"Soinin on kannettava voittajan vastuunsa."

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen samaa mieltä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

olen samaa mieltä

Vieras
Olen samaa mieltä ja Timo Soinista on tehtävä seuraava pääministeri.


Seppo Kääriäinen: Soinin on kannettava voittajan vastuunsa

Sunnuntai 5.6.2011 klo 14.18

Vastuu enemmistöhallituksesta on nyt Timo Soinin perussuomalaisilla, korostaa Seppo Kääriäinen (kesk).

Keskustan vanhempi valtiomies, kansanedustaja Seppo Kääriäinen varoittelee puoluettaan hallituskipeydestä. Hallitusratkaisussa pitäisi noudattaa eduskuntavaalien tulosta ja vaalien viestiä.

- Puolueen (keskusta), joka päätyi vaaleissa neljänneksi ja sai historiansa suurimman vaalitappion, ei pidä rynnätä eturivissä ja morgoonit soiden hallitusvastuuseen.

Kääriäinen katsoo, että Timo Soini (ps) ei voi enää vältellä vastuutaan isänmaan asioiden hoidosta.

- Vaalien voittajan täytyy alkaa ottamaan vastuuta asioista. Perussuomalaiset ja ne puolueet, jotka vähemmän hävisivät vaaleissa ovat nyt vastuussa enemmistöhallituksen muodostamisesta. Vaaleissa kaikui suunnan muutoksen vaatimus ja sen täytyy näkyä myös uudessa hallituksessa.

Kääriäisen mielestä keskustan osallistuminen hallitukseen tulee vuoroon vasta sitten, jos toimintakykyistä enemmistöhallitusta ei vaalituloksen pohjalta saada mitenkään muutoin kasaan. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan vielä olla.

Kääriäinen ei suohtaudu mitenkään innostuneesti keskustan puoluejohdon käynnistämään sähköiseen jäsenkyselyyn hallitukseen osallistumisesta.

- Puoluejohto tällaisen kyselyn on päättänyt. Mikäs siinä. Kyllä nyt puoluejohdon täytyisi kuitenkin pitää asiat tiukasti käsissään, Kääriäinen ohjeistaa.

Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu maanantaina pohtimaan hallitustilannetta.
 
Soini on saanut äänensä EU-kriittisillä mielipiteillä. Tottakai sopisi kaikille muille puolueille se, että Soini kääntäisi takkinsa ja kantaisi "voittajan vastuunsa" pelastamalla typeriä tuhlaavia euromaita koska se näyttää olevan ainut tapa jolla "voittaja kantaa vastuunsa".

Minun mielestäni Soini taas on pitänyt sanansa ja kantanut nimenomaan sitä vastuuta jonka on äänestäjiltään saanut. Toisin kuin vihreät, vasemmisto, sdp ja keskusta. Kuka oikeasti näitä roskapuolueita enää äänestäisi?
 
[QUOTE="vieras";23917301]Soini on saanut äänensä EU-kriittisillä mielipiteillä. Tottakai sopisi kaikille muille puolueille se, että Soini kääntäisi takkinsa ja kantaisi "voittajan vastuunsa" pelastamalla typeriä tuhlaavia euromaita koska se näyttää olevan ainut tapa jolla "voittaja kantaa vastuunsa".

Minun mielestäni Soini taas on pitänyt sanansa ja kantanut nimenomaan sitä vastuuta jonka on äänestäjiltään saanut. Toisin kuin vihreät, vasemmisto, sdp ja keskusta. Kuka oikeasti näitä roskapuolueita enää äänestäisi?[/QUOTE]

Soinin ei tarvitse kääntää takkiansa, koska yleinen ilmapiiri on kääntymässä Soinin kannalle, eli järki on palaamassa politiikkaan ja siitä kuuluu iso kiitos Timo Soinille ja persuille.

Kreikan kriisi ei ratkea veronmaksajien rahoilla - HS.fi - Pääkirjoitukset
 
"Velkakirjamarkkinat pitävät Kreikan vararikkoa tai jonkinlaista luotto-onnettomuutta yhä varmempana asiana. Markkinanoteerausten perusteella sama odottaa mahdollisesti myös Irlantia ja Portugalia ennen kuin velkakriisi lopulta hellittää."

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/06/05/tata-europaattajat-pelkaavat-kuin-ruttoa/20117792/12
 
Päivitetty 5.6.2011 15:38, julkaistu 5.6.2011 15:37
Soini: Ilman perussuomalaisia ei synny hallitusta
Kuva: Tomi Vuokola - Aamulehden arkisto Toni Viljanmaa, HelsinkiLähetä palautetta toimittajalle
Timo Soini.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää selvänä, että perussuomalaisten täytyy hypätä ministeriautoihin, jotta Suomeen saataisiin toimiva enemmistöhallitus. Vain 105 kansanedustajan tukema porvarihallitus ei perussuomalaispomon mielestä pitkälle kanna.

– Tilanne on nyt niin, ettei tähän maahan ilman perussuomalaisia synny minkäännäköistä hallitusta. Tämä 105 on aika köppäinen. Se on kaikkien kiukuttelujen varassa, vihreiden, kristillisten ja ties kenen, Soini sanoo.

Soini lopetti vajaa kuukausi sitten hallitusneuvottelut kesken, koska perussuomalaiset ei taipunut kannattamaan euromaiden velkatukipaketteja.

Viikonloppuna Soini on käynyt neuvotteluita kokoomuksen, keskustan ja sdp:n kanssa. Hän ei paljasta, ovatko puolueet tavanneet jossakin vai onko mielipiteitä vaihdettu puhelimitse. Kuukauden takaiseen verrattuna puolueilla on nyt onnistumisen pakko.

– Kaikilla on paine kasvanut ja kaikki miettivät, että Suomi tarvitsee nyt hallituksen. Tässä tapahtuu isoja asioita, Nokiaa, talouskriisiä, budjettia pitäisi valmistella, Soini sanoo.

Ensi tiistaina on hallitusneuvottelujen suuri päivä, kun puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat päättävät voiko puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) jatkaa hallitustunnustelijana. Soinin mielestä Kataiselle on annettava vielä ensi viikko aikaa hallituksen rakentamiseen.
 

Yhteistyössä