Sisustus/asumisporno

[Addiktin mies]

Moni nainen on tällä saitilla purkanut järkytystään ja riittämättömyyden tuntojaan havaittuaan miehensä katsovan pornoa. Voin ymmärtää tunteen. Mutta voivatko naiset ymmärtää oman tuskani.

Vaimoni on sisustus/asumispornon suurkuluttaja. Hän ei edes peittele addiktiotaan, vaan kiiltopaperille painetut julkaisut, joissa kaupataan epätodellisia unelmia, ovat avoimesti esillä. Niin ikään hänen netti-istuntonsa ovat häpeämättömän julkisia. Hän myös pakottaa minut osallistumaan.

Riittämättömyyden tunteeni on rankka. Koskaan ei kotimme ole valmis. Koskaan en ole tehnyt tarpeeksi. Joka uuden hankinnan, remontin yms jälkeen tyytyväiisyyttä kestää noin viikon. Sen jälkeen painostus ja mökötys alkaa uudestaan. Ei tämä olekaan hyvä, ei tästä asunnosta saa kunnollista - ainakaan ilman remonttia. Oikeastaan pitäsi alkaa katsastaa uutta asuntoa.

Rakastelun jälkeen, kun olen kuvitellut avanneeni syleilylläni vaimolleni taivaan portit ja odotan korvaani soperrettuja hellittelysanoja, alkaakin innostunut kuiskuttelu uusittavista tapeteista, joihin oli saatu iihana vihje jostakin sisustusjulkaisusta. Arvatkaa tunteeni.

Mutta minkäs teet. Vaimollani on riippuvuutensa ja minulla maksajan ja kärsijän osa.

 

[hyasintti Elli]

"odotan korvaani soperrettuja hellittelysanoja, alkaakin innostunut kuiskuttelu uusittavista tapeteista, joihin oli saatu iihana vihje jostakin sisustusjulkaisusta. Arvatkaa tunteeni."

Telkkarin Remontti-Reiska osaa antaa ap:lle oikean vastauksen. Luulisin, että hänen toimenkuvaan kuuluu myös sisustusaddiktion hallinta. Ainakin pitäisi minun mielestä.

Selailen sisustuslehtiä vain työn puolesta. Tapetteja en ole liimaillut seiniin sitten avioeron jälkeen. Sisustelen vain mieleni seiniä tapeteilla.

Olisikohan Fanity Fair lehdissä kirjoitettu aiheesta. Luin viikonloppuna Blonde Attitude kirjaa ja yhdellä sivulla kehuttiin lehteä kovasti. Kuulema hakkaa mennen tullen psykologilla käynnin.

Tilaa lehden näytenumero vaimollesi. Ehkä siitä on apua. Jos ei, niin palataan tähän viestiketjuun myöhemmin. Voi olla, että koneeni on jo siihen mennessä lahonnut.
Mutta ehkä joku toinen Elli auttaa asiassa.

 

[Tua Tua]

Todennäköisesti keksitty aloitus, mutta sinänsä aivan hyvä.

Sisustamisesta on tullut muutaman vuoden sisällä eräänlainen must-ilmiö. Ja siinä ei tosiaan peräseinää näy, kaupalliset tahot pitävät siitä kyllä huolen. Aina lanseeraataan uutta ja entistä houkuttelevampaa interiöötä. Kun olet huushollisi mieleiseksesi saanut, se on jo vanhanaikainen. Useimmat meistä vakuuttavat ja uskovat itsekin sisustavansa vain ja ainoastaan persoonallisesti ja "omannäköisesti", mutta ihmeellisen usein nämä omannäköiset sisustukset noudattavat viimeisimpiä trendi-ilmiöitä. Siinä ei ole mitään kummallista, niinhän sitä toimitaan pukeutumisessa ja muussa ulkoisessa olemuksessakin, auton hankinnassa, jopa vapaa-ajan vietossakin.

Eikä siitä mihinkään pääse, kodin "laittaminen" on kivaa. Valitettavasti se vain vaatii rahaa, ilman sitä ei oikein onnistu.

