Soinin arvot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen tuumaillut samaa, mutta Soinia ei käy aliarvioiminen. Hän keksisi keinon ajaa persujen asiaa vaikuttamatta samalla huonolta ja perinteitä rikkovalta presidentiltä.

No voi toki olla noinkin. Senpä vuoksi en menekään liputtamaan Soinin puolesta. Olisi kyllä niin mielenkiintoista nähdä, millaisena persut sieltä Soinin varjosta astuisivat esiin. Uskaltautuisivatko hallitukseen, jos sinne asti asia etenisi?
 
[QUOTE="vieras";25231767]Valehteli oikeudelle jättäessään kertomatta saaneensa tuomion kapakkatappelusta.

"Lieventävänä asianhaarana hän vetosi muun muassa siihen, ettei hänellä ole aiemmin ollut oikeusjuttuja. Tuomari langetti Floresille sakkorangaistuksen vielä samana päivänä."[/QUOTE]

No hyvä, että sai rangaistuksen. Rattijuopumus on rikos, josta on saatava asianmukainen rangaistus. Valitettavan moni ei jää kiinni ja/tai toistaa saman uudelleen ja viattomat saattavat kärsiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äänestäjä;25231757:
Sinua ei siis kiinnosta ympäristömme hyvinvointi? Jos ympäristömme voi huonosti, kuten se jo voi, ei se voi olla hyväksi meillekään.

Mutta en keskustele enempää vihreistä arvoista täällä, koska ketju on varattu Soinille.

Suomessa ympäristöasiat on hoidettu viimeisen päälle, sen sijaan maailman suurimmat saastuttajat USA, Kiina ja Intia antavat piutpaut Kioton sopimuksille ja siellä rahalle saataisiin jotain vastinettakin, mutta tämähän ei kiinnosta Suomen vihreitä jotka haluavat tehdä Suomesta vihreän fasismin ikeen alla olevan valtion.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äänestäjä;25231757:
Sinua ei siis kiinnosta ympäristömme hyvinvointi? Jos ympäristömme voi huonosti, kuten se jo voi, ei se voi olla hyväksi meillekään.

Mutta en keskustele enempää vihreistä arvoista täällä, koska ketju on varattu Soinille.

Onko Soini oikeasti kestävän kehityksen ja globaalin ympäristönsuojelun puolella? Soinin arvot ovat se tähän liittyvä kiinnostava pointti. Mikä tuo miljardin lisälasku oli josta Soini olisi kieltäytynyt?
 
[QUOTE="vieras";25231740]Aivan, mutta tätähän antipersut eivät vihakiimassaan tajua.:D[/QUOTE]

Nyt on pakko tarttua tähän: en usko, että kukaan täällä Soinia ja kumppaneita arvostelevista "vihaa" heitä, vaan kyse on siitä, että emme jaa hänen näkemyksiään (ainakaan kaikkia) ja arvojaan.

Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vihaatko itse jotakin ihmistä tai ihmisryhmää? Minä en. Siitä ei ole mitään hyötyä, se vaan syö ihmisen sisintä. Sitä paitsi ei Soinikaan katolisena vihaa ketään, ottaisit hänestä oppia.
 
[QUOTE="vieras";25231767]Valehteli oikeudelle jättäessään kertomatta saaneensa tuomion kapakkatappelusta.

"Lieventävänä asianhaarana hän vetosi muun muassa siihen, ettei hänellä ole aiemmin ollut oikeusjuttuja. Tuomari langetti Floresille sakkorangaistuksen vielä samana päivänä."[/QUOTE]

Huomaa että et välitä tosiasioista tai sitten olet vain tietämätön. Oletko tyypillinen perussuomalainen? Toivottavasti et. Hänellä ei siis ollut tuomiota kapakkatappelusta, koska asia oli sovittu rahalla.
 
[QUOTE="vieras";25231826]Onko Soini oikeasti kestävän kehityksen ja globaalin ympäristönsuojelun puolella? Soinin arvot ovat se tähän liittyvä kiinnostava pointti. Mikä tuo miljardin lisälasku oli josta Soini olisi kieltäytynyt?[/QUOTE]

No vastaa ihmeessä itse noihin kysymyksiin. En ole valitettavasti seurannut Soinin näkemyksiä mainituista asioista.
 
