Sopiva aika vauvalle?

[-85]

Heippa! Eli mun tilanne on siis tämmönen: hirmu kova vauva kuume on ollut jo pitemmän aikaa, miekkosen kanssa kihlauduttiin kolmisen kk:ta sitten, hän suorittaa tällä hetkellä armeijaa,minä olen töissä (ollaan siis 20v), ja hän aloittaa sitten ens syksynä jatko-opinnot. Ollaan puhuttu paljon viime aikoina vauvasta,enemmän ja vähemmän hyvin lopputuloksin, kumpikin tahtoisi kovasti mutta taloudelliset seikat esteenä.. Tahtoisin kaikkien perusasioiden olevan ok,asunnot ja rahatilanteet,ym.
En tiä kuulostaako tämä nyt kaikkien mielestä siltä, että nuoret taas tahtoo vauvaa kun ne on niin kivoja ja vaaleenpunasia.. Kysymys ei siis ole semmosesta. Mä ehkä tunnen olevani enemmän ku valmis saamaan oman pikkusen ja taidan olla aika masentunu kun tiedän että tähän elämäntilanteeseen se ei ole mahdollista. Jos jollakulla sattuisi olemaan kokemusta tämän tyyppisestä tilanteesta niin kerro ihmeessä! Olisi kiva kuulla kuinka on mennyt ja kuinka on pärjätty. Mä en tahtoisi odottaa niin kauaa kunnes mieheni valmistuisi ja menisi töihin,4-5 vuotta on huiman pitkä aika odottaa. Kun se tuskin riittää että mä oon töis ja mies saa opintotukea..
Mulla on vanhempia sisaruksia joitten pikkusia oon hoitanut,eli ei olis ihan vieras maailma mihin astuis. Ei vauvat aina oo ihania ja vaaleenpunasia,joskus ne huutaa ja karjuu tukan päästä..=)
Voi kertokaa ihmeessä omia kokemuksia ja tuntemuksia,tuntuu et hulluksi alan tulla.. Ois edes joitain joille puhua,omat kaverit ei taitais ihan ymmärtää näitä vauva-asioita..

 

[Dreamer]

Moi, uskon että vauvan kanssa pärjäisitte! Mun serkku on 18 v ja saa vauvan ensi kuussa. Hän on kypsä ikäisekseen. Mies on huithapeli (ikävä kyllä) mutta hänen äiti ja sisarukset asuvat 1 km päässä eli apua luvassa.
minä olen 28 v ja mieheni 30 v ja haaveilemme ensimmäisestä lapsesta. Meillä on vaikuiset työt, mutta silti tuntuu että rahaa voisi olla enemmän ja sitä ja tätä. Ollaan oltu yhdessä kohta 6 v.
Olisihan se tietty järkevää että asutte vielä pidempää yhdessä, matkustelette, opiskelette ja jne, mutta se on ihan teistä kiinni. Me hommattiin alussa koira vauvakuumeeseen.. ollaan kyllä koiraihmisiäkin! Nyt on yht 3 koiraa : )
Ehkä kohta myös vaaveli )

 

[öö]

Miksi kypsä 18-v serkkusi tekee lapsen juuri huithapelin kanssa? Ja laskee oman äitinsä varaan..?

 

[ihaa]

moi! kerronpa tässä mun tilanteeni, olen nyt 21v. samoin mieheni. vauvakuume iski ollessani 19v. tulin raskaaksi ja mieheni oli armeijassa koko raskausajan, kaikki meni kuitenkin hyvin sai ylimääräisiä lomia ym.
kun armeija loppui mieheni jäi työttömäksi ja minä sain pienintä äitiyspäivärahaa....silti rahahuolia ei ole ollut ollenkaan! lapsella on paljon käytettyä vaatetta ja nälkää ei olla nähty, vähemmälläkin rahalla olisi pärjätty. ei se lapsi paljon rahaa tarvitse, rakkautta kylläkin!
lapsi on nyt 1v4kk ja tämän kuluneen ajan olen elänyt elämäni onnellisinta aikaa...toinen lapsikin on projekti asteella!
itse olen sitä mieltä, että kannattaa tehdä lapsi silloin kun tuntee olevansa siihen valmis, onhan siitä iso vastuu. elämän tilannetta jos aina miettii, niin koskaan ei ole sopivaa hetkeä lapsen tekoon, aina on jokin ""este"". ja koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, ei niitä lapsia kaikille ihan vaan taivaasta tipahtele.
olen nauttinut lapsen hoitamisesta, saanut tyydytystä hoivaamisen tarpeelleni....toki välillä rankkaa, oli koliikki lapsi...mutta nyt on ihanaa kun tyttö halaa ja suukottaa, sekä aamuisin huutelee sängystään äitii, äitii...välillä ihan ilon kyyneleet tulee silmiin.
mieti tarkkaan oletko valmis? onko mies täysin mukana? onko hänestä isäksi? tuntuuko siltä että suhteenne kestää, eka lapsi on koetuskivi? eihän lapsenhoito jäisi ainoastaan sinun harteillesi?
olisi kiva jos vielä kirjoittelet tänne mietteitäsi, aika saman ikäisiä kuitenkin ollaan.