Voihan se tosiaan joillekin mennä sitten täysin päähänkin, niin että mikään ei enää riitä eikä mikään kelpaa kuin vähän aikaa. Silloin pitäisi jo pysähtyä miettimään, heiluttaako häntä koiraa vai päinvastoin.

 

[hyas...]

http://www.varisilma.fi/tapetit/fi_FI/sivu/_files/78402051556769937/default/tapettiohje.pdf

"Todennäköisesti keksitty aloitus, mutta sinänsä aivan hyvä."

Minun olisi todella syytä alkaa sisustamaan. Ensin pitäisi aloittaa valaisimista.

 

[tätsykkä]

Hyvä aihe, koska minä naisena ihmettelen naisia aivan samasta asiasta.Asun siistillä omakotialueella ja koen melkeinpä ahdistavana yleisen kilpalaulannan pintarempoista, uusista huonekaluista ja henkeäsalpaavasta tarpeesta todistaa jotakin materian kautta. Minulle se kaikki tarkoittaa elämänpelkoa, tyhjyyden tunteen pakoa, jonkinmoista itsensä kieltämistä ja tyytymättömyyttä johonkin josta ei saa kiinni (ihminen on mutkainen kapistus). Pahinta on se, että harvalla on kykyä kuitenkaan luoda sitä omaa ja persoonallista saati kiinnostusta löytää se omansa, jolloin lopputulos saattaisi tyydyttää pitempään kuin valmiit muiden mallit.

Vaatii voimaa uskaltaa hypätä pois kaiken sen keskeltä ja toteuttaa mihin itse uskoo. Yleensä itsensä toteuttaminen etenkin minun elinympäristössäni siistillä omakotialueella tulkitaan omituiseksi, jopa luuserimaiseksi ja pahimmillaan käydään kielteisessa hengessä kommentoimassa lopputulosta mikä poikkeaa valmiiksi pureskelluista malleista.

Joten eipä naiset ole kovastikaan muuttuneet pikkutyttövuosistaan! Liekö kaikki seurausta kasvatuksesta vai vinksahtaneesta naisen mallista yhteiskunnassamme?

 

[Rosetta]

Minä en lue sisustuslehtiä enkä muutenkaan hössötä sisustamisesta. En edes tiedä, mitkä asiat ovat tällä hetkellä muotia ja trendikkäitä sisustamisessa. Ei minulla olisi varaakaan uusia jatkuvasti sisustustani. Ja silloin kun uusin sisustustani, uusin sitä sen mukaan, mikä eniten miellyttää omaa silmääni.

Eräs tuttavani valitti, että asuntoni on epätrendikäs. Höh, eikö se ole tärkeintä, että asuntoni on sellainen, mistä itse tykkään?

 

[miehen toive?]

Aloituksen vaimolla on valtaisa pesänrakennusvietti, jonka hän on päättänyt toteuttaa miehensä kustannuksella. Mies on siinä väline ja oikein sopivasti varmaan esineellistetty ennen pitkää.

Vähän niinkuin maalikaupan mainoksessa. Kun talo on saatu maalattua, niin mieskään ei sovi enää ympäristöön eikä tapettien väriin. Veikkaisin, ettei vaimo ole nytkään oikein tyytyväinen mieheen edes seksissä, koska ajatus harhailee uusissa hankinnoissa.

Mutta varmaan aika tavallinen tarina. Mies haluaa naisen, joka on kiinnostunut kodista ja kodin askareista, sellaisen ihannevaimon. Naiset haluavat päteä kotiin liittyvissä jutuissa jopa liiallisuuksiin. osoittamaan "hyvää makuaan ja tyylitajuaan"ja ylivertaista kauneuskäsitystään. He ovat valmiit kehittämään pullantuoksuisen kodin leipomalla pullaa ja kakkuja, vaikka ovat dieetilla ja tietävät ne turhan epäterveellisiksi. Mutta kun pitää olla malikas nainen ja MEHEN mieleen. Näitä pätemisjuttuja sitten kertoillaan ja kilpaillaan parhaimpana ja ylivertaisena naisena olosta naisseurassa ja vaikkapa työpaikan kahvipöydässä, jonne leipomukset kannetaan, kun ne eivät kotona maistu.

