
ihan luonnostaan on kummallakin kerralla suoli tyhjentynyt eli olen pari eka tuntia laitoksella istunut vessassa. Luonto hoitaa sen homman. En ota kolmannellakaan mitään ruiskeita, eikä ne edes toisella kerralla semmosta ehdottanukaan.
 
Tayssissa kysyttiin, otin enkä tiedä oliko tyhjennyksellä vaikutusta suuntaan tai toiseen. Pieni juttu tommonen yksi suolen tyhjennys siinä yhteydessä on kun vertaa mitä sieltä alapäästä muuta tulee pihalle...
 
mukavempi synnytys
mulle tehtiin ja mielelläni otin sen... oli mukavempi synnyttää kun oli suoli tyhjennetty, ehdottomasti otan sen seuraavallakin kerralla ja synnytyksen jälkeen ei tarvitse heti huolehtia että "jännittää" kakalle meno kun alapää kipeä,..., suosittelen. siinä ei ole mitään kamalaa, mua lähinnä nauratti et on tääkin toimenpide =)
 
Molemmilla kerroilla on peräsuoli tyhjennetty,kysyttiin ainakin viimeksi että haluanko. Ainakin itse tuntui miellyttävämmältä ajatella ettei ponnistuksen yhteydessä tule muutakin tavaraa...suosittelen, ei kestä kuin hetken.
 
en ole ees tienny et semmosia enää vuosikausiin on tehty ja taitaa olla synnärikohtasta?? ite synnytin tyksissä syksyllä 04 eikä kukaan mittään semmosista ees puhunu en kyl ois ees antanu laittaa!! eikä kyllä laiteta nytkään kun tää kakkonen syntyy!! tulkoon mitään tulee ulos!!
 
Olisipa tarjottu, mutta ei ja kun en tiennyt :ashamed: . Oli nimittäin sen verran tuskallista istua isolla hädällä synnytyksen jälkeen kun oli paikat leikelty ja revenneet. Tikit aukes siinä touhussa. Kolmannella kerralla aion todellakin pyytää sen.
 
vieras2
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.08.2006 klo 19:00 vieras kirjoitti:
Onko teillä ollut mies katsomassa, kun sitä peräruisketta laitetaan? Itse haluaisin tuollaiset asiat hoitaa ihan vaan jonkun vieraan ihmisen kanssa, enkä ketään tuttua katsomaan peräruiskejuttuja.
samassa huoneessa kyllä oli mutta ei se sitä vierestä tullu vahtaamaan. vessassa sain käydä ihan yksin.
 
Synnytin tyksissä eikä siellä edes kysytty haluanko ruiskeen. Toinen kätilö vain sanoi että ei sieltä suolesta mitään tule, vaikka siltä tuntuukin ja toinen sanoi että ihan varmasti tulee tavaraa sängylle kun ponnistaa. Ota nyt heidän puheistaan sitten jotain selvää :LOL: Itse en edes tiedä tuliko sieltä sitten jotain synnytyksen aikana :LOL:
 
Minulle se laitettiin...ei kysytty mutta sanottiin että mennään valmisteluhuoneeseen laittaan perasuike ja vaihtaan vaatteet jne...
Kokemuksena ite vesiperäruiske ei ollut kummonen...ei mitenkään kauhea eikä mukava. Olin kylläkin jo ennen synnytystä päättänyt että vaadin sen..ellei ehdoteta.

Siitähän on TODELLA paljon apua ja se on järkevä ottaa..Synnytyksessä ei sitten ainakaan enää pas.kat paina suolessa vauvan lisäksi..eikä tosiaan tarvii kakkia siinä synnytyspöydällä.. ihan riittävän nöyrryyttävää ja likaista se on jo ilman sitä ulostettaki... ja tosiaan siitä suolen tyhjentämisestä on myös synnytyksen jälkeen apua..kun ei tarvi sitte heti mennä isolle hädälle ommellulla ja kipeellä alapäällä...eikä sitten sen takia tarvi kärsiä ummetuksestakaan kun ei voi/ saa suolta kokonaan tyhjentymään..kipujen ja synnytyksessä " säikähtäneen suolen" takia..

Mulla muutama kaveri ei oo sitä ottanu/ saanu ja niillä ollu aika karseitaki kokemuksia...joskus jopa kätilöharjoittelijaa hymyilyttänyt kun pas.kat tullu siihen pöydälle..ja on siinä miehelläki jo ihan tarpeeksi nähtävää ja ihmeteltävää ilman että vielä #&%?$!*. natki siinä..

