Sisko elvistelee velkarahoillaa ja hävettää hänen puolesta. Viitsinkö sanoa mitään?

  • Viestiketjun aloittaja "systeri"
  • Ensimmäinen viesti
"systeri"
Koska en halua, että pikkusisko nolaa itsensä. Tai on tainnut nolata jo. Hän kuitenkin elää täysin velkarahoilla ja koko ajan kehuskelee, miten hieno kämppä heillä on, miten hieno auto, miten hienot sohvat, miten uusi kallis tehosteseinä, miten uudet hienot kodinkoneet, miten uusi hieno moottorisänky sitä ja tätä. Puhuu siis näistä kaikista jatkuvasti mm. työpaikallaan.

Lisäksi ottaa esimerkiksi kuvia facebookiin uusista kalliista ostoksistaan, kuten merkkilaukusta yms. Nämä "merkkilaukut" ovat tyyliin Michael Kors ja DKNY, eli oikeasti ei edes ole mitään merkkimerkkilaukkuja ja tai mitään tosi kalliita. Sisko sen sijaan luulee, että muut pitävät häntä noiden perusteella miljonäärinä.

On siis aikaisemmin ihan julkisesti sanonut, että on lainaa kaikki ja pohti ennen joulua, saavatko he asuntolainaa ja autolainaa, kun ei ole säästöjä. Nyt on kääntänyt asian niin, että hänen miehensä on ostanut "omalla" rahalla kaikki. Mulle toki on kertonut totuuden, mutta kuvittelee muiden uskovan, että mies muka tienannut rahat. On itse aikaisemmin julkisesti ihan sanonut, että kaikki on lainarahaa. Mies on lisäksi varastomies, joten esim. siskon työkaverit varmasti tajuavat, ettei kuukausipalkka supermarketin varastomiehellä nyt vain ole useita tonneja.
Mulle sisko on toki puhunut totta.

Siskon touhu alkaa lähteä käsistä ja mä pelkään, että hänen työkaverit yms alkavat naureskella siskolle.
Meillä on lapsuudessa sattunut ja tapahtunut, joten varmasti sisko nyt paikkailee tuolla jotakin. Mä olen silti aidosti pahoillani siskon puolesta ja EN HALUA, että hän nolaa itsensä täysin...

Kun puskaradiot kertoo, että siskolle jo vähän naureskellaan.

Sisko on 25-vuotias, eli ihan aikuinen jo. Voinko ottaa puheeksi ja miten? En halua loukata häntä. Mä silti isosiskona koen velvollisuudekseni pelastaa pikkusiskon.
 
"Systeri"
Asuvat ihan 70-l rakennetussa kerrostalokaksiossa, ei ok-talossa. Sisko ei varmaan edes ymmärrä, ettei hänen työkaverinsa varmasti kadehdi heidän kerrostalokaksiotaan, kun työkavereista suurin osa jo aikuisempia ja asuvat siis isommissa ja uudemmissa kerrostaloasunnoissa, rakentavat taloa tms.

Sisko siis kuvittelee, että häntä kadehditaan aivan hirveästi. Pari viikkoa sitten juhlimme kolmannen siskomme valmistujaisia ja pienessä kännissä sisko mm. hoki miten työkaverit kadehtivat hänen miestään. Siskon mies on kyllä mukava ja ihan kivannäköinen, mutta en usko, että muut toisten miehiä kadehtii. Monelle varmasti oma on maailman paras.

Sisko jaksaa mm. hokea, miten ei varmasti työkavereilla olisi mahdollisuutta ostaa Michael Korsin laukkua. Oikeastihan se ei edes ole mikään erityisen kallis tai erityisen glam merkki. Sillä tosin ei ole väliä.

Sisko nöyryyttää itseään ja luulee, että muut pitävät häntä kovin menestyksekkäänä ja nousukkaana.

Sisko olisi ihana ja hyvä sellaisenaan ja hänellä olisi oikeastikin asioita joista voisi olla ylpeä, kuten on hyvä työssään, huumorintajuinen ja ihana ihminen sisimmässään.
 
"harmaana"
Mulla on yksi tuttu, joka on juuri kuten ap:n sisko. Ei hänelle kukaan jaksa naureskella. Varmasti jokainen pienessä mielessään saattaa tyyppiä pitää hieman lapsellisena, mutta en itse esim. tuhlaa enempää energiaa pohtien miten nolo joku on.
Siskosi on vaan vielä lapsellinen ja ehkä ensi kertaa elämässään pääsee nauttimaan vähän "luksuksesta" ?
Kyllä mäkin nuorempana luulin olevani kovakin tyyppi, kun mulla Mulberryn laukku. Sitten iän myötä tajusin, että kuka vain voi ostaa, voittaa arpajaisissa, saada tms laukun.

Siskosi tulee itse tajuamaan jossakin vaiheessa, miten tyhmästi käyttäytyy. Anna hänen kasvaa aikuiseksi ihan rauhassa.
 