Naurettavaa, sanon minä.

 

[Hyvä ketju.]

"joissa kaupataan epätodellisia unelmia, ovat avoimesti esillä"

Hyvin sanottu, olen samaa mieltä. Itse olen pyrkinyt lopettamaan kyseisten lehtien selaamisen koska ne kasvattavat vain tyytymättömyyttä omaan kotiin ja sisustukseen. Lisäksi tulee katkeruus kun ei ole rahaa millä laittaa.

Muutenkin tämä ketju on hyvä. Olen huomannut itsessäni samanlaisia piirteitä. Minusta on esim tullut ylitarkka siivouksen suhteen ja kaiken pitäisi olla mahdollisimman uutta ja hienoa kodissa jotta olisin tyytyväinen. Lisäksi asunnon pitäisi olla vähintään 2 kertaa suurempi.

Joo, ja tämä ei ole yksistään naisten ongelma. Tyytymättömyydestä tulee tapa, eikä koskaan mikään ole tarpeeksi hyvin. Uskon että ihmiselle on jonkinlainen tyhjiö jollain elämänsä alueella, jos siivous ja sisustus alkaa viemään kaiken huomion. Sillä paikataan jotain puuttuvaa.

 

[Kysymysmerkkinä]

Todennäköisesti keksitty aloitus, mutta sinänsä aivan hyvä.

Sisustamisesta on tullut muutaman vuoden sisällä eräänlainen must-ilmiö. Ja siinä ei tosiaan peräseinää näy, kaupalliset tahot pitävät siitä kyllä huolen. Aina lanseeraataan uutta ja entistä houkuttelevampaa interiöötä. Kun olet huushollisi mieleiseksesi saanut, se on jo vanhanaikainen.

Bingo! Toivon vain, että järki voittaisi näissä sisustusasioissakin vähitellen. Nyt jo ymmärretään - kiítos esim. Panu Kailan - vanhan rakenuskannan entisöinnistä jotakin. Miksi ei uudempaa sisustustrendiä arvosteta? Esim. 80-luku on tulevaa säilytettävää "vanhaa perinnettä". Puolipaneelit ja boordit. Mänty!

Vaikka nuorille kaikki uusi on pyhää, niin muistakaa, että teilläkin on juuret, joita viisas voisi kunnioittaa. Trendeistäkin poiketen... Onko niin vaikeaa olla edelläkävijä esim. sisustuksessa?

 

[hoh hooh]

80-luku ei edusta mitään muuta, kuin pohjatonta ahneutta. Eräskin asuntoyhtiö on sen todistanut. Ikkunoista lähtien kaikessa on rakennusfirma säästänyt niin paljon, kuin ikinä on mahdollista ollut. Jälki on ollut sen mukaista. Isoilla rahoilla on korjattu, korjattu ja korjattu. Sielläkin asustelee näitä 2n vuoden asukkeja, jotka laittavat uuden keittiön uusiksi "trendikkääksi" ja muuttavat sitten pois. Ohimennen nähtynä ei edes näytä hyvältä, lähinnä huvittaa se täysin käyttökelpoisen keittiömateriaalin kuskaus kaatopaikoille. Mutta onhan meillä ah, niin kaunista.

 

[ja yleistäkin]

Joku tässä epäili aloituksen todenperäisyyttä. Taitaa kyllä olla ihan totta ja sisustusohjelmien suosiosta päätellen aika yleistäkin, ainakin mulle on joskus joku puoliso jo ehtinyt tilittää samasta aiheesta.

