Sisko kiusannut lapsuudesta asti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja KOTIkiusattu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

KOTIkiusattu

Vieras
Aina puhutaan koulu-/työpaikkakiusaamisesta mutta nyt kolmekymppisenä oon tajunnu että pahin kiusaaja ikinä, on ollu mun oma sisko.

Jo aivan pienenä oli koko ajan nipistelemässä ja antamassa lumipesuja. Teini-ikäisenä haukkui läskiksi yms. Sen seurauksena oon varmaan jollain tavalla syömishäiriöinen vieläkin.

Ja vanhemmat ei puuttuneet muuten kuin syyttämällä minua. Olin jossain vaiheessa isokokoisempi (eli varmaan joo läski) niin sain sitten aina syyt niskoilleni.

Ja parikymppisinä hän kadehti jos löysin jonkun seurustelusuhteen ja yritti mollata aina poikaystäviäni ja nyt tietenkin mollaa ja pilkkaa aviomiestäni.

Ja nyt aikuisena välit on aivan huonossa kunnossa edelleen. Ja tää sisko syyllistää mua ja ihmettelee kun en jaksa hänen seurassaan olla ja hänen puheluihinsa vastata. Mutta nyt mun ei enää ole pakkokaan koska elän jo omaa elämääni.

Olen kyllä yrittänyt tuosta sanoa mutta hänen mielestään ei ole mitään anteeksipyydettävää.

En tiedä onko tämä palsta oikea paikka purkautua (kun on kiusaajia täälläkin) mutta tuonpahan esille tämän asian kun ei tästä koskaan puhuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;26047856:
Kuulostaa kurjalta.
Sinun ei tosiaan tarvitse olla missään tekemisissä jos et halua.

Tiedän. Nyt hän vain yrittää syyllistää minua kun en muka anna tavata lastani. Ikävöi kuulemma, ja pah sanon minä. On vain pettyny kun ei enää saa hallita minua.

Ja tyypillinen kiusaaja siinä mielessä että oma itsetuntonsa on tosi huono. Esim. itse lihonut nyt tosi paljon oman lapsensa myötä (ollu aina tosi hoikka) mutta hänelle ei voi asiasta edes hyvällä huomauttaa koska alkaa kauhea huuto.
 
[QUOTE="a p";26047865]Tiedän. Nyt hän vain yrittää syyllistää minua kun en muka anna tavata lastani. Ikävöi kuulemma, ja pah sanon minä. On vain pettyny kun ei enää saa hallita minua.

Ja tyypillinen kiusaaja siinä mielessä että oma itsetuntonsa on tosi huono. Esim. itse lihonut nyt tosi paljon oman lapsensa myötä (ollu aina tosi hoikka) mutta hänelle ei voi asiasta edes hyvällä huomauttaa koska alkaa kauhea huuto.[/QUOTE]

Kuulostaa todella kierolta tuo siskosi. Itse pistäisin välit kokonaan poikki tuollaisen kanssa. Ei sun tarvi olla missään tekemisissä eikä edes selitellä sitä mitenkään, jos tyyppi ei tajua noin selkeää asiaa.

Tsemppiä sulle! Hyvä, että olet saanut itsetuntosi kasattua ja ymmärrät tilanteen nyt!
 
Entäs jos vain otat joskus kasvokkain asian puheeksi ja annat tulla täyslaidallisen ihan suoraan? Kerrot miltä tuntuu ja miten olet kokenut asiat. Eihän tuo ole normaalia että tuolla tavalla toista kohtelee vielä aikuisenakin; haukkuu puolison ja lapset ja pistää toista matalaksi kaikinkeinoin.
 
Vanhempien suhtautumisella on todella suuri merkitys sisarrussuhteen kehitykseen! Aloittajan tilanteessa sisko on ollut ilmeisesti se ns. lempilapsi ja hänen käytöstään on katsottu läpi sormien. Todella surullista. Sekä kiusatun, että kiusaajan kannalta, sillä kummankin lapsen sosiaaliset kyvyt kärsivät tilanteesta.

