Lasten kerhot oli hyviä, tykkäsivät muksut kauheasti.
Huone oli ok sinänsä. Tosin ilmastointi oli jotenkin hankala säätää tai sitten huono, saatiin sieltä vaan järjettömän kylmää ilmaa ja paleltiin huoneessa.
Hotelli on todella syrjässä kaikesta, kerran käytiin naapurikylässä syömässä mutta sinne piti mennä todella vaarallisen oloista tienreunaa pitkin, samoin isompi ruokakauppa oli niin vilkasliikenteisen tien toisella puolella että hirvitti (ei suojateitä).
Aamiainen oli muistaakseni ihan hyvä ja monipuolinen.
Käytiin kerran illallisbuffetissa, se oli kauhea. Sain myös ripulin sen jälkeen.
Myös muut ravintolat hotellissa pettymyksiä, kerran saatiin ihan ok ruokaa mutta sitten kokemuksen pilasi joku aivan järkyttävä kovaääninen lasten iltashow jonka alkamisesta emme tienneet.
Eli ruoka suurin miinus, just se kun hotellin omat on huonoja ja mihinkään muualle et oikeastaan sijainnin vuoksi pääse... Tietty jos ei niin paljoa odotakaan ruualta niin ei haittaa, mutta mulle se on matkassa melkein tärkeintä.
Me oltiin kesäkuussa ja silloin oli todella tuulista, vaikka oli n 27 ja aurinkoista, niin tuuli vei lämmön pois vesistä. Mutta tulipa silti uitua, altaat oli ihan hyvät ja niitä oli monta niin sai vaihtelua.
Iltaisin hotellin edessä(?) on pieni tivoli/minihuvipuisto, hauskaa pientä aktiviteettia jolla väsyttää muksut.
Hyvä kuntosali. Hotellin ympäri menee mäkinen juoksureitti josta voi koota lenkin jos menee useamman kierroksen.
Jos on tarkkana, niin näkee pieniä liskoja siellä täällä, erityisesti lähellä taksitolppaa ja rantaravintolan lähellä. Lisäksi ällöjä hämähäkkejä ja jotain karseita sirittäviä ötököitä, taisivat olla laulukaskaita. Jos muksut tykkää ötököistä niin voi olla kiva, itse meinasin saada sydärin kun ne isot pörriäiset meinas lentää päin.