Jos siellä työpaikalla muut rakentavat taloa tai asuvat keskustan hienoissa uusissa kerrostaloissa, niin ehkä sun sisko tuntee itse kateutta ja huonommuutta?
Ehkä tietää, ettei kerrostalokaksio vedä vertoja omakotitalolle ja paikkaa sitten tätä hehkuttamalla miestään ja merkkilaukkujaan?

Sun pitäisi saada siskosi tajuamaan, että ikäisekseen hänellä on paljon ja ehkä myös siskon pitäisi ymmärtää, että sisin ratkaisee.
 
voih
Eiköhän se Siperia vielä kouli neitokaista...

Ulkonäkö toki kiinnostaa, mutta mulle nuo kaikki merkit on aivan hepreaa. Jos joku kertoo mulle ostaneensa Mulberryn, Burberryn, LV:n, Korsin (vai-mikä-se-nyt-oli), niin en erota sitä Lindexin laukusta. Oma viimeinen ostokseni oli Italialaisesta supermarketista 25e. Kiva nahkakäsilaukku. Eli jos sun sisko on jossain "tavisduunissa" niin voipi olla ettei kukaan tajua mistä puhutaan. Tai sitten tosiaan ajatellaan, että tyttö on ääliö jos laittaa K-kaupan kassan kuukausiliksasta tonnin käsveskaan.
 
purse
[QUOTE="Systeri";28576320](...)Sisko jaksaa mm. hokea, miten ei varmasti työkavereilla olisi mahdollisuutta ostaa Michael Korsin laukkua. Oikeastihan se ei edes ole mikään erityisen kallis tai erityisen glam merkki. Sillä tosin ei ole väliä.(...)[/QUOTE]

Ihan OT, mutta Michael Kors on kallis merkki. ;) Hinnat nahkalaukuille alkaa tonnista eikä silloinkaan vielä hirveästi ole vaihtoehtoja.. Michael Michael Kors mallisto on halpa eli saa jo muutamalla sadalla. Juuri näitä jälkimmäisiä on suurimmalla osalla ihmisiä (Hamiltonit sun muut) vaikka hehkuttaakin niitä tämän kalliimman malliston nimellä.. ;)

Laukkufriikkinä oli pakko korjata! Jatkakaa.. :D
 
"siiri"
[QUOTE="Ccc";28576282]No harva 25 vuotias on viellä tajunnut elämän realiteettejä. Suoraan sanomalla ja kertomalla mitä tuollaisesta seuraa.[/QUOTE]

Juuri tämä tuli mullekin mieleen.
 
balenciaga
[QUOTE="Systeri";28576320]Asuvat ihan 70-l rakennetussa kerrostalokaksiossa, ei ok-talossa. Sisko ei varmaan edes ymmärrä, ettei hänen työkaverinsa varmasti kadehdi heidän kerrostalokaksiotaan, kun työkavereista suurin osa jo aikuisempia ja asuvat siis isommissa ja uudemmissa kerrostaloasunnoissa, rakentavat taloa tms.

Sisko siis kuvittelee, että häntä kadehditaan aivan hirveästi. Pari viikkoa sitten juhlimme kolmannen siskomme valmistujaisia ja pienessä kännissä sisko mm. hoki miten työkaverit kadehtivat hänen miestään. Siskon mies on kyllä mukava ja ihan kivannäköinen, mutta en usko, että muut toisten miehiä kadehtii. Monelle varmasti oma on maailman paras.

Sisko jaksaa mm. hokea, miten ei varmasti työkavereilla olisi mahdollisuutta ostaa Michael Korsin laukkua. Oikeastihan se ei edes ole mikään erityisen kallis tai erityisen glam merkki. Sillä tosin ei ole väliä.

Sisko nöyryyttää itseään ja luulee, että muut pitävät häntä kovin menestyksekkäänä ja nousukkaana.

Sisko olisi ihana ja hyvä sellaisenaan ja hänellä olisi oikeastikin asioita joista voisi olla ylpeä, kuten on hyvä työssään, huumorintajuinen ja ihana ihminen sisimmässään.[/QUOTE]

Mutta mistä ne rahat sitten on peräisin? Lainaa saavat noin hurjasti vaikkei tulot ole kummoisia? Pystyvätkö hoitamaan lainansa, jos pystyvät, mikäs siinä sitten?
Enemmän ihmetyttää tuon ikäisen naisen halu todistella, että MIES tienaa sitä ja tätä, kun voisi luulla, että itse haluaisi päästä elämässään eteenpäin...
 
