Toggle sidebar

Sopiva aika muuttaa yhteen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Muuttohaukka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Muuttohaukka

Vieras
Olen seurustellut nelisen kuukautta ja suhde tuntuu lupaavalta. En silti vielä ole valmis muuttamaan yhteen, enkä usko että mieskään on. Mietin vaan, että mikä sitten yleensä on "sopiva" tai yleinen aika muuttaa saman katon alle? Mielestäni esim. parin kuukauden päästä muutto yhteen on liian aikaista, mutta vuosi voi taas jo tuntua pitkältä ajalta.

Minusta on kuitenkin hyvä tutustua ensin kunnolla ettei sitten tule pettymyksiä tms. ja toisen tavat tuntee läpikotaisin. Onhan se toki kiinni itsestä ja toisesta miltä ajatus tuntuu, mutta miten teillä muilla? Kertokaa kokemuksianne!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muuttohaukka:
Minusta on kuitenkin hyvä tutustua ensin kunnolla ettei sitten tule pettymyksiä tms. ja toisen tavat tuntee läpikotaisin.
Click to expand...

Mutta onhan se niinkin, että ennen kuin muuttaa yhteen ei kaikkia toisen tapoja yms. voi oppia täysin tuntemaan. Kyllähän sitä vähän alle vuoden seurustelun jälkeen luuli tuntevansa toisen hyvinkin, mutta niin vain tuli yllätyksiä yhteenmuuton jälkeen. En tosin odottanutkaan etteikö tulisi. Kaikki yllätykset ei kuitenkaan ole pettymyksiä... :)

 
Jos suhteessa on vain kaksi, ei siis lapsia, niin ei kai tuolla ole merkitystä? Yhteisen kodin asiat kannattaa vaan sopia tarkkaan etukäteen, eli kuka siivoaa ja milloin, miten raha-asiat hoidetaan, kenen nimelle ja kuka maksaa esim. uuden telkun. Kannattaa lukea näitä ellien kriisikeskusteluita, niistä saa vinkkejä yleisemmistä riidanaiheista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli:
Jos suhteessa on vain kaksi, ei siis lapsia, niin ei kai tuolla ole merkitystä? Yhteisen kodin asiat kannattaa vaan sopia tarkkaan etukäteen, eli kuka siivoaa ja milloin, miten raha-asiat hoidetaan, kenen nimelle ja kuka maksaa esim. uuden telkun. Kannattaa lukea näitä ellien kriisikeskusteluita, niistä saa vinkkejä yleisemmistä riidanaiheista.
Click to expand...


Naiset löytävät usein riidan aiheen..listaa lisää.
 
Minä en määrittelisi sitä aikana milloin on hyvä muuttaa yhteen. Minä määrittelisin sen sillä milloin toinen asunto käy tärpeettomaksi kun kuitenkin ollaan koko ajan ja kaikki yöt/vapaa-ajat aina yhdessä jommankumman kotona. Silloin on turha enää maksaa kuluja tyhjillään olevasta asunnosta, Ellei siten halua viedä toiseen kämppään salarakasta.
 
Tuo, että naiset löytävät usein riidanaiheen, on mielestäni harhakuvitelmaa... ainakin omalle kohdalleni on sattunut parikin kertaa mies joka saa riidan aikaiseksi asiasta kuin asiasta ja tätä asiaa sitten jankatan, väännetään ja käännetään tasaisin väliajoin. Itse olen aika sopuisa (mitä ei aina uskoisi, kun kirjoituksiani lukee:-)) ja uskon rauhalliseen rinnakkaiseloon, jossa asiat sovitaan, sovitusta pidetään kiinni, eikä niihin enää palata.
 
En minä kyllä lähtisi missään nimessä alle vuoden seurustelun muuttamaan yhteen. Parempi tutustua kuitenkin kunnolla, ennen kuin luopuu omasta (vaikka oliskin vuokra) asunnosta, tietynlaisesta vapaudesta ja ehkä jopa tavaroista joista hankkiutuu kenties eroon muuton yhteydessä. Itse muutin ensirakkauden kanssa yhteen vähän alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Kun avoero tuli kahden vuoden kuluttua, niin piti ostaa kaikki kalusteet taas ym uudestaan. Hyvä kuitenkin että itsenäistyin, enkä yhteenmuuttoa kadu, koska eihän etukäteen koskaan voi tietää toimiiko suhde.