 

[Sisustamisesta pitävä]

No kyllä on taas yksimielisesti teilattu kaikki, jotka sisustamisesta pitävät... Onhan se kauheaa, jos joku haluaa asua kauniissa ja viihtyisässä kodissa! Kyllä sellainen koti, jossa mikään ei mätsää keskenään kertoo sentään persoonallisesta ja vahvasta asukkaasta, jota ei turhanpäiväinen kauneuden kaipuu vaivaa. Rumathan ne vaatteillakin koreilee! Tämä on niiiiin suomalaista ajattelua, jolle voin vain hymähdellä kauniissa kodissani. Addiktiot ovat toki eri juttu, mutta kyllähän sisustusaddiktio sentään on huomattavasti terveellisempää kuin moni muu.

 

[addiktiot ei koskaan hyvästä]

Edelliselle kirjoittajalle sanoisin, että sisustusaddiktio ei ole sen parempi riippuvuus kuin mikä tahansa muukaan riippuvuus. Tiedän, että jotkut eivät esimerkiksi kutsu tiettyjä vieraita kotiinsa, koska koti saattaa likaantua liikaa ja esim. lapsiperheitä ei kutsuta missään tapauksessa kotiin, ettei mikään mene rikki. Eikö tällöin sisustusaddiktio ole jo liiallista, koska se todellakin häiritsee jo normaalia elämää? Tällaisessa tilanteessa välttämättä esim. mieheltä ei kysytä, keitä vieraita kutsutaan, vaan addiktoitunut vaimo päättää, keitä kutsutaan toisinsanoen kutsutaan vieraita, jotka osaavat arvostaa riittävästi sisustusta ja kehua sitä.

 

[vuosikerrat]

Koti on eri asia kuin sisustus. Jokainen voi laittaa oman kotinsa sellaiseksi, jossa viihtyy. Koti on osa itseä. Se muotoutuu ajan kanssa ja siihen jää asukkaiden historia. Alussa, pesänrakennusvaiheessa on luontevaa, että tehdään asunnosta koti.

Ymmärsin kuitenkin aloituksen nin, että vaimo haluaa jatkuvasti sisustaa, hankkia uutta. Sisustus on kaiken aikaa mielessä ja täyttää elämän. Tietenkin sisustaminen voi olla mielenkiinnon kohde ja harrastuskin, mutta jos harrastus, olipa se mikä tahansa, on jatkuvasti ajatuksissa ja menee kaiken edelle sekä esineellistää ihmisen, niin varmaan on kyse hieman epäterveestä ilmöstä.

Olennaista on myös ketä varten sisustaa. Tekeekö sen itseä, puolisoa, perhettä ja heidän elämäänsä varten vai onko ajatusissa jokin lehdestä kopioitu ihannemalli, "markkinoiden ajatus hyvästä elämästä"

Joissakin elämäntilanteissa kodin historia voi toki olla niin raskas, että haluaa muuttaa sen. Näin taitaa usein tapahtua, kun uusi naisystävä tai uusi puoliso tulee miehen kotiin, jossa on exän käden jälki. Uusi haluaa oma persoonansa näkyvän sisustuksessa. Harmittavinta se on silloin, kun uusi vaimo muuttaa koko kodin tai perheen vanhan loma-asunnon täysin uuteen uskoon ja tomuttaa samalla ulos ex-suvun ja lastenkin historian, muistot ja perinteet.

 

[vastarannalla]

Hyvä aihe, koska minä naisena ihmettelen naisia aivan samasta asiasta.Asun siistillä omakotialueella ja koen melkeinpä ahdistavana yleisen kilpalaulannan pintarempoista, uusista huonekaluista ja henkeäsalpaavasta tarpeesta todistaa jotakin materian kautta. Minulle se kaikki tarkoittaa elämänpelkoa, tyhjyyden tunteen pakoa, jonkinmoista itsensä kieltämistä ja tyytymättömyyttä johonkin josta ei saa kiinni (ihminen on mutkainen kapistus).

Kyllä! Nainen olen itsekin, jopa esteettisyyttä arvostava, mutta tämä kotien vimmainen sisustaminen sisustamisen vuoksi menee yli... ja kun kodit tosiaan ovat toinen toistensa kopiota, jotka näyttävät siltä kuin niissä ei asuisi ketään.

