Suhtautumiseni seksiin&parisuhteeseen on todella keskenkasvuinen(?), avautumista

[naulattu]

Ja se suhtautumiseni on pysynyt suht samana teini-iästä asti. Täytän tänä vuonna 30v. Normaalilta vaikuttava parisuhde on aina ollut minulle hyvin vieras ajatus. Oikeastaan suurin osa läheisteni puheista rakkaudesta ja suhteestaan tuntuu vieraalta. Sellaiselta, mitä en omalle kohdalleni osaisi ollenkaan ajatella. Tällaisiin lukeutuu sellainen yleinen luottamus, rakkaus, sekä tietysti seksi rakasteluna. Suhteita, vakaviakin sellaisia minulla on ollut, joten täysin kokematon en ole. Ehkä silti olisi toiveissa kokemuksen opettavan vielä kolmekymppisenäkin?

Jos nyt hieman erittelen vääränlaista suhtutumistani seksiin&parisuhteeseen yleisesti, niin suurin ongelma taitaa olla siinä, etten osaa rakastaa. Ihastun heppoisin perustein, mutta kiintymys katoaa myös hyvin pian. Seksi on mielestäni todella kummallinen asia parisuhteessa. Nautin seksistä. Se vain on minulle pelkästään himojen tyydyttämistä, orgasmiin tähtäämistä. En tahdo tietää seksikumppanini asioista mitään, enkä kertoa myöskään omistani hänelle. Tietenkään kiintymys/rakkaus ei tuohon kuvaan kuulu. Tämä on ollut ja on tälläkin hetkellä parisuhteeni pahimpia kulmakiviä.

En yksinkertaisesti halua seksuaalisessa mielessä miehiä sen jälkeen, kun ollaan suhdeasteella. Syvempikin kiintymys haihtuu ensimmäisen seksikerran jälkeen. Jos joku tulee huutelemaan tähän jotain "hae apua", niin kertokaahan että mistä ja miten? Ei ole nimittäin minkäänlaista kokemusta mistään mielenterveysongelmien hoitamisesta itsellä. Saati sitten kun ei tässä ole edes mistään yleisestä masennuksesta kyse.

 

[Siobhan42]

Tykkäätkö sä ylipäänsä kestään, tyyliin kavereistas, vanhemmistas, sisaruksista...? Siis niinkuin pitemmällä tähtäimellä? Emmä tiedä miksi sen suhteen pitää olla niin hirveän paljon enemmän, mun mies on mun paras kaveri, ja sitten me vähän sekstaillaan joskus. Mutta ei se tän suhteen pääasia ole, mulle ainakaan. Tietty jos on suhde niin sitten on vähän pahempi lähteä sitä seksiä hakemaan jostain muualta, eli tietty siinä mielessä sen täytyis toimia sen kanssa johon on se suhde.

 

[ploploplo]

toi nyt kuulostaa siltä että sulle on sattunut suhteessa joskus jotain ikävää mitä et heti kuitenkaan tiedosta TAI et vain yksinkertaisesti ole vielä löytänyt sitä oikeaa. kyllä uskon jos sen oikean löydät niin teillä on mahtavaa sekä sangyssä että jutellessa

 

[naulattu]

Tykkään kyllä kavereistani ja perheestäni, ihmisistä yleisesti. Mitään ihmisvihaajan piirrettä en itsessäni tunnista. Jos suhtautumistani parisuhteeseen ja ystävyyteen vertaillaan, niin yhteneväistä niissä ehkä on tuo, etten tahdo myöskään kovin läheistä ystävyyssuhdetta. Minulle ystävyyden tarkoituksena on viettää mukavaa aikaa, sekä tukea toista huonoina hetkinä. Usein tosin niin päin, että se olen aina minä joka lohduttaa muita, koska minun mittapuullani läheisimmät ystäväni eivät tiedä elämästäni oikein mitään perusasioista enempää. Silti olen varmasti ollut jokaiselle kaverilleni henkisesti läheisempi kuin yhdellekkään kumppanilleni. Tämä johtuu mielestäni tuosta seksiasiasta.

Toki minut on joskus jätetty kuten varmasti jokainen on, mutta suhtautumiseni seksiin/rakkauteen parisuhteessa ei mielestäni ole koskaan nuorempanakaan ollut erilainen. Ikinä en ole myöskään eroja ottanut kovin vakavasti. Miksi olisinkaan, kun en koe koskaan pystyneeni rakastamaankaan kumppaniani. Muistikuvaa satutetuksi tulemisesta parisuhteessa/rakkaudessa ei siis ole.