Aloittajalle antaisin saman neuvon mitä hän jo taitaakin noudattaa, eli ottaa reilusti etäisyyttä siskoon. Turha siinä on mitään välienselvittelyä yrittää, mikäli toinen ei näe omassa toiminnassaan mitään ongelmaa. Tuollaiset energiasyöpöt ihmiset vain pitää siivota pois ympäriltä, eivät he mihinkään muutu.
 
Ihan kuin minun siskoni.
Lapseni tajusivat asian, oli pakko viheltää peli poikki.
Hävettää myöntää mutta oli todella iso helpotus.
Sääli etten tehnyt sitä aiemmin.
 
Kauppareissun aikana olikin tullu mukavasti kommentteja, kiitos :)

Mun vanhemmat vaikenee asiasta nyt aikuisiälläkin, äitikin, vaikka oon yrittäny asiasta puhua. Nyt itse vanhempana koen tosiaan, niinku joku teistä sanoi, että heidän olis pitäny hoitaa nuo tilanteet eri tavalla ja puuttua. Jos vielä vertaa koulukiusaukseen niin ihan sama juttu kuin opettaja joka ei puutu vaikka näkee ja tietää.

Eli oon melko katkera vanhemmilleni :(
 
Minua on kiusattu sekä kotona, että koulussa.

En vieläkään ymmärrä mikä minussa on vialla.
Itsetunto ainakin on nolla, mutta joku perustavaa laatua oleva vika minussa täytyy olla, kun minua on kiusattu niin kauan kun muistan vaan.
Olen nyt 3-kymppinen ja tosi heikon itsetunnon omaava.
 
Minua on kiusattu sekä kotona, että koulussa.

En vieläkään ymmärrä mikä minussa on vialla.
Itsetunto ainakin on nolla, mutta joku perustavaa laatua oleva vika minussa täytyy olla, kun minua on kiusattu niin kauan kun muistan vaan.
Olen nyt 3-kymppinen ja tosi heikon itsetunnon omaava.

Sun ainoa vika on varmaan että oot liian ystävällinen ja kiltti...? Oon huomannu samaa piirrettä ittessäni, eli oon siis helppo uhri. Ja sitten kun lopulta nostaa ittensä toisten kynnysmaton paikalta niin muut ei kestä sitä.

Mulla ei varsinaisesti oo koulukiusauskokemusta mutta koen että just tuo mun ystävällisyys ja kiltteys on aiheuttanu sen että tosi monet ihmiset käyttää mua kuuntelijanaan mutta mulle ei anneta mahdollisuutta kertoa mitään, edes päivän kuulumisia.

Voimia!
 
Minua on kiusattu sekä kotona, että koulussa.

En vieläkään ymmärrä mikä minussa on vialla.
Itsetunto ainakin on nolla, mutta joku perustavaa laatua oleva vika minussa täytyy olla, kun minua on kiusattu niin kauan kun muistan vaan.
Olen nyt 3-kymppinen ja tosi heikon itsetunnon omaava.


Kuulostaa rankalta ja kurjalta. Halusin vaan tulla toivottamaan voimia. Sinussa ei ole vikaa, vaan kiusaajissa. Toivon, että löydät ympärillesi ihmisiä, jotka arvaostavat sinua. Tiedän, ettei tämä paljoa auta, mutta halusin sanoa jotakin..
 
Nyt onneksi voit vaikuttaa asioihin, ja pistää pelin poikki! Sun ei ole pakko olla tekemisissä, ja näin ollen aivan sama vaikka kuinka syyllistäs, koska et reagoi niihin milläänlailla. Ja jos on niin tyhmä, ettei tajua asiaa, niin rupeat antamaan takas, ja arvostamaan itseäsi
 
Hei,

halusin vain kirjoittaa, että mullakin on ollut sellainen olo, että siskoni on kiusannut minua.