Nyt seurustellut taas kaksi vuotta, ja rupeaa vähitellen miettimään yhteenmuuttoa. Mutta silti kauhistuttaa toisaalta myös. Tietenkin jos esimerkiksi toisella on hyvä kämppä mihin muuttaa yhteen, niin se on helpompaa - paitsi siinäkin tapauksessa tietenkin on se, että sitten se ensin siinä asunut tai asunnon omistaja on vähän niinkuin "etulyöntiasemassa".

Ehkä kuulostan kyyniseltä, mutta minä en ymmärrä että millä tavalla vuosi tuntuu liian pitkältä ajalta? Kuitenkin aikaa voi viettää yhdessä niin paljon kuin haluaa ja kuten joku mainitsikin, varmaan jossain vaiheessa tuntuu toisen kämppä jäävän turhaksi. Mutta ei alkuhuumassa kannata minusta vielä liikaa suunnitella noin suuria
 
Minä taas mietin missä vaiheessa viitsin muuttaa erilleen. Se kun on kuitenkin aika työlästä hommaa, hankkia asunto, tavaraa, opetella elämään itsenäisesti. Nyt on niin helppo olla vain.. mitään miettimättä.. Aikoiinaan yhteenmuutto ei epäilyttänyt pätkääkään, se vain kävi niin ja äkkiä kävikin, mutta kyllä tämä kymmenen vuotta yhdessä alkaa jo riittämään. Kun vain saisi aikaiseksi.
 
Minä taas olen sitä mieltä, että toisen oppii tosiaan tuntemaan vasta kun asutaan yhdessä, eli sitten kun oikeasti jaetaan sitä arkea. Exän kanssa seurusteltiin neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa, ero tulikin sitten puolentoista vuoden kuluttua kun ei vaan saman katon alle sopeuduttu sitten millään. Olis pitänyt muuttaa aikaisemmin niin oltais tajuttu erotakin muutamaa vuotta ennemmin.

Nykyisen miehen kanssa muutettiin alle vuoden seurustelun jälkeen yhteen, vielä suoraan omaan asuntoon. Ja hyvin on mennyt, vuoden jos toisenkin.

Mitään yleispätevää määritelmää tuskin on siitä, koska on oikea aika muuttaa yhteen. Se vaa riippuu niin paljon suhteesta ja elämäntilanteesta muutenkin. Itse en tajua niitä ihmisiä, jotka menevät kihloihin ja häitäkin jo suunnittelevat asumatta päivääkään yhdessä. tehtiinhän niin toki ennenkin, mutta silti...
 
Pakko kertoa oma tarinani, kun kaikki täällä näkevät asiat niin negatiivisesti. Mitään tiettyä kaikille oikeaa aikaa ei voi sanoa, mutta ei aina tarvitse vuosia odottaa.

Ennen mieheni tapaamista ajattelin samoin kuin moni täällä, että useita vuosia on tunnettava ennen yhteenmuuttoa. No sitten muutinkin mieheni kanssa puolen vuoden jälkeen yhteen. Muutaman kuukauden jälkeen siitä alettiin jo keskustelemaan ja tavallaan kaikki oli heti jo selvää. Ja syy ei ollut se, että on halvempaa ylläpitää kahta kämppää vaan se, että suunnittelimme yhteistä loppuelämää. Jo ennen yhteenmuuttoa asuimme käytännössä yhdessä, koska aina olimme yhdessä jomman kumman luona. Täytyy sanoa, että me kyllä tutustuimme jo siinä, vuosien kuluessa ei ole tullut mitään isoja yllätyksiä toisesta.

