Sisarukset samaan vai eri ryhmiin päiväkodissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja päiväkotiin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

päiväkotiin

Vieras
Lapset aloittaa päiväkodin syksyllä. Pienempi pääsisi ikänsä puolesta (2,5v) vielä pienten ryhmään mutta olisi ilmeisesti mahdollisuus mennä suoraan isompien ryhmään. Pienten ryhmässä olisi vanhin ja muut vasta 9kk - 1,5v eli aika paljon itseään nuorempia. Toisessa ryhmässä lapset 3-5v ja tähän ryhmään kuuluu sisarus. Miten tekisitte? Toisaalta ajattelen että heistä olisi turvaa toisilleen uudessa tilanteessa mutta häiritseekö sitten taas isomman lapsen kaverisuhteiden muodostumista jos on pienempi "jaloissa"? Toki ryhmää jaetaan toimintojen mukaan eli koko aikaa eivät kuitenkaan olisi samassa tilassa. Plussaa mielestäni olisi jos kuitenkin voisivat toisiaan nähdä myös hoitopäivän aikana. Pienten ryhmässä taas on niin monta "vauvaa" että jääkö kuopus siellä huomiotta kun on jos "iso"?

Plussia ja miinuksia - kumpi olisi teistä hyvä ratkaisu?
 
Tuossa tilanteessa laittaisin ehdottomasti kummatkin isojen ryhmään.
2,5 vuotias on "huomattavasti" edellä kehityksessä noita muita pienten ryhmässä. Voisi joutua "ison lapsen" rooliin sielää...

Lisään vielä plussana sen, että kun lapset ovat samassa ryhmässä niin säästyt paljolta vaivalta mm. äitien ja isien päivä kahvitteluissa , kun ei tarvitse sukkuloida kahden ryhmän välillä... Samaten juhlat ja retket ovat takuuvarmasti samoina päivinä... Ei turhaa muistamista mitä milloinkin ja missä.. Ja vain yhdet tarhantädit muistettavana jouluna ja keväällä... ;)
 
Viimeksi muokattu:
Samaan ryhmään laittaisin, ehdottomasti. On toki vähän pieni isojen ryhmään, mutta jos mahdollisuus on sinne laittaa, niin eiköhän siellä ole resurssejakin.
 
Tuossa tilanteessa laittaisin ehdottomasti kummatkin isojen ryhmään.
2,5 vuotias on "huomattavasti" edellä kehityksessä noita muita pienten ryhmässä. Voisi joutua "ison lapsen" rooliin sielää...

Lisään vielä plussana sen, että kun lapset ovat samassa ryhmässä niin säästyt paljolta vaivalta mm. äitien ja isien päivä kahvitteluissa , kun ei tarvitse sukkuloida kahden ryhmän välillä... Samaten juhlat ja retket ovat takuuvarmasti samoina päivinä... Ei turhaa muistamista mitä milloinkin ja missä.. Ja vain yhdet tarhantädit muistettavana jouluna ja keväällä... ;)

Sitä mä just mietin, että onko pienten ryhmässä tarpeeks "mielekkäitä juttuja" kuopukselle kun kuitenkin liikkuu ja juttelee sujuvasti ja melkein kaikki muut vielä opettelee kävelemään eikä puhu varmaan vielä juurikaan. Onko lelutkin semmosia ettei ne tota sisaruksen leluihin tottunutta kiinnosta.. Mut sit taas toisaalta arveluttaa että vaadinko/vaaditaanko sitten kuopukselta liikaa jos onkin sitten isojen ryhmän nuorin, tosin on siihen asetelmaan tavallaan kuopuksena tottunut. Mutta jotenkin tuntuu, että ryhmän nuorin saa enemmän huomiota kuin vanhin ja ehkä kehityksen kannalta olis hyvä nähdä heitä jotka on edellä kuin olla vauvojen kanssa.

Hei, tota sukkulointihommaa en ollut edes tajunnut ajatella, iso plussa tuokin! Kiitos sulle vastauksesta!
 
Laittasin sisaruksen kanssa. Jos kerran isommille on mahdollista päästä. Oli meilä tossa keväällä sisaruspari ja aivan hyvin se meni. Etenkin kun pienempi oli tosi reipas ja omatoiminen.
 
Mulla olis itsellä ehkä parempi fiilis jos tietäisin että lapset on samassa ryhmässä, jotenkin pelkään että pienempi jäis oman onnensa nojaan pienten ryhmässä kun ryhmässä muut todella paljon nuorempia. Ryhmän toiseksi vanhimpaan ikäeroa ois kuitenkin melkein vuosi, se on paljon tuon ikäisenä. Isojen ryhmän pienimmät taas saattavat olla vain puoli vuotta vanhempia (tätä en muistanut kysyä).