Eräällä tietyllä naishenkilöllä sisustus ei ole ainoa keino paeta itseään, vaan hänellä on myös kymmeniä "hienoja" harrastuksia (kausiluonteisia, joten niitä on tosiaan 10) ja työnarkomania

 

[Sisustamisesta pitävä]

Edelliselle kirjoittajalle sanoisin, että sisustusaddiktio ei ole sen parempi riippuvuus kuin mikä tahansa muukaan riippuvuus. Tiedän, että jotkut eivät esimerkiksi kutsu tiettyjä vieraita kotiinsa, koska koti saattaa likaantua liikaa ja esim. lapsiperheitä ei kutsuta missään tapauksessa kotiin, ettei mikään mene rikki. Eikö tällöin sisustusaddiktio ole jo liiallista, koska se todellakin häiritsee jo normaalia elämää? Tällaisessa tilanteessa välttämättä esim. mieheltä ei kysytä, keitä vieraita kutsutaan, vaan addiktoitunut vaimo päättää, keitä kutsutaan toisinsanoen kutsutaan vieraita, jotka osaavat arvostaa riittävästi sisustusta ja kehua sitä.

Onko todellakin sisustusaddiktio sinusta yhtä paha kuin esimerkiksi riippuvuus alkoholista tai huumeista?

Vaikkei sisustaminen olisi addiktio, tuskin kukaan ilahtuu siitä että vieraana olevan lapsiperheen kersa tuhoaa omaisuutta. Esimerkiksi veljentyttöni sotki olohuoneen mattomme käyttökelvottomaksi eivätkä vanhemmat olleet siitä moksiskaan: ei puhettakaan että he olisivat tarjoutuneet maksamaan edes pesulakulut. Niinpä me maksoimme pesulakulut itse - turhaan, koska tahrat eivät lähteneet - ja sen jälkeen ostimme uuden maton. Että näin. Veljentyttöni on minulle rakas, mutta mieluummin kyllä tapaan häntä hänen omassa kodissaan.

On myös vanhanaikaista olettaa, että vain naiset ovat kiinnostuneita sisustamisesta. Ja aikamoinen oletus on sekin, että oman kodin sisustuksesta haluttaisiin kiitosta vierailta. Höpönlöpön, minulle ainakin on yhdentekevää mitä muut kodistamme ajattelevat. Sisustaminen on itsensä toteuttamista. Sitä, että kopioidaan valmiita trendejä, ei pidä sekoittaa sisustamiseen!

 

[Addiktin mies]

Kiinnostavia kannanottoja. Lienee paikallaan vielä selventää. Totta kai normallille ihmiselle, miehelle tai naiselle, on tärkeää, että koti on siisti, kaunis ja viihtyisä. Se, mitä en käsitä on kodinlaittamisen kokeminen päättymättömänä kamppailuna kohti saavuttamatonta ideaalia, kuin kilvoitteluna kohti taivasten valtakuntaa.

Itse koen kodin paikkana, jossa voi olla ja nimenomaan ilman suorituspaineita. Noita viimeksimainittuja tarjoaa työelämä ainakin minulle ihan riittämiin. Viimeisen päälle laitettu ja puleerattu tila herättää suorastaan ahdistusta. ja siinä vaiheessa, kun kodista tulee paikka, jossa ei voi liikahtaa sotkematta tarkoin harkittua esteettistä kokonaisuutta, se ei minusta enää ole koti. Se on sisustajan egon temppeli.

Minun täytyy tunnustaa, että joskus henkireikänäni ovat olleet vierailut tuttavaperheissä, jossa asiat on otettu hieman rennommin. Joissa matossa voi olla jopa jokunen tahra eivätkä kirjahyllyn kirjat ole pysyvissä maanantaiaamun sulkeisissa. Kodeissa, joissa näkyy, että täällä ihmiset elävät eivätkä ole osa sisustuksen asetelmaa kuin nuket jossakin maallisessa jouluseimessä.