Mutta: meillä ei ollut kummallakaan takana mitään vaikeita eroja/vakavia pitkiä suhteita, joista toipuminen olisi ollut kesken. Ei ollut myöskään lapsia. Kumpikin oli jo ehtinyt elää itsenäistä sinkkuelämää niin kauan, että tiesimme hyvin, mitä halusimme. Kummallakaan ei enää menojalkaa vipattanut. Nämä olivat varmasti ne syyt, miksi kaikki onnistui niin hyvin ja olemme onnellisia edelleen vuosien avioliiton jälkeen.

Summa summarum: Kun tapaa sen oikean, niin sen kyllä tietää ja välttämättä ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta. En nyt tarkoita, että toimikaa kaikki nopeasti, ei odottamisessa ja harkitsemisessa mitään huonoa ole, mutta joskus voi toimia myös nopeasti.
 
Kyllä, lopputulos oli meillä sama. Minä uskon kuitenkin että jos oltais exän kanssa jatkettu "vain" seurustelua vielä jonkun aikaa pidempään niin olisi tullut selväksi ettei sovita yhteen. Lähinnä nyt kuitenkin tarkoitin sitä että parissa kuukaudessa ei kuitenkaan toista voi täysin oppia tuntemaan, 2kk ja vuosi on hyvin eri asia. Esimerkiksi jos toinen on sairaalloisen mustasukkainen niin kyllä se seurustellessakin ilmenee. Minä ottaisin varovaisesti, mutta sehän onkin vain minun mielipiteeni ja omien kokemusten ja muiden läheisten ihmisten elämää katselleen summa. Tietenkin se, miten yhteinen elo sopii yhteen, selviää vasta kun asutaan oikeasti yhdessä. Eikä elämässä koskaan tiedä miten käy. Joskus täytyy vain uskoa, ja ottaa riskejäkin.
 
Täällä ollaan 2,5 vuoden seurustelun jälkeen muutettu yhteen ja suoraan omaan yhteiseen asuntoon. Me oltaisiin voitu vaikka ensimmäisen kuukauden jälkeen muuttaa yhteen, mutta silloin järki ja realiteetit voittivat ja näinkin pitkään vaiheltiin kahden kodin väliä. Niin ja meilläkin suunnitellaan yhteistä loppuelämää eikä vain mitään seuraavaa askelta. Yhdessäasumista on nyt takana 1,5 kk eikä mitään erimielisyyksiä ole vielä tullut. Uskon, että ne on selvitetty jo aikaisemmin. Meillä molemmat täydentävät toisiaan, eli minä inhoan imuroimista ja mies pyykkäystä niin siinä on jo selkeät vastuualueet jaettu.

Ei voi sanoa, että vuosi on liian pitkä aika. Toiseen kannattaa tutustua ihan rauhassa ja ajan kanssa ja odottaa että ensihuuma katoaa. Myös niitä arvoja ja tulevaisuuden suunnittelmia kannattaa vertailla.
 
Kiva kuulla muiden kokemuksia asiaan liittyen. Itse olen kerran muuttanut aika lyhyen tuttavuuden jälkeen saman katon alle, se tapahtui aivan luonnostaan kun kummatkin tunsimme olevamme siihen valmiit eikä kummallakaan ollut "menneisyyttä" vaivaamassa. Se liitto kantoi kymmenen vuotta ja voi olla että jatkuisi vieläkin ilman minun henk.koht. kriisiäni. Nyt tilanne on sillä lailla erilainen, että molemmilla osapuolilla on menneisyyttä takanapäin, miehellä vielä enemmän kun on eronnut ja lapsia liitosta. Luulen, että katselemme rauhassa miten tämä etenee ja jos tuntuu jossain kohtaa siltä, että yhteen muutetaan niin sitten muutetaan. Tämä ei kuitenkaan tapahdu yhtä nopeassa tahdissa kuin aiempi juuri siitä syystä että lähtökohdat ovat niin erilaiset.
 