Että siinä mun mielipide asiasta..miks ette hyvät ihmiset ottais sitä?? mitä huonoa siinä on?? Jos se toimenpide teitä jotenki inhottaa nii ei sitä kyllä voi verratakaan muihin toimenpiteisiin joita siinä synnytyspöydälläkin joudutaan tekemään..se sentään tehdään erillisessä huoneessa vain hoitajan läsnäollessa..ja hoitajakin lähtee heti ruiskeen laitettuaan pois...joten siinä saa sitte iha rauhassa ja yksin suorittaa toimenpiteen loppuun...
 
Mulle laitettiin tuo vesiperäruiske, sillä suoli ei itekseen toiminu. Kyllähän se alkuunsa vähän "ahisti", mutta ku ajatteli että on ihan normaalia, niin ei hätää.
Tais kuitenkin pieni pökäle tulla salissa, ainaki siltä tuntu. Mutta tuo laitettiinki aamulla ennen yheksää, ja poika synty 22.49. Ja kuitenkin söin siinä välissä jotain.
 
Ettekö te ole ikinä kokeilleet peräruisketta ihan kotona? Jos suoli ei toimi tai muuten haluaa kunnolla puhdistaa paikat? Ainakin paastoon kuuluu päivittäinen suolihuuhtelu. Pusseja saa apteekista ja se on kyllä ihana tapa puhdistaa elimistö.

Mielelläni huuhtelisin vaikka joka päivä mutta se voi kuulemani mukaan laiskistuttaa suolistoa.

Niin, jos se ajatus suolihuuhtelusta tuntuu inhottavalta niin sitä voi kokeilla ekaksi kotona. Tai tehdä sen kotona itse ennen laitokselle lähtöä!
 
juu peräruiske on hoito toimenpide ja sitä en koskaan ole kotona tehny. koskaan ei paikat niin umpeen o menny. vaikka ummetuksesta kärsinkin. ja todellakin suoli laiskistuu kun suolentyhjennyksiä tehdään... tällä tarkoitetaan sitä että jos jatkuvasti tekee ni se suoli "luovuttaa" hommansa. mitä sitä turhaan rehkimään kun muut tekee homman mun puolesta tyyliin.

tyksissä ei ole kummallakaan kerralla ehdotettu ja en tiedä onko sinne pöydälle jotain tullu vai ei. eipä o ainakaan asiaa ihmetelty/ei haissu.

molemmat on ollu käynnistettyjä ja ihan normisti oon syöny ennen synnytyksiä.
 
OYS:ssa olen esikon synnyttäny v07 ja sillon ainakin tehtiin kaikille(?) suolentyhjennys. Ihan ok toimenpide ja ehdottomasti haluan sen nyt tähän tulevaankin synnytykseen!
Paras puoli: episiotomian tikit oli todella kipeät ensimmäisinä päivinä, oli ihanaa kun ei tarvinnu käydä p**kalla vasta ku 5vrk synnytyksestä, ois ollu kamalaa jos ois joutunu heti seuraavana päivänä alkaa kakkia laitoksella vääntään, auts!!!
Niin ja tosiaan paljon pahempiakin toimenpiteitä jouduin käymään läpi synnytyksen aikana, ei siinä yksi suolentyhjennys tunnu miltään, ei fyysisesti eikä ainakaan psyykkisesti ;)
 
Lisäys vielä tuohon mun aiempaan kirjotukseen että meille sanottiin jo synnytysvalmennuksessa että tekevät tyhjennyksen OYS:sa kaikille, syyksi kätilö sanoi että joskus saattaa suoli tyhjetä samalla kun vauva tulee ulos ja joskus heiltä joutuu vauva salista suoraan teholle tarkkailuun bakteerien vuoksi kun pieni vetässy sitä tavaraa henkeensä...eli siis sitä sillä on tarkoitus estää. Mutta näin siis täälläpäin, tuntuu olevan eri käytännöt riippuen sairaalasta..

vieras mulle laitettiin ruiske heti siinä kun tulin vastaanottoon ja tutkittiin että onko lähteny avautuun yms. Siinä kätilö laitto letkulla sitä vettä suolistoon ja heti sitten menin siinä huoneessa olevaan vessaan...missä menikin varmaan puoli tuntia ainakin :D mies oli kyllä vieressä kun laitettiin, mutta näkihän tuo ite synnytyksen aikana paljon karseempiakin asioita. Oli mm. seissy vieressä kun kätilö yhtäkkiä teki episiotomian...olis kuulemma mieluummin jättäny näkemättä. Mutta toki jos haluat että mies ei ole sitä veden laittoa näkemässä niin voittehan sopia jo etukäteen että hän menee vaikka käytävään oottelemaan siksi aikaa.
 

Yhteistyössä