Suhteen jälkeen

[jo uusi?]

Olen juuri eronnut parivuotisesta suhteesta. Aina olen ollut niitä ihmisiä, jotka kivenkovaa väittävät, että eron jälkeen on hyvä olla yksin, katsella itseään ja muita ihmisiä uusin silmin sekä surra surut varmasti alta pois. Olen itse asiassa edelleen samaa mieltä...

...tosin, nyt on kuitenkin tainnut kalahtaa omaan nilkkaan. Henkisestä erosta (voiko niin sanoa?) on nyt 2 kk. Fyysisesti ero ei ole vielä täysin voimissaan: ollaan exän kanssa vielä nähty viikoittain (hengailtu, ei tietenkään seksin merkeissä...). Koitan vähentää tapaamisia pikkuhiljaa, koska olen nyt mennyt todella pahasti ihastumaan toiseen mieheen (ja tunne on molemminpuolinen). En ihastunut ""äkkiä"", tunne syntyi ajan kanssa.

Tuntuu, että eihän tässä ole mitään järkeä hypätä heti ""kukasta kukkaan"". Mutta kun ei sillekään mitään voi, jos löytää ihmisen, jota ajattelee aivan joka sekunti - vai voiko? Haluaisin kuulla teidän kokemuksia siitä, mitä tapahtuu kun heti edellisen suhteen päätyttyä - ilman ""etsikkoaikaa""- löytää uuden miehen (tai naisen). Kuseeko homma auttamatta?

 

[been there]

Olin samaa mieltä, että pitkäaikaisen suhteen jälkeen on oltava yksin ennen kuin hyppää uuteen suhteeseen. Myös minulla osui ""pilkka omaan nilkkaan"", sillä olin tulisesti ihastunut jo ennen kuin avioeroni astui edes voimaan.

Tosin suhteeni entisen mieheni kanssa oli jo parin vuoden ajan ollut täysin kuollut ja vuoden verran asuimme eri huoneissakin, seksiä ei ollut lainkaan eikä mitään muutakaan kanssakäymistä. Siitä huolimatta emme halunneet myöntää, että liittomme epäonnistui ja pitkitimme eroa.

Sitten kun avioero oli pantu vireille tapasin uuden miehen ja todellakin aluksi ihastuimme ja sittemmin rakastuimme tulisesti. Nyt olemme olleet yhdessä muutaman vuoden ja olemme erittäin onnellisia ja rakastuneita.

Ehkäpä tuo, että avioliittoni oli käytännössä - vaikkakaan ei virallisesti - ollut kuollut jo pitkään vaikutti siihen, että uusi rakkaus pystyi roihahtamaan hyvinkin nopeasti.

 

[elli]

Minun mieheni petti minua (kerran) ja muutti parin viikon päästä uuden hoitonsa luo. Menivät naimisiin ja saivat lapsen vuoden sisään ja pian toisen. Nyt ovat jo eronneet, pettivät kuulemma toisiaan kumpikin.

Hyvä kun meni, löysin paremman parin vuoden päästä. Yhdessä ollaan edelleen ja naimisiin menossa. Sainpa elämäni tilaisuuden, jota en enää edes odottanut. kiitos vaan exälle, kun häivyit!

 

[Hmm..]

Se kuseeko homma heti kättelyssä, riippuu mielestäni siitä, kuinka hyvin sen eron entiseensä on onnistunut tekemään. Sinuna miettisin kyllä tarkkaan tätä asiaa, kun kerran vielä tunnet tarvetta hengailla säännöllisesti exäsi kanssa. Tällainen voi toki olla pelkkää ystävyyttäkin, mutta varsin usein pian eron jälkeen se on myös merkki siitä, ettei ole alitajuisesti vielä kykenevä päästämään irti. Sinä itse tiedät parhaiten sen, kuinka sinun kohdallasi asiat ovat.

Mitä siihen ns. etsikkoaikaan tulee, niin mielestäni sitä ei täysin tarvitse väliin jättää, vaikka uusi ihastus on jo kiikarissa. Eihän sinun tarvitse uuteen vakavaan suhteeseen heti hypätä, vaan voit edetä hitaammin. Voit tapailla ihastustasi ja nauttia siitä tunteesta, mutta voit samalla pitää silmäsi auki ympäröivällekin maailmalle. Jos tutkit avoimesti tunteitasi ja tarpeitasi, asiat selkenevät omalla painollaan varmaan jo parissa kuukaudessa. Sitten tiedät jo huomattavasti paremmin, kannattaako juuri tähän mieheen sitoutua vai kuseeko homma luultavasti jo alkuunsa.