 

[ploploplo]

no et ole löytänyt sitä oikeaa. ja ei kaikki ihmiset päästä helposti lähelleen, niinkuin sinäkin. ehkä jos löydät oikeasti jonkun joka on samalla aaltopituudella, sen päästät lähellesi ja sitten happily ever after

 

[rtee]

No onko sen parisuhteenkaan pakko olla muuta kuin mukavaa ajanviettoa yhdessä? Ei jokaisen parisuhteen tarvitse mennä juuri sen perinteisen kaavan mukaan.

 

["vieras"]

no.
joko tapaat vielä joskus "sen oikean" jonka kohdalla sitten lähtee taju päästä eikä vain jalat alta.

Tai sitten sua ei vaan ole tarkoitettu elämään perinteisessä parisuhteessa. Ja mikä tai kuka sua siihen painostaisi jos et kerta itse tahdo? On niitä vanhojapiikoja ja -poikia ollut maailman sivu.

 

[urpotar]

Vanhemmat erosivat kun olin kymmenen, ja koin isän pettäneen meidät. Pari seksuaalisen hyväksikäytön yritystä siihen lisäksi varhaisteininä ja niiden merkityksen kieltäminen raivokkaasti, ja suhteeni miespuolisiin oli sen jälkeen lapsen sujuvuudella sisarellis-aggressiivinen. En ottanut poikaystäviä kovinkaan vakavasti, vaikka suhteita oli pitkiäkin.

Tuossa muutaman vuoden sinua vanhempana aloin vasta luottaa senverran omaan kykyyni selvitä mahdollisista haavoista, että uskalsin antaa kunnolla mennä. Ennen sitä en oikein hahmottanut olleeni mitenkään outo, pidin vain naisia yleensä hiukan pitsiunelmaporukkana. Seksuaalisuuteni oli jossain määrin samaa sorttia kuin sinulla, vaikken antanut asian häiritä. Suhtauduin miehiin kuitenkin jonkinlaisella toveruudella.

Oli tuossa ehkä se ero, että kuitenkin etsin sitä aidompaa yhteyttä koko ajan vaikken mitenkään vakuuttuneesti, enkä lakannut kokemasta halua vaikka suhde lähentyikin. Onnistuin pitämään seksin irrallaan humaanista myötätunnosta ja lämpimistä tunteista riittävän hyvin?

On tietysti aina mahdollista, että sinulla on jotain niin varhaisia epäluottamuskokemuksia, ettet muista niistä mitään, eikä niissä tilanteissa ole tarvinnut olla mitään seksuaalistakaan mukana. Esimerkiksi olet joutunut pienenä sairaalaan ja vieraiden käsien armoille, ja ratkaissut ongelman irtauttamalla ruumiin ja sielun eri asioiksi. Mitä vain, mikä on aiheuttanut avuttomuuden ja riippuvuuden pelkoa. Tai jotain sinne päin...

Esimerkiksi.

 

["Argh"]

Vika on itsessäsi.

Et uskalla avautua muille tai jakaa tunteitasi, koska pelkäät, että sinua satutetaan tai että sinulle nauretaan, tai muuten saat negatiivisen reaktion. Et halua seksiä ihmisten kanssa, joista voisi tulla läheisiä, koska seksi ja varsinkin rakastelu on intiimiä, henkilökohtaista. Siksi otat seksin pelkkänä panona ja hylkäät hoidot heti, kun hommat on saatu hoidettua. Näin eliminoit lähipiiristä riskihenkilön, joka tietää sinusta jotain (kuten mistä pidät seksissä) jota voisi ehkä jollain tavalla käyttää sinun loukkaamiseen.

Ystäväsi eivät tue tai lohduta sinua, koska et anna heille mahdollisuutta siihen. Koeta muistaa, että ystävyys kulkee molempiin suuntiin.

Et luota itseesi. Et laske ketään lähelle, koska ehkä et selviäisi negatiivisesta reaktiosta, joka kohdistuu sinuun henkilökohtaisesti.