Meillä on kolme vuotta ikäeroa, minä olen se nuorempi. Kamala kilpailu meillä on ollut aina. Jo pienenä olen yrittänyt pyrkiä samaan kun sisko. Olenkohan sitten roikkunut liikaa siskoni perässä ärsyttämässä...

Ehkä kipein asia oli, kun liikuttiin teineinä samassa kaveriporukassa, ja siskoni sulki minut ulkopuolelle. Sopi vaikka elokuvareissua niin, että kutsui koko muun porukan, mutta minä en saanut tulla. Olen itkenyt kotona siskolle, miksi en saa tulla. Asiaa ei varmaan helpottanut se, että äiti huolestui, koska olin aina yksin ja käski siskoa ottamaan muakin jonnekin.

En ole tullut kysyneeksi jälkeen päin tältä muulta porukalta, että miten se mun pois jääminen oikeasti kävi. Tai siis, selittelikö mun sisko jotain syitä sille, miksi en ollut mukana. Toisaalta, itse silloin aloin aika pian uskoa, ettei kukaan halua seurassani olla, joten en enää aktiivisesti itse mennyt mukaan. Eikä mua enää sitten pyydettykään.

No joo. Ei mulla ihan tuollaisia kokemuksia ole kuin ap:lla. Ei kovin läheiset välit kyllä ole siskon kanssa. Tai siis, välit on kyllä ihan asialliset, mutta ei kauheasti olla tekemisissä. Pikkuveljen kanssa väit on paljon läheisemmät.

Ihan vaan mielenkiinnosta: mikäs ap sinulla ja siskollasi on ikäero?
 
Mun mielestä kuulostaa ihan joltain persoonallisuushäiriöltä..

Kokemusta on, mutta ei siis ole kyse siskosta vaan aikuisista perheenjäsenistä. Mulle sai aina nauraa ja mua sai haukkua ties miksi vajakiksi, jos mulla ei ollut hauskaa niin vedettiin herneet nenään että "vittu mikä kakara, ällöttävä". Opettelin sitten olemaan mukana siinä nöyryytyksessä..

Tosin, tänä päivänä osaan hyvinkin nauraa itselleni :D

Mutta enää en siedä samanlaista alentavaa kohtelua keneltäkään. Lapsena en vaan tajunnut että se oli jotenkin väärin, kun kasvoin siinä ja luotin niihin aikuisiin ja heidän tarkoitusperiinsä... Ja sain kuitenkin siitä että siedin ja opettelin olemaan nöyryytettävä, sen että pääsin lomille joissa sain olla vapaammin kuin kotona jossa äiti vahtasi kuin haukka eikä antanut hetkeäkään rauhaa ja purki omaa ahdistunutta päänsisältöään mun niskaan ahdistaen myös mut..
 
Mullaki on sisko (11) ja veli (10) itse olen viisitoista ja ehkäpä juu hieman ylipainonen. Kokoajan saan olla kuulemassa mursu. Läski. Pullukka. Kusipää ja jopa huora. Vanhempani ei puutu ja itsetuntoni alkaa olla nollissa. En tiedä mitä tekisin mutta olen alkanut käymään salilla ja lenkillä koska tuntuu siltä kuin olisi minun vikani että he haukkuu. Tähän on tultava muutos mutta miten?
 
[QUOTE="a p";26048484]Kauppareissun aikana olikin tullu mukavasti kommentteja, kiitos :)

Mun vanhemmat vaikenee asiasta nyt aikuisiälläkin, äitikin, vaikka oon yrittäny asiasta puhua. Nyt itse vanhempana koen tosiaan, niinku joku teistä sanoi, että heidän olis pitäny hoitaa nuo tilanteet eri tavalla ja puuttua. Jos vielä vertaa koulukiusaukseen niin ihan sama juttu kuin opettaja joka ei puutu vaikka näkee ja tietää.