 

[Jenni]

Joudut kohtaamaan vanhan suhteen jossakin vaiheessa kuitenkin. Mun mielestä olisi hyvä miettiä rauhassa yksinään niitä juttuja, että miksi suhde kariutui, mitä MINÄ tein väärin, mitä mies teki väärin, mitä olisi pitänyt parantaa, olisinko voinut tehdä jotain toisin, olisiko pitänyt panostaa enemmän suhteeseen, keskustella ehkä enemmän jne. Nämä tunteet saattavat jäädä ikäväksi henkiseksi möykyksi sisällesi, jos et niitä pura rauhassa.

On tosi helppoa heittäytyä uuteen suhteeseen ja haudata vanha ikävä suhdesotku jonnekin uuden ihanuuden alle. Väittäisin kuitenkin, että osa ihmisistä, jotka vain hyppivät uuteen suhteeseen muutaman vuoden välein ovat osaltaaan juuri niitä, jotka eivät koskaa pysähdy ja mieti, mitä tekevät. Toisaalta ainahan on helppo olla asenteella: ei minussa ole mitään vikaa, vaan se toinen sukupuoli on aina niin hankala ja vaikea.

Minusta on jopa vastuutonta käytöstä, että hengailet uuden ja vanhan suhteen välissä. Jos olet jo eronnut vanhasta, miksi vielä pidät yhteyttä? Jos haluat pitää yhteyttä esim. kaveruuden tai yhteisten kavereiden vuoksi, niin olen aika varma, että myrkytät välinne lopullisesti, jos pelaat likaista peliä exäsi selän takana. Mies kun helposti ajattelee, että olet olevinasi kaveria ja sitten vain odotat, että pääset pelehtimään uuden kanssa.

Vaikka olet ihastunut, voit silti lähteä uuteen suhteeseen varovasti. Ota kunnolla ero entiseen ja lähde vasta sitten rakentamaan uutta suhdetta. Se on reilua kaikille kolmelle osapuolelle. Itsellekin on mukavaa, kun voi reilusti ja rehdisti seisoa ratkaisujensa takana.

 

[murunen]

Jaa, ihmiset on erilaisia.

Oman eksäni kanssa suhe kesti n. viisi vuotta. Olin tehnyt eroa tietenkin jo pitemmän aikaa, en vain ollut pystynyt sitä hänelle sanomaan. Itse eroprosessi kesti n. kaksi kuukautta. Eli siitä, kun kerroin haluavani erota, keskustelut, kämpän hakeminen ja muutto. Välittömästi muuttoni jälkeen löysinkin sitten uuden rakkauden. En tosiaankaan etsinyt mitään laastari, vaan ihminen vain käveli eteeni. Mietin itsekin (ehkä sekunnin, että lähdenkö liian nopeasi uuteen suhteeseen, mutta kun tuntui oikealta, niin miksipä jarruttelemaan.

Nyt olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, kihloissa ja yritämme saada vauvaa. Eli kyllä homma voi toimia, vaikka 'lennosta vaihtaakin'!

Eksäni kanssa olen vieläkin ihan hyvä kaveri, soitellaan ja käydään kaffella silloin tällöin. Hän on aikaa myötä (jo suhteessa ollessamme) muuttunut ihan vain kaveriksi.

 

[Inhorealisti]

Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia, joten kikapa voisi antaa yksiselitteista vastausta siihen, oletko liian hatainen aloittaessasi uuden suhteen.

Ensinnakaan mielestani kahden vuoden suhde ei ole niin pitka, etta se vaatisi kummoista ""suruaikaa"". Toisekseen on aivan eri asia, onko jattajana kasitellyt jo eron mielessaan ennen lopullista paatosta vai onko jatetty, joka alkaa kasittelemaan asiaa vasta sen tapahduttua.

Ainahan kyseessa voi olla ""laastarisuhdekin"", mutta mistas sita voi tietaa vasta kuin jalkikateen. Eika niissa minun mielestani mitaan pahaa ole, kunhan uusi kumppani tietaa, missa mennaan.