 

["Argh"]

[QUOTE="Argh";25392800]Vika on itsessäsi.
[/QUOTE]

Tosin etpä yrittänyt muuta väittääkään. Mieti tuota Urpotar:n viestiä. Aina ei tarvita kauheaa kriisiä, että kasvava lapsi/nuori vaurioituu. Toisaalta se, miksi tilanne näin on, ei vältäämättä ole kovin tärkeää. Tärkeää on se, että opit olemaan itsesi kanssa ja pitämään, rakastamaan ja luottamaan itseesi. Kasva vahvaksi!

 

["madame"]

Ja se suhtautumiseni on pysynyt suht samana teini-iästä asti. Täytän tänä vuonna 30v. Normaalilta vaikuttava parisuhde on aina ollut minulle hyvin vieras ajatus. Oikeastaan suurin osa läheisteni puheista rakkaudesta ja suhteestaan tuntuu vieraalta. Sellaiselta, mitä en omalle kohdalleni osaisi ollenkaan ajatella. Tällaisiin lukeutuu sellainen yleinen luottamus, rakkaus, sekä tietysti seksi rakasteluna. Suhteita, vakaviakin sellaisia minulla on ollut, joten täysin kokematon en ole. Ehkä silti olisi toiveissa kokemuksen opettavan vielä kolmekymppisenäkin?

Jos nyt hieman erittelen vääränlaista suhtutumistani seksiin&parisuhteeseen yleisesti, niin suurin ongelma taitaa olla siinä, etten osaa rakastaa. Ihastun heppoisin perustein, mutta kiintymys katoaa myös hyvin pian. Seksi on mielestäni todella kummallinen asia parisuhteessa. Nautin seksistä. Se vain on minulle pelkästään himojen tyydyttämistä, orgasmiin tähtäämistä. En tahdo tietää seksikumppanini asioista mitään, enkä kertoa myöskään omistani hänelle. Tietenkään kiintymys/rakkaus ei tuohon kuvaan kuulu. Tämä on ollut ja on tälläkin hetkellä parisuhteeni pahimpia kulmakiviä.

En yksinkertaisesti halua seksuaalisessa mielessä miehiä sen jälkeen, kun ollaan suhdeasteella. Syvempikin kiintymys haihtuu ensimmäisen seksikerran jälkeen. Jos joku tulee huutelemaan tähän jotain "hae apua", niin kertokaahan että mistä ja miten? Ei ole nimittäin minkäänlaista kokemusta mistään mielenterveysongelmien hoitamisesta itsellä. Saati sitten kun ei tässä ole edes mistään yleisestä masennuksesta kyse.

Tuota minulla oli nuorempana asia niin että aloin seurustelee,ihastuin, olin seurustellut jonkin aikaa ja sit ihastuin toiseen,tai kiinnostus lopahti(seksiä en kuitenkaan harrastanut kenenkään kanssa) sitten vaan päätin että asian on muututtava,ja aloin tekee työtä pääni sisällä asian kanssa ja kas tämän jälkeen seuraava mies olikin se keneen rakastuin.

Jälkikäteen ajateltuna syynä on ollu varmaankin sitoutumiskammo joka on ollut operäisin siitä kun isäni petti äitiäni monta kertaa. Tietoista tuo käytökseni ei ollut,mutta jälkikäteen tosiaan tajusin senkinettä lähdin aina kun mies alkoi tuntea vakavammin minua kohtaan.

Onneksi asia muuttui,sillä on mukavaa kun on aviomies <3

Mutta mä en voisi kuvitellakkaan seksiä ilman rakkautta,se olisi jotenkin niin kuivaa ja teennäistä. Jokin ongelmahan sulla on.

 

["Vieras"]

En tiedä onko ap:lla ongelmaa, kuulostaa että monilla on ongelma että joku elää eri tavalla kuin "pitäisi". Itse ollut pitkissä suhteissa, toiseen liittyi rakkauskin. Seksi on silti aina ollut minulle eri asia, en ymmärrä sen yhdistämistä rakkauteen. Nautin seksistä mutten koe sitä niin syvällisenä, tärkeänä ja yhdistävänä kyllä.
Ei ole hylkäämiskokemuksia ja vanhempani olivat onnellisessa avioliitossa kunnes toinen kuoli.