 

[ruusu]

Olen samanikäinen kuin sinä. Mieheni on armeijassa ja aloittaa opiskelut vuoden päästä, itse olen yliopistossa, pari vuotta jäljellä. Olen aina halunnut lapsia ja nimenomaan nuorena, koska riski sairaasta lapsesta on silloin pienempi ja pakko aloittaa nuorena, jos meinaa monta tehdä Tietenkin varauksena se, että todella lapsensaanti olisikin noin helppoa. Meitäkin askarruttaa eniten se, ettei ole kovinkaan paljoa rahaa. Tosin meillä on säästöjä ja mieheni menisi töihin, mutta jotenkin yhteiskunta pistää ajattelemaan sitä, että on oltava auto, omistusasunto ja vakituiset työpaikat. Toisaalta taas opiskelen sellaista alaa, että minun oletetaan tekevän uraa ja lapsia ei todellakaan siihen elämään kaivattaisi työnantajan puolelta.

Siskollani on kaksi lasta ja hän on aina sanonut, että tee lapset opiskeluaikana, sillä sitten kun lapset ovat vähän isompia ja itse valmistunut, on hyvä mennä töihin. Toisin kuin se tilanne, että olet juuri valmistunut ja raskaana hakemassa töitä tai siinä iässä, että työnantaja ei varmasti ota töihin mahdollisen raskauden takia. Yhteiskunnan tuki on kovin pieni, jos on opiskelija, saatika että molemmat olisimme. En usko, että isotkaan säästöt loputtomiin riittää. Ehkä kuitenkin ajattelen liian pitkälle siinä mielessä, että voinhan mennä töihin ""äitiysloman"" jälkeen, mutta silti en haluaisi vaivata päätäni jatkuvilla rahahuolilla, kun vauva on pieni. Minulle aina sanotaan, että ei vauva mitään kuluta, mutta jo pelkät alkuinvestoinnit kuten vaunut ja sänky imevät rahaa.

Vaikeita kysymyksiä kaikki. Tuntuu vain välillä todella pahalta, kun haluaisin ihan hirveästi oman lapsen, koska olen tarpeeksi kauan katsonut lapsiperheen elämää sivusta.

 

[Kuuhullu]

Hei aattelin kirjotella kun mekin ollaan mieheni kanssa vm-85! Ei se talous oo esteenä, aina sitä selviää. Mekin oltiin jo toista vuotta yritetty vauvaa ennen kun tulin raskaaks. Ja taloudellinen tilanne oli sillonkin tosi surkee.

Maaliskuussa kun sain tietää olevani raskaana, mieheni oli toista kuukautta armeijassa ja itse elelin tiukasti osa-aika työpaikan tuloilla. Et ei ollu helppoo. Mieheni tuli lokakuussa intistä ja laskettu aika oli 21.11, mut eipä oo vauveli viel tullu. Tilanne ei oo nytkään mitenkään hyvä. Muutettiin lokakuun alussa omakotitaloon vuokralle ja vuokran suuruus nousi 150€ entisestä, mut pakko oli muuttaa kun entisessä asunnossa ei ois uskaltanut edes nukuttaa lasta ulkona. Itselläni on 2000€ laina pankkiin ja miehelläni on kokoajan tili miinuksella, kun se elättää meidän. Ja laskujakin on reippaasti rästissä. Mut ei rahahuolet elämää estä.

Kyllä mäkin lujaa uskon et päästään taas pian taloudellisesti jaloillemme täs piakkoin, oma äitiysavustukseni ei oo ku n.300€ kuussa, mut kyllä sitä pärjää. Mies on onneks töissä, mut suurin osa palkastakin menee vuokraan. Sossussakin on hypätty, mut ei nyt ihan hiljan, kun ei sieltäkään kaikkeen apua saa.

Mut ei kannata ajatella taloudellista tilannetta. Meilläkin on toosi paljon vauvalle kaikkia tarvikkeita, vaik on ollu rahat tiukilla, äitiyspakkaus on hyvä alku ja sit vaunut ja muut semmoset joko lainattuja tai käytettyinä ostettuja. Ja kirpparilta saa hyviä vaatteita!

Ja vauvan kans sitä tietty sit säästää jos vaan haluaa ja pystyy imettämään (ihmeen suuri säästö) ja jos viitsii käyttää harsovaippoja... Kertakäyttövaipat kun ei oo halvimmasta päästä.

Ei muuta kun vauva tilauslistalle, jos siltä tuntuu sisimmässä!

 

[pulma]

Mulla on kans meneillään vähän samanlainen tilanne. Oon aina pitänyt lapsista tosi paljon ja toivonut että joku päivä saan omankin piiperoisen. Viime aikoina olen ajatellut asiaa tosi paljon. Haluaisin lasta ja surettaa, että mieheni ei vielä halua. Hänen mielestään emme olisi valmiita eikä meillä ole varaa lapseen. Olen 23 ja päättämässä opintojani. Mieheni on 25 ja töissä. Itseäkin kyllä mietityttää että pärjättäiskö ja olemmeko vielä liian nuoria. Tosin onhan niitä lapsia tehty paljon nuorempinakin ja ilmeisesti hyvin pärjätty.

Tuntuu että elämässäni on oman lapsen kokoinen aukko. En tiedä pitäisikö puhua tästä vielä miehelle vai unohtaa asia toistaiseksi. Koirakaan ei taida tähän kaipuuseen auttaa..