[QUOTE="vieras";25231808]Suomessa ympäristöasiat on hoidettu viimeisen päälle, sen sijaan maailman suurimmat saastuttajat USA, Kiina ja Intia antavat piutpaut Kioton sopimuksille ja siellä rahalle saataisiin jotain vastinettakin, mutta tämähän ei kiinnosta Suomen vihreitä jotka haluavat tehdä Suomesta vihreän fasismin ikeen alla olevan valtion.[/QUOTE]

Se onkin ongelma, että USA ja Kiina eivät ole tällä saralla olleet aktiivisia, tosin nyt USA liittyi tähän uuteen ilmastosopimukseen.

Mutta vihreän aatteen vertaaminen fasismiin.. hhmm.. luepas hieman fasismista, mitä se piti sisällään. Vähän sama kuin vertaisi perussuomalaisia natseihin. Ei sekään ole oikein, eihän?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äänestäjä;25231858:
No vastaa ihmeessä itse noihin kysymyksiin. En ole valitettavasti seurannut Soinin näkemyksiä mainituista asioista.

Siksi kysyin kun en tiedä. Ehkä tämä toinen vieras nimimerkillä oleva valottaisi asiaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äänestäjä;25231835:
Nyt on pakko tarttua tähän: en usko, että kukaan täällä Soinia ja kumppaneita arvostelevista "vihaa" heitä, vaan kyse on siitä, että emme jaa hänen näkemyksiään (ainakaan kaikkia) ja arvojaan.

Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vihaatko itse jotakin ihmistä tai ihmisryhmää? Minä en. Siitä ei ole mitään hyötyä, se vaan syö ihmisen sisintä. Sitä paitsi ei Soinikaan katolisena vihaa ketään, ottaisit hänestä oppia.

Kyllä tämä antipersujen kiima menee usealla vihan puolelle, toivotaan mm Soinin kuolemaa (kiertäen mutta kumminkin) ja asiasta ei osata keskustella ollenkaan vaan hyökätään Soinin persoonaa ja perussuomalaisia vastaan.

Silti moni saa Soinin kärkikolmikkoon vaalikoneista, mutta vihakiima sumentaa järjen.
 
[QUOTE="vieras";25231913]
Silti moni saa Soinin kärkikolmikkoon vaalikoneista, mutta vihakiima sumentaa järjen.[/QUOTE]

Päätätkö sinä ketä äänestät vaalikoneiden perusteella? Huolestuttavaa.
 
[QUOTE="vieras";25231913]Kyllä tämä antipersujen kiima menee usealla vihan puolelle, toivotaan mm Soinin kuolemaa (kiertäen mutta kumminkin) ja asiasta ei osata keskustella ollenkaan vaan hyökätään Soinin persoonaa ja perussuomalaisia vastaan.

Silti moni saa Soinin kärkikolmikkoon vaalikoneista, mutta vihakiima sumentaa järjen.[/QUOTE]

Sinulla taitaa olla kokemusta vihakiimasta? Ainakin Haavistoa ja hänen miestään kohtaan tunnet vihakiimaa ja ilmeisesti muitakin kohtaan.
 
[QUOTE="vieras";25231936]Sinulla taitaa olla kokemusta vihakiimasta? Ainakin Haavistoa ja hänen miestään kohtaan tunnet vihakiimaa ja ilmeisesti muitakin kohtaan.[/QUOTE]

Taitaa olla kyse ihan muusta kiimasta jonka naamioi vihaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äänestäjä;25231884:
Se onkin ongelma, että USA ja Kiina eivät ole tällä saralla olleet aktiivisia, tosin nyt USA liittyi tähän uuteen ilmastosopimukseen.

Mutta vihreän aatteen vertaaminen fasismiin.. hhmm.. luepas hieman fasismista, mitä se piti sisällään. Vähän sama kuin vertaisi perussuomalaisia natseihin. Ei sekään ole oikein, eihän?

Vihreät ovat fasisteja, koska eivät voi hyväksyä muuta tapaa elää kuin se oma "ainoa oikea" ja haluavat pakottaa muut samaan muottiin vaikka väkisin.

Hitleri oli suuri kasvisruoan ystävä, Saksassa oli myös pakollinen kasvisruokapäivä (mikäs suomalainen puolue vaati Suomeen pakollisen kasvispäivän koululaisille?;)), Hitler oli myös suuri eläinten ystävä, aika paljon yhtenäisyyksiä Vihreisiin.

Mitä yhtäläisyyksiä natseilla ja perussuomalaisilla on sun mielestä, vai onko?
 