 

[naulattu]

Kiitos ajatuksia herättäneistä vastauksistanne. Jos ihminen pelkääkin satutetuksi tulemista näissä mittakaavoissa, että se haittaa noin räikeästi parisuhde-elämää, niin tiedostaneeko henkilö sitä itse? En rehellisesti sanoen osaa sanoa miksi toimin näin. Olen miettinyt jopa olenko jotenkin tunnevammainen, joka ei edes kykene aidosti välittämään ja rakastamaan ketään.

Madamelta tahtoisin kysyä vähän yksityiskohtaisemmin, että miten hän pääsi tuosta ongelmasta yli? Oliko se vain käytännön kautta toimimalla kuten rakastavaan suhteeseen kuuluisi omista ikävistä ajatuksista huolimatta vai miten?

 

["joo"]

tekstisi kuulostaa tutulta. Minä en myöskään osaa yhdistää seksiä rakkauteen. Tottakai seksiin voi liittyä rakkautta mutta mielestäni se on myös paljon vain halujen tyydytystä. Koen suhteessa rakkaudeksi yhdessä olon muuten mutten seksiä. En tiedä miksi näin on. Näin on vain aina ollut. Lisäksi minunkin on vaikea kiintyä ihmisiin, ystäviä minulla on ja pidän heistä, mutta jotain tuntuu usein puuttuvan. Minäkin olen usein miettinyt että olen tunnevammainen enkä siksi koskaan ole pystynyt puhumaan näistä tunteista. Usein ihmiset sanovat, että olen sydämellinen ihminen vaikken mielestäni ole erityisemmin. Minulla on sellainen tunne, että pystyisin selviytymään tästä maailmasta yksinkin enkä tarvitse välttämättä ketään, vaikka tämä tuntuu kamalalta ajatukselta varmasti joistain. Itse olen tottunut jo itseeni enkä kavahda näitä ajatuksia.. Joskus tosin jään miettimään tätä asiaa, niin kuin nytkin.

 

[naulattu]

[QUOTE="joo";25395356]tekstisi kuulostaa tutulta. Minä en myöskään osaa yhdistää seksiä rakkauteen. Tottakai seksiin voi liittyä rakkautta mutta mielestäni se on myös paljon vain halujen tyydytystä. Koen suhteessa rakkaudeksi yhdessä olon muuten mutten seksiä. En tiedä miksi näin on. Näin on vain aina ollut. Lisäksi minunkin on vaikea kiintyä ihmisiin, ystäviä minulla on ja pidän heistä, mutta jotain tuntuu usein puuttuvan. Minäkin olen usein miettinyt että olen tunnevammainen enkä siksi koskaan ole pystynyt puhumaan näistä tunteista. Usein ihmiset sanovat, että olen sydämellinen ihminen vaikken mielestäni ole erityisemmin. Minulla on sellainen tunne, että pystyisin selviytymään tästä maailmasta yksinkin enkä tarvitse välttämättä ketään, vaikka tämä tuntuu kamalalta ajatukselta varmasti joistain. Itse olen tottunut jo itseeni enkä kavahda näitä ajatuksia.. Joskus tosin jään miettimään tätä asiaa, niin kuin nytkin.[/QUOTE]

Niin sinunkin tekstisi kuulostaa tutulta muuten paitsi tuo sydämellinen ihminen-juttu. Ei kukaan ole minua koskaan empaattiseksi tai sydämelliseksi sanonut. Enemmän tai vähemmän kylmänä on aina pidetty. Miten sinulla on parisuhteet onnistuneet? Onko tullut ongelmia noiden ajatusten suhteen?

 

["hmmm"]

Sulla on miehen aivot. Ei kai siinä muuta.

 

[urpotar]

[QUOTE="Vieras";25393051]En tiedä onko ap:lla ongelmaa, kuulostaa että monilla on ongelma että joku elää eri tavalla kuin "pitäisi". Itse ollut pitkissä suhteissa, toiseen liittyi rakkauskin. Seksi on silti aina ollut minulle eri asia, en ymmärrä sen yhdistämistä rakkauteen. Nautin seksistä mutten koe sitä niin syvällisenä, tärkeänä ja yhdistävänä kyllä.
Ei ole hylkäämiskokemuksia ja vanhempani olivat onnellisessa avioliitossa kunnes toinen kuoli.[/QUOTE]

Vanhemman kuolema on absoluuttinen hylkäämiskokemus. Psykologian kielellä se käsite on avarampi kuin parisuhteista puhuttaessa. Mitä nuorempi olet ollut, sen absoluuttisempi...