suhtautuminen lapsettomuuteen

[kyselijä_123]

Miten teidän suhteenne on kestänyt lastenhankkimisen vaikeudet? Onko kenelläkään tilannetta, että olisi esim. tutkittu, että jommasta kummasta teistä johtuisi enemmän se, että lapsen saaminen on vaikeaa? Mitä tekisitte, jos tutkittaisi, ja selviäisi että toinen teistä voisi saada lapsen ja toinen ei?

 

[vastailija]

Ei ole tutkittu, mutta jos sellainen tilanne tulisi eteen, pitäisi varmaankin yrittää keinohedelmöitystä tai miettiä adoptiota tai luopua koko haaveesta. Parisuhdetta tuskin rikkoo jos sitä ajat takaa.

 

[kyselija_123]

Hyvä jos ei teillä rikkoisi. Minun mieheni sanoi että jos vika olisi minussa, ja hänessä ei mitään vikaa, hän ei tiedä haluaisiko sitten enää olla kanssani. Koska hän haluaa biologisen lapsen (ja ilmeisesti haluaa sitä enemmän, kuin olla minun kanssani)
Olen todella onneton. En tiedä mitä ajatella. Luulin, että olemme siksi yhdessä että rakastamme toisiamme ja nimen omaan toistemme kanssa haluamme yhteisen elämän. Kun mieheni sanoi mitä sanoi, tulee minulle siitä sellainen olo, että emme olekaan yhdessä siksi että rakastamme toisiamme, vaan hän on kanssani siksi että saisi biologisen lapsen. Sekavasti kirjoitettu, mutta toivottavasti ymmärrät mitä yritän sanoa. Ajatukseni ovat todella sekaisin ja olen aivan neuvoton.

 

[toinen vastailija]

Kuinka ajankohtainen tämä asia teille on? Eli oletteko pitkään lasta yrittäneet vai oliko tämä vain jotain teoreettista pohdiskelua? Luulen, että mies voi ehkä helpostikin sanoa noin, jos asiaa ei sen kummemmin ole pohdiskellut. Mutta tietysti aika pahalta tuntuu, jos yritystä on ollut jo pitkään ja tutkimuksiin olette hakeutuneet.

Meillä on lapsettomuutta takana kolme vuotta ja varsinaista syytä ei ole löytynyt. Miehessä on pientä vikaa, minusta ei ole mitään löytynyt. Jossain vaiheessa vaikeina aikoinen on mielessä käynyt, että miehen vikaa kaikki tuska. Onko tämä sen arvoista? Mutta kyllä sydän sen tuskankin takaa sanoo, että miehen kanssa tässä yhteistä elämää rakennetaa, tuli biologista lasta tai ei ja oli kenen "vika" hyvänsä.

Asia on varmasti molemmille vaikea, etenkin jos tosiaan jommasta kummasta jokin vika löytyy. Vahvaa suhdetta siinä tarvitaan, kyllä homma leviää käsiin, jos syyttelyyn lähdetään.

 

[kyselija_123]

Olemme vasta alle vuoden yrittäneet, ei olla vielä hoitoihin hakeuduttu, eikä sitä vielä ajateltukaan. Vielä toivotaan että onnistuisi luomunakin... Eli ei tiedetä yhtään, onko kummassakaan edes vikaa. Mutta jotenkin pahoitin todella kovasti mieleni siitä, että mieheni ajattelee noin Olin itse ajatellut että kyseessä on ilman muuta yhteinen projekti, jos vikaa on, on aivan sama kummassa se on, onko molemmissa vai vain toisessa. Olen tosi surullinen kun kuulin että hänelle se ei olekaan noin. Mietin, rakastaako hän minua vai vain ajatusta sukunsa jatkamisesta. Totta kai minäkin haluan lapsia, mutta eniten haluan yhteisen elämän rakastamani ihmisen kanssa, enkä osannut odottaa tällaisia vaikeuksia lapsen saamisessa. Mutta jos vaikeuksia on, toivoisin, että selvittäisimme niitä yhdessä eikä niin, että etsitään viallinen osapuoli, ja pistetään se sitten vaihtoon?

 

[Älä..]

..vedä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä miehesi sanomisista. Luulen, että tiedät kyllä mitä miehesi tarkoitti. Ja jos et tiedä, kysy! Mieluummin suora vastaus kuin kuukausien kärvistely, ainakin minun mielestä.

Omasta puolesta (alle vuosi yritystä) sanoisin, että kyllä lapsettomuus ison kriisin aiheuttaisi. Riippumatta siitä, kummassa vika. Jatkon luulisin riippuva siitä, kuinka se puolisko jossa vika on, pystyy asian käsittelemään. Ts. liika marttyyrius on pidemmän päälle rasittavaa. Kaikenkaikkiaan pitäisi miettiä tulevaisuus aika täydellisesti uudestaan.