"Systeri"
Mutta mistä ne rahat sitten on peräisin? Lainaa saavat noin hurjasti vaikkei tulot ole kummoisia? Pystyvätkö hoitamaan lainansa, jos pystyvät, mikäs siinä sitten?
Enemmän ihmetyttää tuon ikäisen naisen halu todistella, että MIES tienaa sitä ja tätä, kun voisi luulla, että itse haluaisi päästä elämässään eteenpäin...
Asunto ei maksanut käsittääkseni kuin vajaa 70.000 ja autolaina ja sisustus/remonttilaina päälle. Lainaa siskolla ja miehellään on tietääkseni 135.000 yhteensä. Noin? Takaajat ovat. Lainaa ovat saaneet ilman säästöjä ja omaisuuksia.
Lainaa on helppo saada, etenkin jos on takaaja.

Sisko on päiväkodissa lastehoitaja (lähihoitaja) ja mies siis supermarketin varastomies. Pienet palkat. Lainaerätkin ovat pieniä. Säästöjä ei kerry, kun kaikki vähänkin ylimääräinen tuhlataan ihan olemattomiin..
Esim. saatiin mummolta jokainen lapsenlapsi 1000e tässä keväällä. Sisko lähti heti tonnin kylpyläviikonloppua viettämään.
 
"jocelyn"
jos 25-vuotias ei itse älyä mitä seuraa maksamattomista veloista niin holhoukseen pitäisi pistää. jos taas tietää mutta ei vaan välitä niin minkä sille aikuiselle ihmiselle voi, muuta kuin tarjota sohva nukkumapaikaksi sitten kun siskolla menee kämppä alta :(
 
"Lilli"
Enemmän olisin huolissani siitä, että sisko on kovasti velkaantumassa miehensä kanssa, kuin naureskelusta. Mutta en kyllä myöskään usko että siskolle asiasta sanominen auttaisi asiaa millään tavalla.
 
"vieras"
[QUOTE="Ccc";28576282]No harva 25 vuotias on viellä tajunnut elämän realiteettejä. Suoraan sanomalla ja kertomalla mitä tuollaisesta seuraa.[/QUOTE]

Olen 23 ja kukaan tuttavistani ei olisi noin tyhmä, ettei ymmärtäisi mitä on velkavankeus tai ylipäätään kuinka älytöntä on ottaa lainaa merkkivaatteisiin ja muuhun, jos ei ole varaa ostaa. Aika huonosti on opetettu kotona rahankäyttöä, mutta ap sanoikin, että heille perheessä vähän asiat olleet vähän huonosti.
 
vierasnainen
Musta tuntuu, että sä olet nyt ymmärtänyt väärin: eihän kukaan voi Suomessa pullestella ja leveillä vaatetuksella tai laukuilla. Niitä voi jokainen ostaa.

Tuo heidän asuntokin on ihan kaikkein halvimmasta päästä. Ei ainakaan PK-seudulla sillä edes saa yksiötä.

Mä veikkaan, et tuon ikäinen nainen vaan tykkää muodista.
 
"vieras"
[QUOTE="Systeri";28576505]Asunto ei maksanut käsittääkseni kuin vajaa 70.000 ja autolaina ja sisustus/remonttilaina päälle. Lainaa siskolla ja miehellään on tietääkseni 135.000 yhteensä. Noin? Takaajat ovat. Lainaa ovat saaneet ilman säästöjä ja omaisuuksia.
Lainaa on helppo saada, etenkin jos on takaaja.

Sisko on päiväkodissa lastehoitaja (lähihoitaja) ja mies siis supermarketin varastomies. Pienet palkat. Lainaerätkin ovat pieniä. Säästöjä ei kerry, kun kaikki vähänkin ylimääräinen tuhlataan ihan olemattomiin..
Esim. saatiin mummolta jokainen lapsenlapsi 1000e tässä keväällä. Sisko lähti heti tonnin kylpyläviikonloppua viettämään.[/QUOTE]

Ei siis taida asua pk-seudulla. Tuolla hinnalla kun ei mitään saisi. Juu yhdyn aikaisempaan kommenttiin, realiteetit ei ole vielä iskeneet. Ja kyllä muut varmaan ihmettelee kun pienistä palkoista maksellaan merkkilaukkuja. En sitä tarkoita etteikö niitä saisi olla. Voi ostaa applet ja lv:t jos on ensin rahat tienannut ja kokee, että juuri niihin haluaa rahansa laittaa. Olennaista on ettei velalla ostele turhuuksia, se voi tietää ongelmia. Eikä kukaan erehdy materian takia luulemaan varastomiestä miljonääriksi. Joten ollennaista olisi se, että siskosi ostaa itselleen, jo ansaitulla rahalla, eikä velalla näyttääkseen muille.
 
"vieras"
Jos maksavat velkaansa aikataulun mukaan, niin siinä ei mitään ongelmaa ole.

Puuttuisin kyllä tuohon kehuskeluun ja materiaalin palvomiseen julkisesti ääneen, ei hyvä sisko anna toisen noin nolata itseään jos tietää tilanteen.
 

Yhteistyössä