N
niin...
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja no:Alkuperäinen kirjoittaja ap:No siis ensinnäkin, koira oli sivummalla kiinni. Ja koira on tottunut lapsiin, meilläkin on 3, mutta ei ole tottunut mihinkään halailemiseen. Ja koira puri puruluuta, ja lapsi tuli takaapäin ja halasi.
Teit aika pahoja virheitä, joista pahin oli se, että koira oli pihalla narun päässä, kun teillä oli lapsia vierasilla. Toinen oli tuo, että koira sai syödä puruluuta.
Itse en anna koiriemme syödä puruluita edes omien lasten kanssa samoissa tiloissa. Koirat luovuttavat kaiken myös lapsille, mutta silti, joskus voi tulla tilanne, kun koira päättäisikin vahtia herkkupalaansa. Ei sitä koskaan tiedä. Joten varmuus tässäkin asiassa parasta. Meidän koirat ei siis koskaan ole vahtineet puruluita tai ruokaansa tai mitään, mutta silti.
Tää kai nyt sitten riippuu katsantokannasta. Mun mielestä koiralla on oikeus olla omassa kodissaan ulkona luunsa kanssa. Vieraita oli varoitettu ja vanhemmilla velvollisuus vahtia lapsiaan. Jos ei sopeudu vieraspaikan sääntöihin, tarviiko sitten tulla ollenkaan.