 

[tätsykkä]

No kyllä on taas yksimielisesti teilattu kaikki, jotka sisustamisesta pitävät... Onhan se kauheaa, jos joku haluaa asua kauniissa ja viihtyisässä kodissa! .

Kauneus on katsojan silmissä ja jollakin sen kaipuu on niiiiiiiin pohjaton, ettei loppua näy. Joten rajansa myös mikä on ekologisestikin järkevää sisustamista ja jossa otetaan huomioon, että lapsemme koettavat meidän kuoltua päästä eroon kaikesta siitä arvottamastakin rojusta mitä ns kauneudeksi sisustamisessa kutsutaan.Että olkootkin sitten miten suomalaista ajattelumallia tahansa, niin onpahan ainakin yhteiskunnassamme koetettu aktivoida ihmisiä kantamaan vastuunsa turhasta kuluttamisesta.

Itse olisin täysin varmis lisäämään turhille kodin käyttöesineille turhan tavaran verotusarvon, jolloin se saattaisi herättää muutaman tehokuluttajan ajatuksia kestävämpään kuluttamiseen ja etenkin sisustamisessa siihen olisi aihetta. Haluan ostaa vain hyvää laatua ja se ei aina ole täysin selvää etenkään meidän siistissä omakotilähiössämme, missä naapurin rouvat täyttävät kotinsa järjettömän hintaisilla ja järjettömän tarpeettomilla esineillä.Säästäminen on ihan vieras ajatus, koska kaikki pitää saada juuri nyt ja parhaimmillaan olen nähnyt samat kamat menossa kaatopaikalle vuoden sisällä. Miten selittää, että itsekin kunnostamalla saa vanhoista esineistä yhtä lailla mukavan osan kodin sisustamista ja jonkinmoisella louvuuden alkeilla sitä mikä sisimmässä tuntuu oikealta ratkaisulta? Se on toki pitkäjänteistä sisustamista, mutta mihin ihmisellä on kiire kodistaan?

 

[Sisustamisesta pitävä]

No kyllä on taas yksimielisesti teilattu kaikki, jotka sisustamisesta pitävät... Onhan se kauheaa, jos joku haluaa asua kauniissa ja viihtyisässä kodissa! .

Kauneus on katsojan silmissä ja jollakin sen kaipuu on niiiiiiiin pohjaton, ettei loppua näy. Joten rajansa myös mikä on ekologisestikin järkevää sisustamista ja jossa otetaan huomioon, että lapsemme koettavat meidän kuoltua päästä eroon kaikesta siitä arvottamastakin rojusta mitä ns kauneudeksi sisustamisessa kutsutaan.Että olkootkin sitten miten suomalaista ajattelumallia tahansa, niin onpahan ainakin yhteiskunnassamme koetettu aktivoida ihmisiä kantamaan vastuunsa turhasta kuluttamisesta.

Itse olisin täysin varmis lisäämään turhille kodin käyttöesineille turhan tavaran verotusarvon, jolloin se saattaisi herättää muutaman tehokuluttajan ajatuksia kestävämpään kuluttamiseen ja etenkin sisustamisessa siihen olisi aihetta. Haluan ostaa vain hyvää laatua ja se ei aina ole täysin selvää etenkään meidän siistissä omakotilähiössämme, missä naapurin rouvat täyttävät kotinsa järjettömän hintaisilla ja järjettömän tarpeettomilla esineillä.Säästäminen on ihan vieras ajatus, koska kaikki pitää saada juuri nyt ja parhaimmillaan olen nähnyt samat kamat menossa kaatopaikalle vuoden sisällä. Miten selittää, että itsekin kunnostamalla saa vanhoista esineistä yhtä lailla mukavan osan kodin sisustamista ja jonkinmoisella louvuuden alkeilla sitä mikä sisimmässä tuntuu oikealta ratkaisulta? Se on toki pitkäjänteistä sisustamista, mutta mihin ihmisellä on kiire kodistaan?