 

[n32]

Mun mies ajatteli myös noin jossain vaiheessa. Tai oikeastaan suhteemme alkuvaiheessa. Hänellä oli pointtina myös se, että jos minä en halua lapsia, hän ei halua vakavaa suhdetta kanssani. No, päätin sitten haluta lapsen/lapsia, vaikka en mikään vauvakuumeilija ole koskaan ollutkaan. Mekin olemme vasta alle vuoden yrittäneet, emmekä vielä ainakaan panikoi siitä, ettei tulosta ole tullut. Olen joskus kysynyt mieheltäni miten suhteemme käy, ellei lapsia jostain syystä tulekaan. Hän on (onneksi) tullut siihen tulokseen, että sitten mieluummin lapseton elämä minun kuin mahdollisesti lapsia jonkun muun kanssa. Tämä ajatus on kyllä kypsynyt yhteisen ajan myötä, aluksi ei ollut varma (ja suutuin) suhteemme jatkuvuudesta ilman lapsia, mutta nykyisin haluaa nimenomaan minut. Kyllä minäkin pahoittaisin mieleni (ja pahoitinkin), jos mieheni sanoisi kuten ap:n mies! Toivottavasti sinunkin miehesi kypsyy ajattelussaan. Muuten en omalla kohdallani tietäisi haluaisinko edes jatkaa moista suhdetta.

 

[kyselija_1234]

Niin tarkoitatko että ylitulkitsin miehen sanoja? Ihan totta, voi olla kyllä että ylireagoin. Tuli vain niin kamalan paha olo siitä ja mies ei halua puhua mun kanssa tästä asiasta enempää

 

[kyselija_123]

Mun mies ajatteli myös noin jossain vaiheessa. Tai oikeastaan suhteemme alkuvaiheessa. Hänellä oli pointtina myös se, että jos minä en halua lapsia, hän ei halua vakavaa suhdetta kanssani. No, päätin sitten haluta lapsen/lapsia, vaikka en mikään vauvakuumeilija ole koskaan ollutkaan. Mekin olemme vasta alle vuoden yrittäneet, emmekä vielä ainakaan panikoi siitä, ettei tulosta ole tullut. Olen joskus kysynyt mieheltäni miten suhteemme käy, ellei lapsia jostain syystä tulekaan. Hän on (onneksi) tullut siihen tulokseen, että sitten mieluummin lapseton elämä minun kuin mahdollisesti lapsia jonkun muun kanssa. Tämä ajatus on kyllä kypsynyt yhteisen ajan myötä, aluksi ei ollut varma (ja suutuin) suhteemme jatkuvuudesta ilman lapsia, mutta nykyisin haluaa nimenomaan minut. Kyllä minäkin pahoittaisin mieleni (ja pahoitinkin), jos mieheni sanoisi kuten ap:n mies! Toivottavasti sinunkin miehesi kypsyy ajattelussaan. Muuten en omalla kohdallani tietäisi haluaisinko edes jatkaa moista suhdetta.

Kiitos kun vastasit ja kerroit vastaavanlaisesta tilanteesta. Onneksi asia teidän kohdallanne selvisi lopulta parhain päin! Lohdullista lukea että sinunkin miehesi lopulta muutti mielensä, vaikka en tiedäkään mitä oma mieheni lopulta ajattelee. Tavallaan se, että hän valitsisi mieluummin biologisen lapsen jonkun muun kanssa, kuin elämän (ja ehkä adoptiolapsen) minun kanssani, tuntuu todella pahalta tuntuu, etten voi olla varma rakastaako hän minua niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Miten teillä tuo tilanne sitten jatkui sen jälkeen kun olitte alunperin puhuneet asiasta? Miten sait hänet juttelemaan ajatuksistaan kanssasi?

 

[vastailija]

Olen todella pahoillani puolestasi, kuulostaa tosi pahalle. Vaikea noita sanoja on väärin ymmärtää.

 

[Eräs Elli..]

Itse en onnistunut exäni kanssa lasta saamaan, vikaa ei löytynyt kummastakaan. Erosimme, mutta eron syynä ei kyllä ollut lapsettomuus.

Uudessa suhteessakaan emme ole lasta saaneet, vikaa ei taaskaan kummassakaan. Hoitoja emme ole vielä koittaneet, ehkä niidenkin aika on joskus, tai sitten ei. Minulle on kuitenkin molemmissa suhteissa ollut selvää, ja miehet itse ovat tehneet sen erityisen selväksi, että tulee lapsia tai ei, niin yhdessä ollaan. Me olemme yhdessä toistemme takia, siksi että rakastamme toisiamme, emme siksi, että voisimme saada yhteisiä jälkeläisiä. Tähän tietysti vaikuttaa sekin, että kenellekään meistä jälkikasvu ei ole se maailman suurin juttu. Jos jommassa kummassa tapauksessa vikaa olisi löytynyt miehestä, olisimme silti varmasti yhdessä. Minulle parisuhde on jotain aivan muuta kuin pelkkiä jälkeläisiä.