Eli oon melko katkera vanhemmilleni :([/QUOTE]

Olen käynyt yhteen muuhun hankalaan tilanteeseen liittyen juttelemassa terapeutille nyt kuluneen vuoden ajan. Siellä on sivuttu myös lapsuutta ja lapsuudenperhettä.

Mulle tuli NIIN HYVÄ MIELI kun terapeutti sanoi, että mun vanhempien olisi pitänyt puuttua mun ja veljen fyysisiin tappeluihin lapsuudessa. Olen monesti aikuisena miettinyt, että en ikinä antaisi omien lasteni kohdella toisiaan niin kuin minä ja veljeni kohdeltiin.

Se on aikuisten, vanhempien vastuulla hoitaa kärjistyneitä tilanteita! Ei tietenkään joka riitaa, mut meilläkin se oli ihan fyysistä ja jatkui vuodesta toiseen.

Todella raskasta. Veljen kanssa nykyään ihan hyvät välit, mutta minä kannan edelleen mukanani huonoa sisarussuhdetta, koska ei voitu kasvaa sovussa, vaan kasvettiin riidassa ja kamalassa syrjimisessä.

Mutta oli todella ihanaa saada "synninpäästö" ammattilaiselta.
 
Ihan samaa kokemusta minullakin.Yritin tosin avautua siskolleni ja pyysin anteeksi omia tekojani,
mutta hän ei sitten muka muistanut itse tehneensä mitään väärää.
Kiusaaminen jatkui aikuisiälle asti. Hän otti porukassa siskoni yleensä mukaan naljailemaan ja kaikki nauramaan minulle, jolloin itse "nousi" pallillaan.
Hänellä on aina ollut huono itsetunto ja ollut pienestä pitäen kateellinen ja mustasukkainen.
meillä pieni ikäero.
Rintani olivat kamalan vaikea asia, kun olivat isommat kuin hänellä.
Ei osannut kuin haukkua ja naljailla, vaikka minut olisi raiskattu hetki sitten.
En ole missään tekemisisssä.
 
Sisarusten välillä on meilläkin ollut jatkuvaa tappelua aivan pienestä asti. Välillä oli ihan rauhallista ja sitten yhtäkkiä leimahti. Yhdessä vaiheessa pakenin itse paikalta aamulla töihin kun kaikki olivat samaan aikaan lähdössä. En yksinkertaisesti kestänyt sitä riitelyä heti aamusta. Aina oli joku muka ottanut toiselta jotain ja siitä se sitten alkoi. Jälkikäteen varmastikin mokasin antamalla vanhimmalle oikeuden pitää kuria koska se näyttää vaikuttavan edelleen heidän suhtautumisessaan toisiinsa.
 
Tekstiketjun aloittaja puhuu asiaa joka on minulle äärimmisen tuttu. Oma pikkusiskoni, vain 1,5 vuotta nuorempi, kiusasi minua koko lapsuusaikani. Kiusaaminen oli jokapäiväistä ja hän veti siihe mukaan kaikki kaverinsa. Monesti hän yritti vetää siihen myös minun kavereitani. Vanhempani ei koskaan osanneet puuttua asiaan. Olen nyt 31-vuotias ja näen vieläkin painajaisia siitä kiusaamisesta. Se oli todella nöyryyttävää, halventavaa, raivostuttavaa, turhauttava, väkivaltaista a ja toisinaan pelottavaakin. Pahiten minua traumatisoi se henkinen väkivalta. En vieläkään uskalla luottaa ihmisiin ja raivostun silmittömästi, jos minulle nauretaan. Vihaan siskoani yli kaiken, en voi sietää häntä silmissäni ja yölliset painajaiset pilaavat koko seuraavan päivän sillä vihan tunteesta on vaikea päästä. Siskoni ei tunnusta kiusaamista vieläkään, leikkii marttyyria ja ihmettelee kun en halua olla missään tekemisissä. Vihaan häntä!
 

Yhteistyössä