Tätsykällä menee sekaisin puurot ja vellit. Sisustamisen ja turhanpäiväisen kuluttamisen välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä. Ehkä sinun kotisi sisustuksessa arvoton roju on kauneutta, mutta älä yleistä. Minä en haali tavaraa.

Ja mitä tulee naapurin rouviin: annapa heidän elää tavallaan ja keskity elämään omaa elämääsi. Kaikesta huolimatta et ole yhtään sen parempi ihminen kuin ne naapurisi.

 

[Asko Isku]

Sanokaapa, sisustajat miten esimerkiksi ikkunaverhot voivat olla vanhat jo vuoden kuluttua ripustamisestaan. Ex vaimo hankki uudet verhot joka vuosi ja vielä joulun aikaan vaihtoi punaiset tonttuverhot ikkunoihin.

Vanhoissa verhoissa ei minun mielestäni ollut mitään vikaa, Ne olivat ehjät, niissä ei ollut reikiä. Ehkä olivat pölyiset, mutta pesemällä ja silittämällä ne olisivat taatusti näyttäneet ihan uusilta.

Kalusteidenkin paikkoja piti vaihtaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Heittää vanhoja hyviä kalusteita pois ja ostaa uusia tilalle, vaikka vanhat olisivat olleet ihan hyviä.

Kyllä se minusta vastasi melkein alkoholismia tai opiaattiriippuvuutta! Usein piti yhdessä lähteä Askoon tai Iskuun vaikka lähtiessä ei ollut edes tietoa, mitä aiotaan ostaa. Vähän niinkuin juoppo lähtee baariin, eikä tiedä lähtiessään miten paljon ryyppää.

 

[kulutushysteriaa]

Tiedän aika montakin henkilöä, jotka kiertävät kirpputoreja, Ikeaa, pikkuputiikkeja jne etsien aina uutta ja uutta. Kun saa kerättyä vihdoin jonkun astiasarjan täyteen, pitää aloittaa jotakin uutta kerättävää. Eräskin rouvaihminen omistaa noin 100 kappaletta Kivi-tuikkuja ja voitte arvata, että ne eivät ole suinkaan hänen ainoat esineensä, joita hän on keräillyt vuosien varrella. Jos mies kysyy, mitä hän on ostanut, nainen piilottelee ostoksia tai sanoo ostaneensa niitä lahjaksi, lapsilleen tms. Nuorimmaiselle kotona asuvalle lapselleenkin hän on jo ostanut pahvilaatikkokaupalla tavaraa tulevaan omaan kotiinsa.

Ehkä moni sisustusfriikki täyttää jotakin ongelmaansa sisustamalla. Koska sisustaminen ei vahingoita terveyttä eikä sitä pidetä vaarallisena kenellekään, se koetaan jollakin tavalla hyväksyttävämpänä eikä sitä osata rinnastaa tupakan polttoon, alkoholin juontiin tai läheisriippuvuuteen.

Olen ollut huomaavinani, että ainakin sisustusintohimoinen työkaverini taitaa kokea suurempaa intohimoa sisustusta kuin miestään kohtaan. Ehkä joillekin paneutuminen kodin kauneuteen on pakokeino todellisuudesta.

 

[eiköhän]

Tiedän aika montakin henkilöä, jotka kiertävät kirpputoreja, Ikeaa, pikkuputiikkeja jne etsien aina uutta ja uutta. Kun saa kerättyä vihdoin jonkun astiasarjan täyteen, pitää aloittaa jotakin uutta kerättävää. Eräskin rouvaihminen omistaa noin 100 kappaletta Kivi-tuikkuja ja voitte arvata, että ne eivät ole suinkaan hänen ainoat esineensä, joita hän on keräillyt vuosien varrella. Jos mies kysyy, mitä hän on ostanut, nainen piilottelee ostoksia tai sanoo ostaneensa niitä lahjaksi, lapsilleen tms. Nuorimmaiselle kotona asuvalle lapselleenkin hän on jo ostanut pahvilaatikkokaupalla tavaraa tulevaan omaan kotiinsa.