Ap,uskoisin, että toi on sammakko joka sun miehen suusta on tullut. Ei ole varmaan oikein ajatellut asiaa ja möläytti hieman ehdottoman tuntuisesti jotain. Kanta voi muuttua ja pehmetä ajan kanssa. Mutta jos tuo on todellinen kanta, että jos mahdollinen vika olisi sinussa, niin hän "vaihtaisi" sinut, niin suosittelen vaihtamaan miestä. Onkohan mies ajatellut, että jospa mahdollinen vika olisikin hänessä? Hylkäisitkö sinä hänet? Olet kai kuitenkin saanut kerrottua, että hänen kommenttinsa tuntui pahalta? Tuntuu kurjalta puolestasi, että hän ei pysty keskustelemaan asiasta.

 

[n32]

Miten teillä tuo tilanne sitten jatkui sen jälkeen kun olitte alunperin puhuneet asiasta? Miten sait hänet juttelemaan ajatuksistaan kanssasi?

Minä pakotin puhumaan. Olen nimittäin varsin leiskahteleva ja tulinen luonne ja jossain vaiheessa huusin, itkin ja raivosin. Mieheni ilmeisesti ajatteli, että on helpompi puhua kuin kuunnella pahaa oloani (se kun ei ole yleensäkään hiljaista laatua...) Ei varmastikaan kaikkein viisain ja ystävällisin keino saada miestä puhumaan ja esimerkiksi exäni kanssa ei toiminut lainkaan.

Ihan alunperin puhuimme koko lapsiasiasta ihan suhteemme alussa ja jouduin tekemään päätöksen lähinnä itseni kanssa siitä haluanko joskus lapsia vai lopetetaanko orastava suhde siihen. En nimittäin koskaan ole ollut mitenkään erityisen lapsirakas tai vauvakuumeilija eikä asia ollut minulle mitenkään itsestäänselvä. Olin kuitenkin ollut niin pitkään joko huonossa parisuhteessa tai sinkku ja ikäkin alkoi jo muistutella, että kohta olisi viisasta lapset hankkia, jos niin tekee, että tulin siihen tulokseen, että tässä on elämäni mies, vaikka sitten lasten kanssa.

Joskus jo vähän yhteenmuuton jälkeen puhuimme asiasta ja mies oli vähän sitä mieltä, että jos lapsia ei yrityksestä huolimatta tule, ei ole varma suhteen jatkuvuudesta. Ja tässä vaiheessa tosiaan pahoitin mieleni ja suutuin tulisesti. Eikä se tosiaan jäänyt mieheltä huomaamatta. Minun suuttumiseni ei yleensä jää Sitten kuitenkin vetkutin yrityksen aloittamista vielä suurinpiirtein vuodella sillä perusteella, että halusin asua yhdessä jonkin aikaa ennen yritystä enkä oikein muutenkaan ollut vielä valmis lapsiin - edes mahdollisiin sellaisiin. Nyt olemmeet yhdessä n. 2,5 vuotta ja reilun 1,5 vuotta siitä asuneet yhdessä. Ennen varsinaisen yrityksen aloittamista puhuimme lapsista ja mahdollisesta lapsettomuudesta vielä uudelleen (minun painostuksestani lähinnä, mutta mies ilmeisesti ajatteli, että rupean lapsentekoon helpommin, jos asiat on puhuttu "valmiiksi"). Siinä vaiheessa mies oli jo sitä mieltä, että mieluummin minä ja mahdollisesti ei lapsia kuin mahdollisesti lapsia jonkun muun kuin minun kanssani (eihän sitäkään etukäteen tietäisi). Kunhan edes yritämme. En usko, että olisin edes ryhtynyt yritykseen, jos mies olisi vielä ollut sitä mieltä, että ei mahdollisesti jatkaisi suhdettamme, jos lapsia ei tulisikaan. Nyt on yritystä takana alkuvuodesta lähtien ja saapa nähdä kuinka käy...

Tsemppiä sulle ap. Yritä "painostaa" miehesi puhumaan asiasta. Kannattaa tosin käyttää hieman hienovaraisempia keinoja kuin minä En nyt sentään tavaroita heitellyt, vaikka välillä olisi mieli tehnyt.

 

[Mies vaihtoon?]

Alkuperäinen: entä jos käytte tutkimuksissa ja miehessä on vika? Esim. ei yhtäkään siittiötä ja hoidoista huolimatta ei onnistu. Ottaako hän itsestäänselvyytenä sitten myös sen, että sinä dumppaisit hänet siinä vaikeassa ja hänelle raskaassa tilanteessa ja mielummin "tekisit" biologisen lapsen jonkun toisen kanssa? Toivottavasti saatte puhuttua asioista ja suhteenne voittaa.