Miten isojen ryhmässä suhtaudutaan kakkavahinkoihin? Kuopuksella on vielä vaippa mutta tarkoitus jättää nyt kesän aikana pois. Pissat tekee pottaan eikä sen vuoksi tarvitse vaippaa mutta kakkaa ei jostain syystä pottaan uskalla tehdä. Voi tosin olla että panttaa sen aina kotiin, koska ei kylässä tm koskaan tee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkotiin;30009996:

Ei ne vahingot oo mikää asia. Sattuu niitä joskus isommilekin. Asia hoidetaan ja kehoitetaan seuraavalla kertaa menemään vessaan. Monet kakat minäkin 3-4v vuoden aikana oon pessy.
 
Ei ne vahingot oo mikää asia. Sattuu niitä joskus isommilekin. Asia hoidetaan ja kehoitetaan seuraavalla kertaa menemään vessaan. Monet kakat minäkin 3-4v vuoden aikana oon pessy.

No hyvä, ei jää sitten ainakaan siitä kiinni. Mä en kyllä usko että ees siellä tekee kakkaa, hakee siihen aina rauhallisen paikan. Mutta vois olla hyvä kun näkis miten muut käy potalla/pöntöllä niin rohkaistuis itsekin. Tai jos on jotain vinkkejä antaa niin saa kertoa, joku uskallushomma se selvästi on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkotiin;30010015:
No hyvä, ei jää sitten ainakaan siitä kiinni. Mä en kyllä usko että ees siellä tekee kakkaa, hakee siihen aina rauhallisen paikan. Mutta vois olla hyvä kun näkis miten muut käy potalla/pöntöllä niin rohkaistuis itsekin. Tai jos on jotain vinkkejä antaa niin saa kertoa, joku uskallushomma se selvästi on.

Se muuten on iso mahti tuolla ryhmällä pienempienki kohdalla.
 
Niin onkin. Mietinkin viimeks kun neuvolassa oltiin, että pitäis olla eri neuvola esikoiselle ja sitten perheen muille lapsille. Pienempi oppii asiat ilman että tarvii opettaa, katsoo esimerkkiä ja tekee perässä. Eikä varmasti suostu enää vauva-astioista syömään vauvalusikalla. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkotiin;30010064:
Niin onkin. Mietinkin viimeks kun neuvolassa oltiin, että pitäis olla eri neuvola esikoiselle ja sitten perheen muille lapsille. Pienempi oppii asiat ilman että tarvii opettaa, katsoo esimerkkiä ja tekee perässä. Eikä varmasti suostu enää vauva-astioista syömään vauvalusikalla. :D

Näin :D Äkkiä ne ryhmän kuopukset oppii ja sujahtaa sinne isompien sekaan. Taidot karttuu vaikka alkuun tarvii enemmän apua.
 
Isompien ryhmään siis. Ehkä se vauvaryhmä vois vähän turhauttava olla, oppis itsekin heittelemään lusikoita.. Vaikka joku aina se vanhin on, tossa vaan sattuu kaikki muut olemaan niin paljon pienempiä.
 
Mua harmittaa, että laitoin samaan ryhmään. Mieluummin ryhmän isoin kuin aina se pienin. Lisäksi isoveli huolehti liikaa pikkeveljestä. Ei oikein malttanut kaveerata kun koitti huoltaa pienempää. Vuoden jälkeen vaihdettiin eri ryhmiin ja kummallakin meni paremmin. Lisäksi lakkasivat kotona tappelemasta, kun ei tarvinnut olla koko päivää yhdessä.
 
Meillä 3v ja 5v menee samaan ryhmään ja mun mielestä se tuntuu hyvältä. Ovat olleet samassa kerhoryhmässäkin ja siellä sujunut hyvin. Pienempi saanut tarvittaessa turvaa isommasta, mutta lähes aina leikkineet kuitenkin "omien" kavereidensa kanssa eivätkä ole sotkeneet toistensa leikkejä. Ovat kotohoidossa tähän asti olleet ja siis aina keskenään, niin olisi tuntunut pahalta erottaa nuo paita ja peppu :)
 
Meillä kanssa paita ja peppu -kaksikko. Luulisin, että kuopus joutuisi vaihtamaan ryhmää kuitenkin vuoden aikana kun täyttää 3v, joten ehkä helpompi sitten heti. Esikoinen menee vuoden päästä eskariin, joten sitten ovat joka tapauksessa eri ryhmissä (ja eri päiväkodissa koska tässä mihin nyt menevät ei ole eskaria). Jospa eka vuosi yhdessä ois pehmeä lasku ja toimisi meidän tapauksessa.
 
minulla sellainenkin kokemus työnpuolesta, että isomman kaverisuhteet kyllä aika paljon kärsi, kun se pieni oli siinä. koki kiltti iso sisko velvollisuudekseen pientä mukaan ottaa koko ajan. ja lopulta pahemmin kärsi sen pienemmän kaverisuhteet, koska kaveriksi ei kelvannut kun se oma sisko. meni kauan ennen kuin omia kavereita alkoi löytyä. tyttöjä molemmat.
 