Tuota noin, menee vähän off topic, mutta haluaisin tietää, viettääkö ihmiset seurustelukumppaniensa kanssa jokaisen yön ja lähes kaikki vapaa-aikansa? Ilmeisesti me olemme todella poikkeuksellinen pari, sillä ollaan vaan joka toinen tai joka kolmas yö yhdessä(paitsi joskus viikonloppuisin). Ollaan seurusteltu vajaa vuosi, eikä olla vielä muuttamassa yhteen. Ei edes periaatteessa asuta yhdessä, kun nähdään ilmeisesti aika harvoin teihin muihin verrattuna..
 
utsi, me ei todellakaan "asuta" yhdessä, eli me ollaan kyllä viikonloput yhdessä jomman kumman luona (ellei ole toisella jotain muuta menoa) ja sitten viikolla ehkä yksi tai kaksi yötä. Meistä toinen on töissä (minä) ja toinen (mies) opiskelee joten arkirytmi on hyvin erilaista. Kun hän lukee kotona tentteihin, ei olla välttämättä viikolla paljoakaan yhdessä. Joskus hän tulee yöksi jos seuraavana päivänä ei ole koulua, jää sitten nukkumaan mun luokse kun lähden töihin.

Ja mehän ollaan seurusteltu nyt kaksi vuotta. Toisissakin ketjuissa on joskus puhuttu aiheesta ja minäkin ihmettelin sitä, että täytyykö sitä koko ajan olla kiinni toisessa. Kun joidenkin viestit oli sellaisia, että "meillä periaate on että ollaan kaikki mahdollinen vapaa-aika yhdessä). Kun ei asuta yhdessä niin ei meillä noin todellakaan se mene, ja jos ja kun yhteen muutetaan niin toivottavasti omia menoja keksitään ettei rupea ahdistamaan :)
 
Meillä kyllä seurusteluvaiheessa (ainakin ensimmäisen kuukauden jälkeen) kaikki yöt vietettiin yhdessä jomman kumman luona. siis tottakai illalla saattoi kummallakin olla omia menoja, mutta sitten yleensä mies tuli minun luokseni. Näin ei kylläkään ollut kaikissa edellisissä suhteissani, mutta ne eivät olleetkaan mitään "tositarkoituksella" juttuja. Tämä tapuas sitten vaan kolahti niin, että oli ihan luonnollista olla yhdessä ja nähdä koko ajan. Ei se poissulkenut sitä, että kummallakin oli myös omat menonsa. Mies tuohon aikaan opiskeli työn ohella, ja jos tällaista järjestelyä ei olisi ollut, oltaisiin nähty aika harvoin. Mutta jokainen suhde on erilainen ja mitään oikeata tai väärää ratkaisua ei näissä asioissa ole.
 
No se nyt ei kerro tositarkoituksesta mitään, viettääkö kaikki yöt yhdessä vai ei. Parasta näkeminen on yleensä tauon jälkeen kun on ehtinyt toista ikävöidäkin. Kun asuu yhdessä niin silloinkin kannattaa tehdä niin että on esimerkiksi viikonloppuja erillään. Kyllä mullakin on kolahtanut ja tiedän että tässä on se oikea, tiesin ensitapaamisesta lähtien. Odotan yhteistä tulevaisuutta innolla :) Mutta ehkä minun tapauksessani onkin sitten se ns. "toinen avioliitto", kun on takana jo yksi avoliitto ja ero ja nyt on paljon kypsempi ja myös itsenäisempi.
 
Mekin ollaan vietetty lähes joka yö yhdessä neljän kuukauden ajan. Tuntuu että tahti on ollut liiankin tiivis ja puolin jos toisin olisi hyvä ottaa enemmän omaa aikaa. Huomaan ainakin sen, että omien asioiden hoitaminen jää vähemmälle ja kotityöt kuten siivous ja tiskaus on ollut vähän retuperällä kun toinen vie kaiken huomion. Aika outo yhtälö, kun toisaalta haluaisi olla yhdessä koko ajan kun on heti ikävä jos ollaan erossa, mutta toisaalta liian tiivis yhdessäolokaan ei ole hyväksi.

