kuin edellinen. Sinä et todellakaan ole yksin velvollinen tuossa tilanteessa huolehtimaan vanhemmistasi, vaikka miten olet samalla paikkakunnalla. Sisaruksiltasi tämä on ajattelmatonta ja itsekästä. Tilanne voi jatkua vaikka miten pitkään, jopa vuosikymmeniä.
Isäsi ei osaa ajatella, mitä sinulle tällainen vanhusten kanssa eläminen merkitsee. Joudut elämään vanhojen ihmisten elämää. Isä ajattelee, että sinulla on aikaa elää, vaikka nyt hoidatkin heitä ja koska hänellä on hyvä olla, ei hän jaksa muusta välittää. Toisaalta, ennenvanhaan ajateltiin, että lapsilla on velvollisuus huolehtia vanhuksistan, mutta nykyään elämänmuotomme ei ole enää sidottu lapsuudenkotiin, eikä siellä asu monta sukupolvea. Sitä korvaamaan on luotu vanhustenhuoltosysteemit. Jokainen elämänvaihe on ainutkertainen ja sen saivat muutkin sisaruksesi elää vapaana.
Kyllä sinullakin on siihen oikeus ja vapaus. Yhteiskunnalla on antaa palveluja, joilla tukea tuodaan vaikka kotiin, jollei siellä muutoin selvitä. Ei ole väärin sekään, että äitisi hoidetaan dementikoille tarkoitussa hoitokodissa. Isä ja te sisarukset voitte ja saatte käydä siellä kylässä vaikka joka päivä. Sinne saa viedä omia tuttuja tavaroita ja kuvia. Se on teille kaikille helpompaa eikä äitinne kärsi siitä lainkaan, päin vastoin, siellä hänellä on ohjelmaa ja virikkeitä paljon enemmän kuin kotona.
Me suhtaudumme niin hirveän tunteellisesti näihin asioihin ja isääsi säälittää viedä äiti kotoa pois. Äitikin ihan varmasti sanoo, että haluaa olla kotona, jos sitä häneltä kysytään. Pitää kuitenkin muistaa, että ei hän ole kykenevä ajattelemaan loogisesti, ei pysty päätöksentekoon eikä osaa lainkaan ajatella, mitä teidän muiden elämä on hänen sairautensa kanssa. Hän elää tätä hetkeä kaiken aikaa kuin lapsi. Ihan samoin se on hoitokodissa ja hän on siellä ihan yhtä tyytyväinen kuin nyt.
Olen itse sisar, joka asuu etäämpänä kotoa. Hoidin äitiäni hänen loppuaikanaan, mutta apunani oli 2 muuta sisarusta ja sitä kesti vain pari kuukautta. Sekin oli raskasta, enkä olisi jaksanut sellaista kauan. Nyt isäni tarvitsee apua jokapäiväsieen elämään, mutta ei ole muuta kuin huonokuntoinen ja muisti pätkii, ei dementiaa. Hänelle hoidetaan lääkitys kotisairaanhoidosta maksullisesti (erittäin kohtuullinen), sisko huolehtii ruuan ja asioinnin, minä käyn joka toinen kk viikon, siivooan ja hoidan koko homman silloin, jotta sisko saa vapaata.
Systeemimme meni näin siksi, että sisko ja isä yhdessä päättivät näin ja aloittivat systeemin. Ei siinä paljon auttanut enää mitään sanoa, jottei olisi loukannut syvästi ja jättänyt siskoa pulaan.
Minun käy välillä siskoani sääliksi, sillä oma elämä on todella olematonta. Ei joka toinen viikko kk:ssa ole samaa, kuin vapaus päättää aikatauluistaan. Olemme kuitenkin sentään kuuskymppisiä ja silti tuntuu, että elämä menee ohi näiltä osin. Jossakin vaiheessa tullaan siihen, että emme jaksa.
Puhu sisaruksillesi ja vaadi heitä tulemaan tuoksesi, kun vanhempiesi hoidosta päätetään. Sinua ei saa jättää asian kanssa yksin. Voit käydä myös sosiaalitoimistossa puhumassa ja hakemassa neuvoja ja tietoja. Sitten sinulla olisi itselläsikin hieman seinää tukenasi, kun puhut sisaruksillesi.
