O
ohikulkija
Vieras
Eli minä olen sisarusparven vanhin. Sisaruksia minulla on kaksi. Meillä on erittäin rankka lapsuus, jok pitää sisällä kaikkea sitä, mitä kukaan meistä ei halua koskaan lastensa kokevan. Esikoisena minä olen yrittänyt hoivata ja suojella nuorempia sisaruksiani. Vanhemmiten ensin alkoi keskimmäinen sisarus oirehtia. Ei pystynyt nukkumaan, ahdistusta, itkuisuutta ym. sellaista ja myöhemmin hän sanoi itsensä irti vakitöistään ja alkoi narkata täysipäiväisesti. Huolehdin ja huolehdin ja järjestin hänelle milloin asuntoja, milloin rahaa huumevelkoihin. Lopulta erään ison lainan hänen puolestaan maksettuani aloin suojella omaa perhettäni, ja lakkasin huolehtimasta. Edelleen yölliset puhelut on tuttuja, mutta enää en hänen asioistaan huolehdi. Nyt tilanne on se, että nuorin sisarukseni on alkanut täysillä tukeutua minuun. Hän ei saa elämää raiteilleen sitten millään ja on jatkuvasti joko pakkohoidossa tai muuten hoidossa. Hän jotenkin syyllistää minua tilanteesta. Olen jo kasvattanut heidät aikoinaan omilla lapsen taidoillani ja nyt minulla olisi oma perhe huolehdittavana. Joudumme jatkuvasti perumaan menojamme nuorimman siskon psyykkisen kunnon vuoksi ja ajamaan toiselle puolen suomea huolehtimaan hänen tarpeistaan. En halua hylätä häntä, sillä olen hänelle ainoa ihminen maailmassa, mutta en jaksaisi enää näinkään. Mitä teen? Kuinka voin kertoa hänelle, että minulla pitäisi olla aikaa huolehtia myös omasta perheestäni. Molemmat sisarukset on minulle kuin omia lapsia, mutta asiat joita käymme läpi jatkuvasti on aivan liian uuvuttavia. Miksi minun tulee jaksaa kaikki yksin? Pelkään, että jonakin päivänä romahdan myös minä, sillä minun taakka on moninkertainen. Hoidan sisarustani pitkistä välimatkoista huolimatta, ja sen lisäksi minulla on oma työ, lapset ja mies. Eli romahdukseen ei olisi varaa. Itsekkään en valinnut äitiyttä lapsena, kun äiti nämä sisarukset teki tähän maailmaan, itsekkään en valinnut juuri tätä lapsuutta. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, jotta jaksaisin.
..