[QUOTE="vieras";25231976]
Mitä yhtäläisyyksiä natseilla ja perussuomalaisilla on sun mielestä, vai onko?[/QUOTE]

Viha vapaata taidetta kohtaan, "maan moraalin kohottaminen", rajojen sulkeminen, rasismi, homovastaisuus. Näitähän riittää.
 
[QUOTE="vieras";25231976]Vihreät ovat fasisteja, koska eivät voi hyväksyä muuta tapaa elää kuin se oma "ainoa oikea" ja haluavat pakottaa muut samaan muottiin vaikka väkisin.

Hitleri oli suuri kasvisruoan ystävä, Saksassa oli myös pakollinen kasvisruokapäivä (mikäs suomalainen puolue vaati Suomeen pakollisen kasvispäivän koululaisille?;)), Hitler oli myös suuri eläinten ystävä, aika paljon yhtenäisyyksiä Vihreisiin.

Mitä yhtäläisyyksiä natseilla ja perussuomalaisilla on sun mielestä, vai onko?[/QUOTE]

Mikä logiikan kukkanen. Kasvisruoan eettisyys voidaan arvioida ihan omana asianaan, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä joku diktaattori on joskus jossain sattunut asian suhteen arvostamaan.
 
[QUOTE="vieras";25231958]Taitaa olla kyse ihan muusta kiimasta jonka naamioi vihaksi.[/QUOTE]

Sivuhuomautus: Pitää muistaa ensikerralla käyttää muuta nimimerkkiä kuin vieras, tämä alkaa olla sekavaa. Ainakin kolme vieras-nimimerkillä tässä ketjussa ja sitä ei voi vaihtaa kesken kaiken...
 
[QUOTE="vieras";25231985]Viha vapaata taidetta kohtaan, "maan moraalin kohottaminen", rajojen sulkeminen, rasismi, homovastaisuus. Näitähän riittää.[/QUOTE]

Mä muistelisin natsien avanneen rajoja, halunneen kaikki Euroopan kansat saman lipun alle, aivan kuin EU nykyään.
 
[QUOTE="vieras";25232169]Mä muistelisin natsien avanneen rajoja, halunneen kaikki Euroopan kansat saman lipun alle, aivan kuin EU nykyään.[/QUOTE]

Muistisi on reikäinen...
 
Soini ei muuten kunnioitakaan kaikkea elämää, vaikka aborttia vastustaakin mantralla "kunnioitan kaikkea elämää". Toissapäivänä Soini ehdotti vasemmistoliittolaisille harakiria. Melko brutaalia.

Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien ihmisten arvoista olisi syytä vähän keskustella.
 
[QUOTE="vieras";25232169]Mä muistelisin natsien avanneen rajoja, halunneen kaikki Euroopan kansat saman lipun alle, aivan kuin EU nykyään.[/QUOTE]

Ohhoh, jos muisti on tätä luokkaa en ihmettele, että perussuomalaiset vaikuttavat hyvältä puolueelta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;25232185:
Soini ei muuten kunnioitakaan kaikkea elämää, vaikka aborttia vastustaakin mantralla "kunnioitan kaikkea elämää". Toissapäivänä Soini ehdotti vasemmistoliittolaisille harakiria. Melko brutaalia.

Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien ihmisten arvoista olisi syytä vähän keskustella.

Totta. Hän myös vastusti maamiinakieltoa. Eikä perussuomalaiset ole kovinkaan hanakasti suojelemassa elämää maapallolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;25232185:
Soini ei muuten kunnioitakaan kaikkea elämää, vaikka aborttia vastustaakin mantralla "kunnioitan kaikkea elämää". Toissapäivänä Soini ehdotti vasemmistoliittolaisille harakiria. Melko brutaalia.

Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien ihmisten arvoista olisi syytä vähän keskustella.

Tyrsk:D Sä oot nyt käsittänyt hiukan väärin mitä Soini tarkoitti tuolla:D
 
[QUOTE="meriska";25232224]Tyrsk:D Sä oot nyt käsittänyt hiukan väärin mitä Soini tarkoitti tuolla:D[/QUOTE]

Soini on kova poika vitsailemaan...

On kiva sitten kun hän presidenttinä vitsailee muiden maiden päättäjien kanssa tai heittää samanlaista läppää Venäjän presidentille...
 

Yhteistyössä