Ehkä moni sisustusfriikki täyttää jotakin ongelmaansa sisustamalla. Koska sisustaminen ei vahingoita terveyttä eikä sitä pidetä vaarallisena kenellekään, se koetaan jollakin tavalla hyväksyttävämpänä eikä sitä osata rinnastaa tupakan polttoon, alkoholin juontiin tai läheisriippuvuuteen.

Olen ollut huomaavinani, että ainakin sisustusintohimoinen työkaverini taitaa kokea suurempaa intohimoa sisustusta kuin miestään kohtaan. Ehkä joillekin paneutuminen kodin kauneuteen on pakokeino todellisuudesta.

Entä sitten? Niin kauan kuin eivät toiminnallaan syökse itseään taloudelliseen ahdinkoon, niin antaa ihmisten tehdä ja touhuta mitä tahtovat.

Ei todellisuuden pakenemisessa ole mielestäni mitään pahaa, eiköhän meistä jokainen tee sitä omalla tavallaan ja aina välillä.

Antaa ihmisten harrastaa, vaikka sisustamista.

 

[omg]

No kyllä on taas yksimielisesti teilattu kaikki, jotka sisustamisesta pitävät... Onhan se kauheaa, jos joku haluaa asua kauniissa ja viihtyisässä kodissa! Kyllä sellainen koti, jossa mikään ei mätsää keskenään kertoo sentään persoonallisesta ja vahvasta asukkaasta, jota ei turhanpäiväinen kauneuden kaipuu vaivaa. Rumathan ne vaatteillakin koreilee! Tämä on niiiiin suomalaista ajattelua, jolle voin vain hymähdellä kauniissa kodissani. Addiktiot ovat toki eri juttu, mutta kyllähän sisustusaddiktio sentään on huomattavasti terveellisempää kuin moni muu.

Mutta onneksi sentään mätsää. Harmillisen vähän copyrightii käytetään sisustusmaailmassa kuitenkaan. Moni kun apinoi lehdistä tai tv-ohjelmista itselleen samoja ideoita ja on sitten niin maailmanluokan hyvä maku ja -silmä laittaa.

 

[edelleen sama]

Hyvä aihe, koska minä naisena ihmettelen naisia aivan samasta asiasta.Asun siistillä omakotialueella ja koen melkeinpä ahdistavana yleisen kilpalaulannan pintarempoista, uusista huonekaluista ja henkeäsalpaavasta tarpeesta todistaa jotakin materian kautta. Minulle se kaikki tarkoittaa elämänpelkoa, tyhjyyden tunteen pakoa, jonkinmoista itsensä kieltämistä ja tyytymättömyyttä johonkin josta ei saa kiinni (ihminen on mutkainen kapistus).

Kyllä! Nainen olen itsekin, jopa esteettisyyttä arvostava, mutta tämä kotien vimmainen sisustaminen sisustamisen vuoksi menee yli... ja kun kodit tosiaan ovat toinen toistensa kopiota, jotka näyttävät siltä kuin niissä ei asuisi ketään.

Eräällä tietyllä naishenkilöllä sisustus ei ole ainoa keino paeta itseään, vaan hänellä on myös kymmeniä "hienoja" harrastuksia (kausiluonteisia, joten niitä on tosiaan 10) ja työnarkomania

Havahduin yks päivä ihmettelemään kylpyhuoneen käsipyyhkeiden nuutuneisuutta. Sitten tajusin, että hei -mähän hankin nää 15 vuotta sitten. Omaan kämppään, mamman nurkista. Omgoodnes. Aika vierii.

 

[Donna Mariia]

No meidän mies vaihtaa autoa ja moottoripyörää kuin mustalainen hevosta. Heti kun on saanut sen himoitsemansa menopelin, alkaa uuden metsästys. Tätä ei kai voi kutsua addiktioksi vai voiko?

Verhojen vaihteleminen sen rinnalla on pientä.