Pääsääntöisesti laittaisin eri ryhmiin, juuri tuon kaveriasian vuoksi. Usein pienempi hakee turvaa isommasta, ja jos isompi on yhtään hoivaajaluonne, niin isomman kaverisuhteet ja leikit kärsivät. Vaikka on isosisko/-veli, niin ei ole mikään velvollisuus olla pienemmän hoivaaja, vaikka se vanhemmista tuntuukin kivalta ajatukselta ettei pienempi joudu olemaan yksin.
 
Kaverisuhteiden muodostuminen tossa mullakin suurin kysymysmerkki on, mutta jotenkin on epäreilua vaatia että 2,5v jaksaisi vauvojen kanssa leikkiä. Isompien ryhmässä ois enemmän oman ikäistä ja taitoista seuraa. Päiväkodista kerrottiin että ryhmiä jaetaan aina toiminnon mukaan (3v ja 5v ei oo samalla tasolla muutenkaan), joten eivät koko aikaa ois yhdessä kuitenkaan.
 
mutta suurimman osan päivästä ovat koko porukalla. syömiset, pukemiset, leikit jne. se varsinainen toiminta-aika jaettua. esim jos jumppapäivä niin jaetaan iän mukaan porukoihin.
 
mutta suurimman osan päivästä ovat koko porukalla. syömiset, pukemiset, leikit jne. se varsinainen toiminta-aika jaettua. esim jos jumppapäivä niin jaetaan iän mukaan porukoihin.

Niin ovatkin mutta mimmosia leikkejä 9kk ikäisillä on? Tai miten leikkii konttaava puhumaton 1v? Musta on kurjaa laittaa lapsi ryhmään, jossa ei ikäistään leikkiseuraa ole tarjolla.
 
Samaan ryhmään vaan. Ei tuollainen 2,5-vuotias oikein siellä yksivuotiaiden seurassa viihdy...

Mun lapset aloitti 3- ja 5-vuotiaina samassa ryhmässä enkä kertaakaan valintaani katunut. Olivat turvana toisilleen mutta kuitenkin leikkivät kovasti muiden kanssa eivätkä koko aikaa olleet toisissaan kiinni.

Minkä ikäinen sun vanhempi on?
 
Jaaha, tuossa se lukikin että eskariin menee pian. Sama tilanne oli mulla aikanaan. Samaan ryhmään vaan, ovat toisilleen tukena vuoden ja sen jälkeen alkaa "itsenäinen" elämä. :D
 
Lisään nyt vielä, että alunperin ajattelin ehdottomasti lapsia eri ryhmiin ja ajattelin että pienempi ryhmä on kuopukselle helpompi alkuun. MUTTA jos muut lapset ovat ihan vauvoja/täysin hoidettavia niin pelkään että jää huomiotta kun "osaa jo itse" ja turhautuu kun ei saa ikäistään leikkiseuraa lainkaan ja alkaa leikkiä vauvaa itsekin. Mallioppiminen jää hänen kohdaltaan siinä ryhmässä ainakin väliin kun on niin paljon edellä muita, toki voisi olla hyvä malli pienemmille.
 
[QUOTE="harmaa";30012719]Jaaha, tuossa se lukikin että eskariin menee pian. Sama tilanne oli mulla aikanaan. Samaan ryhmään vaan, ovat toisilleen tukena vuoden ja sen jälkeen alkaa "itsenäinen" elämä. :D[/QUOTE]

Näin mä vähän ajattelen myös. Vuosikausia samassa ryhmässä ei ehkä ois hyvä mutta vuoden jälkeen muuttuu joka tapauksessa niin ehkä parempi vaihtoehto kuin kuopus vauvojen sekaan. Paremmin pienempikin varmaan 3v:n kanssa leikkii kuin 1,5v:n.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkotiin;30012733:
Näin mä vähän ajattelen myös. Vuosikausia samassa ryhmässä ei ehkä ois hyvä mutta vuoden jälkeen muuttuu joka tapauksessa niin ehkä parempi vaihtoehto kuin kuopus vauvojen sekaan. Paremmin pienempikin varmaan 3v:n kanssa leikkii kuin 1,5v:n.

No ihan varmasti leikkii paremmin vähän vanhemman kanssa. :) Eikä tule sellaista että on alkuun "vauvojen" seassa ja yhtäkkiä siirtyykin isojen lasten porukkaan ja joutuu aloittamaan vähän kuin alusta sopeutumisen. Ihan varmasti pieni sopeutuu isojen ryhmään paremmin. Jopa mun tyttö kolmevuotiaana sopeutui heti vaikka oli tosi arka luonne.

Meillä ainakin oli päiväkodissa keskusteluja siitä miten me vanhemmat toivottiin henkilökunnan ohjaavan meidän lapsia leikkimään. Ja he ihan tietoisesti ohjasivat välillä lapset eri leikkeihin jotta ei tullut liikaa tuota että isompi joutuisi pienempää "vahtimaan".

Sama ryhmä, ehdottomasti.
 
Yhteistyössä