Yritän siis tietoisesti antaa miehelle omaa aikaa ja ottaa sitä myös itselleni. Alussa oli jopa ahdistavaa olla niin paljon yhdessä kun oli jo tottunut niihin omiin kuvioihinsa. Nyt huomaan että minä olen siirtynyt vaiheeseen, jossa olen mieluummin miehen kanssa yhdessä kuin yksin. Mies tuntuu vielä olevan asteen jäljessä, koska huomaan hänen kaipaavan myös yksinoloa. Se hänelle suotakoon, niin ei ahdista liikaa. :)
 
Mies laittoi kirjat mun luo 5kk seurustelun jälkeen,mutta "asuttiin yhdessä" vain viikonloppuisin koska hän oli viikot toisella paikkakunnalla ja asui koululla joten ei silloin myöskään nähty.Virallisesti muutettiin yhteen 9kk seurustelun jälkeen koska hän sai töitä muualta eikä haluttu enää viikonloppusuhdetta.Nyt reilu vuosi asuttu yhdessä enkä sanois et mitään yllätyksiä olis tullu,tietenkin toisen oppii paremmin tunteen näin,mutta mikään ei tuntunu "yllätykseltä".Rakkaus vain syvenee :)
 
EIkö se ole aivan sama milloin muuttaa yhteen? Sitten kun siltä tuntuu, jos huomaa jo heti alussa että toinen kämppä seisoo vaan tyhjillään niin siitähän voi luopua. Jos yhdessä asuminen ei sitten pidemmän päälle toimikaan, niin sitten muutetaan erilleen. Simple as that?
 
itse muutin kultani kanssa yhteen seurusteltuamme 2kk. Hän muutti suoraan omasta lapsuuden kodistaan, minä exän luota :o)
Nyt oltu naimisissa yli 10v. ja saman katon alla pian 15v.
Joten ei sillä niin suurta väliä, koska muuttaa, vaan sillä että molemmat haluaa asua yhdessä, ja että sopimuksista pidetään kiinni.
 
Mä muutin poikaystäväni kanssa yhteen virallisesti puolen vuoden seurustelun jälkeen, mutta käytännössä asuttiin saman katon alla jo 2 viikkoa seurustelun alkamisen jälkeen (kuulostaa muuten näin jälkikäteen aika pelottavalta, silloin ei vain ollut vaihtoehtoa kun toisen asunnossa alkoi iso remontti). Muutama kuukausi kun oltiin vietetty toisen pienessä kämpässä, alkoi olla sellainen fiilis että turha maksaa siitä toisesta mikä oli tyhjillään koko ajan vaikka remonttikin oli jo ohi.

Nyt ollaan asuttu 1 ½ vuotta yhdessä melkein, enkä vieläkään ymmärrä täysin mitä ihmiset tarkoittaa sillä, että yhdessäasuessa tulee riitoja siivous- talous- jne.asioista. Mekin ollaan todella erilaisia, eikä mies oikeastaan pahemmin siivoile, mutta kun molemmat on päättänyt että turhista asioista ei riidellä, niin ihan hyvin menee. Ei kumpikaan halua tuhota hyvää suhdetta siksi, että pikkukiista siitä voiko vessanpöntön renkaan mies jättää ylös paisuukin järjettömiin eroon johtaviin mittakaavoihin. Koska kaikkihan tietää, että vessanpöntöt harvemmin merkitsee elämässä kovin paljoa.

Ei siis oteta turhaa stressiä tällaisista asioista... Yhteen voi muuttaa sitten kun tuntuu oikealta... Mun poikaystävä pelkäsi tosi pitkään ajatusta yhteenmuutosta, olen ensimmäinen ns. vakava tyttöystävä. Mutta näin jälkeen päin hän on sanonut, että jos en olisi silloin pakkotilanteessa 2 viikon seurustelun ja kuukauden tuntemisen jälkeen muuttanut tavaroineni hänen nurkkiinsa, me ei välttämättä edes seurusteltaisi. Hän ei olisi välttämättä kehittänyt vakavaa suhdetta minuunkaan, koska ei ollut taipuvainen sellaiseen ennen minua.

Ehkä se yhteenmuuttamisen pelko onkin usein jotenkin suurempi, kuin tilanteen todellinen jännitys.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa